Kirjoittanut Lari Vesander | heinäkuu 3, 2009

Inter etsii henkeä ja hyökkääjää

Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma kertoi tappiollisen TamU-ottelun jälkeen, että joukkueen ongelmat ovat tällä hetkellä henkisellä puolella. Dragtsma kertoi myös, että Inter etsii hyökkääjää, koska Timo Furuholm ei ole vähään aikaan pystynyt harjoittelemaan polvivaivojensa takia.

Job Dragtsma näyttää tyyneltä, mutta ei todellakaan ole tyytyväinen. Inter on juuri hävinnyt Tampere Unitedille johdettuaan peliä jo 0-2. Se turhauttaa hollantilaisluotsia. ”Tämä oli meidän matsimme. 0-2-tilanteessa voi jo vetäytyä odottamaan vastaiskupaikkoja ja niitä tuli meille myöhemminkin, vaikka pelasimme vajalla. Tuhosimme homman viidessä minuutissa. Annoimme pelin pois ja se on todella turhauttavaa. 1-2-maalille emme voineet mitään. Se oli erinomainen keskitys. Mutta rankkariin johtanutta tilannetta ei olisi koskaan pitänyt tulla. Ja kolmannesta maalista syytän (Guillano) Grotia. Hänen olisi pitänyt aiheuttaa tilanteessa varoituksenkin uhalla vapaapotku, jotta kaikki olisivat voineet palata takaisin puolustamaan. Nyt hän ei tehnyt mitään”, Dragtsma toteaa.

Grot tuli viime minuuteiksi Timo Furuholmin tilalle, koska nuoren hyökkääjän jalat eivät enää oikein kestäneet. ”Furuholmin polvet eivät ole kunnossa. Hänellä on kipuja, eikä pysty harjoittelemaan niiden takia. Se että hän ylipäätään pystyy pelaamaan on ihme. Katselemme tällä hetkellä vaihtoehtoja hyökkäykseen, mutta niitä ei ole helppo löytää. ”

Dragtsma myöntää, että Interin tilanne on tällä hetkellä hankala. Joukkue on hävinnyt molemmat ottelunsa EM-kisatauon jälkeen. ”Jos olisimme saaneet pisteen Tampereelta, tilanne olisi toisenlainen. Olisimme toki edelleen tuhonneet pelimme viidessä minuutissa, mutta olisimme taistelleet puoli tuntia ja hankkineet pisteen. Siitä olisi ollut helpompi jatkaa. Me pelasimme tänään välillä kuin pikkupojat ja se teki eron TamUun.”

Tilannetta ei helpota yhtään se, että Inter on nyt peliruuhkassa. Joukkue urakoi heinäkuussa kymmenkunta ottelua. Se on kova urakka normaalistikin, mutta vielä kovemmaksi se muuttuu, jos joukkue ei saa voittoja eikä henkeä päälle. ”Tämä on hankala paikka, koska meillä on paljon pelejä, mutta emme ole flow-tilassa. Juuri nyt kyse on enemmän henkimaailman asioista kuin pelillisestä puolesta.”

Dragtsma totesi Interin pelanneen TamUa vastaan ilman jatkuvaa ylhäältä prässäämistä – ensimmäistä kertaa tällä kaudella. ”Meidän täytyy sopeutua. TamU yritti tänään pelata, mutta moni joukkue on asettunut omalle kenttäpuoliskolleen tietäen, että me emme tee kovinkaan paljon maaleja ja odottaneet vastaiskuja – jopa Haka teki niin. Ja se on toki sallittua, mutta pidän enemmän pelaamisesta kuin odottamisesta ja minusta suomalaiset joukkueet eivät pelaa riittävästi.”

Parin viikon päästä pelattavista Mestareiden liigan karsintamatseista moldovalaista Sheriff Tiraspolia vastaan Dragtsma odottaa hankalia. ”Mestareiden liigan karsinnasta tulee vaikea. Näin Sheriffin talvella Moskovan turnauksessa ja se on aika hyvä joukkue. Heillä on meitä enemmän rahaa ja muuta, mutta tottakai meillä on aina mahdollisuutemme.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: