Kirjoittanut Lari Vesander | huhtikuu 15, 2009

No we can’t!

Veikkausliigan avauskierroksen otteluita perutaan urakkalla muutama päivä ennen kauden alkua. Äkkiseltään voisi luulla, että Suomeen on iskemässä hurrikaani, jäämyrsky tai itäeurooppalainen ydinlaskeuma. Pienen tarkastelun jälkeen kuitenkin selviää, että kyse on vain puhtaasta osaamattomuudesta – ja tahdon puutteesta.

Pietarsaaresta ilmoitettiin eilen, että sunnuntaille suunniteltua ja sovittua Jaro-RoPS-ottelua ei voi pelata. Tämän pystyi vielä jotenkuten käsittämään, mutta kun samaa sanotaan Tampereelta, tuosta Skandinavian suurimmasta sisämaakaupungista, se menee jo yli ymmärryksen. Tampereelta tarjotuissa perusteluissa sanotaan,  että ”nurmea halutaan suojella kesän suurtapahtumia varten” ja että märällä kentällä pelaaminen olisi aiheuttanut ”kalliit uudistustyöt”. Selitykseen sisältyy suora oletus siitä, että jalkapalloliigan avausottelu ei näihin suuriin ja satsausten arvoisiin tapahtumiin kuulu.

Tällaisissa asioissa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka haluavat sanoa kyllä ja niitä jotka haluavat sanoa ei. Jostain syystä jälkimmäisiä on Suomessa pesiytynyt kovasti päättäviin elimiin. Barack Obaman kampanjaslogan oli ”Yes, we can!”. Suomalaisten toimijoiden tunnuslause jalkapalloasioissa taas on turha usein ”No, we can’t”.

Jos Suomessa ei ilmastomuutoksen mukaisen talven jälkeen pysty pelaamaan jalkapalloa huhtikuun puolivälin jälkeen, niin aika monella ihmisellä on syytä katsoa peiliin – niin Pietarsaaressa ja Tampereella kuin muuallakin. Otteluiden siirtäminen on häpeä kentänhoitajien ammattikunnalle, se on häpeä Tampereen kaupungille ja ennen kaikkea se on häpeä suomalaiselle jalkapalloilulle.

Mainokset

Responses

  1. Samaa mieltä

  2. Suomihan ei siis kuulu Skandinaviaan, vaan Pohjoismaihin, joka englanniksi on kuitenkin hämäävästi Scandinavia. Tällöin Tampere ei voi olla Skandinavian suurin sisämaakaupunki.. 😉


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: