Kirjoittanut Lari Vesander | huhtikuu 18, 2010

Rivien välistä

Valmentajia haastatellessa olen huomannut, että joskus sanomisia tärkeämpää on se, miten ne sanotaan. Millä tuulella valmentaja on? Onko hän itsevarma vai epävarma? Vaiko peräti turhautunut?


Olen huumorimiehiä. Ihan oikeasti. Minusta on toimittajana piristävää, kun urheilija tai valmentaja ei ota itseään ja lajiaan turhan vakavasti ja vastaa kysymykseen jotain muuta kuin, että parhaamme teemme ja katsomme mihin se riittää.

Silti on aina huono merkki, jos asiat menevät niin pahaksi, että valmentaja ei voi enää kuin pistää sarkasmivaihteen päälle. Tampere Unitedin Ari Hjelm oli tässä tilassa jo Veikkausliigan media-avauksessa. Sitä oli periaatteessa hauska katsella, mutta Unitedin ja Hjelmin kannalta tilanne oli tuskainen. Jokseenkin kaikki oli mennyt viime aikoina perseelleen: pelaajia kaatui loppumattomana sarjana sairastuvalle, peli ei luistanut eikä kellään ollut kivaa.

Tämä kaikki alkoi paistaa läpi Hjelmin olemuksesta. Kun kysyin häneltä mitä Unitedissa oli tehty toisin, että lähes perinteeksi muodostunut kehno liigastartti vältettäisiin (United voitti viime vuonna kymmenestä ensimmäisestä pelistään vain kolme ja sitä edellisenä vain kaksi), Hjelm vastasi: “No ainakaan ei olla pelattu harjoituskaudella hyvin. Se ei toiminut viime vuonna.” Se oli ihan ymmärettävä reaktio. Valmentaja elää vahvasti työlleen ja kun työ ei kanna hedelmää, olo ei ole hirveän hehkeä.

Jos TamUlla asiat olivat takamuksellaan, niin FC Lahdella ne olivat tänä viikonloppuna – jos mahdollista – vieläkin huonommin. Joukkueen topparit ovat kaatuneet sairastuvalle yksi kerrallaan. Ja kun tuoreimmalle loukkaantumiselle hankitaan pätevä paikkaaja, hänen pelilupansa ei ilmaannu Suomeen ajoissa. “Tämän asian selviäminen vaatisi ihmeen, sen että eteläamerikkalainen virkamies olisi lauantaina töissä”, Lahden valmentaja Ilkka Mäkelä veisteli Peliuutisissa tunteja ennen avausottelua. Mäkelän sarkastisuuteen vaikutti varmasti sekin, että joukkueen toinen puolustajahankinta oli juuttunut jonnekin tuhansien kilometrien päähän tuhkapilven taakse.

Kaiken tämän jälkeen ei tullut hirveän suurena yllätyksenä, että lahtelaisten liiga-avauksessa tuli vielä räntää tupaan niin kirjaimellisesti kuin pelillisestikin, kun Pietarsaaren Jaro haki Lahdesta ansaitun 1-3-vierasvoiton. Unitedille ei käynyt yhtään paremmin. Se kävi ottamassa Oulussa 3-0-selkäsaunan.

Unitedista ja Lahdesta jälkimmäinen vaikuttaa jotenkin todennäköisemmältä vaihtoehdolta kurssinsa kääntäjäksi lähikierroksilla. Kyse ei ole niinkään materiaalista. Se on Unitedilla Lahtea parempi. Mutta kun pieni epätoivo pääsee hiipimään pelipuseroon, niin siitä on vaikea päästä eroon. Henkistä lukkoa on vaikea aukaista. Lahdelle se onnistunee helpommin, kun joukkue saa kentälle uutta verta.

Valmentajien äänenpainot voivat tosin kertoa muustakin kuin hankaluuksista. TPS-luotsi Marko Rajamäen äänestä paistoi liiga-avauksen aattona itseluottamus ja tyytyväisyys. Kaikki pelaajat ovat terveenä ja käytettävissä. Harjoituskausi on sujunut niin kuin pitikin. Virallisesti Rajamäki sanoi olevansa tyytyväinen siihen, jos joukkue saisi Tehtaan kentältä “jotain mukaansa”. Äänenpainoista kuitenkin kuuli, että hänellä on tällä hetkellä kova luotto omiinsa. Ihan sen perusteella uskoisin Tepsin kaatavan huomenna Hakan.

Inter-luotsi Job Dragtsmalla oli puolestaan toisenlainen ääni kellossa. Joukkue on kärsinyt aiempaa tiukemmasta budjetista ja loukkaantumissumasta, jonka takia harjoituskausi meni taas enemmän tai vähemmän harakoille. Viime tiistain Haka-ottelun perusteella Dragtsma on saanut Interin puolustuksen kohtuullisen hyvään kuosiin, mutta hyökkäys onkin toinen juttu. Inter on ollut maalinteossa erittäin riippuvainen Timo Furuholmista ja Mika Ojalasta. Kumpikaan ei pelaa maanantaina IFK:ta vastaan. Ei ihme, että hollantilaisluotsi kuulosti hieman turhautuneelta.

Ojala ja Furuholm tekivät ratkaisevan eron IFK:n ja Interin Liigacup-kohtaamisessa. Nyt kun kumpikin on sivussa, vaaka kallistuu ennakkopuntaroinnissa melkeinpä ahvenanmaalaisten puoleen. Valkeakosken pelin suhteen veikkaisin puolestaan itsevarmaa Tepsiä. TPS:n hyökkäyspään nopeus on liikaa Haka-puolustukselle. Eikä valkeakoskelaisluotsi Sami Ristiläkään ollut hirveän itsevarman oloinen tiistaisen Inter-matsin jälkeen.

PS. Loppuun täytyy vielä muistaa mainita, kuinka kiitollinen olen siitä, että kaikki edellä mainitut valmentajat ovat vastanneet mukisematta toimittajien kysymyksiin. Reportteri on ehkä viimeinen tyyppi, jonka kanssa turhautunut ihminen haluaa puhua. Mutta luultavasti toimittajat ovat futiksessa välttämätön paha siinä missä valmentajan työpaineetkin.


Kommentit

  1. Inter leikkasi budjettia? Miten tässä näin kävi? Eikö vain TPS:n pitänyt se Turussa tehdä? Ts. näin “oikea media” ja Interin runopojat asian julkitoivat.

    Kiitoksia Puoliajalle puolueettomien faktojen tiskiin latomisesta, jälleen kerran.

  2. TPS, Inter ja Tamu ovat Veikkausliigan suurimmat budjettileikkurit. Kolmikon budjetit pienentyivät viime kaudesta 20 prosenttia.

  3. Ihmettelen että mistä tämän kolmikon nyt jo mediassa todeksi muuttuneet 20% leikkaukset on alunperin keksitty?

    Liigan media-avauksessa esitetyistä luvuista ei voi luultavasti taaskaan päätellä yhtään mitään, mutta niiden perusteellahan TPS olisi leikannut budjettiaan suurinpiirtein 60% (3M->1.2M, ei tasan varmasti pidä paikkaansa), TamU ilmoitettujen lukujen perusteella (1.65M->1.28M) vastaavasti noin 25% (veikkaan että on enemmän tai joukkue kaatuu). Interin 20% vaikuttaisi olevan lukujen valossa aika totuudenmukainen, mutta selittyy viimekauden parinkymmenen pinnan “chämppärikorotuksen” poistumisella.

    Kuka uskoo että TPS:n toiminta pyörii halvemmalla kuin Tamun, koska budjetoiduista menoistahan tässä puhutaan? Jos pyörii, niin jotakin TPS tekee erittäin paljon paremmin kuin TamU: löytyy junioreita, täysipäiväisiä valmentajia näille, enemmän väkeä toimistolla, huomattavasti parempi joukkue…

    Lopputulos: ilmoitetuista luvuista, pelaajabudjetit suurin varauksin poislukien, ei voi päätellä yhtään mitään.

  4. Luin nuo luvut suoraan Veikkausliigan media-avauksessa jaetusta lehdistötiedotteesta. Ja ne on kyllä syytäkin kyseenalaistaa. Seurojen budjettien suhteen toimittajatkin ovat nimittäin jokseenkin täysin ilmoitusten varassa oli kyse sitten kokonaisbudjetista, pelaajabudjetista tai niiden muutoksista. Seurat kertovat ja toimittajat (meikäläinen mukaan lukien) kyselevät aivan liian harvoin, että mistäs hatusta näitä lukuja oikein kiskotaan.

    Mutta jos tutkitaan ihan (kausien alla ilmoitettuja) pelaajabudjetteja, niin tulokset ovat tällaisia: TPS:n viime kauden pelaajabudjetti oli 900 000 euroa. Tällä kaudella se on 750 000. Eli se on laskenut 16,7 prosenttia. Interin pelaajabudjetiksi ilmoitettiin viime kauden alla 720 000 euroa. Nyt 685 000. Laskua viisi prosenttia. Tampere Unitedilla pelaajabudjetti on laskenut viime kauden kaavaillusta 796 800 eurosta tämän kauden 590 000 euroon. Pudotusta peräti 26 prosenttia.

    Todelliset muutosluvut saattavat kuitenkin olla hieman toisenlaisia. Kauden alla tehdyt budjetit ovat yksi asia ja kauden lopuksi toteutuneet taas toinen. TPS teki kauden loppupuolella värväyksiä (Jovanovic, Kujala, Hoxha), jotka kasvattivat budjettia. TamU taas toimi toisin ja sen pelaajabudjetti taas pieneni Kujalan ja Lindströmin lähtöjen myötä. Ja lisäksi kyse on aina tosiaan ilmoitetuista luvuista.

    Kirjoitin budjeteista tuonne erillisen jutun. Viime kauden ja tämän kauden ilmoitusten perusteella valtaosalla seuroista näyttäisi olevan loogiset (kokonais)budjetti-ilmoitukset. Tepsin viime kauden budjetista näyttäisi sen sijaan kadonneen puolet. Painotan sanaa näyttäisi.

  5. Unohdat sen, että TPS ei viime kaudella ilmoittanut pelaajabudjettiaan lainkaan, vaan tuo 900k, joka varmasti kasvoi kauden mittaan kuten sanoit, oli koko edustusjoukkueen budjetti. Toki TPS jätti kertomatta mitä se tarkoittaa, mutta mielestäni sen voisi tulkita tarkoittavan varsinaisten palkkojen lisäksi esimerkiksi ottelumatkoja, varusteita ja vaikka mitä, toisin sanoen koko edustusjoukkuetoimintaa.

    En tarkoittanut kritisoida kirjoitustasi, jos aiemmasta niin ymmärsit. Ymmärrän hyvin että noita todellisia lukuja on nykyisellään varsin mahdotonta saada käsiinsä, ja seurojen julkisuuteen ilmoittamia yhtä mahdotonta tulkita.

  6. En tuota juttukritiikiksi alun perinkään ymmärtänyt, ehkä enemmänkin kritiikiksi seurojen budjetti-ilmoituskäytännöistä. Ja niitä sietääkin kritisoida.

    En ole hirveän hyvin perehtynyt Tepsin taloudellisiin taustoihin, mutta virallisesti oli kai sellainen tieto, että pelaajabudjetti on tuo 900 000 ja seuran budjetti taas 3 miljoonaa. Ja tuohon kolmeen miljoonaan sisältyi taas paljon erilaisia investointeja kuten esimerkiksi TPS-tv:n kehittämistä.

    Pelaajabudjettien suhteen liigajoukkueilla on äärimmäisen kirjavat käytännöt, jotka tuntuvat vaihtuvan seuran sisälläkin vuodesta toiseen. Esimerkiksi Hongan kohdalla voi kysyä, maksoiko seura viime kaudella Perovuolle, Turuselle, Värtölle ja Bäckmanille palkkaa neljännesmiljoonan verran vai johtuuko pelaajabudjetin romahdus viimevuotisesta siitä, että se on nyt “vähemmän kattava”. Jotta budjettiluvuista saisi vertailukelpoisia, pitäisi saada tietää mitä niihin oikein sisältyy. Jotkut joukkueet kun sisällyttävät pelaajabudjettiin vain pelaajien palkat. Toiset taas valmentajienkin. Kolmannet laittavat sinne sitten nuo varusteet ja bussimatkatkin.

  7. “En ole hirveän hyvin perehtynyt Tepsin taloudellisiin taustoihin, mutta virallisesti oli kai sellainen tieto, että pelaajabudjetti on tuo 900 000 ja seuran budjetti taas 3 miljoonaa.”

    Palaan vielä hieman vanhaan kun vasta huomasin viimeisimmän kommenttisi.

    “Virallisesti” media on saattanut tulkita asian kuten kirjoitat, vaikka TPS viime vuonna nimenomaisesti kertoi, että asia ei ole näin. Seuran, eli FC TPS Turku Oy:n, kokonaisbudjetti kaudelle 2009 oli tuo 3M€, kyllä. Edustusjoukkueen budjetti taasen oli noin 900k€, mutta jossakin seura nimenomaan korosti (en muista missä) että se ei ole sama asia kuin pelaajabudjetti, vaan edustusjoukkueen kokonaisbudjetti. Kuten aiemmin kirjoitin, seura ei kertonut mitä tuo pitää sisällään pelaajapalkkioiden lisäksi, mutta antoi ymmärtää että muutakin siinä siis on.

    Ymmärrän kyllä että suomalaisessa urheilumediassa tuo haluttiin lukea suoraan pelaajabudjetiksi, koska asian selittämiseen olisi mennyt liikaa tilaa ja juttujen maksimipituus suomalaisesta jalkapallosta puhuttaessa tuntuu olevan noin puolen minuutin lukuaika eikä mitään syvällisempää tai pohdiskelevampaa käytännössä koskaan kirjoiteta.

    Tästä päästäänkin loppukaneettiin, eli hyvää työtä! Tekstejäsi on mukava lukea, vaikka niissä virheitä välillä onkin! ;)

  8. Kiitos perusteellisesta palautteesta. Yksi blogin eduista esimerkiksi sanomalehteen verrattuna on se, että tämä on jossain määrin itsestään korjautuva viestin. Lukijat ovat korjanneet näistä jutuista aikojen saatossa melkoisen määrän kirjoitus-, nimi- ja ihan asiavirheitäkin. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen.

    Vastaan nyt palautteeseesi blaastauksella, joka ei suoranaisesti liity kommenttiisi. Sitä ei ole tarkoitettu vastahyökkäykseksi. Ja kohta mainituista seikoista huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että seurojen budjetteja on käsitelty mediassa liian vähän. Ja siinä olet oikeassa, että pelkkiin seurojen ilmoitusten luottaminen voi olla journalistisessa mielessä melkoinen virhe.

    Siitä johtuen/huolimatta tällä hetkellä paras arvaukseni on, että TPS:n viime kauden budjetti oli 1,52 miljoonaa. Se perustuu vain ja ainoastaan siihen, että 1) TPS ilmoitti tämän kauden budjetikseen 1,215 miljoonaa euroa ja 2) kertoi samalla budjettinsa pienentyneen viime vuodesta 20,4 prosenttia. 1,52 miljoonaa on se kuva, jonka TPS antaa tämän kauden budjetti-ilmoituksessaan viime kauden budjetistaan. Linkkejä muista tiedoista otetaan vastaan.

    Viime kädessä tässä palataan taas siihen, että toimittajat ovat talousluvuissa jokseenkin puhtaasti seurojen ilmoitusten varassa. Lehdet printtaavat sen minkä seurat ilmoittavat. Printtaavat paristakin syystä:

    1) Se on helpompaa seuralle ja toimittajalle. Harva seura tykkää pyöritellä talousasioitaan julkisuudessa. Ja harva urheilutoimittaja tykkää (tai edes osaa) pyöritellä talouslukuja. Seurat ja urheilutoimittajat tarvitsevat toisiaan, joten silloin kun talousluvuista jotain löytyy (esim. Porin Jazzin ja AC Allianssin tapauksissa), niiden pöyhiminen jätetään suosiolla talous- tai uutistoimituksille.

    2) Toimituksen resurssit ovat rajalliset. Sen takia moni hyvä juttu jää tekemättä, vaikka lukijat sellaisen eittämättä ansaitsisivatkin. Nykyään hyvä toimittaja on yhä useammassa maakuntalehdessä sellainen toimittaja, joka tekee juttuja mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti – ei niinkään se, joka tekee mahdollisimman hyviä juttuja. Monessa tiedotusvälineessä on vähennetty viime vuosina toimittajia ja se on suoraan pois sisällöstä. Vähemmällä ei voi tehdä enempää, vaikka Pirkka-mainos muuta väittäisikin.

    Saman voi sitten suhteuttaa myös bloggaajiin. Olen ollut viime päivät kuumeessa, enkä ole sen takia saanut hoidettua velvollisuuttani kysyä budjettiasiaa vielä Marco Casagrandelta. Sen verran voi blogiltakin vaatia.

  9. Turun Sanomissa urheilusivuja pakertaa 10-15 tyyppiä ja silti sivut ovat päivästä toiseen täynnä STT:n 1-2 päivää vanhoja “uutisia” ja Heikki Kullan lukukelvotonta F1-juorujournalismia. Ei siellä mikään kiire ole lehdenteossa, jos maakuntalehtien tilanteesta puhutaan. Puoliaika on onneksi olemassa.

  10. Kiitos hyvästä vastauksesta. Kuten taisin jo aiemmin kirjoittaa, ei noista luvuista ota erkkikään selvää. TPS:n, jonka asioita sentään hieman tunnen, osalta en osaa edes arvailla mitä nuo tämän kauden luvut tarkoittavat. Viime kaudellahan tuollaista 1,52M€ lukua, tai edes kovin lähelle samansuuntaista, ei ollut missään ilmoituksessa. 2009 toteutunut liikevaihto taisi olla vain 1,3M€ ja tappiot vastaavasti 2M€. En nyt jaksa tarkistaa noita lukuja, mutta nehän antaisivat ymmärtää että kokonaisbudjetti olisi ollut yli 3M€. Eli tuotot (1,3M) – kulut (X) = tappio (2M) -> 3,3M.

    Mitä tulee urheilu- ja muuhunkin journalismiin perinteisessä mediassa, ei olla mielestäni kovin hyvällä tiellä. Kuten Anonyymi yllä kirjoittaa, ovat TS:nkin urheilusivut lähinnä tuota STT-copypastea ja formulajuoruja. Itse en lue nykyään käytännössä ollenkaan paperilehtien urheiluosioita, koska niillä ei ole itselleni mitään uutisarvoa. Syvällisiä, taustoittavia juttuja lukisi noista mielellään, mutta eipä niitä ole juuri koskaan tarjolla. Blogosfääri onneksi paikkaa tätä puutetta.

  11. Heitetäänpä tänne vielä Casan selvityskin noista viime ja tämän kauden kokonaisbudjettien eroavaisuuksista. TPS oli laskenut kokonaisbudjettiin “A- ja B-junioreiden budjetit, TPS-tv:n kulut yms.”, koska niin oli pyydetty. Budjetin julkistamisen jälkeen seurassa huomattiin, että muut eivät olleet toimineet samalla tavalla. Niinpä TPS muutti ilmoituskäytäntöään täksi kaudeksi. Seuran viime vuoden tapaan ilmoitettu budjetti olisi 2,5 miljoonaa ja tähän vuoteen verrannollinen viime kauden budjetti taas noin 1,5 miljoonaa.

    Summa summarum: joukkueiden ilmoituskäytännöt ovat kirjavia myös kokonaisbudjeteissa. Ja kun seuratkin saattavat muuttaa budjettilaskuoppejaan kaudesta toiseen, eivät vuosibudjetit ole hirveän vertailukelpoisia edes seuran sisällä saati sitten seurojen välillä. Hohhoijaa. Olisi kieltämättä kivaa, jos liigaseurojen budjettien laskemiseen olisi selvät säännöt ja että niitä vielä noudatettaisiin.

    Mutta ettei kenellekään jäisi epäselväksi: Puolet TPS:n viime kauden budjetista ei kadonnut minnekään. Seura vain muutti laskuoppiaan “liigamaisempaan” suuntaan.

  12. Hienoa että sait Casalta kaivettua faktaa asiasta! Kuulostaa varsin järkevältä ja uskottavalta selitykseltä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.