Kirjoittanut Lari Vesander | Touko 4, 2009

TPS ja Jaro pistejakoon

TPS – Jaro 1-1

Kupittaalla nähtiin torstaina tappavan tylsä avausjakso – ja toisella jaksolla todella tehokas ja toiminnantäyteinen 10-minuuttinen.

Pietarsaaren Jaro haki Kupittaalta taistelupisteen ja Turun Palloseura ei saanut vieläkään voittotiliään auki. TPS-luotsi Pasi Rautiainen oli jo edellisessä ottelussa vetänyt Wayne Brownin keskikentän pohjalle avaamaan TPS:n peliä. Ratkaisu on onnistunut. Brown oli Jaro-ottelussa koko ajan pelattavissa ja jakoi pallot kovalla prosentilla omille. Lisäksi Brown oli tehdä maalin ensimmäisen jakson ainoasta kunnon maalipaikasta, mutta englantilaisen epäonneksi puolivolleyveto sujahti sivuverkkoon. Muista tepsiläisistä Riku Riski oli alussa hyvä ja yritteliäs, mutta ei saanut loppujaksosta palloja ja katosi kuvasta.

Ensimmäinen jakso oli rehellisesti sanottuna tylsää peliä: Jaro puolusti tarkasti ja TPS:n hyökkäyksiin lähdöt kestivät  turhan pitkään. Lisäksi toinenkin jakso alkoi samankaltaisena. 54. minuutilla matsiin tuli kuitenkin mukavasti lisää sähinää, kun Rautiainen otti kentälle tanskalaiskärki Christian Andreasen. Juutti itse ei vielä ihmeitä esittänyt, mutta ottelun kannalta oli ratkaisevampaa se, että Rautiainen nosti samalla Riskin Andreasenin hyökkäyspariksi ja siirtyi kahden kärjen taktiikkaan.

Vaihdosta alkoikin vajaan kymmenen minuutin toimintajakso, jonka aikana tapahtui enemmän kuin koko muussa ottelussa yhteensä. Ensin Iiro Aallolla oli loistopaikka siirtää Riskin keskityksestä TPS johtoon, mutta Jaro-vahti Markus Koljander ilmestyi jostain Aallon sijoituksen tielle ja pysäytti pallon maaliviivalle. Paria minuuttia myöhemmin Jaron Mikko Hyyrynen esitti kauden oudoimman harhautuksen: näyttelemistä harrastava Hyyrynen demonstroi ensin rangaistusalueen rajalla kuolevaa joutsenta mutta pyörähtikin nurmen pinnasta saman tien jaloilleen ja murtautui boksiin. Laitapakki Sami Rähmönen ehti viime hetkillä hätiin, mutta oli liukua samalla omiin – vain tolppa pelasti TPS:n nololta takaiskulta.

Kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkue sitten vihdoin iski. Brown ja Aalto pelasivat nokkelan lyhyen kulman, jonka jälkeen Brown löysi loistavalla keskityksellä takatolpalla päivystäneen Jaakko Nybergin. Toppari puski pallon Koljanderin käsien kautta maaliin. Kotijoukkueen riemu pääsi valloilleen, mutta sitä ei kestänyt kuin parisen minuuttia. Sitten Hyyrynen pudotti keskityksen keskikenttämies Sebastian Mannströmille, joka tykitti matalan kaukolaukauksen takanurkkaan. Veto lähti Nybergin längistä ja muutti topparin jalasta sen verran suuntaa, ettei Jukka Lehtovaara ehtinyt torjua tarkkaa kutia.

Vasta 20-vuotias Mannström oli hyvä jo Interiä vastaan, mutta TPS-pelissä hän oli aivan mainio. Nuorukaisella oli otteissaan sekä yritystä että ideaa (TPS:llä oli jälleen enimmäkseen ensimmäistä) ja miehen nimi kannattaa varmasti laittaa muistiin. Lopussa Mannström olisi saattanut laukoa Jarolle jopa voitto-osuman, ellei Sami Rähmönen olisi ehtinyt terävän vedon tielle.

”Mannström erinomaisen hyvä pelaaja ja teki sitä mitä hänen pitääkin. Hän on vahva liikkumaan ja hyvä laukomaan ja hänelle on annettu hyökkäyskolmanneksella vapaat kädet hakeutua vetopaikkoihin”, Mika Laurikainen kehaisi kaikkiaan seitsemän kertaa kohti TPS-maalia laukonutta pelaajaansa. (Jaron hyökkäyspeli oli Kupittaalla pitkälti Mannströmin varassa: muut jarolaiset saivat aikaan kaksi maalia kohti suuntautunutta vetoa.)

Rehellisyyden nimissä on tosin sanottava, että TPS:llä oli ottelussa paremmat paikat. Kaksi minuuttia maalin jälkeen kotijoukkueella oli oiva mahdollisuus siirtyä uudelleen johtoon, kun Brown ja Nyberg järjestivät avopaikan Riku Riskille. Ahkerasti laukonut keskikenttämies kuitenkin päätti vetää tilanteessa voimalla ja täräytti täysillä päin vastaantullutta Koljanderia. Loppuhetkillä TPS olisi voinut vielä saada rangaistuspotkun, kun Nyberg revittiin nurin vapaapotkutilanteessa, mutta lopulta tilanteesta ei tullut muuta kuin varoitus raivokkaasti protestoineelle Nybergille.

”Jaron kaveri oli siinä tilanteessa aika puhki ja veti minut selvästi nurin. Ehkä tuomari ei halunnut ratkaista peliä”, parhaan pelinsä TPS-paidassa pelannut Nyberg totesi tilanteesta. Pelin tulokseen hän oli todella pettynyt: ”Haimme voittoa eikä sitä tullut vieläkään. Veimme peliä ja meidän olisi pitänyt tehdä enemmän maaleja ja pitää pakka kasassa avausmaalin jälkeen. Emme pystyneet siihen ja Jaro rokotti virheistämme.”

Jaron Mika Laurikaisella oli toisenlaiset tunnelmat: ”Olen tyytyväinen joukkueen ilmeeseen. Tämä oli todella nöyrä ja hyvä työ koko joukkueelta ja hieno piste – ensimmäinen piste meille Turusta puoleentoista vuoteen”, Laurikainen muistutti.

Ja sitten paikalla oli tietysti myös Pasi Rautiainen.

”En voi moittia pelaamistamme. Töitä tehdään koko ajan, mutta mitään ihmeitä ei voi odottaa. Olemme pettyneitä siihen, ettemme saaneet voittoa. Tie on kivinen, pitkä ja raskas, mutta se on käytävä emmekä me pistä päätämme pensaaseen. Mutta onhan se niinkin, että vaikka sanoin kauden alussa, että meitä on vaikea voittaa – ja tarkoitinkin sitä – niin olisihan se kiva itsekin välillä voittaa”, TPS-koutsi totesi.

Lehdistötilaisuudessa Rautiaiselta tivattiin myös uudesta tanskalaishankinnasta Andreasenista.

”Olen sitä mieltä, että kun voittoa haettaessa hankitaan ulkomaalaispelaaja, niin häntä täytyy alkaa ajaa sisään. Pelasimme talvella osittain pakonkin sanelemana about 15 matsia kahdella kärkipelaajalla, muita ei oikein ollut. Kukaan ei voi sanoa, ettei kaikki pelaajat ja varsinkin nämä kaksi olisi saaneet kunnon mahdollisuuksia”, Rautiainen täräytti koko ottelun penkillä istuneeseen Babatunde Wusuun ja ensimmäiset 54 minuuttia pelanneeseen Mikko Paatelaiseen viitaten.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: