TPS-Haka 1-2
TPS sai ehdot erikoistilannepuolustamisesta, kun Valkeakosken Haka haki vieraspisteet Kupittaalta.
Turun Palloseura aloitti liigakautensa loistavasti – mutta vain viiden minuutin ajan. Haka-matsin ensimmäisillä minuuteilla raitapaidat esittivät hyvää ja liikkuvaa jalkapalloa, mutta toisella jaksolla joukkueelta loppui liike ja sitä kautta hyvä jalkapalloilukin katosi tietämättömiin.
Mutta aloitetaan kuitenkin alusta. Kolmen minuutin pelin jälkeen joukkue toimittikin pelivälineen verkon perukoille niin tyylikkäästi, että osumaa katsellaan varmasti vielä kauden komeimpien maalien kimarassa: Simo Valakari keskitti boksiin Babatunde Wusulle, targettina pelannut nigerialainen pudotti pallon Wayne Brownille ja englantilainen pamautti paristakymmenestä metristä vastustamattoman volleyohjuksen maalin ylänurkkaan.
Komean kombinaation kruunanneen koulumaalin lisäksi Brown osoitti muutenkin olevansa TPS:lle vahvistus. Britti pelasi varmaotteisesti ja järkevästi – jopa toisella jaksolla, kun oikeastaan kukaan muu TPS:n pelaaja ei siihen pystynyt. Myös Wusu oli targettina hyvä avausjaksolla, vaihtoi jatkuvasti paikkaa toisena hyökkääjänä pelanneen Kasper Hämäläisen kanssa ja muisti hoitaa myös puolustusvelvoitteensa. Toisella jaksolla liike kuitenkin loppui ja Wusu katosi kuvasta, mutta kuten sanottua: niin teki oikeastaan koko turkulaisjoukkue.
Haka sen sijaan tuli kopista sisuuntuneena. Valmentaja Olli Huttunen nosti kokeneen Sami Ristilän Mikko Innasen kärkipariksi ja laittoi joukkueensa prässäämään turkulaisia. Se toimi. TPS:n peli muuttui pelokkaaksi peruutteluksi.
Innanen oli aiheuttanut nopeudellaan ongelmia TPS:n hitaalle mutta kankealle toppariparille (Heinikangas-Nyberg) jo ensimmäisellä jaksolla, mutta pitkään joku tepsiläisistä ehti viime hetkellä hätiin. Usein se oli Jaakko Nyberg, joka paikkasi ainakin kolmesti hidasta lähtönopeuttaan hätäapuliukutaklauksella.
Maalivahti Jukka Lehtovaara on kahtena aiempana kautena paikannut haamutorjuinnoillaan TPS:n epävarmaa puolustuspelaamista ja Haka pelin perusteella hän saa tehdä niin moneen kertaan tälläkin kaudella. Haka-pelin 57. minuutilla Lehtovaara torjui ensin vastaantulollaan Innasen läpiajon ja heti perään Mika Mäkitalon kahdeksasta metristä tulleen jatkolaukauksen. Molemmat torjunnat olivat paraatipelastuksia, mutta se oli laiha lohtu, sillä Haka tasoitti pelin tilanteesta seuranneesta kulmapotkusta.
Kun ottaa huomioon, että neljä kookkainta kenttäpelaajaa olivat kaikki TPS:läisiä kotijoukkueella ei olisi pitänyt olla kulmatilanteissa mitään hätää. Mutta todellisuus oli toisenlainen: Haka teki molemmat maalinsa kulmapotkujen jälkitilanteista. Tasoitus syntyi, kun Pietari Holopainen pääsi tälläämään Sebastian Strandvallin antaman kulman jatkotilanteesta pallon rangaistupilkun kohdalta maalin kattoon.
Ja jos TPS oli sekaisin jo ennen Holopaisen maalia, niin tasoituksen jälkeen sen peli sekosi totaalisesti. Liike loppui, keskikentän ja hyökkäyksen välimatka venähti tähtitieteelliseksi ja Haka prässäsi kotijoukkueen paniikin partaalle – jopa siinä määrin, että maalivahti Lehtovaarakin potkaisi useamman maalipotkun katsomoon. TPS:n peli oli vastatuulessa niin kirjaimellisesti kuin symbolisestikin.
Haka oli ainut organisoitu joukkue Kupittaan nurmella, ja se oli sitä myös ja ennen kaikkea erikoistilanteissa. Sami Ristilä olisi voinut viedä joukkueensa johtoon kulman jälkitilanteesta jo 68. minuutilla, mutta laukoi niukasti yli. Viisi minuuttia myöhemmin koskilaisten sihti oli kuitenkin taas kohdallaan, kun Strandvallin kulmapotku aiheutti jälleen kaaoksen TPS:n rangaistusalueelle. Antti Hynysen vedon turkulaiset vielä selvittivät, mutta purkupallo päätyi suoraan Diego Corpachelle. Entinen Inter-toppari pamautti pallon maaliin sydämensä kyllyydestä.
“Voittomaalini oli psykologinen juttu. Tein vuosi sitten samankaltaisen maalin TPS:ää vastaan Liigacupin finaalissa ja uskoin siksi pystyväni maalin tekoon tänäänkin”, Corpache kertoi ottelun jälkeen.
Topparilla oli myös hyvä selitys Hakan tehokkuuteen kulmatilanteissa: “Pelaajamme näyttivät ehkä vähän poikasilta tepsiläisten rinnalla, mutta me olemme nopeita. Ja juuri nopea reagointi ratkaisi nuo maalitilanteet meille.”
Pian maalin jälkeen Rautiainen vaihtoi kentälle Riku Riskin, joka käänsi saman tien pelin painopisteen. Riski loi viidessä minuutissa enemmän paikkoja kuin muu joukkue onnisuti luomaan koko jaksolla – Iiro Aallon veto päätyi kuitenkin Haka-vahti Janne Korhosen käsiin ja Kasper Hämäläisen sijoitus meni niukasti ohi takatolpasta. Siihen TPS:n rynnistys sitten jäikin, vaikka joukkue otti vihdoin loppuhetkillä käyttöön talvikaudelta tutut laitalinkit ja pelintekijäksi käsketty Mikko Manninen sai palata oikealle pelipaikalleen oikein luvan kanssa.
“Meillä oli hyvä alku. Saimme nopean maalin ja siitä draivin päälle. Sitten päästimme Hakan helpoilla virheillä peliin mukaan ja toisella jaksolla emme saaneet oikein edes syöttöjä omille”, Hämäläinen ruoti pelin jälkeen.
“Parempi joukkue voitti tänään. Haka oli selvästi parempi toisella jaksolla ja vaarallinen varsinkin erikoistilanteita. Kaikki oli niitä varten treenattu ja valmisteltu, mutta niin vaan sieltä ne maalit tintattiin. Sellainen vie pohjaa koko peli jutulta”, Pasi Rautiainen sanaili.
Haka-leirissä oltiin syystäkin huomattavasti aurinkoisempia.
“Haimme täältä tulosta ja kolmeen pisteeseen täytyy olla helvetin tyytyväinen, mutta pelimme oli yllättävänkin valmista”, paluun Veikkausliigaan tehnyt Sami Ristilä sanoi.
Myös valmentaja Olli Huttunen oli samoilla linjoilla.
“Sanoin viikko sitten Helsingissä, että moni ei tiedäkään, miten hyvä joukkue Haka voi tällä kaudella olla. Tänään siitä saatiin viitteitä. Toinen jakso oli totaalisesti meidän. Kauden alussa on tärkeää saada pistetili auki ja avausvoitto ottaa pelaajilta paineita pois niskasta. Siksikin tämä oli tärkeä voitto.”
Huttunen valotti myös hieman Hakan toimintaa pelaajamarkkinoilla.
“Puolustupäähän on hakusessa vielä yksi pelaaja. Haavissa on argentiinalainen pakki, joka pystyy pelaamaan molempia laitaa. Hänen tilanteensa on kuitenkin vielä hieman auki. (Sambialaishyökkääjä) Given Singuluma sen sijaan on kaiken järjen mukaan jo meidän miehemme. En tiedä miten hänen passiasiansa edistyivät perjantaina. Jos eivät edistyneet, niin hän tuskin pelaa vielä keskiviikon VPS-pelissäkään.”