Kirjoittanut Lari Vesander | elokuu 11, 2009

Kuulijan vastuu

Dickson Nwakaeme sekoitti Veikkausliigan putoamistaiston ensin pelitaidoillaan ja sitten pelilupasotkuillaan. Tämän sekasotkun takia Veikkausliigan säilymistaistelua ei tänä vuonna käydä pelkästään pelikentällä vaan myös kabineteissa ja todennäköisesti oikeussaleissakin.

Rovaniemen Palloseura on saavuttamassa kabinettien kautta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa.

Kuopion Palloseuran nigerialaisvahvistus Dickson Nwakaeme on myllertänyt Veikkausliigan säilymistaiston perusteellisesti ja peruuttamattomasti – enkä puhu nyt vain miehen hienoista peliesityksistä vaan ennen kaikkea hänen pelilupasotkustaan. Kuopiolaiset olivat varmasti onnensa kukkuloilla, kun Dickson Nwakaeme tuli seuraan testattavaksi ja osoittautui pelimieheksi.

Vielä kovemmaksi hekuma nousi, kun kuultiin, että kaveri voisi pelata jo elintärkeässä ottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Asioita kiirehdittiin, Dickson pääsi pelaamaan ja oli KuPSin 3-0-voittoon päättyneessä ottelussa kentän kuningas. Mutta kaikkien kannalta olisi ollut parempi, ettei hän olisi pelannut.

Savolaisia on pidetty kieroina, mutta luulen, että tällä kertaa on kyse ihan puhtaasta hyväuskoisuudesta. Maailmasta löytyy nimittäin koko joukko sellaista porukkaa, jonka rinnalla savolaistenkin viäntämät jengat näyttävät viivasuorilta. Yksi tällainen porukka on jalkapalloagentit.

Vanhan sanonnan mukaan savolaisen puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle. Samaa voisi sanoa – tai tässä tapauksessa jopa huutaa – jalkapalloagenteista. Kun jalkapalloilijan agentti sanoo, että pelaaja on viimeksi pelannut huhtikuussa, vastuu on kuulijalla eli tässä tapauksessa seuralla.

Kaikkien kannalta olisi ollut parempi, että KuPSissa olisi maltettu hoitaa asiat perusteellisesti. RoPS on ollut vieraspeleissään umpisurkea, joten kuopiolaiset olisivat luultavasti voittaneet elintärkeän ottelunsa joka tapauksessa. Samalla olisi vältytty tältä sopalta, joka on kiusallinen KuPSille, Veikkausliigalle ja koko suomalaiselle jalkapalloilulle – ja erityisen kiusallinen se on Palloliitolle.

Palloliitto myönsi Dicksonille peliluvan RoPS-otteluun. Sen jälkeen sen kurinpitovaliokunta jätti käsittelyn jälkeen KuPS-RoPS-ottelun lopputuloksen voimaan. Tosin jo kurinpitovaliokunnan toiminnassa oli peittelyn makua, sillä vaikka ottelun lopputulosta ei muutettu, RoPS sai valitusmaksunsa takaisin ja Dicksonilta vietiin pelilupa elokuun alkuun saakka.

Jotkut ovat syyttäneet sotkusta RoPSia, mutta se on aika turhaa. Jalkapallomaailmasta tuskin löytyy sellaisia herrasmiehiä, jotka olisivat tämän jälkeen vain todenneet, että pelilupasekaannuksista viis, KuPS oli ottelussa parempi ja ansaitsi voittonsa ja jättänyt asian siihen. RoPS haistoi palaneen käryä ja toimi sen mukaan. Se ei ehkä ole moraalifilosofisesti oikein, mutta KuPS olisi luultavasti toiminut täysin samoin.

RoPS siis seurasi savuavia jälkiä ja teki päätöksestä valituksen, jonka Palloliiton vastalauselautakunta eilen hyväksyi. 3-0-lukemat käännettiin ympäri ja rovaniemeläiset saivat kabinettien kautta sen, mihin he eivät kentällä pystyneet hankkimaan: kauden ensimmäisen vierasvoiton.

Mutta niin ihmeelliseltä kuin se vaikuttaakin, RoPS ei ole oikeastaan tämän sotkun osapuoli. Se vain sattui olemaan kentällä silloin, kun sotku alkoi (toki RoPSilla on omatkin sotkunsa, mutta ei niistä nyt sen enempää). Varsinaisia osapuolia ovat Kuopion Palloseura, Palloliitto sekä Dickson Nwakaeme agentteineen, eikä yksikään näistä tahoista saa toiminnastaan puhtaita papereita.

Tuon kolmikon ansiosta Veikkausliigan putoamistaistelua käytäneen loppukaudella ja ehkä talvellakin kenttien ohella myös kabineteissa ja oikeussaleissa. Ellei sitten satu käymään niin onnellisesti, että sarjataulukossa päädytään lopulta sellaiseen tilanteeseen, jossa KuPS on RoPSia edellä tai RoPSilla on yli kuuden pisteen kaula savolaisiin – ja jossa KuPS ei ole korkeintaan kolmen pisteen päässä karsijan tai suoran säilyjän paikasta.

Tuollaiseen tilanteeseen päätyminen on epätodennäköistä, mutta silti sitäkin toivottavampaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: