Katselin viikonloppuna EM-kisajoukkueiden harjoituspelejä. Kun Englanti otti 1-0-voiton Norjasta, mieleeni tuli kysymys: Miten käy alkulohkossa joukkueen, jonka peleissä on tehty vähiten maaleja?

Päätin tutkia asiaa. Otin tarkasteluun neljät edelliset EM-kisat. Lähdin liikkeelle vuodesta 2008. Vuoteen 2004 päästyäni tajusin, että lukemat eivät näyttäisi hyviltä puolustuskeskeisiä maita ajatellen. Kaksissa viime kisoissa vähämaaliset joukkueet ovat jääneet armotta alkulohkoon.

Korostetaan vielä, että nyt ei ole kyse joukkueista, jotka ovat tehneet vähiten maaleja vaan joukkueista joiden peleissä on tehty vähiten maaleja. Tällaisissa tapauksissa joukkueen maaliero voi olla yhtä hyvin 3-0, 0-3 kuin 2-1.

Periaatteessa voisi luulla, että tällaisilla joukkueilla olisi hyvät mahdollisuudet päästä lohkostaan jatkoon. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Käytyäni aineiston lävitse, luvut olivat kiistattomat. Kun keskivertojoukkueen todennäköisyys päästä lohkostaan jatkoon on 50 prosenttia, vähämaalisimmilla joukkueilla se on vain neljännes tästä: 12,5 prosenttia.

16 vähämaalisesta joukkueesta vain yksi (Saksa 1996) oli voittanut alkulohkonsa ja yksi (Turkki 2000) tullut toiseksi. Lopuista yhdeksän oli sijoittunut lohkossaan kolmanneksi ja viisi jäänyt jumboksi. Prosentteina todennäköisyysjakauma sijoituksille olisi 6%-6%-56%-31%.

Yksi syy vähämaalisten joukkueiden huonoon menestykseen on se, että ne häviävät lähes aina maalierovertailun. Kolmanneksi jääneistä joukkueista kolme oli ollut tasapisteissä lohkokakkosen kanssa, mutta joko maaliero tai viimeistään tehdyt maalit olivat pudottaneet ne jatkosta.

Vähämaalisia joukkueita on yleensä vaikea ennustaa, mutta Englanti tulee todennäköisesti olemaan tällainen joukkue tulevissa EM-kisoissa. Sen lohkovastustajat Ruotsi, Ukraina ja Ranska luottavat enemmän hyökkäys- kuin puolustuskalustoonsa. Englannin valmentaja Roy Hodgson luottaa puolestaan varmaan puolustamiseen. Näiden tilastojen valossa hänen ei ehkä kannattaisi.

Toki Hodgsonilla on vielä yksi oljenkorsi. Hän voi tehdä joukkueestaan lohkon parhaan puolustajan. Sekään ei tosin vielä takaa mitään. Tarkastelemastani 16 lohkosta kuudessa vähiten maaleja päästänyt joukkue lähti kotimatkalle ennen kuin pudotuspelit olivat ehtineet alkaa.

Tämä vain korostaa sitä, että jatkopaikat menevät EM-kisoissa jakoon lähes pelkästään tehtyjen maalien perusteella. 15 lohkossa 16:sta kaksi eniten maaleja tehnyttä joukkuetta meni jatkoon. Ainut poikkeus? Vuoden 2000 EM-kisojen A-lohko. Eniten maaleja (7) tehnyt Portugali voitti lohkon, mutta toiseksi tiuhimpaan (5) osunut Englanti jäi lopulta kolmanneksi eniten maaleja (4) tehneen Romanian taakse.

Miten kävi alkulohkossa joukkueen, jonka peleissä tehtiin vähiten maaleja?

Euro 2008:
A-lohko: Sveitsi jäi lohkonsa viimeiseksi.
B-lohko: Itävalta jäi lohkonsa kolmanneksi.
C-lohko: Romania jäi lohkonsa kolmanneksi.
D-lohko: Ruotsi jäi lohkonsa kolmanneksi.

Euro 2004:
A-lohko: Espanja jäi lohkonsa kolmanneksi.
B-lohko: Sveitsi jäi lohkonsa viimeiseksi.
C-lohko: Italia jäi lohkonsa kolmanneksi. (Maalierolla.)
D-lohko: Saksa jäi lohkonsa kolmanneksi.

Euro 2000
A-lohko: Saksa jäi lohkonsa viimeiseksi.
B-lohko: Turkki sijoittui lohkossaan toiseksi.
C-lohko: Norja jäi lohkossaan kolmanneksi. (Tehtyjen maalien perusteella.)
D-lohko: Tshekki jäi lohkossaan kolmanneksi.

Euro 1996
A-lohko: Skotlanti jäi lohkossaan kolmanneksi. (Tehtyjen maalien perusteella.)
B-lohko: Romania jäi lohkossaan neljänneksi.
C-lohko: Saksa voitti lohkonsa.
D-lohko: Turkki jäi lohkossaan viimeiseksi.

Steven Morrissey teki kaikki kolme maalia, kun VPS haki Keskuskentältä ansaitun vierasvoiton. KuPSille pelin tärkein anti oli ottelun jälkeen alkanut kahden viikon pelitauko.

“Kun KuPS poistuu toukokuun 27. päivän iltana VPS-pelin jälkeen pukukoppiin, se on pelannut kolmanneksen kauden liigapeleistään. Siinä vaiheessa nähdään mistä asemista KuPS lähtee mitalikamppailuun.”

Näin kirjoitin juuri ennen liigakauden alkua. Nyt tuo hetki on koittanut, ja on helppo todeta, että KuPS ei lähde mitalikamppailuun minkäänlaisista asemista. Kun kuopiolaiset ovat pelanneet ensimmäisen kolmanneksen liigakaudestaan, joukkueella on plakkarissa vasta kuusi pistettä.

Jos joukkue pelaa loppukauden samalla pistetahdilla, sillä on kauden päätteeksi vähemmän pisteitä kuin nyt kolmantena olevalla IFK Mariehamnilla tai neljäntenä olevalla MyPalla. On selvää, että mitalipuheet voidaan nyt lopettaa.

KuPSin alkukausi on ollut sekava. Se on sisältänyt epäonnistuneen pelitapamuutoksen, selviämisen cupin välieriin, yhden ainokaisen liigavoiton ja peräti seitsemän tappiota. Niistä tuoreimman aiheutti Vaasan Palloseura, joka vei sunnuntaina pisteet Keskuskentältä maalein 3-0.

Peli alkoi luisua kotijoukkueen otteesta jo 12. minuutilla, kun Steven Morrissey ohjasi vapaapotkun jälkitilanteesta illan ensimmäisen maalinsa. KuPSilla meni oikeastaan koko loppujakso avausmaalista toipumiseen.

Tauolla KuPS sai kasattua itseään sen verran, että joukkue sai luotua pientä paniikkia vieraiden maalille. VPS-vahti Bouna Coundoul venyi kerran paraatipelastukseen, kun Ilja Venäläinen pääsi yrittämään tasoitusta luukulta. KuPS haki tasoitusta kuitenkin liian raivokkaasti ja unohti vastustajan nopeat kärkimiehet. Kotijoukkueen kiri katkesi lopulta puolustusvirheeseen, jonka seurauksena Morrissey pääsi kipittämään yksin läpi. Jamaikalainen pyyhälsi ohi vastaantulleesta Mika Hilanderista ja laittoi pallon tyhjään maaliin. Toista jaksoa oli pelattu vasta vartti, mutta ottelu oli käytännössä ohi.

Vikkelä Morrissey oli koko ottelun ajan vaarallinen. Ei ihme, että oivallisen syötön 0-2-maaliin antanut Jarno Parikka kehui pelin jälkeen vuolaasti kärkipariaan. “Olen tykännyt alusta asti pelata Stevenin kanssa. Jokainen näki tänään mihin hän pystyy”, Parikka suitsutti kollegaansa, joka viimeisteli kolmannen maalinsa lisäajalla vastaiskusta.

VPS-valmentaja Olli Huttunen antoi jamaikalaisen onnistumista kiitosta myös Parikalle. “Täytyy nostaa Jarnolle hattua. Hän teki hyvin töitä, haki palloja ja ruokki Steveniä, jotta hänestä saatiin kaikki hyöty irti. Odotin heiltä tehoja jo talvella ja nyt niitä on alkanut tulla.”

Vaasalaiset saivat vierasvoiton myötä hyvän päätöksen kevätkaudelleen. Edellisessä ottelussa joukkue oli yllättänyt HJK:n, joten ei ihme, että Huttunen näki palasten loksahtelevan nyt kohdilleen.

KuPSin valmentajan Esa Pekosen palapeli on sen sijaan taas aivan levällään. Kuopiolaiset eivät ole koskaan olleet parhaimmillaan usean pelin viikoilla, mutta silti on ihmeellistä, kuinka joukkue onnistui hukkaamaan Haka-voitossa hetkeksi löytyneen pelinsä. “Ei se siitä ole kiinni, ettei yritettäisi. Jokin lukko siellä vain on. Kyllähän tämä tilanne on huono”, kapteeni Pyry Kärkkäinen sanoi pelin jälkeen.

“Onneksi on kahden viikon pelitauko. Sinä aikana pitää tapahtua jotain. Jokaisella on taas peilin katsomisen paikka”, valmentaja Pekonen sanoi. “Meillä on tarpeeksi hyvät pelaajat pärjäämään tässä sarjassa.”

Jotain pitää tosiaan tapahtua. KuPS tarvitsee perustavanlaatuisen ryhtiliikkeen sekä asenteellisesti että pelillisesti. Se ettei joukkue ole päässyt harjoittelemaan kunnolla viimeisimmän pelitapamuutoksen jälkeen selittää ailahtelua joltain osin. “Tosiasia on, että me ei olla 1,5 kuukauden aikana treenattu. Kun on tultu reissuista, on vain palauteltu. Se näkyy kentällä”, Pekonen totesi.

KuPS kaatoi vakuuttavasti Valkeakosken Hakan. Liigakauden ensimmäisen myötä joukkue jätti jumbopaikan taakseen ja on nyt valmis jatkamaan nousuaan sarjataulukossa.

Haka-ottelun alussa oli vaikea uskoa, että kentällä pelasi tappioputkessa rämpivä liigajumbo. KuPS oli hävinnyt viisi liigaottelua putkeen ja oli kahdeksen pelin jälkeen sarjassa edelleen ilman voittoa. Mutta tästä kaikesta huolimatta se aloitti ottelun kuin suvereeni sarjajohtaja.

Miikka Ilo ja Ats Purje tekivät vasemmalla laidalla mitä halusivat. Kymmenen minuutin kohdalla Ilo löysi nappikeskityksellään maalin edestä Jerry Voutilaisen, joka puski kotijoukkueen johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin hän tuplasi KuPSin johdon tälläämällä pallon tarkasti takanurkkaan.

Tämä oli uudenlainen KuPS. Itseluottamusta pursuava ryhmä, joka pyöritti vastustajansa pyörryksiin. KuPS ei ollut ainoastaan rohkea, se oli suorastaan röyhkeä. Pelaajat näyttivät pari kantapääkikkaa, ja jopa valmentaja Esa Pekonen äityi temppuilemaan. Pekonen nappasi pallon rajaheittoa antamaan tulleen Marco Matronen ulottuvilta ja heitti sen selkänsä takaa menemään. Katoamistemppunsa päälle Pekonen taputti Matronea vielä takapuolelle.

Tästä kaikesta huolimatta KuPS alkoi tulla kahden maalin johdosta kylläiseksi. Se päästi Hakan pelin mukaanm ja maalivahti Mika Hilander joutui venymään ennen puoliaikaa paraatipelastukseen pitääkseen lukemat 2-0:ssa.

Viimeisen naulan Hakan arkkuun savolaiset iskivät tunnin pelin jälkeen. Antti Hynynen syötti Ats Purjen läpiajoon, eikä virolainen erehty. Purjen ensimmäinen liigamaali KuPSissa syntyi pienellä nostolla maalivahti Mihaily Szerovayn ohi. Ottelun jälkeen Purje sanoi odottaneensa osumaa todella pitkään, mutta oikeastaan liigamaalin syntyminen oli vain ajan kysymys. Purje on pelannut koko alkukauden erinomaisesti. Viimeksi olen nähnyt hänet yhtä hyvässä iskussa neljä vuotta sitten Interissä, kun hän nakutti alkukaudesta tehoja lähes maali per peli tahtia.

Purjen maalin jälkeen suurin huomio kiinnittyi toiseen virolaiseen Sander Puriin, joka esiintyi Keskuskentällä ensimmäistä kertaa cupin ottelussa tapahtuneen ulosajonsa jälkeen. Puri oli vikkelä ja energinen. Hän ravasi, haastoi ja voitti ilmataisteluissa 10 senttiä itseään pidempiä vastustajia. Valitettavasti hän harrasti myös toisenlaista pomppimista. Puri sai hankittua kotijoukkueelle nopeasti pari vaparia, mutta kolmas kalastelu päättyi rangaistusalueen rajalla nolosti filmaamisesta nousseeseen varoitukseen.

Kaiken kaikkiaan Purin otteista paistoi jälleen ylilatautuminen. Laiturin ominaisuudet ovat selvästikin kunnossa, mutta hänen täytyy rentoutua, jotta joukkue saa hänestä parhaat tehot irti. Silti maanantaina ei voinut olla huomaamatta, miten hyvältä KuPSin joukkue vaikuttaa, kun kaikki ovat terveenä. Vaihdosta kentälle tulivat Purin lisäksi Ilja Venäläinen ja Chris James. Näin leveästä vaihtopenkistä on vielä varmasti iloa kauden aikana.

Valmentaja Pekonen oli pelin jälkeen syystäkin tyytyväinen. “Olen tuntenut jo pitkään, että nyt mennään oikeaan suuntaan. Se on näkynyt harjoituskentälläkin”, hän totesi ja lisäsi pelin näyttäneen hyvältä jo jonkin aikaa. “IFK-ottelu oli vielä parempi kuin tämä. Interiä vastaan olimme myös hyviä, vaikka pisteitä ei tullut.”

“Tämä pelitapa sopii meille. Peli on nyt selkeää, yksinkertaista ja tänään energistäkin. OIkeastaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella meillä oli vauhtia hyökkäyksissämme. Ilo ja Voutilainen olivat hyviä laidoilla. Lisäksi Purje ja Hynynen tekivät kärjessä töitä, mitä on kaivattu pitkään”, Pekonen jatkoi.

Jos Pekonen oli iloinen, niin Hakan Sami Ristilä oli pettynyt. Joukkueen pelisuunnitelma oli mennyt pilalle jo ensimmäisen vartin aikana. “Tänään ei tosiaankaan ollut meidän päivämme. Peli oli aika nopeasti taputeltu kahden maalin myötä”, Haka-luotsi sanoi. “Joukkue oli siipirikkoinen ja se näkyi. Kaipasimme Saku Pesosta isähahmoksi maaliin.”

Hakan epäonneksi liigassa pelataan tällä viikolla vielä kaksi kierrosta. Joukkueelle on tuskin luvassa lisää pisteitä keskiviikkona Interin vieraana. Sen sijaan KuPSilta voi odottaa ainakin yhtä voittoa jäljellä olevissa Honka- ja VPS-otteluissa.

Roberto Di Matteo näyttää Benicio Del Torolta, joka on menettänyt hiuksensa ja puolet painostaan. Punakasta Jupp Heynckesistä en edes aloita. Kumpikin valmentaja on vanhentunut kauden aikana silmissä. Ja tämä on sellainen ottelu, jonka jälkeen ymmärtää miksi. Tämän kuluttavammaksi jalkapallo ei voi enää muuttua.

Chelsean peliä on turhauttava katsoa. Joukkue parkkeeraa bussin puolustusalueelleen ja hakee vastaiskuja. Niillä rahoilla ja noilla pelaajilla joukkueen pitäisi pystyä parempaan. Tai ei ehkä juuri noilla pelaajilla. Chelsealla on melkein puolet avauskokoonpanosta pelikiellossa.

Bayern hallitsee ottelua. Se laukoo pelin aikana 42 kertaa. Järjetöntä rumputulta. Mutta Chelsea taistelee. Sen pelaajat blokkaavat laukauksista 22. Huippujalkapalloilijoita voi joskus pitää ylimielisinä miljonääreinä, mutta nämä pelaajat laittavat itsensä likoon. He janoavat voittoa ja tämä on ainut tapa, jolla he voivat sen saavuttaa.

Saksalaiset ovat hermostuneita ja potkivat huteja avopaikoista. Chelsea sen sijaan saa koko ajan lisää itseluottamusta. Jatkoaika näyttää jo väistämättömältä, mutta sitten sinipaitojen puolustus nukahtaa hetkeksi. Thomas Müller jää vapaaksi takatolpalle, ja millintarkka pusku vie Bayernin johtoon.

Kotiyleisö räjähtää juhlintaan. Peliä on enää seitsemän minuuttia jäljellä. Bayernista on kovaa vauhtia tulossa ensimmäinen seura, joka on voittanut Mestareiden liigan finaalin kotistadionillaan. Pelaajat tuntevat jo pokaalin käsissään. Kotiareena, hurja taistelu, loppuhetkien ratkaisu… Kaikki vaikuttaa täydelliseltä.

Mutta. Viisi minuuttia myöhemmin Chelsea tulee lupaa kysymättä tasoihin. Konkarihyökkääjä Didier Drogba punnertaa etutolpalta komean puskun. Maalivahti Manuel Neuer saa kätensä väliin, mutta onnistuu tuuppaamaan pallon maalin kattoon. Ottelu menee sittenkin jatkoajalle.

Drogba janoaa voittoa niin tuskallisen paljon, että hän ravaa maitohappojen marinoimilla jaloillaan ympäri kenttää. Jatkoajan alussa hän ryntää omalle rangaistusalueelle, ja kaataa Franck Riberyn. Bayern saa rangaistuspotkun. Joukkueen vakilaukoja Ribery loukkaantuu tilanteessa, joten jonkun toisen täytyy kantaa nyt vastuu.

Tämän pitäisi olla pelkkä muodollisuus. Saksalaiset ovat rangaistuspotkujen mestareita. Pallon taakse asettuu kuitenkin Arjen Robben. Hollantilaiset ovat kaukana pilkkukuninkaista. Lisäksi Robben ja Chelsea maalivahti Petr Cech ovat pelanneet vuosia samassa joukkueessa. Yhteiset harjoitukset. Sadat treenikentällä lauotut pilkut. Cech hyödyntää tietokantaansa ja torjuu Robbenin vedon.

Harva tietää millainen psykologinen voima epäonnistuneella rangaistuspotkulla on. Momentum ei pelkästään katoa, se kääntyy. Tämä oli se temppu, jolla Chelsea kukisti Barcelonan vyörytyksen Nou Campilla. Nyt se sama salama lyö müncheniläisiin. Jatkoaika päättyy maalittomana. Rangaistuspotkukilpailu odottaa.

Kauden 15. UCL-ottelun päätteeksi joukkuepeli muuttuu yksilölajiksi, jossa ratkaistaan kaikki. Tämä on draamaa, jota ei käsikirjoituksilla ja tosi-tv-formaateilla pystytä luomaan.

Rankkarinvetäjä on kentän yksinäisin ihminen. Yksinäisempi kuin maalivahti. Yksinäisempi kuin erotuomari. Näissä karkeloissa traumatisoituu aina vähintään yksi pelaaja loppuiäkseen.

Aluksi se näyttää olevan Juan Mata, jonka laukauksen Neuer torjuu helposti. Muutama vetäjä myöhemmin Neuer vie Bayernin pilkkukisassa jo 3-1-johtoon. Voittoa tyrkytetään saksalaisille jo kolmannen kerran.

Sitten tulee neljänsien laukojien vuoro. Rangaistuspotkukilpailun kovin paikka. Paineet huipentuvat tähän pariin. Arvokisojen rankkarikisoissa muut pilkut laitetaan perille 80 prosentin varmuudella, mutta neljännessä parissa onnistuu vain kuusi kymmenestä. Yleensä jompi kumpi neljänsistä laukojista epäonnistu. Tällä kertaa se on Ivica Olic. Jokaisessa rankkarissa hyvin mukana ollut Cech tekee nyt torjunnan, jota hän on rakentanut kisan alusta asti.

Viimeiset laukojat. Robben ei uskaltaudu yrittämään uudestaan. Kenenkään psyyke ei kestä kahta tyrittyä pilkkua samassa finaalissa. Yksikin on epäinhimillinen taakka kannettavaksi.

Bastian Schweinsteigerille on turha sanoa, että saksalaiset eivät epäonnistu rankkareissa. Hänen päässään pyörii ja korvissa humisee. Veto tömähtää tolppaan. Schweinsteiger katsoo epäuskoisena ympärilleen, mutta pian hän ei enää kestä näkemäänsä. Hän haluaa vajota maan alle, mutta koska se ei onnistu, hän vetää paidan silmiensä eteen ja laittaa kädet vielä peitoksi.

Viimeinen vetäjä. Neljä vuotta sitten Chelsea kompastui juuri tässä. John Terry kompastui. Mutta Didier Drogba ei horju. Hän laittaa pallon maaliin ja aloittaa lontoolaisten juhlat. Pelaajat kaatuvat maahan eri puolilla kenttää. Päihdyttävästä onnesta, pohjattomasta surusta ja väsymyksestä. Drogba juoksee ympäri kenttää, vaikka pohkeet meinaavat krampata. Euforia kukistaa maitohapot.

Sitten jokin neljän vuoden takaa palaa hyökkääjän mieleen. Drogba tietää miltä rankkarikisan häviäminen finaalissa tuntuu. Hän lohduttaa Olicia ja Schweinsteigeria. Jälkimmäinen on näyttää siltä, että hän kuule eikä näe Drogbaa tuskansa keskeltä. Haava on liian syvä ja tuore ja se vuotaa valtoimenaan.

Chelsean vanha kaarti juhlii. Lampard, Terry, Cole ja Drogba tarttuivat viimeiseen mahdollisuuteensa. Chelsea FC tunnettiin pitkään lempinimellä The Pensioners, eläkeläiset. Tämän voiton jälkeen joukkueen veteraanit voivat vetäytyä onnellisina eläkkeelle, kun sen aika koittaa.

Fernando Torres juhlii myös. Hän tuli Chelseaan 1,5 vuotta sitten, koska halusi voittaa Mestareiden Liigan. Hänen aikansa Lontoossa on ollut painajaismaista. Hän ei ole enää sama pelaaja, joka tuli joukkueeseen, mutta sillä ei ole nyt väliä. Hän on saanut sen mitä tuli hakemaankin. Kärsimysten kautta saavutettu voitto maistuu makeimmalta.

Onnea ja pettymyksiä. Niiden ero on kuin veteen piirretty viiva. Urheilu on yhtä oikeudenmukaista kuin elämä – ja yhtä ihmeellistä. Voitonjuhlia katsoessani ymmärrän, miksi valmentajat vanhenevat niin nopeasti. Valmentajan on tultava niukan tappion kanssa juttuun – joskus jopa koko elämänsä ajan, jos kyse on finaalista tai muuten vain ainutkertaisesta mahdollisuudesta. Sellaisesta kuin tänään. Valtaosa Bayernin pelaajista ei saa koskaan toista mahdollisuutta.

Koska joku häviää joka tapauksessa, niin ehkä urheilussa ei olekaan pohjimmiltaan kyse voittamisesta vaan tappion käsittelemisestä. Siitä miten pystyy kohtaamaan pettymyksen arvokkaasti ja kunnioittamaan lopputulosta silloinkin, kun se ei ole mieluinen.

Any Given Sunday -leffassa sanotaan: “Minä päivänä tahansa saatat voittaa tai hävitä. Pointti on siinä osaatko voittaa tai hävitä kuin mies?” Eikä se koske vain urheilua. Tällaiset tarinat liikuttavat meitä, koska ne muistuttavat meitä elämästä.

Vilkaisen kalenteria. Jalkapallon EM-kisojen alkuun ei ole enää kolmea viikkoakaan.

Ihmiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka pelaavat nettivalmennuspelejä ja niihin jotka eivät. Edellinen ryhmä on ehkä pieni, mutta sitäkin innokkaampi. Tämä ei ole oikeastaan mikään ihme, sillä maailma on täynnä laadukkaita ja yleensä ilmaisia valmentajapelejä, joissa voi esitellä omaa asiantuntemustaan kotisohvalta käsin.

Jalkapallon parissa kenties suosituin näistä, Englannin Valioliigaan perustuva Fantasy Premier League päättyi juuri viikonloppuna. Oma sijoitukseni noin kolmen miljoonan pelaajan seurassa oli 94 090:s.

Samaan aikaan kun brittifutiksen maratonurakka (FPL kestää koko kauden) saatettiin onnellisesti ja laadukkaasti päätökseen, koti-Suomessa herättiin siihen ikävään tosiseikkaan, jonka useimmat jo tiesivät: Veikkausliigasta ei ole vieläkään tehty kunnollista nettivalmennuspeliä.

Suomen nettipelimarkkinoilla on tällä hetkellä yksi yrittäjä, SanomaGamesin pyörittämä LP Futis. LP Futis osoitti kuitenkin surullisen toimimattomuutensa viimeistään viikonloppuna, kun pelin vaihdot tukkeutuivat kahdeksi päiväksi juuri kun ensimmäisen jakson ratkaisuhetket olivat käsillä.

LP Futis on osoittanut merkittäviä puutteita jo aiemmin. Pelaajat ovat joutuneet katsomaan läpi sormien sitä, että osa pelaajista on laitettu täysin väärille pelipaikoille. He ovat joutuneet nielemään myös sen, että pelimaksua on tästä huolimatta kasvatettu puolella alkuperäisestä. Nämä puutteet on hyväksytty, koska parempaakaan ei ole tarjolla.

SanomaGamesin viikonlopun töppäys oli kuitenkin sen luokan kardinaalimunaus, että sitä ei voi enää antaa hyvällä tahdollakaan anteeksi. Kuten ei sitäkään, että pelin pyörittäjiltä kesti pari vuorokautta ilmoittaa asiasta yhtään mitään. LP Futis perustuu oikeisiin pelaajavalintoihin ja pelaajavalinnat tapahtuvat vaihdoilla. Kun vaihtoja ei voikaan tehdä, kyse ei ole enää samasta pelistä, josta pelaaja on maksanut.

Tässä vaiheessa täytyy korostaa, että LP Futis on maksullista ja tavoitteellista toimintaa. Pelaaminen maksaa vaihtojen määrästä riippuen 3-12 euroa per jakso. Jaksoja on kolme. Pelimaksujen vastineeksi LP Futiksessa on rahapalkinnot. Jakson voittaja saa esimerkiksi 1 500 euroa.

Voin antaa käytännön esimerkin siitä, kuinka peli vääristyi. Minulla on LP Futiksessa kaksi joukkuetta. Ennen viikonlopun sekoiluja ne olivat kokonaiskisassa sijoilla 7 ja 10 (yli 3 000 joukkueen joukossa ihan mukavasti). Mahdollisuuteni jopa rahasijoille olivat hyvät, sillä joukkueillani oli mukavasti vaihtoja jäljellä – toisin kuin pahimmilla kilpailijoillani. Olin suunnitellut aloittavani loppukirin sunnuntaina kolmella vaihdolla – ja siitä se olisikin auennut, mikäli vaihtoja olisi vain voinut tehdä.

Koska vaihdot pysyivät kiinni, joukkueeni valahtivat sijoille 17 ja 18. Kun SanomaGames päätti “hyvittää” sekoilunsa antamalla kaikille pelaajille kaksi lisävaihtoa, vaihtojen säästämiseltäni meni jo toistamiseen pohja pois. Yhtäkkiä olinkin mukana nettipelissä, jossa vaihtoja saa tehdä vain sattumanvaraisesti ja niitä saattaa yhtäkkiä tipahtaa kaikille pari lisää. En minä tällaisesta maksanut. (Toisaalta tämän ei pitäisi yllättää. SanomaGamesin osaavat ja ahkerat työntekijät ovat todistaneet tasonsa jo sillä, että heiltä on kestänyt pitkälti toista vuotta siirtää pelaajia oikeille pelipaikoilleen, eikä mitään ole vieläkään tapahtunut.)

LP Futis on nyt tilanteessa, jossa mikä tahansa muu bisnes antaisi asiakkailleen mukisematta rahat takaisin. Suoraselkäisyyden sijaan SanomaGames yrittää kuitenkin keplotella virheestään irti vääristämällä peliä entisestään ja syyttämällä mokasta järjestelmävirhettä ja äitienpäivää. Selityksiä lukiessa ei voi kuin todeta, että tällaiseen ei mikään muu eläin pysty.

LP Futista pelaamattomille tehtäköön tässä vaiheessa selväksi, että SanomaGames pyörittää myös huomattavasti suositumpaa Liigapörssiä. Jos äitienpäivä riittää suistamaan SanomaGamesin futispelin raiteiltaan, niin kiekkofanaatikkojen kannattanee odottaa joulua kauhulla.

Tähän loppuun kerrottakoon, että Suomessa oli yhdessä vaiheessa myös pätevämpi nettijalkapallopeli. Sen nimi oli Futispörssi. Futispörssissä pelaajat olivat oikeilla paikoillaan, eikä äitienpäiväkään ollut ongelma. Homman akilleen kantapääksi muodostui kuitenkin lopulta sama seikka kuin LP Futiksessakin. Vaikka järjestäjät keräsivät innolla pelimaksuja, he eivät palauttaneet rahoja pelaajille silloin kuin niin olisi kuulunut tehdä. Futispörssiä pyörittänyt kuopiolainen ohjelmisto- ja tuotekehitysyhtiö Beneway haudattiin hiljaisuudessa 2010.

KuPSin cup-voitto IFK Mariehamnista oli kuin paluu vanhoihin hyviin aikoihin. Pelin jälkeen valmentaja Esa Pekonen totesi pelitavallisen harharetkensä olevan nyt ohi.

Nostalgia ei ole aina hyvästä, mutta KuPSin Suomen cupin puolivälieräottelua IFK Mariehamnia vastan oli kuin paluu vanhoihin hyviin aikoihin. Kuopiolaiset suorastaan murskasivat vastustajansa ja etenivät tyylikkäästi neljän parhaan joukkoon.

KuPSin voitto perustui kolmeen asiaan: tahtoon, energiaan ja itseluottamukseen. Tahto tuli siitä, että joukkue pelasi selkä seinää vasten. Cup on joukkueen realistisin ja todennäköisesti ainut mahdollinen reitti eurokentille ensi kaudeksi. Kun tosipaikka tuli, kuopiolaiset olivat parhaimmillaan.

Energia joukkueen peliin tuli avauskokoonpanoon palanneesta kolmikosta Ats Purje – Antti Hynynen – Joni Nissinen. Purje ja Hynynen olivat hyökkäyspelin väsymättömiä moottoreita, jotka viilettivät kenttää edestakaisin kuin seuraavaa peliä ei olisikaan. Purje keskitti Ilja Venäläisen puskeman voittomaalin 41. minuutilla. Hynynen puolestaan väänsi toisen jakson puolivälissä pelin ratkaisseen tahtomaalin, kun IFK:n maalivahti Ludwig Bergström haparoi pallon kanssa.

Suurin muutos KuPSissa oli kuitenkin joukkueen itseluottamus. Se kumpusi paluusta vanhaan pelitapaan. Edellisten otteluiden epävarmuus ja pelko loistivat poissaolollaan. “Kaikki tiesivät tänään, mitä tehdään. Kyllä me viikolla pari piirustustuntia pidettiin. Onneksi useimmille pelitapa oli tuttu jo ennestään”, valmentaja Esa Pekonen sanoi pelin jälkeen.

“Tämä on sitä peruspeliämme, jota olemme pelanneet viimeiset kolme vuotta. Nyt meillä oli siihen vielä parempia, taitavampia pelaajia”, Pekonen jatkoi. Se oli hieman pelkistävä arvio. KuPS ei pelannut Keskuskentällä puhdasta telaketjufutista, vaan sen hybridiä. Joukkue oli ottanut aiempien kausien pelityyliinsä mukaan vaikutteita pallonhallinnasta. Se esimerkiksi oli maltillisempi pallon kanssa kuin viime kaudella, mutta vastaavasti se lähti edellisiin otteluihin verrattuna valovuosia nopeammin hyökkäykseen.

Kaikkein ilahduttavinta oli joukkueen ilme. KuPS tiesi mitä tehdä, eikä pelännyt tehdä sitä. Ja kun peruasiat olivat kunnossa, onnistumiset alkoivat ruokkia toisiaan. KuPSin viimeinen maali ei ollut pelkästään pallonhallintaa – se oli naatiskelutuulahdus vuosikymmenten takaa. Ats Purje peippasi itsensä paikkaan, mutta ei laukonut vaan syötti Antti Hynyselle. Hynynen puolestaan valitsi kudin sijaan syötön Ilja Venäläiselle. Venäläinen oli sitä mieltä, että ei laakasta vaan naatitaan paikka tappiin asti ja siirsi pelivälineen Miikka Ilolle, jonka onnelliseksi tehtäväksi jäi tällätä peliväline maalin takanurkkaan.

Se oli sellaista herkkua, jota Keskuskentän katsojat olivat kaivanneet. Tuhatpäinen yleisö osoitti tyytyväisyyttään taputtamalla rytmikkäästi pelin viimeiset minuutit.

Pelin jälkeen valmentaja Pekonen otti syyt heikosta alkukaudesta omille niskoilleen ja totesi pelitapakokeilun olevan nyt ohi. “Se on ihan varma ja sovittu. Tämän jälkeen ei vaihdu enää kuin korkeintaan valmentaja”, hän totesi. “Sanoin jo viime pelin jälkeen, että tämä pitää laittaa valmentajan piikkiin. Lähdin huuhailemaan johonkin sellaiseen, mitä en oikein osaa.”

Pekonen totesi ongelman olleen siinä, että pelaajat eivät tienneet mitä heidän pitäisi kentällä tehdä. Kun tämä tietoisuus löytyi suoraviivaisemman ja tutumman pelaamisen myötä, samalla löytyi myös liike. “Pelitapa oli liian monimutkainen noin lyhyessä ajassa omaksuttavaksi. Kun kaikki eivät tiedä mitä tehdä, hyökkääjät jäävät seisomaan paikoilleen ja odottamaan syöttöä”, Pekonen ruoti.

IFK:n valmentaja Pekka Lyyski ei ollut yhtä analyyttisella tuulella. “Tämä on totta kai hirveä pettymys. Ei oltu tänään lasissa”, Lyyski sanoi. “Kun ei alussa laiteta kaikkea peliin, niin sitä on vaikea kääntää, vaikka olisi mikä taktiikka käytössä”, hän jatkoi.

Pekonen puolestaan halusi antaa vielä tunnustusta paluun tehneelle triolle. “Ats Purje, Antti Hynynen ja Joni Nissinen toivat huiman lisän pallolliseen peliimme. Varsinkin Jonille pitää nostaa hattua. Hän pelasi edellisen kerran cupin finaalissa ja on treenannut nyt vasta viikon. Olen sitä mieltä, että Nissisen Joni on tällä hetkellä yksi lahjakkaimpia puolustuspelaajia, mitä tästä maasta löytyy. Hänellä on erittäin hyvä pelikäsitys, taito ja tarvittava kovuus. Toivotaan, että hän pysyisi nyt terveenä”, Pekonen totesi.

“Annan nyt lausunnon: Se on perseestä! Laita sinne ylös, että se on perseestä”, KuPSin valmentaja Esa Pekonen vastaa, kun häneltä kysytään mielipidettä Suomen cupin uudistuksesta. “Miten voidaan ykskaks päättää, että välierät pelataankin Vantaalla?”

Näin kuitenkin on tehty. Voisi luulla, että Suomen cupin arvoa ei voisi enää madaltaa, mutta koskaan ei pitäisi aliarvioida Palloliiton kykyä sabotoida hienoa ja perinteistä kilpailua. Neljän joukkoon tiensä raivannut KuPS joutuu seuraavaksi suuntaamaan Vantaalle, koska niin nyt vain on päätetty. (Lisää päätöksen erikoisista taustoista voi lukea täältä: http://gigafoni.com/suomen-cupin-valierauudistus-tuhoon-tuomittu/)

“Jos kerran on pakko pelata jossain, niin pelattaisiin vaikka Jyväskylässä tai jossain muualla. Minkä ihmeen takia kaikki pitää työntää Helsingin seudulle? Tässä ei ole mitään tolkkua!”, Pekonen vaahtosi. “On käsittämätöntä, että kesken kilpailun voidaan päättää, että nämä ottelut pelataankin täällä.”

KuPS-valmentaja ei nähnyt Palloliiton toiminnassa mitään järkeä tai linjaa, ja vaikeaa se oli muillekin. Palloliiton ilmoitukseen siitä, että liigaseurat olisivat antaneet siirrolle hyväksyntänsä, Pekonen haistatti pitkät. “Meiltä ei ainakaan kysytty etukäteen yhtään mitään. Ilmoitettiin vain. Me sanoimme jo silloin, että tämä on perseestä.”

Välierien vieminen liki pääkaupunkiseudun joukkueiden kotikentälle, käytännössä tyhjien katsomoiden eteen ei ollut KuPSin ainut huoli. Samaan aikaan välierien kanssa pelataan Baltic-cupia, joka vie KuPSilta pahimmassa tapauksessa kolme pelaajaa.  “Se on senkin takia käsittämätöntä. Viron maajoukkuepelaajilla on pelejä samaan aikaan.

Jonkun pitäisi suojella Palloliittoa itseltään. Cup-fiaskosta puuttuu enää se, että pääkaupunkiseudun joukkueiden suosiminen kruunataan “arpomalla” ne eri välieräpareihin. Keskuskentällä oli vakaa usko siihen, että SPL onnistuu tässä yhtä varmasti kuin cupin arvon romahduttamisessa muutenkin.