Kirjoittanut Lari Vesander | Touko 31, 2009

Toukokuun joukkue

Toukokuussa pelattiin tuhottomasti liigaotteluita, ja siksi kuukauden joukkueen kasaaminenkin oli aiempaa haastavampaa. Loistavia maalivahteja ja keskikenttäpelaajia oli tarjolla paljon, puolustajia jonkin verran. Kunnollisista, tasaisen tehokkaista hyökkääjistä sen sijaan oli pulaa. Niinpä lopputuloksena oli neljän topparina pelanneen puolustajan (joista kaksi voi tosin pelata myös laitapakkeina), kolmen laiturin (joista yksi tosin voi pelata keskemmälläkin) ja yhden hyökkääjän (joka on tosin pelannut lähinnä vaihtomiehenä) nippu, josta saa olla myös eri mieltä.

Maalivahti:
Gustav ”Gustaf” Lånbacka, IFK Mariehamn
Voiko olla, että Patrick Bantamoin 500 minuutin nollaputki ja kaksi rankkaritorjuntaa eivät riitä paikkaan kuukauden joukkueessa? Voi. Voiko olla, etteivät edes Janne Korhosen huikea torjuntaprosentti (93,5%) ja jäätävän varmat otteet Haka-maalilla nosta häntä Puoliajan toukokuun tähdistöön? Voi. Kassarin paikka menee nimittäin unelmaisen alkukauden pelanneelle IFK Mariehamnin Gustav Lånbackalle, jolla on esittää toukokuulta sekä 500-minuutin nollaputki että huikea torjuntaprosentti (94,7!).

Puolustajat:
Pietari Holopainen, Haka
Teki toukokuussa kaksi maalia aiemman kolmen jatkoksi ja osaa hitto soikoon myös puolustaa. Taistelijatyyppi, joka tulee kentälle vaikka kääre pään ympärillä ja kipeää jalkaa nilkuttaen.

Diego Corpache, Haka
Kuukauden pelaaja. Haka-puolustuksen johtaja on pitänyt panoksellaan huolen siitä, etteivät valkeakoskelaiset ole menettäneet kertaakaan johtoasemaansa. Piti joukkuettaan pystyssä Interiä vastaan ensimmäisen jakson.

Jussi Kujala, Tampere United
Kujala on ollut TamUn alkukauden paras pelaaja ja tehnyt hyvää työtä pallollisena topparina. Hyvä tekniikka ja erinomainen pelikäsitys.

Ari Nyman, Inter
Nyman jatkoi virheettömiä otteitaan Interin puolustuslinjassa. Laatupelaaja, jolle Job Dragtsma voisi rakentaa suurempaakin roolia sinimustien pelissä.

Keskikenttä:
Jani Kauppila, Haka
Ankkuripelaajat ovat aliarvostettu ammattikunta. Jokaista Zidanea kohti on Makelele. Jokaista Adya kohti on Könönen. Hakalla ei ole ehkä Zidanea, mutta Hakalla on Jani Kauppila, vaikka varsinkin vastustajat toivovat, ettei olisi. Kotimaisten ankkureiden ehdotonta aatelia.

Dawda Bah, HJK
Banjulin taikuri on ollut Klubin vasemmalla laidalla parhaimmillaan maaginen. Tuli toukokuun aikana isäksi, Puoliaika-blogi onnittelee!

Sebastian Mannström, Jaro
Mainio Mannström osaa kuljettaa ja laukoa. Keskikentän taiturilla on vapaat kädet toteuttaa itseään hyökkäyskolmanneksella ja tuloksena oli toukokuussa neljä maalia.

Sebastian Sorsa, HJK
Sorsa on ollut varsinkin loppukuusta suoranaisessa lennossa. Laitakiituri on järjestänyt maaleja ja tehnyt niitä tarvittaessa itsekin. Nopea ja näppärä – ja nykyään myös tehokas.

Sebastian Strandvall, Haka
Onko nimi Sebastian takuuvarma reitti Kuukauden joukkueeseen? On, jos pelaa niin hyvin kuin Mannström, Sorsa ja Strandvall ovat pelanneet. Strandvallin erikoistilanneosaaminen on ollut avainasemassa valkeakoskelaisten loistavassa alkukaudessa. Toukokuun tehot 2+5 kertovat kaiken olennaisen.

Hyökkääjä:
Christian Andreasen, TPS
Riku Riski ja Babatunde Wusu ansaitsisivat ehkä paikan Kuukauden joukkueessa siinä missä joukkuetoverinsakin – samoin Jami Puustinen ja Drilon Shala. Juuttitykki on kuitenkin sen verran merkillinen tilastokummajainen, että ansaitsee maininnan: 320 peliminuuttia, seitsemän laukausta maalia kohti – ja neljä maalia. Tanskalaisen peli ei ole kaunista, ja Veikkausliigasta löytyy paljon parempia ja taitavampia pelaajia; tehokkaampia ei toukokuussa löytynyt kuitenkaan ainuttakaan.

Valmentaja:
Olli Huttunen, Haka
Ennen kautta kyseltiin, miten Haka voi pärjätä kun valtaosa avauskokoonpanosta on mennyt vaihtoon. Oikea kysymys olisi ehkä ollut, miten Haka voikaan pärjätä kun valmentaja Olli Huttusella on vihdoin resursseja käytettävissään. Valkeakosken pragmaatikko on virittänyt joukkueensa vähintään mitalivauhtiin. Hakan peli ei ole ollut aina järin viihdyttävää, mutta useimmiten se on tuonut voiton.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: