TamU ja Inter tarjosivat jalkapallokauden päätteeksi viihdyttävän ja tapahtumarikkaan ottelun, jossa ei puuttunut sen paremmin taklauksia kuin läheltä piti -tilanteitakaan. Kun tähän lisätään äänensä käheäksi laulaneet fanit, Veikkausliigan parhaisiin ulkomaalaisiin kuuluneen Inter-taituri Aristides Pertotin jäähyväiset ja Interin seurahistorian ensimmäinen Suomen Cupin voitto, niin jokseenkin ikimuistoinen ilta oli valmis. Cup-taikaa parhaimmillaan!

“Ehkä mennään Turkkuseen, juodaan viinaa kurkkuseen”, lauleskeli J. Karjalainen. Cup-finaalin voittomaalin tehneellä Timo Furuholmilla oli ottelun jälkeen hieman samansuuntaiset suunnitelmat.

Cup-finaalissa voittomaalin iskenyt Timo Furuholm ei peitellyt iloaan taiston tauottua. Furuholm sanoi, että hänellä oli koko ajan vahva luotto joukkueensa voittoon. “Mulla oli alusta asti sellainen fiilis, että me ollaan parempi jengi. TamU vaan kävi johdossa. Puoliajalla päätimme miten hoidamme homman, ja sen jälkeen TamU oli täysin helisemässä.”

Tosin TamU-vahti Mikko Kavenilta tuli finaalissa huipputorjuntoja sellaisella tahdilla, että Furuholmiltakin meinasi usko loppua. “Me hakkasimme päätämme seinään nimeltä Kaven. Meillä oli 5-6 avopaikkaa, enkä tiedä miten se äijä oikein torjui ne. Jossain vaiheessa alkoi hiipiä jo vähän pelko puseroonkin”, Furuholm tunnusti.

Interin kaudelle Furuholm antoi kelvollisen arvosanan. “Annan kaudesta arvosanan 7+. Keskikesällä oli melkoista sähellystä, joka laskee arvosanaa. Olisimme olleet liigassa helposti mitaleilla, jos olisimme pelanneet koko ajan tasollamme. Sitä on nyt kuitenkin turha selitellä. Olemme Euroopassa ensi kaudella ja se on tärkeintä. Ilman sitä europaikkaa olisi ollut aika paskamaista lähteä ensi kauteen.”

Lähipäivinä ensi kautta ei kuitenkaan hirveästi ajatella. Furuholm aikoo nimittäin ottaa vähän kuppia cupin kunniaksi. “Kohta lähdetään Turkkuseen. Sitten mennään joukkueen kanssa yhdessä syömään. Jossain vaiheessa varmaan alkoholikin astuu kuvioihin mukaan”, Furuholm kertaa juhlasuunnitelmia. Cup-juhlien kestoksi Furuholm arvioi pari päivää. “Sen jengillä jatkuu armeijat ja koulut ja ulkomaalaiset lähtevät menemään. Se on sääli.”

Myös toinen turkulaisseura selvisi Interin tavoin Eurooppa-liigan karsintoihin. Furuholmilla ei olisi mitään turkulaista eruoderbyä vastaan, vaikka hän ei tiedä onko se edes mahdollista. “TPS voi tulla vastaan. Kunhan Sheriff ei tule”, Furuholm toteaa viitaten Interin Mestareiden liigan karsinnoissa pudottaneeseen moldovalaisseuraan.

Tampere United ja Turun Inter eivät pettäneet! Joukkueet tarjosivat jälleen viihdyttävän ja tapahtumarikkaan ottelun, jonka päätteeksi turkulaiset pääsivät juhlimaan seurahistoriansa ensimmäistä Suomen cupin voittoa.

TamU-Inter 1-2

Kennedy Nwangangan ja Timo Furuholmin tahtomaalit toivat Turun Interille ansaitun voiton Suomen cupin finaalissa. Helpolla voitto ei kuitenkaan tullut. Siitä pitivät huolen Ari Nymanin virheestä avausmaalin tehnyt Jonne Hjelm ja varsinkin Tampere Unitedia loistotorjunnoillaan pystyssä pitänyt maalivahti Mikko Kaven.

Tampere United ja Turun Inter eivät pettäneet katsojia. Liigakaudella kaksi nitrotrilleriä tarjonneet joukkueet pistivät Töölön jalkapallostadionilla pystyyn viihdyttävän jalkapallonäytelmän, jossa sankarin roolin nappasivat lopulta seurahistoriansa ensimmäisen Suomen cupin mestaruuden voittaneet turkulaiset.

Helppoa se ei kuitenkaan ollut. Ensimmäisenä otteen cup-pokaalista ja europaikasta nimittäin otti United. Hyökkääjä Jonne Hjelm haistoi hyvin Ari Nymanin virheen, karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon varmasti ohi Inter-vahti David Monsalven.

Johtomaalin jälkeen TamU vetäytyi kuoreensa ja luotti siihen, että maalivahti Mikko Kaven johdottaa joukkueen torjunnoillaan johtoasemassa tauolle. Suunnitelma oli lähellä onnistua. Interin Mika Ojala laukoi avausjaksolla kaksi komeaa vapaapotkua, jotka Kaven torjui yhtä komeasti.

Kaven ehti tehdä pari muutakin maukasta torjuntaa ennen kuin Kennedy Nwanganga sai tasoitettua pelin juuri ennen taukoa. Nwangangan maali tuli ruuhkan keskeltä kulmapotkun jälkitilanteessa, eikä edes Kaven voinut sille mitään.

“Tasoitus ennen taukoa oli tärkeä. TamU teki avausmaalinsa Nymanin virheestä, eikä heitä kiinnostanut pelata sen jälkeen. Me saimme tehdä työt ja he kyttäsivät vastaiskuja. Emme pelanneet ensimmäisellä jaksolla mitenkään erinomaisesti. Saimme paljon tilaa, mutta emme käyttäneet sitä kunnolla. Emme saaneet peliä täysin kontrolliin”, Inter-luotsi Job Dragtsma arvioi.

Toisella jaksolla Inter jatkoi siitä, mihin se ensimmäisellä jäi. Unitedin peliin alkoi puolestaan tulla järkeä vasta sitten, kun TamU-luotsi Ari Hjelm vaihtoi Antti Pohjan kentälle vajaan kymmenen minuutin jälkeen. Pian tämän jälkeen Ojala ahdisteli taas Kavenia vapaapotkullaan ja heti perään TamU-puolustus ehti viime hetkellä hätiin Joni Kaukon noustessa kohti tamperelaisten maalia.

Seuranneesta kulmapotkusta Interin pelaajat vaativat rankkaria Unitedin pelaajan käsivirheen takia. Pari minuuttia myöhemmin pilkkuvaatimuksia esittivät puolestaan tamperelaiset. Erotuomari Ville Järvenpää ei heltynyt kumpaankaan pyyntöön.

Elettiin ottelun ratkaisuvaiheita. Hjelm heitti kentälle vielä Tomi Petrescun ja vaihtoi kahden kärjen taktiikkaan. Se toimi hetken. Pohjalla oli tilaisuus viedä United jälleen johtoon, mutta hänen laukauksensa suuntautui suoraan päin Monsalvea.

Ja sitten iski Inter. Joni Kauko hankki turkulaisille kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta sinimustien tehohyökkääjä Timo Furuholm iski pallon maaliin. Furuholm tuuletti osumaansa villisti Inter-kannattajien edessä.

Inter oli ollut selvästi parempi joukkue Töölön jalkapallostadionilla, mutta voitto ei ollut vielä kirkossa kuulutettu. Turkulaiset olivat tällä kaudella menneet liigapeleissä kolmesti johtoon Unitedia vastaan, mutta yksikään noista johtoasemista ei ollut kestänyt loppuun saakka. Neljäs kerta sanoi kuitenkin toden. TamU sai luotua lopussa jonkin verran painetta Interin maalille, mutta turkulaiset kestivät ja pääsivät juhlimaan seuran historian ensimmäistä Suomen cupin voittoa.

Cup-voitto oli Interille ailahtelevan liigakauden jälkeen suuri helpotus, ja erityisen suuri ilo se oli joukkueen argentiinalaisvahvistus Aristides Pertotille, joka pääsi nostamaan voittokannua kapteeni Henri Lehtosen kanssa. Cup-finaali oli mitä ilmeisimmin pitkän ja hienon liigauran tehneen Pertotin viimeinen peli Suomessa. Ottelun merkityksen näki myös Pertotin eleistä, kun hän tuli vaihtoon juuri ennen voitto-osuman syntyä.

“TamU sirtyi vaihtojen myötä kahteen kärkeen, ja minun oli muutettava peliämme. Siksi otin Pertotin pois. Severi Paajanen ja Joni Kauko pelasivat siitä eteenpäin puolustavammin. Lopussa mentiin päästä päähän, mutta kaiken kaikkiaan ansaitsimme voittomme. Olimme tänään parempi joukkue ja loimme enemmän paikkoja”, Dragtsma arvioi.

United-luotsi Ari Hjelm myönsi Interin paremmuuden, mutta totesi joukkueensa kaatuneen saappaat jalassa. “Pelasimme itsemme hienosti finaaliin ja joukkue antoi tänään kaikkensa. Se ei vain riittänyt”, Hjelm sanoi. “Eikä tämä kausi minusta niin kauhean huonosti mennyt. Voitimme Liigacupin ja olimme Suomen cupissa finaalissa. Sarjassa jäätiin keskikastiin, mutta muutama piste lisää ja olisimme ollut neljänsiä tai viidensiä. Kun ottaa huomioon mitä kaikkea tässä on tapahtunut, niin se ei ole huono suoritus. Pelaajat jaksoivat ja taistelivat loppuun asti kv-paikasta, mutta tämä viimeinen kortti nyt oli vain Musta Pekka.”

“Ensi kausi näyttää tosi valoisalta. Ensi viikolla julkaistaan uusien pelaajien nimiä ja sana hommata tänne muutaman pelaajan. Uskon, että TamU tappelee ensi vuonnakin näistä finaalipaikoista. Palasimme yhden huonon kauden jälkeen näihin finaaleihin ja uskon, että tappelemme näissä ensi vuonnakin”, Hjelm jatkoi.

Myös Dragtsma oli tyytyväinen joukkueensa kautee – cup-voiton ansiosta.”Ailahtelu vei meitä mitalimahdollisuudet liigassa, mutta cup-voiton ansiosta tämä oli hyvä kausi. Eurocup-otteluissa emme olleet valmiita. Niistä on otettava opiksi ensi kauden kamppailuja ajatellen. Kaiken pitää kuitenkin osua kohdilleen, jotta suomalaisseuralla on mahdollisuudet menestyä.”

Interin valmentaja Job Dragtsma odottaa lauantaisesta Suomen cupin finaalista tasaista. ”Lähtökohdat ovat tasaiset. Avauskokoonpanoissa ei ole hirveästi tasoeroa. Ja olemme aina pelanneet tasaisia otteluita Tampere Unitedin kanssa.” Kun tasaisuuteen lisää vielä joukkueiden tämän kauden kohtaamisten vaiheikkuuden, on edessä hyvinkin mielenkiintoinen cup-finaali.

Turku vastaan Tampere. Viime vuoden mestari vastaan toissa vuoden mestari. Tai sitten vain kaksi mitalitta jäänyttä joukkuetta pelastamassa kauttaan. Lauantaiseen Suomen cupin finaaliin voi ottaa monta  näkökulmaa. Yksi niistä on tilastollinen: Inter on voittanut joukkueiden 26 kohtaamisesta vain kolme – TamU peräti 19.

Interin valmentaja Job Dragtsma ei osaa sanoa, mistä Unitedin vaikeus vastustajana johtuu. ”Meidän ja Unitedin väliset ottelut ovat aina olleet tasaisia. Kuukausi sitten olimme vajaallakin parempi joukkue, mutta teimme silloin pari pahaa virhettä.”

Interin ja TamUn kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella erittäin vaiherikkaita. Inter johti otteluita niin kotona kuin vieraissa, mutta TamU tuli kummallakin kerralla tasoihin. Varsinkin heinäkuinen ottelu Ratinassa osoitti kouriintuntuvasti, missä turkulaisten suurimmat ongelmat tällä kaudella ovat olleet. Joukkueen peli on heitellyt tasollisesti aivan liikaa jopa yksittäisten pelien sisällä. Helpot virheet ovat tehneet toisinaan tyhjäksi selvänkin hallinnan. Ratinassa Inter johti reilun 50 minuutin pelin jälkeen ottelua jo 0–2, mutta sitten puolustukselle tuli helppo virhe, maalivahti David Monsalve sai punaisen kortin ja TamU nousi tasoihin. Interillä oli paikkansa vielä vajaallakin, mutta lopussa Guillano Grot menetti helposti pallon ja United teki vastaiskusta voittomaalin.

Loppukaudella Inter on pelannut tasaisemmin, mutta viikonlopun semifinaalipelissä FC Lahtea vastaan vanha tuttu ailahtelu tuli jälleen takaisin. ”Ehkä pelaajamme olivat hermostuneita. Pelimme taso heitteli liikaa hyvästä huonoon. Olimme parempi joukkue, mutta emme kontrolloineet peliä riittävän hyvin. 3–1-tilanteessa meidän olisi pitänyt pystyä tappamaan peli, mutta sen sijaan teimme virheitä ja menetimme pallon liian helposti. Voitimme silti ja ansaitsimme voittomme, mutta pelintaso oli huonompi kuin edellisissä otteluissa”, Dragtsma arvioi.

Positiivista Lahti-pelissä oli kuitenkin voitto, joka venytti Interin tappiottomien pelien putken jo kymmeneen. Turkulaiset ovat hävinneet viimeksi 2,5 kuukautta sitten. Tappiottomien otteluiden putki on iso juttu pelaajien itsetuntoa ajatellen ja lisäksi se vaikuttaa myös kokoonpanoon.  Joukkueen pitkäaikainen ykkösvahti Patrick Bantamoi on toipunut täysin sormivammastaan, mutta Interin maalilla aloittaa lauantainakin David Monsalve.

”Patrick teki kaudella liikaa virheitä: Sheriffiä vastaan, Hakaa vastaan vieraissa… Ne maksoivat meille liikaa pisteitä. Siksi annoin Davidille mahdollisuuden. David on rauhallisempi ja sitä me olemme nyt tarvinneet. Viime kaudella se ei ollut ongelma, koska maalivahdin edessä pelasivat Diego Corpache ja Jos Hooiveld. Heidän takanaan maalivahdin oli helppo työskennellä. Nyt puolustuslinja ei ole yhtä pitävä, joten maalivahdilta vaaditaan toisenlaisia ominaisuuksia”, Dragtsma perustelee. ”David on pelannut viimeiset yhdeksän ottelua ja emme ole hävinneet niissä kertaakaan. Hän jatkaa maalilla myös lauantaina. Kauden jälkeen ykkösvahdin paikka on taas kumman tahansa otettavissa.”

Ainakin kaksi muutosta voittavaan joukkueeseen kuitenkin tulee. Kapteeni Henri Lehtonen ottaa pelikieltoisen Ville Nikkarin paikan. Keskikentän pohjalle taas tekee paluun meksikolainen Alberto Ramirez. ”Ramirezin paluu on hyvä juttu. Huonompia joukkueita vastaan emme kaipaa häntä niin paljon, mutta kovempia ja paremmin organistoituja vastustajia vastaan tarvitsemme häntä todella. Ramirezin kanssa joukkueessa on enemmän tasapainoa.”

Ramirezin kanssa keskikentällä aloittaa Joni Kauko ja joko Aristides Pertot tai Severi Paajanen. ”Mietin vielä mitä teen. Pohdin mitä United tekee ja mitä me tarvitsemme vastaukseksi. Pertotin kanssa joukkue on luovempi ja pelaavampi. Paajanen taas tuo juoksuvoimaa”, hollantilaisluotsi puntaroi.

Oli keskikentällä sitten Pertot tai Paajanen, Interin pelityyli tuskin yllättää ketään. ”Pelaamme lauantaina niin kuin olemme pelanneet tähänkin asti. Jos on parempi kentällä olevista joukkueista, pitää pystyä kontrolloimaan peliä. Siihen me pyrimme lauantaina. Mutta meidän täytyy olla kärsivällisiä. Jos kiirehdimme liikaa, TamU pääsee käyttämään vastaiskuja. Meidän täytyy olla varuillamme. Hongan pudottanut joukkue ei voi olla huono.”

Dragtsma uskoo, että toppari Mathias Lindströmin ja keskikenttäpelaaja Jussi Kujalan lähdöt vaikuttavat edelleen Unitedin peliin, mikä parantaa Interin mahdollisuuksia. ”Jos Lindström ja Kujala olisivat vielä joukkueessa, Unitedilla olisi HJK:n kanssa liigan paras materiaali. Ja heillä on edelleen hyvä avauskokoonpano. Heillä on maan paras maalivahti ja jos Rafinha, Jari Niemi, Antti Pohja ja Tomi Petrescu ovat kunnossa, heillä on erittäin hyvä joukkue. Mutta Kujalan ja Lindströmin lähdön myötä Ari Hjelmin on täytynyt heittää kentälle myös nuoria pelaajia. Hän ei pidä siitä. Hän pitää enemmän kokeneista ja valmiista pelaajista.”

” Nuorten sisäänajamiseen menee aikaa. Ei pelaajalta voi vaatia liikoja ensimmäisellä liigakaudella. Hänelle voi antaa peliaikaa ja kohottaa itseluottamusta, mutta sen jälkeen täytyy odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Ojalan, Kaukon ja Nikkarin tapaukset kuitenkin osoittavat, että se toimii. Kokeneiden pelaajien kanssa on tietysti helpompi työskennellä ja tehdä tulosta. Jos minulla olisi riittävästi rahaa, rakentaisin helposti joukkueen joka voittaisi mestaruuden joka vuosi. Mutta kun rahaa ei ole, täytyy toimia toisella tavalla”, Dragtsma huomauttaa.

Interin ensi kauden joukkue alkaa hahmottua. Argentiinalaiskolmikko Claudio Verino, Aristides Pertot ja Martin Civit ei jatka seurassa. Alberto Ramirez on sen sijaan jatkamassa. Lisäksi Inter hakee kahta tai kolmea vahvistusta.

Turun Interin loppukausi ei ole ollut hullumpi. Vaikka mitali jäi lopulta mestaruutta puolustaneilta turkulaisilta haaveeksi, joukkuen edellisestä tappiosta (KuPSille Kupittaalla) on kulunut jo 2,5 kuukautta. Takana on kymmenen ottelun tappioton putki ja lauantaina on edessä vielä Suomen cupin finaali Tampere Unitedia vastaan. ”Jos voitamme lauantaina, kautemme on ollut loistava”, Interin valmentaja Job Dragtsma sanoo.

Kauden jälkeen Interissä tapahtuu jonkin verran pelaajavaihdoksia. Argentiinalaistrio Claudio Verino, Aristides Pertot ja loppusyksyn ajan näyttöjä antanut Martin Civit lähtee seurasta. ”Civit ei ollut sitä mitä me etsimme. Meillä on jo samantyylisiä pelaajia”, Dragtsma toteaa.  Muista pelaajista Sami Sanevuoren ja Touko Tumannon optiot on käytetty. Alberto Ramirezin ja Ats Purjeen tilanne sen sijaan on vielä auki. ”Ramirezia ja Purjetta me vielä mietimme. Uskon, että Ramirez on jäämässä, mutta se ei ole vielä varmaa.”

Sopimukselliset avainpelaajat ovat jatkamassa, sillä tähän mennessä ulkomailta ei ole kuulunut mitään huhuja kummempaa. Todennäköisesti ei kuulukaan, sillä, kuten TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande maanantaina totesi, vapaistakin pelaajista on tällä hetkellä ylitarjontaa. Dragtsma on asiasta samaa mieltä, mutta lisää ettei kyse ole vain Suomesta – eikä välttämättä vain tästä vuodesta. ”Tilanne on sama kaikkialla Euroopassa, enkä usko että se muuttuu ensi vuonnakaan. Kun rahaa ei ole liikaa, pelaajia on paljon tarjolla. Nyt tärkeintä on löytää tarjolla olevista hyvät tarjokkaat, jotka ovat parempia kuin ne pelaajat joita joukkueessa jo on.  Muussa tapauksessa hankintoja ei kannata tehdä – ja niitä hyviä pelaajia ei tietystikään saa, ellei heille pysty maksamaan riittävästi.”

Interin ykkösprioriteetti pelaajamarkkinoilla on selvä. ”Tarvitsemme hyökkääjän. Olen tyytyväinen siihen, miten Timo Furuholm on pelannut, mutta polvivaivojensa takia hän ei pysty harjoittelemaan juuri ollenkaan. Hän vain pelaa ja se on ongelmallista”, hollantilaisluotsi toteaa ja lisää sitten toivelistaan vielä kaksi pelaajaa: ”Olisi hienoa jos saisimme hankittua yhden hyökkääjän, yhden keskikenttäpelaajan ja yhden puolustajan. Mutta en tiedä onko se mahdollista. Täytyy katsoa mitä tapahtuu.”

Tilanne on joka tapauksessa parempi kuin vuosi sitten, jolloin Inter menetti lukuisia avainpelaajia (Hooiveld, Corpache, Chatto, Mäkitalo, Abramovic) ja heidän korvaajansa saapuivat vasta kauden kynnyksellä. ”Joskus on parempi hankkia hyvä pelaaja myöhään kuin huonompi aiemmin. Uskon joka tapauksessa, että tällä kertaa joukkueen rakentamisprosessi on helpompi, koska nyt korvaajia täytyy hankkia kaksi tai kolme – ei viittä tai kuutta.”

Korvaajien hankkimisen myöhäisyydestä huolimatta Inter pelasi tuloksellisesti yllättävän hyvän alkukauden ja johto sarjaa kesäkuun alussa. ”No se ei johtunut siitä, että olisimme pelanneet erityisen hyvin. Olimme toisinaan vähän onnekkaitakin”, Dragtsma toteaa. Alkukauden jälkeen Interiltä loppui sitten onnikin. Hyökkäyspelin moottori Mika Ojala loukkaantui kesäkuun alussa, eikä joukkue voittanut otteluakaan ennen kuin Ojala oli parantunut avauskokoonpanokuntoon. ”Ojala pelasi loistavasti ennen loukkaantumistaan ja palattuaan hän on pelannut koko ajan paremmin”, Dragtsma tunnustaa.

Hollantilaisvalmentaja kuitenkin muistuttaa, että joukkueen alkukausi oli tuloksellisesti hyvä ja loppukausi oli sitä pelillisestikin. ”Monet asiat olivat tällä kaudella pienestä kiinni, niin liigassa kuin Euroopassakin. Meillä oli mahdollisuus mitaliin, koska harva joukkue oli meitä parempi. Me teimme kuitenkin liikaa virheitä. Hävisimme TamU-ottelun ja Sheriff-matsit virheiden takia.  Teimme kauden aikana liian paljon helppoja virheitä ja se maksoi meille liikaa pisteitä. Edes loppukiri ei auttanut.”

Tämän kauden osalta Dragtsma on erityisen tyytyväinen kahden nuoren pelaajan esiinmarssiin. ”Joni Kauko on pelannut loistavan kauden. Hän on vasta 19-vuotias ja on kehittynyt kauden aikana valtavasti. Ville Nikkari on kehittynyt myös paljon. He ovat molemmat nuoria pelaajia ja olen heidän kauteensa enemmän kuin tyytyväinen.”

”Lisäksi olen tyytyväinen Ari Nymaniin ja Alberto Ramireziin. Nyman pelasi kaikki ottelut ja hänen tasonsa pysyi tasaisen hyvänä. Kaikki katsojat eivät sitä ehkä nähneet, mutta minusta Ari on paras puolustaja tässä maassa. Ramirez pelasi myös hyvän kauden.”

Jos Hooiveldin korvaajaksi hankittu Claudio Verino sen sijaan floppasi. Loppukauden otteluissa Ari Nymanin toppariparina onkin nähty Sami Sanevuori. ”Sanevuori sopii hyvin toppariksi, koska hän on rauhallinen. Sanevuori ei hätiköi ja hän osaa pelata muutakin. Hän osaa avata peliä, mikä on tärkeää, koska en halua toppareideni viljelevän pitkää palloa”, Dragtsma sanoo.

Asiaa ei myöskään haittaa se, että Sanevuori on vasenjalkainen, eikä pelaavia vasuritoppareita ole liikaa. ”On aina parempi, että toinen toppari on vasenjalkainen. Mutta se on tavallaan toissijainen asia. Tärkeintä on, että toppari pystyy hoitamaan hommansa”, Dragtsma linjaa. Hänen mukaansa Sanevuori on tällä hetkellä Interin ykkösvaihtoehto Ari Nymanin topparipariksi myös ensi kaudelle. ”Ainut ongelma hänellä on voimanpuute. Sille hänen on tehtävä jotain, mikäli hän haluaa jatkaa topparina ensi vuonna.”

TPS:n joukkue tuskin valmistuu tämän vuoden puolella. Varmaa näyttäisi kuitenkin olevan, että Riku Riski saa näyttöpaikan ja Kasper Hämäläisen ja Jukka Lehtovaaran tilalle hankitaan uudet pelaajat, mikäli Hämäläinen ja Lehtovaara lähtevät. Stadionasioissa taas ollaan viisaampia parin viikon päästä.

TPS on nyt samassa tilanteessa kuin moni suomalainen joukkue menestyksekkään kauden jälkeen. Joukkueen parhailla pelaajilla on kysyntää suuremmissa sarjoissa ja muutokset vaikuttavat väistämättömiltä. ”Ei tämä ole vain suomalaisten joukkueiden ongelma. Se on pienten seurojen ongelma ympäri Eurooppaa. Kun pieni seura yllättää ja pelaa hyvin, sen pelaajat menevät eteenpäin ja heistä kiinostutaan. HJK pääsi aikoinaan Mestareiden liigaan, kun Metz yllätti ja voitti Ranskan mestaruuden. Siellä lyötiin sen jälkeen pajatso tyhjäksi ja HJK pääsi yllättämään”, Marko Rajamäki vertaa.

”Jos tosiaan käy niin, että Wayne Brownin lisäksi lähtee vielä Kappe Hämäläinen ja Lehtovaaran Jukka, niin onhan se kova paikka. Mutta sen takia tätä juttua tehdään. Jos Kappe ja Jukka pääsevät eteenpäin, niin minä ainakin olen ensimmäisten joukossa onnittelemassa heitä ja toivottamassa lykkyä jatkoon”, Rajamäki jatkaa.

”Jukka-Kappe-akseli on sellainen, että JOS he lähtevät, niin heille tarvitaan ilman muuta korvaajat. Muuten täsmähankinnoissa on hakusessa sama kuin kaikilla muillakin suomalaisilla seuroilla: vasemman puolen toppari ja kärki joka tekisi vähintään 15 maalia”, toimitusjohtaja Marco Casagrande linjaa. ”Wayne Brownin tilalle Rapan on sen sijaan turha toivoa ketään. Odotan Riku Riskiltä, taas kerran, läpimurtoa sille paikalle.”

Casagranden mukaan TPS ei ole tekemässä lähiaikoina isoja hankintoja. Syy tähän on pelaajien ylitarjonta, jollaista Casagrande ei muista nähneensä vastaavaa ainakaan 15 vuoteen. ”Vapaita pelaajia on nyt todella paljon.  Melkein kaikki joukkueet menevät talous edellä ja vapauttavat pelaajia. En tiedä mikä esimerkiksi Hakan virallinen tilanne on, mutta minun käsitykseni mukaan siellä on kaikki pelaajat otettavissa. 14 joukkueesta Klubi ja Inter voivat tehdä jotain, mutta epäilen että muut joukkueet ovat nyt hyvin varovaisia.”

”Mekin otamme rauhallisesti. Meillä on olemassa jonkinlainen avauskokoonpano ja siihen 5–6 akatemiapelaajaa vaihtoehdoiksi. Pasi ja Rapa toivoisivat varmasti viime kauden kokemusten jälkeen, että jo joulukuussa olisi 18–20 pelaajaa kasassa, mutta en usko, että vielä silloin on. Nyt mennään meilläkin talous edellä ja otetaan rauhallisesti”, Casagrande jatkaa.

Tämä taas antaa tilaisuuden joukkueen omille kasvateille, joista akatemiajoukkueita valmentanut Rajamäki puhuu kuin vuosikertaviineistä. ”85-syntyneet oli tosi hyvä ikäluokka. Ne on tosin jo vanhia jätkiä – Ääritalot ja Moisanderit on pitkin maajoukkuetta. 89-syntyneet oli tosi hyvä ikäluokka myös. 91-syntyneiltä odotan , että nyt alkaa tapahtua: Roope Riski, Alban Ferati, Juho Lähde, Kim Alonen, Mikael Liespuu ja Santeri Mäkinen, joka on 92:n mutta on pelannut aina 91:sten mukana. Siinä on kuusi maajoukkuetasoista pelaajaa. Heidän pitää ottaa askelia eteenpäin ja valloittaa paikkaa.”

Tämän sanottuaan Rajamäki painottaa, että nuorten pitää ottaa paikkansa. ”Ei sitä paikkaa voi niille nuorille pelaajille suoraan antaa. Kyllä niiden pitää se voittaa. Neljä noista nuorista oli harjoittelemassa edustuksen mukana jo viime talvena ja jos Roope Riski hakkaa harjoituskaudella enemmän maaleja kuin Babatunde Wusu, niin sitten hän on voittamassa hyökkääjän paikkaa itselleen. Sitten kun Santeri Mäkinen alkaa viedä pienpeleissä Kasper Hämäläistä ja Jussi Kujalaa, niin hän alkaa olla sisässä.”

Kuulostaako kovalta tai peräti kohtuuttomalta? Ei Rajamäen mielestä. Hän ottaa esimerkiksi Hongan Rasmus Schüllerin. ”Schüller on 91-syntynyt ja pelaa samassa junnumaajoukkueessa kuin nämä meidän veijarit. Ja se vie jätkiä liigassa – se vei meidänkin jätkiä kuin litran mittaa.”

”Pelaajalle pitää antaa mahdollisimman hyvät eväät taidollisesti, henkisesti ja fyysisesti, mutta lopulta hänen pitää itse tehdä työt kentällä. Ei valmentaja voi niitä palloja hänen puolestaan potkia”, Rajamäki huomauttaa ja lisää, että seula on tiukka. ”Kaikki ei sieltä koskaan selviä, mutta joku sieltä aina nousee. Se on aika raakaa, mutta kannattaa muistaa, että oma pelaaja saa aina kuitenkin mahdollisuuden ja pääsee edustusjoukkueen mukaan. Muut pelaajat eivät saa edes sitä.”

Syksyn aikana TPS on ollut otsikoissa myös muuttoaikeidensa takia. Joukkue aikoo pelata ensi kauden kotipelinsä yleisurheilulle suunnitellulla Paavo Nurmen stadionilla, mikäli Veritas stadionin vuokra ei alene. ”Odotamme tällä hetkellä stadionyhtiöltä uutta ehdotusta. Jos emme saa nykyistä parempaa tarjousta, niin on selvää, että niillä ehdoilla emme voi tässä olla. Tässä on kyse meille kuusinumeroinen summa. Vähän vanhaa miljoonaa pienemmästä”, Casagrande sanoo.

Urheilupuisto vaikuttaakin houkuttelevalta juuri taloudellisten seikkojen takia. ”En voi ymmärtää mikä Paavo Nurmen stadionissa on sellaista, ettemme saisi sinne mennä. Olemme luvanneet yleisurheilijoille tulla sinne hattu kourassa. Heille tästä koituva haitta pystytään minimoimaan. Ainut asia mitä me vaadimme on kentän kunton ja luulisin, että kaupungin miehet voivat sen ylitöinä tarvittaessa kuntoon laittaa”, Casagrande jatkaa.

Toimitusjohtaja arvelee, että nykyisellään Paavo Nurmen stadionille mahtuu noin 5 000 ihmistä ”kohtuullisen mukaville paikoille”. Kun tämän yhdistää Urheilupuiston luvattoman heikkoon parkkipaikkatarjontaan, niin on selvää, että TPS:n katsojakeskiarvo laskisi tästä kaudesta huomattavasti muuton myötä.

Kävi miten kävi, TPS ei ole kokonaan poistumassa Veritas-stadionilta. ”On turha kuvitellakaan, että edes ehdottaisimme Uefalle Eurooppaliigan karsintojen pelaamista muualla kuin täällä. Uskon että ne pelit voi pelata Kupittaalla. Meillä on tietty ajatus siitä, miten saisimme pelata euro-ottelumme joka tapauksessa tässä. ”

Tällä hetkellä TPS neuvottelee niin Veritas-stadionin vuokrasta kuin omistuksesta. Tosin Casagrande ei usko, että stadionin omistuspohjassa tapahtuu mitään muutoksia lähiviikkoina. ”Veikkausliigalle pitää toimittaa ensi kuun 15. päivä riittävät asiakirjat siitä, missä pelaamme ensi kaudella. Silloin liiga ottaa kantaa asiaan ja silloin olemme viisaampia.”

Pasi Rautiaisen ja Marko Rajamäen työ alkoi viime talvena kaaoksen keskellä. Siihen nähden ei ole ihme, että TPS hävisi mestaruuden käytännössä kuudella ensimmäisellä kierroksella. Mestaruus hävittiin kuudessa ensimmäisessä pelissä ja syksyn Jaro-matsi viidessä minuutissa.

Marko Rajamäki sai marraskuussa puhelun tulevalta työpariltaan Pasi Rautiaiselta. ”Pasi soitti mulle ennen kuin teki sopimuksen TPS:n kanssa ja sanoi, että hänellä on vaan yks kysymys. ”Rapa hei, voiko TPS voittaa mestaruuden 2009?” Vastasin että voi, mutta meillä alkaa olla jo pirun kiire. Että ala tulla jo sieltä Tallinnasta tai missä oletkin. Juna, laiva tai lentokone alle ja äkkiä tänne.”

Ja lopulta Rautiainen saapuikin joulukuussa. ”Me aloitettiin hommat täyden kaaoksen keskellä. Meillä ei ollut kuin kourallinen pelaajia. Puolet edellisen kauden jätkistä oli lähtenyt muualle. Koko valmennusryhmä oli pistetty uusiksi. Toki siinä haluttiinkin muutosta, mutta sillä hetkellä koko pakka oli aivan levällään. Pasille taisi tulla sen joulukuun aikana muutama harmaa hius lisää”, Rajamäki muistelee.

Tammikuussa joukkue sai takaisin lomalla olleet pelaajat, mutta silloinkin joukkueharjoitusvahvuudesta puuttuivat loukkaantuneet Kasper Hämäläinen, Mika Ääritalo ja Simo Valakari. ”Siinä oli sellainen olo, että millä hemmetillä me saadaan tää homma kasaan!? Sitten vielä Kiko myytiin Portugaliin. Eihän meillä ollut edes toppareita”, Rajamäki päivittelee.

Töitä tehtiin vanhojen pelaajien kanssa ja uusia vahvistuksia kartoitettiin. Turkuun asti tutkituista ja tarkkailuista pelaajista ei kuitenkaan tullut kuin murto-osa. ”Se että meillä ei juossut 50 pelaajaa treeneissä, ei tarkoita etteikö me tehty töitä oikeiden pelaajien löytämiseksi. Halusimme vain selvittiin taustat kunnolla ennen kuin vaadittiin äijiä lentokoneeseen. Esimerkiksi Brownia käytiin katsomassa ja paljon. Mä näin useammankin dvd:n ja Casa kävi katsomassa sitä paikan päällä marraskuussa ja maaliskuussa.”

Talvikauden kaaos huomioon ottaen on ymmärrettävää, ettei TPS:n peli ollut valmista, kun liiga alkoi huhtikuussa. Joukkue voitti kuudesta ensimmäisestä liigapelistään vain yhden. Samalla joukkue antoi turhan suuren tasoituksen mestaruuden voittaneelle HJK:lle. ”Me hävittiin mestaruus ensimmäisellä kuudella kierroksella. Niiden matsien jälkeen Klubi oli seitsemän pisteen päässä, ja ne hävisi koko liigakaudella vain kaksi peliä”, Rajamäki sanoo.

Silti TPS sai HJK:n kiinni. Siihen vaadittiin 15 liigapelin tappioton putki (TPS voitti noista otteluista peräti 11), mutta viisi kierrosta ennen kauden loppua turkulaiset olivat sarjan kärjessä. Sitten tuli surullisen kuuluisa vieraspeli Pietarsaaressa. ”Se matsi meni meiltä viidessä minuutissa”, Rajamäki sanoo ja alkaa kelata tapahtumia kuin filminauhalta. ”Rähmönen kuljetti ja laittoi Manniselle huolimattoman syötön, joka meni kentältä ulos. Jaro heitti nopean sivurajan ja niiden kaveri pääsi juoksemaan pystyyn. Heinikangas veti sen kylmäksi vaikka ei olisi tarvinnut. Ne sai sivuvaparin. Igor Jovanovic ei merkkaa jätkäänsä ja pam! pallo on häkissä.  Alotuksesta me pelataan pystyyn Wusulle, joka ottaa pallon haltuun ja pelaa sen Wayne Brownille ja PAM! Mikko Hyyrynen niittaa Wayne Brownin pelikunnottomaksi.”

Rajamäki on hetken hiljaa ja jatkaa sitten: ”Kaikki tapahtui todella nopeasti. Me saatiin peli vielä jotenkuten kuntoon, mutta paikkoja me ei enää saatu. Se mestaruus meni lopullisesti niihin viiteen minuuttiin, joista tehokasta peliä oli ehkä kaksi minuuttia.”

Kaikesta huolimatta TPS:llä oli vielä viimeisessä matsissaan täydet mahdollisuudet hopeaan ja teoriassa vielä kultaankin. Maaliton tasapeli Hongan kanssa jätti kuitenkin TPS:n kolmanneksi. ”Pelaajat olisivat ehkä ansainneet parempaa, mutta emme me oikeastaan sitä hopeatakaan ansainneet, kun emme onnistuneet viimeisessä matsissa Honkaa vastaan sitä voittomaalia tekemään. Siitä huolimatta tästä jäi vähän karvas maku, koska tarjottimella oli niin paljon enemmän. Ehkä ensi kauden Euroopan liigan karsintapelejä pelatessa ymmärretään, että tämän kauden saavutus oli sittenkin ok.”

TPS:n toimitusjohtajan Marco Casagranden mukaan TPS:n kausi jäi plussan puolelle. Eikä hän puhu nyt taloudellisesta tuloksesta vaan seuran kolmesta muusta tarkasti määritellystä mittarista: Yleisöstä, pelillisestä menestyksestä ja edustusjoukkueen omavaraisuusasteesta. Kauden suurin onnistuminen tapahtui kuitenkin Casagranden mukaan kentällä ja se taas johti onnistumiseen myös katsomossa.

”Haluamme menestyä, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Meillä on tietty tapa, jolla haluamme tehdä juttuamme. Haluamme olla menestyvä kasvattaja. Välillä onnistumme paremmin menestyjänä, välillä taas kasvattajana”, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande aloittaa puheenvuoronsa turkulaisille urheilutoimittajille.

”Meillä on mittaristo sitä varten, että pitäisimme niin seurajohdossa kuin valmentajistossakin kirkkaana mielessä se, mitä olemme oikein tekemässä. Päämittareita on viisi. 1) Yleisö, 2) Myynti ja liikevaihto, 3)Taloudellinen tulos, 4)Pelillinen menestys sijoituksena ja pisteprosentteina ja 5) Edustuksen omavaraisuus peliminuuteissa.”

Casagrande jätti toimittajille puhuessaan taloudellisen tuloksen ja myynnin sivuun ja keskittyi kolmeen muuhun mittariin. Aluksi hän otti esille pelillisen menestyksen.”Meillä pistetavoite on 64 prosenttia maksimipisteistä eli 50 pistettä . Tavoite on laitettu prosenteiksi, jotta sitä on helppo seurata kauden aikana. Tänä vuonna jäimme pistetavoitteestamme yhdellä pisteellä”, Casagrande selvittää kalkyylia.

Pistetavoite on asetettu sellaiseksi, että sen toteutuessa täyttyy myös seuran sijoitustavoite: mitalisija. ”Kolmen joukkoon pääseminen on minimi- ja kestotavoitteemme. Meillä pitää olla niin hyvä joukkue, että hyvällä suorituksella olemme aina kolmen joukossa”, toimitusjohtaja linjaa.

Tänä vuonna TPS oli kolmen joukossa, joten pelillinen menestys oli, kuten Casgrande asian ilmaisee, ”ok”. Toinen mittari ei kuitenkaan ole aivan yhtä mallilla. Se on edustuksen omavaraisuus, joka lasketaan prosenttiosuutena kaikista pelaajien pelaamista minuuteista. ”Tavoitteena on, että 50 prosenttia edustuksessa pelatuista minuuteista olisi omien kasvattien pelaamia. Omilla kasvateilla tarkoitetaan nyt sellaisia pelaajia, jotka ovat 12–21-vuotiaina edustaneet seuraa vähintään kolmen vuoden ajan”, Casagrande kertoo.

Viime vuonna TPS:n edustuksen omavaraisuusaste oli Casagranden mukaan 40 prosenttia. Tänä vuonna se oli 30,6 prosenttia. ”Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kentällä oli koko ajan 3,5 omaa kasvattia.”, Casagrande havainnollistaa. ”Tästä tavoitteesta jäätiin nyt, mutta tämän tavoitteen kanssa eläminen on aina tasapainoilua. Tiedän myös, että Rapa ja Pasi (valmentajat Rajamäki ja Rautiainen) eivät välttämättä ole kauhean innoissaan tällaisesta seurannasta. On kuitenkin tärkeää, että seura tietää tavoitteensa ja pystyy seuraamaan niiden toteutumista. On tärkeää tietää, mitä me halutaan ja että kaikki toiminta tukee sitä. Minä pidän omalta osaltani huolen siitä, että joukkueen rakenne on tietynlainen, että niistä 26–28 pelaajasta puolet on omia kasvatteja. Sen jälkeen on valmentajien homma peluuttaa pelaajia niin kuin parhaaksi näkevät.”

Nyt ääneen pääsee Casagranden vieressä istuva Marko Rajamäki, joka toimi ennen kakkosvalmentajaksi siirtymistään pitkään TPS:n junnuvalmentajana. Aihe on Rajamäelle vähintäänkin läheinen. ”Se on päivän selvää, että kokoonpanoa tehdessä ei mietitä, että nyt me saadaan oma jätkä sisään. Parhaat pelaa. Valmentaja laittaa kentälle aina ne pelaajat, joilla saadaan pisteitä”, Rajamäki aloittaa. ”Minusta on kuitenkin ihan ok, että tuollainen mittari on olemassa. Eikä Casagrande ole kertaakaan tullut meille sanomaan, että mittarit näyttävät tältä, tehkää kokoonpanoon muutoksia.”

Rajamäki lukee mittareita niin, että seuran täytyy tehdä omat hommansa paremmin, jotta luvut saadaan nousuun. ”Minulla tuo kolahtaa sillä tavalla, että olen ollut monta vuotta akatemiavalmentajana. Jos olisimme tehneet siellä silloin hommat paremmin, tuo luku olisi nyt suurempi.  Yhtään paikkaa ei edustusjoukkueessa ojenneta suoraan omalle kasvatille, kyllä se paikka pitää ansaita. Mutta koko junnuvalmennuksessa pitää tehdä parempaa työtä – ja edustuksessakin omien kasvattien sisäänajamisessa. Sillä tavalla tuo mittari kääntyy nousuun.”

On aika siirtyä eteenpäin. Seuraava mittari on yleisömäärä. Siihen Casagrandekin on tyytyväinen – ja syystä. TPS oli katsojakeskiarvoissa omilla lukemillaan. Palloseura keräsi kauden aikana enemmän yleisö kuin Tampere United ja FC Honka yhteensä. ”Yleisömäärä on osoitus siitä, että jotain on tehty oikein. Katsojapohjan kasvattamiseksi on tehty töitä jo vuosia. Uskon kuitenkin, että tällä kaudella yleisö kiinnostui, kun löytyi sellainen pelin taso ja tyyli, joka kiinnostaa turkulaisia. Tänä vuonna me löysimme vihdoin sen tepsiläisen pelitavan.”

Toisin sanoen TPS löysi pelitapansa ja yleisö löysi sen myötä TPS:n. ”Tuo pelityyli on syy siihen, miksi meillä oli niin paljon yleisöä. Ja pelityyli on syy siihenkin, miksi minulla on pelaajien puolesta paha mieli, etteivät he saavuttaneet nyt enemmän. Niillä otteilla joukkue olisi ansainnut enemmän”, Casagrande harmittelee hetken mutta piristyy sitten. ”Joka tapauksessa nyt on helppo sanoa, että TUO oli se tepsiläinen pelitapa.”

Seuraavassa jutussa “Kaaoksesta kultakamppailuun” Marko Rajamäki kertoo TPS:n viime kaudesta valmentajan silmin.

Futsal-kausi potkaistiin kunnolla käyntiin viikonloppuna. Minäkin olin mukana, mutta en enää erotuomarina vaan katsojana ja höntsääjänä.

Kun haastattelin huhtikuussa Interin kapteenia Henri Lehtosta, puhuimme jalkapallon lisäksi myös futsalista. Lehtonen oli valittu Suomen parhaaksi futsal-pelaajaksi vuonna 2006. Lisäksi hän oli pelannut yhdeksän maaottelua ja tehnyt niissä kymmenen maalia.

Viime kaudella hän ei kuitenkaan enää pelannut futsalia. Syitä tähän oli kaksi. Ensimmäinen oli se, että kausi olisi kuitenkin jäänyt kesken. Futsal-kausi ajoitetaan pitkälti jalkapalloilijoiden ehdoilla loka-helmikuulle, mutta Veikkausliigan joukkueissa seuraavaan kauteen valmistautuminen alkaa toden teolla jo tammikuussa. Silloin ei auta vaikka joukkuetta valmentaisi entinen Hollannin maajoukkuepelaaja Job Dragtsma. Liigafutis ajaa liigafutsalin edelle.

Lehtosen toinen syy oli ajantarve. Hän on perheellinen mies, ja futsal syö talvisin varsinkin viikonloput varsin tehokkaasti. Kahdeksan kautta futsalia tuomaroineena ymmärsin Lehtosen pointin paremmin kuin hyvin. Lopettaessani tuomarin urani viime kauden jälkeen arvelin, että keksisin talviviikonlopuiksi nyt muuta tekemistä – mutta ainakin viime viikonlopun perusteella olin väärässä.

Kävin lauantaina katsomassa Futsal-liigan ottelun TPK-PoPa. Kotijoukkue meni matsissa nopeasti johtoon ja pelasi sen jälkeen fiksusti. TPK antoi vierasjoukkueen pyöritellä palloa vaarattomasti ja iski nopeilla hyökkäyksillä aina, kun porilaiset menettivät pelivälineen. TPK voitti lopulta ottelun 4-1.

Seuraavana päivänä menin Puolalan koulun saliin jauhamaan 3 vastaan 3 -peliä vanhojen työkavereiden kanssa. Peli ei ehkä ollut kovin teknistä tai taktista, mutta hien se irrotti pelaajista enemmän kuin hyvin.

Futsal on siitä hyvä ja tavallaan raakakin peli, että siinä tulee väistämättä pallokosketuksia. Yksi syy tähän on pelaajien määrä (futsalia pelataan neljällä kenttäpelaajalla) ja toinen kentän pieni koko. Kansainväliset mitat täyttävällä kentällä on tilaa keskimäärin 80 neliömetriä pelaajaa kohden – jalkapallossa vastaava luku on noin 330 neliömetriä. Pienessä tilassa taidot kehittyvät väistämättä – tai näin ainakin toivon. Olisi ikävää olla kevättalvellakin samanlainen puujalka kuin sunnuntaina.

Eivätkä liigafutaajatkaan ole futsalia hylänneet. Vaikka Lehtonen lopettikin, niin Interistä ainakin Sami Sanevuori ja Severi Paajanen pelasivat futsalia viime kaudella. Lisäksi tuomitessani Futsal-Ykkösen otteluita törmäsin ainakin jo ulkomaille siirtyneeseen Ville Jalastoon ja kenties kohta ulkomaille siirtyvään Joel Perovuohon.

Liigakausi 2009 on pelattu, ja on aika muistella kauden hienoimpia hetkiä sekä parhaimpia ja noloimpia suorituksia.

Kauden komein maali: Jussi Kujalan upea vapaapotku Lahden verkkoon (http://www.youtube.com/watch?v=OSfD3UKItF0). Kunniamaininta Jani Lyyskin uljaalle soololle niin ikään lahtelaisia vastaan.

Kauden paras ulkomaalaisvahvistus: TPS:n parikymppinen Wayne Brown tuli, näki ja voitti – pronssia. Kannattajat ottivat yhdeksän maalia tehneen britin omakseen ja Pasi Rautiainen olisi varmaan ottanut Brownin vaikka ottopojakseen.

Kauden huonoin ulkomaalaisvahvistus: Given Singuluma teki sopimuksen Hakan ja parin muun seuran kanssa, eikä koskaan viitsinyt saapua Valkeakoskelle. Harmi sinänsä. Haka olisi kaivannut kunnon hyökkääjää ja Singuluma kunnon selkäsaunaa.

Kauden savolaisvelmu: Dickson Nwakaemen puhuessa vastuu siirtyi kuulijalle. Tämän lisäksi mies on aeto naattija ja harhautuksissaan kiero kuin korkkiruuvi. Melekone mualitykki.

Kauden pisin ottelu: KuPS voitti RoPSin 3-0, mutta ottelun lisäaikaa pelattiin kuukausikaupalla eri kabineteissa. Jälkipelit jatkuvat napapiirillä luultavasti koko tulevan talven.

Kauden paras lehdistötilaisuus: Pasi Rautiainen pisti tuulemaan Espoossa 0-0-tasapelin jälkeen (Maalittomat tasurit tuntuvat tuovan Pasin parhaat puolet esiin). Pressitilaisuudessa Rautiainen otti kantaa muun muassa seuraaviin asioihin:

Espoo: “Espoossa on kiva käydä. Minäkään en ole virheetön. Vaimonkin näiltä kulmilta nappasin mukaan. Jokainen tekee elämässään virheitä.”
Christian Andreasen: “Andreasenista pitää kysyä Marco Casagrandelta, voin antaa numeron. Mulle sanottiin, että se lähtee gimmafrendinsä kanssa etelään. Se varmaan pamputtaa muijaansa jossain Mallorcalla.”
Sarjatilanne ja jatko-ohjelma: “En edes tiedä paljon on tehty tai päästetty maaleja tai paljon meillä on pisteitä. Puolet on vielä jäljellä ja sarja on vielä pitkä kaikille joukkueille. Meillä on nyt helvetin helpot kaksi seuraavaa peliä. Tarviiko niitä pelejä edes pelata. Menemme Valkeakoskelle ja sitten tulee helppo Klubi Turkuun.”
Jukka Lehtovaaran valmennus: “Enhän minä osaa veskareita valmentaa. Talvella Rajamäen Rapa (TPS-valmentaja) veti Jukalle treenejä. Katsoin muutaman kerran sitä touhua – sori, tämä on hölmö juttu – kysyin Rapalta oliko nämä nyt hyvät treenit veskareille? Rapa sano, että vitun hyvät, tein kymmenen sivuverkkoon. Oliko noi hyvät treenit veskareille? Rapa tuulettelee siellä. Se veti täysillä. Ne oli hyvät treenit varmaan läski-Rapalle mutta eihän ne ollut veskareille hyvät treenit.”
Nuorten EM-kisat: “Mä luulin, ettei Suomi saanut pinnan pinnaa mutta ne vissiin voitti koko EM:n kun saivat tänään palkintoja. Mulla oli kutina, ettei tullut voittoja. Niinhän se oli sähköteknikkojen hiihtoskaboissakin kuusivuotiaana kun oli kolme osallistujaa ja jäin aina kolmanneksi niin kyllä mäkin siitä aina jonkun lusikan sain.”

Kauden pahin hyytyminen: Valkeakosken Haka aloitti liigan loistavasti, mutta lento loppui lyhyeen ja perinteikäs seura päätyi lopulta valmentajanvaihdoksen jälkeen kuudenneksi.

Paras putki: Mitenkö HJK voitti mestaruuden? Pelaamalla viimeiset 16 liigaottelua tappiotta. Edellisen liigatappionsa HJK kärsi toukokuun viimeisenä päivänä Rovaniemellä RoPSille – joka ei voittanut kauden aikana ainuttakaan vierasottelua.

Kauden sylkykuppi: Antti Muurista haukkuivat omat ja vieraat, mutta niinpä vain mies johti HJK:n ensimmäiseen mestaruuteen kuuteen vuoteen.

Kauden pupellus: HJK:n euro-sössiminen liettualaista Vetraa vastaan. Mutta täytyy muistaa, että Latvia on jalkapallomaa.

Kauden tasurikone: IFK Mariehamn. Pekka Lyyskin suojatit olivat todella vaikeasti voitettavia ja peräti puolet joukkueen liigapeleistä päättyi tasan.

Kauden utopia: Veikkausliigan 3 000 katsojan keskiarvotavoite. Kentänhoitajat “yllättänyt” takatalvi ja joukkueet kotoaan evakkoon ajaneet kenttäremontit pitivät huolen siitä, että tavoite oli täyttä utopiaa jo ennen kuin ainuttakaan peliä oli pelattu. Lopulta 14 joukkueesta vain kaksi ylsi katsojatavoitteeseensa: Turun Palloseura sekä riemastuttavasti sarjanousija JJK. Muista seuroista esimerkiksi HJK ja Honka jäivät tavoitteestaan keskimäärin tuhat katsojaa per peli, Tampere United ja hallitseva mestari Inter jäivät ottelukohtaisesta tavoitteestaan vielä enemmän.

Paras suhtautuminen loukkaantumiseen: “Ai niin se taklaus. Sanotaan nyt niin, että rapatessa roiskuu ja aika usein rappaajana on ollut se HJK:n numero 7. Turha siis valittaa, välillä näinkin päin”, HJK:n Tuomas Haapala loukattuaan nilkkansa MyPan Maksim Votinovin tappotaklauksessa.

Kauden tähdistö: Jukka Lehtovaara (TPS); Jukka Raitala (HJK), Rami Hakanpää (Honka), Ari Nyman (Inter), Rafinha (TamU); Kasper Hämäläinen (TPS), Joel Perovuo (Honka); Dawda Bah (HJK), Wayne Brown (TPS), Sebastian Sorsa (HJK); Hermanni Vuorinen (Honka)
Vaihtopenkki: Gustav Långbacka (IFK Mariehamn), Diego Corpache (Haka), Mathias Lindström (TamU/HJK), Joni Aho (Inter), Dickson Nwakaeme (KuPS)
Valmentaja: Pekka Lyyski (IFK Mariehamn)