Jaa tämä:

Voimahyökkääjä Aleksi Ristolan laitaroolissa on järkeä. Se antaa TPS:lle fyysisen yliotteen vastustajasta sekä laidalle että keskellä.

Yksi alkukauden komeetoista Veikkausliigassa on ollut TPS:n hyökkäääjä Aleksi Ristola. Härkämäinen Ristola on uuden ajan liigapelaaja, joka jaksaa ravata ja vääntää 90 minuuttia ja lisäajat päälle kahdesti viikossa. Tällaiset kaverit ovat 33 pelin liigakaudella kullanarvoisia.

Väsymätön voimanpesä on saanut monet puolustajat epätoivon partaalle, mutta hän on tehnyt sen enimmäkseen laitahyökkääjän tontilta. Turussa onkin ihmetelty, miksi sentteriksi sopiva Ristola pelaa laidassa ja laitahyökkääjä Mika Ääritalo taas keskellä. Kysymys on aiheellinen. Vastauksen saamiseksi meidän pitää miettiä sekä hyökkääjien että heitä vastaan pelaavien puolustajien ominaisuuksia.

Ristola ja Ääritalo ovat molemmat nopeita pelaajia, mutta Ristola on kaksikosta vahvempi. Yleisen käsityksen mukaan voimakkaamman hyökkääjän pitäisi pelata keskellä, koska puolustuslinjassa vahvimmat pelaajat löytyvät yleensä keskeltä ja nopeimmat laidoilta. Monien mielestä Ristolan pitäisi painia toppareiden kanssa, koska hän jaksaisi sitä Ääritaloa paremmin.

Tilanteen voi kuitenkin kääntää myös toisin päin. Miksi laittaa voimakas Ristola vääntämään vahvojen keskuspuolustajien kanssa, kun hänet voi laittaa laitaan, jossa hänellä on fyysinen etu heiveröisiin pakkeihin nähden? Keskushyökkääjä pelaa yleensä vastustajan kookkaimpia ja voimakkaimpia pelaajia vastaan. Toppareiden kanssa väänettäessä Ristolan vahvuus ei pääse oikeuksiinsa, laidalla tilanne on toinen.

Lisäksi viimeistely ei ole Ristolan vahvuus. Hän tarvitsee maalia kohden 4-5 hyvää paikkaa. Haluaako joukkue todella jättää päävastuun maalien tekemisestä tällaisen pelaajan harteille?Ääritalo on kaksikosta tehokkaampi, ja ehkä myös hivenen nopeampi. Hän pääsee keskushyökkääjänä pelaamaan järjestään itseään hitaampia pelaajia vastaan.

Ristolan ollessa laidassa ja Ääritalon keskellä kummallakin pelaajalla on fyysinen yliote vastustajastaan. Ristolalla voimansa vuoksi, Ääritalolla taas nopeutensa. Siksi härkämäisen Ristolan peluuttamisessa laidassa on järkeä.

Toki TPS voisi pelata vielä enemmän kaksikon vahvuuksien kautta. Joukkue lähettää Ääritalolle edelleen aivan liikaa korkeita kukkupalloja, joista tämä joutuu taistelemaan kookkaampia toppareita vastaan. Periaatteessa Ääritalo pärjää näissäkin väännöissä kelvollisesti, mutta hän ei ole target-hyökkääjä eivätkä hänen ominaisuutensa pääse esille, kun hän joutuu pelaamaan pitkiä aikoja selkä maaliin päin. Kaaripallojen sijaan Tepsin pitäisi pelata Ääritalolle enemmän juoksupalloja vastustajan puolustuslinjan taakse.

Ristolan ja Ääritalon epätavallinen roolittaminen antaa TPS:lle edun, mutta saadakseen siitä maksimaalisen hyödyn, sen pitäisi muuttaa hyökkäystapaansa vähemmän vääntäväksi. Jos valmentaja Marko Rajamäki saa joukkueensa pelaamaan sekä Ristolan että Ääritalon vahvuuksien kautta, turkulaisia on todella vaikea pysäyttää.

Jaa tämä:

Komeettamainen ja kurinalainen MyPa, jolta onnistui kaikki. Itseään etsivä KuPS, jolta ei onnistunut oikein mikään. Sadetta, sumua ja vääntöä. Antti Hynysen paluu. Ja 860 katsojaa. Tältä näytti KuPS-MyPa-matsi.

 

Jaa tämä:

KuPS-MyPa 1-2

Alkukauden sensaatiojoukkue MyPa jatkoi vahvoja otteitaan ja haki vierasvoiton Keskuskentältä. Joukkue otti voitostaan kaiken irti. Tappion kokeneen KuPSin valmentaja Esa Pekonen alkoi puolestaan haikailemaan vanhan pelitavan perään.

Vuonna 2005 MyPa voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden. Seitsemän vuotta myöhemmin se on suurin suosikki putoajaksi Veikkausliigassa. MyPa on kuitenkin haistattanut ennakoinneille pitkät. Joukkue on noussut alkukauden suurimmaksi yllättäjäksi.

Lauantaina MyPa jatkoi valitsemallaaan tiellä, kun se kukisti KuPSin Keskuskentällä. Voitto ei ollut pelillisesti erityisen näyttävä. MyPan pelaajat puskivat kaksi maalia Xhevdet Gelan antamista erikoistilanteista. Se riitti, kun KuPS ei saanut aikaiseksi kuin yhden osuman.

Riley O’Neill vei MyPan ensimmäisen kerran johtoon 36. minuutilla. Vieraat antoivat kuitenkin maalin jälkeen otteen suosiolla KuPSille, ja se kostautui. Muutama minuutti avausosuman jälkeen KuPS sai MyPan maalille hurjan mylläkän, jossa se pääsi yrittämään maalintekoa 3-4 kertaa. Yrityksistä paras siivottiin maaliviivalta.

Seuraavalla kerralla MyPa ei ollut yhtä onnekas. Pallo jäi jälleen pyörimään MyPan rangaistusaluelle. Maalivahti Antti Kuismala selvitti KuPSin pari ensimmäistä yritystä, mutta oli lopulta voimaton, kun Chris James laittoi (paluupallon paluupallon) paluupallon maaliin.

Toisen jakson alkupuolella KuPSille tarjottiin johto-osumaa tarjottimella. Ilja Venäläinen sai riistettyä pallon MyPa-puolustukselta ja pääsi nokikkain Kuismalan kanssa. Kuismala tuli vastaan ja törmäsi Venäläiseen. Irtipallo ajautui Vjatseslav Zahovaikolle, jonka olisi tarvinnut vain laittaa pallo 20 metristä tyhjänä ammottavaan maaliin. Zahovaiko sijoitti pallon sisäterällä löysässä kaaressa maalin yli.

Kun KuPS ei käyttänyt omia paikkojaan, oli MyPan vuoro iskeä. Gela antoi jälleen vapaapotkun, ja tällä kertaa sen laittoi maaliin kapteeni Tuomas Aho. “En muista milloin edellisen kerran tehnyt maalin. Mutta on näitä erikoistilanteita harjoiteltukin”, Aho totesi pelin jälkeen.

MyPa oli viisastunut avausjaksosta sen verran, että tällä kertaa se ei luopunut suosiolla pallonhallinnasta. Se hyökkäsi ja piti pelivälineen pitkiäkin aikoja KuPSin puolustuskolmanneksella. “Pelaamme nyt viime kautta enemmän omilla vahvuuksillamme. Laitamme painetta vastustajan päätyyn, emmekä jää neppailemaan omalle alueellemme”, Aho arvioi.

KuPS pääsi myllyttämään MyPan maalille vasta aivan pelin lopussa. Ottelun viimeisestä tilanteesta Miikka Ilo laukoi pallon ylärimaan. Siihen tiivistyi paljon KuPSin ja MyPan alkukaudesta. MyPa oli tehnyt maalit kummastakin maalia kohti suuntautuneesta vedostaan. KuPS sen sijaan laukoi ylärimaan ja avopaikasta maalin yli.

“MyPa on nyt sellaisessa tilanteessa, että siltä onnistuu melkein kaikki. Meiltä ei onnistu oikein mikään. Tämä on vähän väkisin makaamista nyt”, KuPSin valmentaja Esa Pekonen sanoi turhautuneena. “Jokainen voi katsoa peiliin ja tunnustaa, että parannettavaa on”, lopussa kärkeen nostettu toppari Markus Joenmäki puolestaan totesi.

Pekonen korosti, että myös valmentajan täytyy nyt katsoa peiliin. Näkymä sai hänet nostalgiseksi. “Me emme saa mitään aikaiseksi. Me nyhjäämme.  Se ennen kaikkea minun vikani, ja siihen tulee muutos. Me lopetamme pimputtelun nyt.”

Sanoissa oli vahva telaketjujen kaiku. Käytännössä Pekonen ilmoitti epäsuorasti, että hän aikoo vaihtaa pallonhallintaan pyrkimisen takaisin suoraviivaisempaan pelaamiseen. Suoraviivaisuus ja pallonhallinta eivät sulje toisiaan pois, mutta Pekosen puheista sai vahvasti sellaisen vaikutelman, että joukkueella olisi luvassa paluu menneisyyteen. “Minulla on jo sellainen tunne, että tiedän mitä on luvassa. Nukutaan nyt vielä yön yli ja otetaan pari olutta”, Pekonen totesi.

Ilta oli kuitenkin MyPan. Viime kaudella joukkueen pelaajabudjetti oli puolet tämänvuotista suurempi. Rajun budjettileikkauksen uskottiin vievän joukkueelta automaattisesti mahdollisuudet menestykseen ja jopa sarjassa säilymiseen. Liigan ensimmäisillä kierroksilla joukkue on kuitenkin näyttänyt epäilijöilleen pitkää nenää voittamalla muun muassa mestarikandidaatit HJK:n ja TPS:n.

Viime kaudella MyPa saalisti viidestä ensimmäisestä pelistään vain yhden pisteen. Nyt se on saanut samasta ottelumäärästä 12 pistettä. Joukkue on positiivisessa kierteessä, jossa hyvät tulokset ruokkivat toisiaan. “Mahtava fiilis. Täällä Kuopiossa on kontattu viime vuosina, mutta tänään oli meidän vuoromme onnistua”, Aho sanaili pelin jälkeen.

MyPan salaisuus on siinä, että joukkue on kääntänyt heikkouden edukseen. Koska sillä ei ole rahaa rutinoitujen liigapelaajien hankkimiseen, se on etsinyt riveihinsä lupaavia divaripelaajia. Nämä pelaajat ovat niin hyviä, että he saisivat Ykkösessä moninkertaista palkkaa, mutta MyPa pystyy tarjoamaan heille lähes korvaamattoman lisäarvon, jota he eivät saa muualta: säännöllisen peliajan liigassa.

Pelaajat eivät ole erityisen nimekkäitä, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä. Tuskin mikään joukkue on tehnyt kentällä alkukauden aikana niin paljon töitä kuin MyPa. Tämän kauden MyPa on pelaajilleen näyttöpaikka.

“Näille pelaajille jokainen peli on iso asia. He eivät ole pelanneet montaa liigamatsia”, valmentaja Toni Korkeakunnas totesi pelin jälkeen. “Meillä on kova halu näyttää. Lähdemme jokaiseen peliin kuin cup-finaaliin.”

Tämä näyttöhalu purkautui loppuvihellyksen soitua villinä juhlimisena. MyPan pelaajat tuulettivat, huudattivat kannattajiaan ja tanssivat ringissä.

Altavastaajan asema on alkukaudesta herkullinen. Yksikin odottamaton voitto voi saada aikaan henkisen nosteen, jonka varaan joukkue voi heittäytyä. Tämä henkinen etu on vain korostunut suurimpia suosikkeja vastaan. Moni vastustaja on tullut hakemaan MyPasta pakkovoittoa, lähes yhtä moni on joutunut poistumaan kentältä ilman sitä.

On selvää, että myllykoskelaisten liito ei voi jatkua loputtomiin. Alkuhuuma viivästyttää väsymystä hetken ja voitoista saa lisää virtaa, mutta lopulta maitohapot kukistavat hehkeimmänkin hekuman. Lisäksi kesäkuuhun mennessä moni “parempi” joukkue pystyy nostamaan pelinsä uudelle tasolle. Keskikesällä MyPalla ei ole enää samanlaisia yllätysmahdollisuuksia isompiaan vastaan.

Mutta juuri nyt sillä ei ole väliä. MyPa on tehnyt alkukaudesta sen verran monta yllätyspaukkua, että sitä ei voi enää pitää suurimpana putoajasuosikkina. Lisäksi joukkue kelpaa jo nyt esimerkiksi monelle seuralle, joka joutuu operoimaan totuttua pienemmällä budjetilla.

Voisimme puhua MyPan pelaajista enemmänkin, mutta on oikeampaa puhua miehestä, joka on tuonut heidät seuraan. Ykkösen ja Kakkosen läpikotaisin tunteva Toni Korkeakunnas on kaivanut liigan ulkopuolelta joukkueeseensa helmiä, jotka ovat joukkueelleen paljon palkkapussiaan arvokkaampia. Eivät niinkään taitojensa, vaan sen takia, että he jättävät joka ottelussa kaikkensa kentälle.

MyPa on esimerkki myös siitä, että budjetni pienentyessä valmentajan rooli korostuu. Tarvitaan oikea pelityyli ja uskoa omaan tekemiseen. Tarvitaan vetovoimaa, jotta joukkue voi houkutella pelaajia silloinkin, kun se pärjää kilpailjoilleen rahallisesti. Pietarsaaren Jaro ei olisi enää liigassa ilman Alexei Eremenko senioria. Voi olla, että MyPasta sanotaan tämän kauden jälkeen, ettei se olisi enää liigassa ilman Toni Korkeakunnasta.

Jaa tämä:

KuPS on samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Tiukka pelitahti on taas väsyttänyt joukkueen.

KuPS pelasi surkeasti keskiviikkona, kun se hävisi HJK:lle 0-3. Normaalisti joukkue voisi huonon pelin jälkeen lohduttautua sillä, että seuraava ottelu on pian tulossa. KuPSin kohdalla se ei ole kuitenkaan lohdutus, vaan koko ongelman ydin.

KuPS on tällä hetkellä täysin tukossa. Joukkue on henkisesti ja fyysisesti uupunut, eikä sen hyökkäyspelissä ole sen paremmin ideaa, porrastusta kuin virtaakaan. Ironista tilanteessa on se, että KuPS oli vuosi sitten täysin samassa jamassa. Nyt tiukka pelitahti on imenyt jälleen mehut joukkueesta.

Tämä on täsmälleen se tilanne, jonka kuopiolaiset pyrkivät pelitavanmuutoksella välttämään. Joukkue joutuu kuitenkin painimaan saman ongelman kanssa, koska pallonhallintaan siirtyminen on edelleen kesken. KuPS on juossut viime pelit palon perässä ja nyt siltä on loppunut “jalat”. Ja niitä on äärimmäisen hankala saada takaisin, kun pelaa kolmen päivän välein.

KuPSin alkukausi on ollut armoton. Kun KuPS kohtaa ensi viikon lauantaina vieraissa HJK:n, se pelaa 10:nnen pelinsä 30 päivän sisään. Kyseessä ei kuitenkaan ole ainutkertainen otteluruuhka, vaan samaa pelirytmiä on luvassa kesälläkin. Siksi kysymys kuuluukin: miten KuPS voisi välttää väsähtämisen kesällä?

Vastaus on sama kuin tähänkin asti: hallitsemalla enemmän palloa. Se, että tulos on juuri nyt joukkueen kannalta huono, ei tarkoita sitä, etteivätkö keinot olisi oikeita. Pelitavan muuttaminen ei vain onnistu kuukaudessa tai kahdessa. Se on pitkä prosessi, jota KuPSin on jatkettava, koska muussa tapauksessa se on aina pienen otteluruuhkan päässä väsähdyksestä.

Toki KuPSilla on mennyt useampi asia metsään alkukauden aikana. Joukkueen ulkomaalaishankinnoista oikeastaan vain Ats Purje on ollut vakuuttava alusta asti. Muille on jäänyt paljon parannettavaa. Vjatseslav Zahovaikon pelituntuman puute näkyy joka ottelussa, ja se tuntuu turhauttavan häntä itseäänkin. Chris James ei ole vielä noussut omalle tasolleen eikä ole pystynyt ottamaan hänelle kaavailtua roolia hyökkäyskolmanneksen pallollisena johtajana.

Etchu Tabe on puolestaan ollut käytettävissä vain parissa ottelussa. Veikkausliigassa hän on ollut käytettävissä tasan yhden puoliajan verran – ja silloinkin hyökkääjänä. Taben peluuttaminen yksinäisenä kärkenä on, kuten Pietarsaaressa huomattiin, taktinen itsemurha. Jenkkikolossi on kelvollinen loppuhetkien rymistelijä silloin, kun paine on jo vastustajan maalilla ja hyökkäykseen kaivataan lisää voimaa. Hän ei ole kuitenkaan sellainen pelaaja, joka pystyy pelaamaan sentterinä selkä kohti vastustajan maalia ja luomaan painetta.

Yksinäisen kärjen rooli on nykyjalkapalloilussa äärimmäisen vaativa. Pitää osata syöttää, suojata, prässätä ja viimeistellä. Nykysentterin prototyyppi on Didier Drogba, iso ja nopea kärkipelaaja joka on jo yksinään vaarallinen. KuPSilla ei ole riveissään yhtään Drogbaa, ei ainuttakaan pelaajaa, jolle voisi heittää pallon ylös ja luottaa siihen, että hän saa hyökkäyskolmanneksella yksinään kaaoksen aikaan.

Eikä siinä mitään. Ei ole muillakaan joukkueilla. Tämä pitää vain ottaa huomioon. KuPS ei voi luottaa siihen, että Zahovaiko tai Venäläinen saa yksinään (tai edes kahdestaan) ihmeitä aikaan. Herroista kumpikaan ei ole niin nopea ja taitava, että pystyisi pujottelemaan vastustajan ohi. Tehdäkseen maalin Zahovaiko ja Venäläinen tarvitsevat pallon maalipaikkaan.

KuPSin on saatava hyökkäyspään tarjoilu ja taustatuki kuntoon, muuten joukkue tuhoutuu tehottomuuteensa. Ei riitä, että kärjessä on yksi mies. Hän tarvitsee taustatukea hyökkäävältä keskikenttäpelaajalta (James) ja nopealta laiturilta (Purje/Puri/Paananen). Kuka tahansa oikealla laidalla pelaakin, hänen on leikattava keskelle ja tuotava hyökkäyksiin nopeutta.

Tällä hetkellä KuPS kärsii pallonhallintaan pyrkivien joukkueiden perusongelmasta. Sen hyökkäykset ovat hitaita ja ennalta arvattavia. Joukkueen suunnanmuutospeli on ollut kolmessa viime ottelussa aneemista. Kuten näistä esimerkeistä näkee, kyse ei ole niinkään siitä, etteikö KuPS osaisi hyökätä nopeasti. Parissa viime pelissä ongelma on ollut lähinnä se, että joukkue ei ole jaksanut hyökätä nopeasti.

Siltä ei ole löytynyt pelaajaa, joka olisi lähtenyt rohkeasti ja nopeasti kuskaamaan palloa kohti vastustajan maalia eikä paria pelaajaa, jotka lähtisivät kieli vyön alla tukemaan vastaiskua. Siltä ei ole löytänyt pelaajia, jotka olisivat lähteneet porrastamaan silloin, kun keskikentän ja hyökkäyksen välimatkat venähtävät kohtuuttomiksi eikä ketään, joka uskaltaisi lähteä haastamaan vastustajia yksi vastaan yksi tilanteissa.

Kun tämän kaiken laskee yhteen, päästään tilanteeseen, jossa KuPS ei ole luonut 300 minuuttiin yhtään kunnollista maalipaikkaa. Joukkueen hyökkäävistä pelaajista on vaikea keksiä kolmen viimeisen ottelun perusteella mitään muuta hyvää sanottavaa kuin sen, että he ovat puolustaneet kohtalaisen hyvin.

KuPSin lama on tällä hetkellä sekä pelillinen että fyysinen. On vaikea uskoa, että joukkue kääntäisi merkittävästi kurssiaan niin pitkään kuin se tahkoaa kahta peliä viikossa. Viime kaudella joukkueen peli parani aina, kun se sai yli viikon pelitauon. Valitettavasti sellainen on nyt luvassa vasta toukokuun päätteeksi.

Sitä ennen KuPSilla on edessään kuusi liigaottelua ja ensi keskiviikkona pelattava Suomen cupin puolivälierä. Jälkimmäinen ottelu on KuPSille erittäin tärkeä, sillä cup näyttää tälläkin kaudella olevan joukkueelle ainut reitti eurokentille.

Jaa tämä:

Varsin vaarallinen HJK. Aivan hampaaton KuPS. Kylmä viima. Vaihteleva pilvisyys. Mika Hilanderin kikkailut. Vaihtopelaaja Juho Mäkelän osumat. 1 390 katsojaa. Sellainen oli KuPS-HJK-ottelu ja tältä se näytti.

Jaa tämä:

KuPS-HJK 0-3

Huhut HJK:n kriisistä ovat suuresti liioiteltuja. KuPSin hätätila on sen sijaan totisinta totta. Joukkue on pelannut nyt 300 minuuttia ilman kunnollista maalipaikkaa.

Pitkän kauden aikana jokaiselle joukkueelle tulee hyviä ja huonoja jaksoja. Tällä hetkellä ei ole epäilystäkään siitä, kumpi Kuopion Palloseuralla on menossa. KuPS hävisi keskiviikkona aneemisen esityksen jälkeen HJK:lle 0-3 ja sai aikaan vain yhden laukauksen helsinkiläisten maalia kohti.

Sekin oli yksi laukaus enemmän kuin mitä joukkue sai aikaiseksi viikonloppuna Pietarsaaressa. Kun tähän lisätään vielä joukkueen rankkarivoittoon päättynyt maaliton cupin ottelua TPS:ää vastaan, KuPS on pelannut nyt 300 minuuttia putkeen ilman maalia. Eikä pelkästään maalia vaan ilman kunnollista maalipaikkaa.

Myös valmentaja Esa Pekonen on tiedostanut joukkueensa ongelman. “Emme saa oikein mitään aikaan hyökkäyspäässä. Tällä hetkellä pitää melkein pakkien hyökätä, että jotain tapahtuu.”

HJK:ta vastaan KuPS näytti vain kerran siltä, että se saattaisi ehkä kaikkien tähtien ollessa sopivassa asennossa onnistua maalinteossa. Tämä tapahtui 85. minuutilla, kun Ilja Venäläinen otti pallon rinnalla haltuun boksissa ja laukoi. Lopulta kuitenkin tähdet tai Venäläisen kenkä oli väärässä asennossa, ja kuti meni maalin ohi.

Ison kuvan kannalta sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä. HJK johti ottelua jo 0-2, ja pari minuuttia Venäläisen epäonnistumisen jälkeen Klubi teki kolmannen osumansa. Vaihdosta kentälle tullut Sherif Ashraf spurttasi omalta kenttäpuoliskolta vastaiskuun, karkasi kupsilaisilta ja keskitti pallon Juho Mäkelälle, joka laukoi sen hallitusti takanurkkaan.

Se oli vaihdosta sisään tulleelle Mäkelälle illan toinen osuma. Ensimmäisen hän oli ohjannut Sebastian Mannströmin keskityksestä reilut kymmenen minuuttia aikaisemmin. “Kun sai yhden maalin tehtyä, se helpotti. Sen jälkeen oli helppo tehdä toinen. Tämä oli meille kasvojenpesun paikka ja hoidimme sen hyvin”, Mäkelä sanaili.

Hyökkääjä oli oikeassa. HJK pelasi Keskuskentällä hyvän ottelun ja osoitti, että huhut sen pelillisestä kriisistä ovat suuresti liioiteltuja. “Tämä oli meiltä ehjä suoritus. Joukkueesta näki, että pääsimme pomppukentältä tasaiselle alustalle”, valmentaja Antti Muurinen totesi.

HJK:ta auttoi keskiviikona se, että se tiesi, kuinka KuPSia vastaan pelataan. Se prässäsi alusta asti aggressiivisesti ja onnistui sekoittamaan kotijoukkueen pelinrakentelun alkuunsa. Ensimmäisen 20 minuutin aikana kuopiolaisilla oli vaikeuksia ylittää pallon kanssa keskiviivaa. Sen sijaan he potkivat harhasyöttöjä ulos kentältä.

Klubin paine jalostui kuitenkin maaliksi vasta toisella jaksolla, kun joukkue sai prässättyä taaksepäin syötelleet savolaiset nurkkaan. Maalivahti Mika Hilander jäi kikkailemaan liian pitkäksi aikaa ja menetti pallon Joel Pohjanpalolle. Pohjanpalo syötti Akseli Pelvaalle, jonka kudin KuPS pelasti vielä maaliviivalta. Sebastian Mannströmin jatkolaukaukselle kukaan ei sitten enää voinut mitään.

“Peli oli hallinnassamme jo ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla teimme sitten tarvittavat maalit. Tärkeää oli sekin, että pelasimme vuoden ensimmäisen nollapelimme”, Klubin parhaimpiin kuulunut Mannström totesi pelin jälkeen.

HJK sai varmasti paljon energiaa voitosta, nollapelistä ja Mäkelän maaleista. Muurista ilahdutti myös se, että seuran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen tehnyt Sherif Ashraf sai onnistumisia alle. “Egyptin tapahtumien takia hän ei ollut maaliskuun jälkeen joukkueharjoituksissa ennen tänne tulemista. Siksi hänellä on edelleen valmistautumiskausi menossa.”

KuPSin tilanne näyttää sen sijaan synkemmältä. Joukkue kohtaa lauantaina MyPan, joka kaatoi edellisessä pelissään HJK:n. Esa Pekosen herättelyurakkaa vaikeuttaa se, ettei hän ole saamassa peliin uusia pelaajia: Sander Puri saa lähipäivinä Palloliiton kurinpitovaliokunnalta lisäpelikieltoa, Ats Purje kärsii ylirasitusvammasta, Etchu Taben nivunen ärtyi viikonlopun Jaro-pelissä ja niin edelleen.

Erikoisimman syyn poissaoloon tarjosi keskiviikkona kuitenkin HJK:n Erfan Zeneli. “Zeneli kävi eilen vappulounaalla ja sai lievän ruokamyrkytyksen. Ja tästä ei sitten vedetä mitään taka-ajatuksia tai johtopäätöksiä”, Muurinen sanoi.

Jaa tämä:

Roy Hodgson muistettiin Englannissa pitkään vain Blackburnissa kokemastaan nöyryytyksestä. Maajoukkuevalmentajan pesti on merkki siitä, että Hodgson on vihdoin profeetta omalla maallaan.

Joulukuussa 1998 Roy Hodgson sai potkut Valioliigan viimeiseksi valahtaneesta Blackburnista. Valmentajanvaihdos ei lopulta auttanut seuraa. Blackburn putosi divariin vain neljä vuotta sen jälkeen, kun joukkue oli voittanut Valioliigan mestaruuden.

Suurimpana syynä Blackburnin putoamiseen pidettiin Hodgsonia ja hänen huonoja hankintojaan. Tapahtuma tahrasi valmentajan maineen kotimaassa pahasti. Niin pahasti, että hän pääsi puhdistamaan sitä vasta yhdeksän vuotta myöhemmin, kun hän siirtyi Suomen maajoukkuevalmentajatehtävien jälkeen Fulhamiin.

Fulhamissa Hodgson tarttui tilaisuuteensa kaksin käsin. Kaudella 2008-2009 hän luotasi Fulhamin seurahistorian parhaaseen sijoitukseen: seitsemänneksi. Seuraavalla kaudella hän pani vielä paremmaksi. Hän johti joukkueensa Eurooppa-liigan finaaliin. Kauden jälkeen Hodgson valittiin vuoden valmentajaksi.

Hodgson tunnetaan valmentajana, jonka joukkueet pelaavat riskitöntä futista. Puolustus tulee valmentajan filosofiassa aina ennen hyökkäystä. Samaa riskittömyyden periaatetta Hodgson noudatti pitkään myös valitessaan työnantajiaan. Blackburn-fiaskon jälkeen Hodgson valitsi laskelmoiden aina sellaisen seuran, jonka odotettiin pärjäävän huonosti ja jonka menestyksestä hän voi saada kunnian itselleen.

Työpaikkapolitiikka osoittautui toimivaksi. Kukaan ei odottanut menestystä Suomelta tai Fulhamilta. Kun sellaista tuli, Hodgson sai siitä itselleen kunnian. Onnistuminen yhdessä paikassa johti hieman isompaan paikkaan. Hodgson nousi kierreportaita kohti asemaa, jossa hän oli ennen Blackburn-pestiään.

Loppukesästä 2010 Hodgson oli vihdoin siellä. Sitten hän teki jotain, mitä ei ollut tehnyt vuosikausiin. Hän otti riskin ja ryhtyi Liverpoolin valmentajaksi. Kirjoitin tuolloin Valioliiga-kauden alla Iltalehteen näkökulmajutun otsikolla “Maajoukkueeseen, ei mestaruuteen”:

“Tehdään yksi asia selväksi: Roy Hodgson ei ole se valmentaja, joka palauttaa Liverpoolin 20 vuoden tauon jälkeen mestaruuskantaan. Mestaruuden voittaminen Liverpoolissa vaatisi vuosikausien työtä ja maltillista joukkueen rakentamista. Hodgson ei ole sellainen valmentaja. Hän on kiertolainen, joka on viimeisen 15 vuoden aikana valmentanut 11 joukkuetta.

Sen sijaan Roy Hodgson saattaa hyvinkin olla Englannin maajoukkueen seuraava päävalmentaja. Se pesti houkuttelee häntä, ja ilman 1990-luvun lopun Blackburn-fiaskoa hän olisi jo saanut tilaisuutensa. Nyt hän joutuu odottamaan vielä vuoden tai pari – ja välttelemään katastrofia Liverpoolissa.”

Lyhyellä tähtäimellä olin väärässä. Hodgson ei onnistunut välttämään Liverpoolissa katastrofia. Hänen epäonnistunut pestinsä päättyi potkuihin jo tammikuussa 2011. Hän ei kuitenkaan ollut kauaa työttömänä, sillä jo helmikuussa West Bromwich Albion palkkais hänet valmentajakseen.

Ymmärtääkseen miksi Hodgson epäonnistui Liverpoolissa (ja Blackburnissa), mutta menestyi Suomessa, Fulhamissa ja WBA:ssa, täytyy ymmärtää hänen filosofiaansa. “Hän on tehnyt valinnan omasta pelitavastaan jo 30 vuotta sitten. Se pelitapa sopi hyvin Suomelle”, Hodgsonin apuvalmentajana maajoukkueesas toiminut Jyrki Heliskoski arvioi, kun haastattelin häntä Hodgsonista kesällä 2010.

Se pelitapa sopi myös WBA:lle ja Fulhamille, jotka pystyivät lähtemään peleihin haastajina ja puolustuksen kautta. Liverpool sen sijaan oli Hodgsonille paluu arkeen, jossa pelaajat menestyvät ja epäonnistumiset ovat valmentajan syytä.

Toisin kuin ennakoin Liverpoolissa epäonnistuminen ei vienyt Hodgsonilta mahdollisuuksia maajoukkuevalmentajaksi. Ensimmäinen syy tähän on suurissa sarjoissa valmentavien englantilaisten määrä. Helmikuussa 2012 Serie A:n valmentajista 95 prosenttia oli italialaisia, Ligue 1:n valmentajista 85 prosenttia ranskalaisia ja La Ligan valmentajista 70 prosenttia espanjalaisia. Valioliigan valmentajista vain 15 prosenttia, toisin sanoen kolme kappaletta, on englantilaisia.

Nykyään se, että on englantilainen ja valmentaa Valioliigassa tekee managerista automaattisesti kandidaatin Englannin päävalmentajaksi. Eikä Hodgson ole mikä tahansa kandidaatti vaan kokenut kosmopoliitti. “Hodgson on englantilaiseksi valmentajaksi erittäin kansainvälinen. Hän on yksi kansainvälisimmistä valmentajista koko Euroopassa”, Heliskoski arvioi.

Maajoukkuevalmentamisessa vaaditaan kansainvälisyyttä, ja sitä löytyy hyvin harvalta englantilaisvalmentajalta. Vielä harvempi englantilainen tietää mitä maajoukkuevalmentaminen vaatii. Hodgson tietää sen. Hän luotsasi Sveitsin MM-kisojen jatkopeleihin 1994. Sellaista kokemusta ei voi ostaa.

FA:lle kenties tärkeintä onkin se, että Hodgson ON maajoukkuevalmentaja. “Hodgson on sisäistänyt hyvin sen, että maajoukkuevalmentamisessa on hyvin vähän aikaa valmentamiselle. Samoja asioita kerrattiin kerta toisensa jälkeen”, Heliskoski sanoi. Hän luonnehti Hodgsonia valmentajaksi, joka tietää, mitä pelaajilla on annettavanaan ja miten sen heistä saa irti.

Se kuulostaa juuri sopivalta reseptiltä tämän hetken Englannin maajoukkueelle. Se että joukkue on kaaoksessa, sopii Hodgsonille. Kun kukaan ei odota menestystä, hän voi peluuttaa joukkuetta puolustusvoittoisemmin.

Liverpoolin epäonnistuminen ei romuttanut Hodgsonin mahdollisuuksia, koska kandidaatteja on niin vähän – ja koska maajoukkuevalmentajan pestit aukeavat sykleissä. Siinä vaiheessa, kun pesti vapautui, Hodgson oli ehtinyt ponnistaa WBA:n peräsimessä jo takaisin pinnalle. Hän otti riskinsä sellaiseen aikaan, että hänellä oli varaa epäonnistua. Jälkikäteen ajateltuna se tuskin oli sattumaa.

Hodgson on Englannille luonteva valinta – ja luultavasti oikea valinta tähän paikkaan. Silti tuntuu erikoiselta, että hänelle annettiin neljän vuoden sopimus. Kuten Heliskoski sanoi, Hodgson valitsi pelitapansa jo 30 vuotta sitten. Jalkapallomaailma on muuttunut paljon sen jälkeen.

Jaa tämä:

2 431 ihmistä päätti aloittaa vappunsa Harjun stadionilta. Tällaisen ottelun he saivat nähtäväkseen.

 

Jaa tämä:

JJK-VPS 0-2

Vaasan Palloseura iski kahdesta JJK:n puolustusvirheestä kaksi maalia ja haki täyden pistepotin Harjun stadionilta. Voitto nosti vaasalaiset sarjassa neljänneksi, mutta valmentaja Olli Huttunen ei suostu silti vilkuilemaan sarjataulukkoa.

Jyväskyläläisten jalkapallointoilijoiden vappu ei saanut aivan toivotunlaista starttia. Simat ja munkit menivät Harjun stadionin lehtereillä väärään kurkkuun jo VPS-ottelun kolmannella minuutilla. Laitapakki Antti Uimaniemi katkasi JJK-puolustuksen syöttelyn, otti tyhjät pois ja syötti maalin eteen Steven Morrisseylle. Jamaikalaisella oli helppo työ laittaa pallo maaliin.

“Se oli täysin identtinen maali kuin Hakaa vastaan. Mies oli taas vapaana vitosen viivalla. Meidän pitäisi olla boksissa kovempia”, maalivahti Janne Korhonen manasi. Korhonen viittasi JJK:n edelliseen kotiotteluun, jossa Valkeakosken Haka haki Harjulta vieraspisteet.

Tietyllä tavalla VPS sai alussa juuri sitä mitä se oli lähtenyt hakemaan. Vaasalaiset lähtivät otteluun kahdella kärjellä ja keskikentän timanttimuodostelmalla. Taktisten valintojen tarkoituksena oli saada aikaan painetta JJK-puolustukselle. “Halusimme olla aktiivisia ja häitistä JJK.n pelinrakentelua. Onnistuimme siinä kolmen minuutin ajan. Sen jälkeen olimme surkeita”, valmentaja Olli Huttunen kertasi avausjaksoa.

0-1-maalin jälkeen avausjakso olikin yksisuuntaista liikennettä kohti vaasalaisten maalia. Aivan huippupaikkoja JJK ei kuitenkaan pystynyt rakentamaan, ja VPS onnistui roikkumaan johdossa tauolle saakka. Puoliajalla Huttunen palautti joukkueensa normaalimpaan 4-3-3-järjestelmään. Se auttoi hieman, mutta ei riittänyt kääntämään liikenteen suuntaa.

JJK jatkoi painostustaan, ja oli saada siitä palkinnon, kun reilu tunti oli pelattu. Mikko Mannisen laukaus kimposi kuitenkin ylärimasta takaisin kentälle. Ja kun kotijoukkue ei käyttänyt omia paikkojaan, oli vaasalaisten vuoro iskeä – ja jälleen kotijoukkueen puolustajan virheestä. Tällä kertaa maalipaikan vieraille tarjoili Juha Pasoja, jonka syöttö maalivahti Korhoselle epäonnistui pahasti.

“Janne huusi 5-6 kertaa, että “älä syötä!”. Mutta Paso syötti, ja pääsin väliin. Siitä sai halvan maalin”, 0-2-osuman tehnyt Sebastian Strandvall kertasi maalinsa syntyä.

Strandvallin osuma jäi pelin viimeiseksi. “Peli ei ollut meiltä mitenkään jäätävän hyvä. Puolustimme kuitenkin hyvin boksiamme, ja kolmeen pisteeseen täytyy olla todella tyytyväinen”, Strandvall totesi pelin jälkeen.

JJK-kapteeni Korhoselle tappion kaava oli turhankin tuttu – eikä pelkästään häviänä osapuolena. “Saimme Hongalta pisteet samalla reseptillä kuin VPS tänään meiltä: puolustimme tiiviisti, otimme tilan pois ja iskimme vastaan.”

JJK olisi kaivannut Jani Virtasen juonikkuutta ja puolustuslinjan taakse laskeutuvia chippejä. Lisäksi se olisi kaivannut jonkun piiskaamaan pelikavereitaan. Joukkue tyytyi yllättävän vaitonaisena takaa-ajoasemaan. Sen peli oli toisella jaksolla lähinnä hiljaista puurtamista raivokkaan kavennustaistelun. “Tottakai toivoisi, että takaa-ajoasemassa kentältä löytyisi äänekkäitä johtajatyyppejä, jotka tsemppaisivat joukkuetta. Tänään heitä ei löytynyt. Jokainen pelasi hiljaa omaa peliään”, valmentaja Kari Martonen myönsi.

Tappion syistä Martosella oli selvä käsitys: “Kaksi oman pään hölmöilyä kostautui.” Hän näki silti pelissä positiivistakin. “Siinä mielessä olen luottavainen, että pelimme paranee koko ajan. Tämä oli molempiin suuntiin meiltä parempi peli kuin Haka-ottelu. Mutta jalkapallo on silti tulosurheilua.”

Jos Martonen näki tappiossa positiivista, niin Huttunen löysi voitosta paljonkin negatiivista. “Tämä ei ollut meiltä pelillisesti tyydyttävä esitys. Tämä ei ole se pelillinen taso, jossa meidän pitää olla”, hän ruoti. Huttusen kriittisyyttä ei pehmentänyt edes se, että voitto nosti Vepsun sarjataulukossa neljän parhaan joukkoon. “En ole katsonut sarjataulukkoa, enkä katsokaan vähään aikaan, kun pelimme näyttää tältä.”

Vaasalaisten kannalta ilahduttavaa on se, että joukkueen toppariongelma näyttää olevan taakse jäänyttä elämää. Huttunen on löytänyt puolustuksen keskustaan mainiosti toisiaan täydentävän kaksikon. “Augustine Jibrin on takuuvarma puolustussuuntaan, mutta hänellä on puutteita pelin avaamisessa. Liam O’Neill on puolestaan kylmähermoinen kaveri, joka on osoittanut varmuutta myös topparin tontilla – ja hänen pelin avaaamisensa on erinomaista”, Huttunen sanoi.

VPS-valmentaja on ollut enemmän kuin tyytyväinen West Bromwichista tulleeseen lainapelaajaansa. “O’Neill on vasta 18-vuotias, mutta hän on johtajatyyppi. Sellainen nostaa ympärillään olevien pelaajien tasoa.”

JJK:n risukasaan tuo valoa puolestaan se seikka, että tänään kolhujen takia sivussa olleet Jani Virtanen ja Babatunde Wusu saattavat olla käytettävissä jo seuraavassa pelissä.

Jaa tämä:

TPS:n hallinta. KuPSin puolustustaistelu. Sander Purin yliaktiivinen ja nolosti päättynyt debyytti. Jatkoaika. Rangaistuspotkukisa. Joonas Pöntisen torjunnat ja potkut. Sitä kaikkea oli pitkällä kaavalla pelattu Suomen cupin peli KuPSin ja TPS:n välillä.