Maajoukkuetauon jälkeen koittava pelisuma määrittää joukkueiden kauden suunnan. Pohjatyö noihin otteluihin tehdään nyt.
Jalkapallon luonteeseen kuuluu, että jokaisella joukkueella on kauden aikana yksi pidempi hyvä jakso ja yksi pidempi huono jakso. Yleensä joukkue, joka pystyy venyttämään hyvän jaksonsa pisimmäksi ja minimoimaan huonon kautensa, juhlii mestaruutta.
Kun pelitahti on tiukka, kuten tällä kaudella, hyvän ja huonon jakson merkitys korostuu entisestään. Kun vanhalla pelitahdilla joukkueille olisi kertynyt kesäkuun 9. ja 23. päivän väliselle kahden viikon jaksolle ehkä kaksi peliä, niin nyt suurin osa joukkueista tahkoaa samassa ajassa viisi matsia.
Eikä tahti helpota juuri juhannuksen jälkeenkään. MyPa, HJK, TPS ja Haka urakoivat kesäkuun 9:nnen ja heinäkuun 4:nnen päivän välissä peräti seitsemän peliä (muut kuusi). Kun otteluja runnotaan tuplatahdilla normaaliin verrattuna, huonon ja hyvän jakson merkitys kasvaa entisestään. Viime kaudella 25 päivän voitoton putki keskellä kesää ei olisi ollut katastrofi, mutta nyt se riittää syöksemään minkä tahansa joukkueen kauden pois raiteiltaan.
Joukkueilla on juuri nyt takana vastaavanlainen rutistus, ja pelaajat haluaisivat varmasti keskittyä lepäämiseen. Siihen ei kuitenkaan ole varaa. Edessä on kenties kauden tärkein ottelusavotta, jonka aikana pelien välissä on vain kaksi tai kolme lepopäivää. Ja ne ovat kirjaimellisesti lepopäiviä. Kun joukkue pelaa perjantaina Maarianhaminassa, maanantaina Pietarsaaressa ja torstaina Espoossa, sen harjoittelu on korkeintaan palauttavaa.
Yli viikon mittaiset pelitauot ovat tällä liigakaudella harvinaista herkkua. Siksi meneillään oleva maajoukkuetauko on monelle joukkueelle elintärkeä. Peli pitää saada kohdilleen nyt eikä kohta, koska pelisuman keskellä ei ole aikaa suuriin muutoksiin. Silloin toivotaan, että avainpelaajat pysyvät kunnossa ja peli uomissaan (paitsi jos sattuu olemaan Antti Muurinen, jolla on varaa kierrättää kuutta pelaajaa joka matsissa).
Tietyllä tavalla tämä johtaa paradoksaaliseen tilanteeseen. Kun joukkueilla olisi vihdoin tarvetta heittää junioreita sisään, valmentajat eivät välttämättä uskalla tehdä niin, koska junnuja ei ole ajettu sisään. Miksikö? Koska kauden pelitahti tuli kaikille yllätyksenä. Jos joukkueet olisivat sisäistäneet tulevan kauden haasteet ajoissa, ne olisivat ajaneet nuoria rohkeammin sisään jo Liigacupissa.
Nyt niin tekivät lähinnä Alexei Eremenko seniorin ja Mika Lehkosuon kaltaiset ennakkoluulottomat valmentajat, jotka saavat otteluruuhkan keskellä korjata nuorille antamansa peliajan hedelmää. Peliruuhkassa he pystyvät käyttämään pelaaja-arsenaaliaan laajemmin ja heittämään tuoreita jalkoja kentälle silloin, kun niitä tarvitaan. Yksi esimerkki tästä nähtiin maanantaina Kuopiossa, kun pirteät honkalaiset leikittelivät uupuineiden kupsilaisten kustannuksella.
Yksi Esa Pekosen – ja monen muun valmentajan – haasteista onkin vaihtoehtojen löytäminen. Jos joukkue pelaa 13 päivässä viisi ottelua samoilla miehillä, niin he tuskin juoksevat hirveän rivakasti viimeisen pelin loppuhetkillä. Toki valmentajilla on paljon muutakin mietittävää. Maajoukkuetauon jälkeen koittava pelisuma määrittää joukkueiden kauden suunnan. Pohjatyö noihin otteluihin tehdään nyt.
Kun pelit jatkuvat viikon päästä, olemme paljon viisaampia siitä, mihin suuntaan tasaisesti alkanut liigakausi alkaa kääntyä. Kauden räikeimmät romahdukset ja suurimmat yllätykset rakennetaan kesähelteillä.
