Kirjoittanut Lari Vesander | heinäkuu 17, 2009

Kaikki omissa jaloissa

TPS:n lähtökohdat HJK-matsiin eivät voisi olla paremmat. Joukkueella ei ole pelikieltoja eikä avainpelaajien loukkaantumisia, ja epäonnistuneen edelliskauden jälkeen sarjaohjelmakin suosii turkulaisia. Kaikki on nyt joukkueesta itsestään kiinni.

Nyberg ja Tunde

Kun TPS hävisi passiivisen peliesityksen jälkeen Interille Turun paikallispelissä,  joukkueen mestaruus- ja jopa mitalihaaveet viskattiin monella taholla romukoppaan. ”Ei tänäkään vuonna” tuntui olevan yleinen tuomio. Tappiollisesta derbystä on kulunut nyt kaksi kuukautta ja se on ollut TPS:lle hyvää aikaa. Kahdeksan peliä ovat tuottaneet kuusi voittoa ja kaksi tasuria. Ei ihme, että joukkueen harjoituksissa on hyvä tunnelma.

”Ei tämä missään vaiheessa fiiliksestä ole ollut kiinni. Meillä on ollut alusta asti hyvä meininki, mutta totta kai se nostaa tunnelmaa entisestään kun tulee voittoja”, kapteeni Jarno Heinikangas toteaa treenien jälkeen.

Ja niitä voittoja on tosiaan tullutkin. TPS:n alkukausi oli tuloksellisesti melko tuskainen. Kuusi ensimmäistä ottelua tuotti vain yhden voiton ja kolme tasapeliä. Mestaruustaistelua ajatellen Tepsi antoi noiden otteluiden aikana turhaa tasoitusta muille joukkueille. ”Kauden avauspeli Hakaa vastaan oli huono, mutta sen jälkeen pelimme taso on ollut suht sama. Emme aiemmin vain saaneet paikoista maaleja, vaikka meillä oli paljon tilanteita. Siihen kiinnitettiin sitten paljon huomiota. Hyökkääjät on tehneet maalintekoharjoituksia ja muutenkin on henkisesti keskitytty siihen, että niistä paikoista saadaan pallo sisään”, Heinikangas sanoo.

Vielä toukokuun lopullakin valmentaja Pasi Rautiainen tuskaili joukkueensa tehottomuuden kanssa ja raivosi IFK Mariehamn -matsin lehdistötilaisuudessa, että ”nyt täytyy jonkun alkaa perkele tehdä maaleja!”. Sen jälkeen hyökkääjät vastasivat huutoon – ja niin vastasi Rautiainenkin. Hän alkoi vetää kärkimiehille niitä tehostettuja maalintekoharjoituksia, joihin Heinikangaskin viittasi.

Ja maalintekoa Tepsissä harjoitellaan edelleen, vaikka tulosta on tullutkin. Torstain treeneissä Rautiainen veti maalausharjoituksia Babatunde Wusulle, Mikko Paatelaiselle, Samu-Petteri Mäkelälle, Mika Ääritalolle ja Riku Riskille. Puolivolleyta, vastapalloja, läpiajoja… Pelinomaisia harjoitteita. Treenin päättäneen maalikisan voitti yllättäen Mäkelä ja muut pääsivät punnertamaan.

”Kun on alkanut tulla maaleja, niin on alkanut tulla pisteitäkin. Puolustus meillä on mielestäni toiminut hyvin koko ajan – muutamaa yksittäistä puoliaikaa lukuun ottamatta”, Heinikangas toteaa. ”Olemme keskittyneet tänä vuonna paljon siihen, että meillä säilyisi tasapaino pelissä. Olemme pyrkineet siihen, ettei joukkue olisi hyökkäysten jälkeen niin hajallaan, vaikka vastustaja saisikin riiston. Viime vuosina suurin ongelmamme on ollut se, että meidän päähän on tullut paljon ylivoimahyökkäyksiä, jotka ovat aina puolustukselle vaikeita. Kuri ja työmoraali on tällä kaudella ollut kaikilla pelaajilla hyvä. Siksi paketti on pysynyt paremmin kasassa ja maalinteko meitä vastaan on ollut vaikeampaa”, TPS-kapteeni tiivistää.

Kurinalaisuus on tullut tarpeeseen. Kahdella edellisellä kaudella TPS:n puolustus oli vasta liigan kahdeksanneksi pitävin ja viime kaudella joukkue laski 36 maalia – kolminkertaisesti mestari Interiin verrattuna. Erityisesti mustavalkoisten puolustus vuoti vieraspeleissä, joissa takaiskuja kertyi kummallakin edellisellä kaudella 20. Se on lähes kaksi per vieraspeli – ei ihme, ettei TPS pärjännyt matkoilla.

Tällä kaudella tahti on ollut toinen. TPS on pitänyt tähän mennessä nollan omassa päässä jo seitsemässä liigamatsissa. Se on 50 prosenttia kauden peleistä. Kuudessa vieraspelissä joukkueen on verkko on soinut vain neljä kertaa – ja vain kahdessa pelissä. Kaiken kaikkiaan joukkueen puolustus on ollut tällä kaudella liigan neljänneksi pitävin.

Siitä huolimatta sunnuntainen HJK-matsi on TPS-puolustukselle todellinen tulikoe. HJK on paukuttanut liigassa maaleja kaksi osuma per peli -tahdilla. Asetelmaa ei helpota yhtään se, että kyseessä on joukkueille varsinainen kuuden pisteen kamppailu. Sen myöntää Heinikangaskin. ”Tavallaan se on yhtä tärkeä kuin mikä tahansa muukin matsi, mutta HJK on ainut joukkue joka on tällä hetkellä meidän yläpuolellamme. On ihan selvää, ettei näitä pelejä saa hävitä. Meillä on nyt neljä pistettä eroa Klubiin. Jos häviämme, se on seitsemän pinnaa. Jos häviäisimme jollekin toiselle joukkueelle, ei olisi itsestään selvää, että HJK saa siitä lisäpisteitä, mutta nyt jos me häviämme HJK saa lisää pisteitä.”

Joukkueiden kevätkierroksen kohtaaminen päättyi Helsingissä 2-2-tasapeliin. Heinikangas kuitenkin muistuttaa, että molemmat joukkueet ovat parantaneet peliään sen jälkeen. ”Odotan vahvempaa ja valmiimpaa HJK:ta kuin keväällä. Klubi on parantanut omaa peliään ja löytänyt isosta ryhmästään vakiintuneemman kokoonpanon. HJK:lla on vaarallisia pelaajia – varsinkin laitapelaajat Sebastian Sorsa ja Dawda Bah ovat olleet iskussa. Vaikea peli siitä tulee, mutta me pyritään pitämään oma pelimme samalla tasolla kuin se oli Valkeakoskella. Uskon, että se riittää hyvään tulokseen.”

TPS:n urakkaa helpottaa ainakin se, että HJK:lla on ollut eurokiireitä. Samaan aikaan, kun TPS harjoitteli aurinkoisella Kupittaalla, Klubi valmistautui Liettuassa Euroopan liigan karsintakierroksen peliin. Klubin otteluohjelma on muutenkin ollut viime aikoina TPS:ää tiukempi. Jos TPS:n epäonnistuneesta edelliskaudesta haluaa löytää jotain hyvää, niin heinäkuun väljempi otteluohjelma on juuri sitä. On kuitenkin joukkueesta itsestään kiinni, kuinka hyvin se käyttää tilaisuutensa.

Katso tästä kuvagalleria TPS:n maalintekoharjoituksista ja lue edellistä jutusta Pasi Rautiaisen mietteet HJK-matsin alla.


Responses

  1. Aivan loistava blogisarja. Isot kiitokset sinulle, että jaksat kirjoittaa näitä varsin laadukkaita juttuja. Luen ehdottomasti mielummin sinun kirjoituksia turkulaisesta jalkapallosta kuin minkään muun median ”asiantuntijoiden”.

    Keep up the good work!

    • Kiitoksia palautteesta! Mukavaa, että jutut kelpaavat luettavaksi.

  2. Yhdyn edelliseen palautteeseen. Tällaista asioihin perehtymistä ja treenikenttäjuttuja haluaisi lukea paljon enemmänkin ja laajemmalta sektorilta Suomessa! Hienoa hommaa teet!

  3. Terve pohjoisemmasta! Samat sanat! Satuin sivuille ja tällaisia on kyllä vaihteeksi mukava lukea – poikkeaa todellakin positiivisesti totutusta ”journalismista”. -pv-


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: