Kirjoittanut Lari Vesander | elokuu 20, 2009

Futis ja pesis

Vastakkainasettelun aika ei tosiaankaan ole ohi. Veikkausliigan alamäki ja Superpesiksen noususuhdanne on nostanut jalkapallon ja pesäpallon liki ikiaikaisen kiistan jälleen pintaan. Katsojien lisäksi vertailuun on otettu nyt myös vedonlyöntiin käytettävät eurot.

Jalkapallo on maailman suosituin laji.

Mediapersoona Peter Nymanilta kysyttiin taannoin ruotsinkielisessä talk-show’ssa, mikä saa hänet innostumaan. Nyman vastasi: ”Fotboll”. Seuraavaksi Nymanilta kysyttiin, mikä masentaa häntä. ”Boboll”, Nyman vastasi. Lopulta haastattelu meni siihen, että Nyman toisteli näitä kahta vastausta. Jalkapallo tarkoitti hyvää ja positiivistä. Pesäpallo pahaa ja ikävää. Fotboll, boboll, fotboll, boboll – futis, pesis, futis, pesis….

Jalkapallo- ja pesäpalloväen kiistat juontavat juurensa 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin kansallislajin keksijä ja innokkain puolestapuhuja Tahko Pihkala onnistui vakiinnuttamaan pesäpallon aseman Suomessa – jalkapallon kustannuksella. Vuosikymmenien mittaan jalkapallo kiri pesäpallon rinnalle ja sitten ohi – niin pelaaja- kuin katsojamäärissäkin. Futispiireissä uskottiin, että viimeistään 1990-luvun lopun vedonlyöntiskandaalin kuoppasi pesäpallon pysyvästi maakuntalajiksi.

Sen jälkeen suomalaisella jalkapalloilullakin on ollut omat vedonlyöntiskandaalinsa, mutta niiden sylttytehtaat ovat johtaneet kauemmas, joskus jopa Aasiaan asti. Ja se oikeastaan kertookin siitä perustavanlaisesta erosta, jonka futisväki näkee kuningaslajin ja kansallispelin välillä: jalkapallon on kansainvälisyyttä, pesäpallo taas nurkkakuntalaisuutta. Näille ihmisille kyse ei ole valinnasta vain jalkapallon ja pesäpallon välillä. Kyse on paljon isommista asioista. Identiteetistä.

Jalkapallo on kaupunkien peli, pesäpallo maaseudun. Jalkapallo on eurooppalaisuutta, pesäpallo taas suomalaisuutta. Jalkapallo on tulevaisuutta, pesäpallo menneisyyttä.

Siksi jalkapalloihmisiä ärsyttää se, että pesis on noussut edes varteenotettavaksi haastajaksi kesän päälajista puhuttaessa. Ärsyynnys vain lisääntyy, kun jalkapalloliigan pääsponsori Veikkaus kertoo, että Superpesiksen vetovaihdot ovat kasvaneet ja Veikkausliigan laskeneet.  Todellisuudessa Veikkausliiga-otteluiden vaihdot kasvavat koko ajan ja ovat huimissa lukemissa. Jopa A- ja B-nuorten SM-sarjan otteluiden pelivaihdot jättävät maailmalaajuisesti kevyesti varjoonsa kuumimmatkin Superpesis-kamppailut. Nuorten matsit ovat nimittäin kuuminta hottia Kauko-Aasian kasinoilla. Ne kun ovat käytännössä ainoita kuningaslajin kohteita, jotka pelataan aasialaisten vedonlyöjien primetimena.

Veikkausliiga kiinnostaa kyllä kansainvälisesti – ja kiinnostaa se kansallisestikin. Mutta tässä vaiheessa tullaan taas laji-ihmisten identiteettiin. Pesäpalloihmiset lyövät vetoa kotimaassa ja käyvät itse täyttämässä pitkävetolappunsa kioskilla. Jalkapalloihmiset taas tekevät vetonsa internetissä ja etsivät sieltä parhaat kertoimet. Tämä on huomattu myös suuremmassa ja ikävämmässä mittakaavassa. Kun pesäpallossa tapahtuu vedonlyöntiskandaali, se näkyy jossain nelostien huoltoasemalla, jonne pesäpallonpelaajat astelevat pelimatkan tauolla seuraverkkarit päällä ja iskevät pitkävetolappuja sisään. Jalkapallon vedonlyöntiskandaali taas näkyy vedonlyöntifirmojen nettisivuilla.

Toisin sanoen jalkapallo globalisaatiota, pesäpallo lokalisaatiota. Ja ehkä juuri se selittää pesäpallon tämänhetkistä suosiota. Globalisaatio on pettänyt, joten vastareaktiona ihmiset lokalisoituvat, paikallistuvat. Pesäpallo-ottelut ovat yleensä pienten paikkakuntien kotiseutujuhlia, sellaiset tuntuvat turvallisilta silloin kun maailmaa murjoo globaali lama ja sikainfluenssaepidemia.

Mutta silti jalkapalloihmisten ei pitäisi olla häpeissään siitä, että pesäpallo-otteluissa käy paljon katsojia. Jalkapalloihmisten pitäisi olla häpeissään siitä, että jalkapallo-otteluissa käy niin vähän katsojia. Pesäpalloväen taas ei kannata iloita siitä, että jalkapallo-otteluissa käy niin vähän katsojia. Pesäpalloväen kannattaa olla iloinen siitä, että pesäpallopeleissä käy niin paljon katsojia.

Viime kädessä on nimittäin niin, että pesäpallo- ja jalkapallo-otteluissa käyvät pitkälti eri ihmiset. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että me kaikki olemme sekä suomalaisia että eurooppalaisia. Eikä sitä, että jalkapallo ja pesäpallo ovat molemmat hienoja pelejä. Tosin toinen niistä on huomattavasti hienompi kuin toinen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: