Kirjoittanut Lari Vesander | elokuu 21, 2009

Ennätysyleisö odottaa Huuhkajattaria

Suurin yleisö, jonka edessä naisten maajoukkue on Suomessa pelannut, on 5 892 katsojaa. Sunnuntain Suomi-Tanska ottelussa tuo luku peitotaan moninkertaisesti. Jopa EM-kisojen katsojaennätys neljän vuoden takaa on vaarassa.

Petra Vaelman, Minna Meriluoto ja Anna-Kaisa Rantanen ovat valmiina kotikisoihin.

Jos järjestäjiä on uskominen, sunnuntaina alkavat naisten EM-kisat ovat suomalaiskatsojille kerran elämässä -kokemus. ”Tämä on ainutkertainen tapahtuma. Aikuisten jalkapallon arvokisoja ei meidän aikanamme tämän jälkeen enää Suomessa nähdä”, Turun turnausjohtaja Jouni Koivuniemi arvioi.

Koivuniemen kommentti ei tarkoita sitä, että hommat hoidettaisiin Suomessa nyt niin huonosti, että isoimmista kisoista ei voitaisi edes unelmoida. Kyse on kylmistä realiteeteista. Naisten EM-kisat ovat tällä hetkellä suurin jalkapalloturnaus, joka Suomen kokoisessa maassa voidaan järjestää.

Kisojen kokoluokka on suuri ja järjestelyt sen mukaisia. Kisojen budjetti on kuusi miljoonaa euroa. Joukkueita kisoissa on mukana 12 (sisältäen kaikki pohjoismaat) ja vapaaehtoisia on peräti 800. Kisastadionit on pyhitetty jo jokin aika sitten turnauskäyttöön – pukukoppeja myöten. TPS:n ja Interin pelaajat joutuivat evakkoon Veritas stadionin tiloista. Tosin Kupittaan stadion ei ole kisojen ajan Veritas stadion. Pääkatsomon penkeistä muodostuva Veritas-teksti ja logo pitää myös sotkea, koska se ei kuulu kisojen virallisiin sponsoreihin.

Tosin logo ja teksti peittyisivät muutenkin. Turussa on tarkoitus pelata viisi loppuunmyytyä ottelua, joten vapaita penkkejä ei Kupittaalla pitäisi juuri olla. Muutenkin kisojen katsojakeskiarvon (10 000 katsojaa per peli) saavuttaminen vaatii täysiä stadioneja. Suurimmat odotukset kohdistuvat Suomeen, joka pelaa alkusarjan ottelunsa Olympiastadionilla.

Jo nyt on selvää, että Suomen avausottelussa Tanskaa vastaan tehdään jalkapallohistoriaa. Suurin yleisö, jonka edessä naisten maajoukkue on Suomessa pelannut, on vajaat 6 000 katsojaa. Sunnuntaina tuo ennätysyleisö nelin- tai viisinkertaistuu. ”Kymmenin tuhansien ihmisten edessä on mahtavaa pelata. Olisi mukavaa, jos porukkaa tulisi niin paljon, että EM-kisojen aiempi yleisöennätys menisi uusiksi”, maajoukkuepuolustaja Petra Vaelma sanoo.

Edellinen ennätys tehtiin neljä vuotta sitten Englannin ja Suomen kohdatessa EM-kisojen avausottelussa. Tuolloin Manchesterissa ottelua seurasi yli 29 000 ihmistä. Noissa kisoissa Suomi onnistui voittamaan Tanskan ja ylsi aina välieriin asti. Nyt Huuhkajattaret hakevat samanlaista yllätystä. ”Joukkue on asettanut itselleen tavoitteeksi välieräpaikan. Ylsimme siihen neljä vuotta sitten, eikä kukaan joukkueessa halunnut tyytyä kotikisoissa vähempään”, maajoukkueen kakkosvalmentaja Ari Murtonen kertoo.

Urakka ei kuitenkaan ole helppo. Tanska on Fifa-rankingissa sijalla kuusi, Suomi sijalla 18. ”Tanska on tosi kova joukkue ja meillä on ollut heidän kanssaan todella kovia taisteluita. Tanskan kaataminen vaatii täydellistä onnistumista”, tietää keskikenttäpelaaja Anna-Kaisa Rantanen.

Voitto tai tasapeli avausottelussa nostaisi suomalaisten kisakuumeen uusiin lukemiin. Tosin tappiokaan ei veisi jatkopaikka. Lohkon muut joukkueet Ukraina ja Hollanti ovat Suomen kanssa samoilla tienoilla Fifa-rankingissa (Ukraina 16. ja Hollanti 17.), joten kotikenttäedun siivittämänä Huuhkajattarien pitäisi yltää lohkossaan kahden parhaan joukkoon. Ukraina ja Hollanti kohtaavat toisensa kisojen avausottelussa Turussa.

Hollanti tiedetään taitavaksi ja pallonhallintaan pyrkiväksi joukkueeksi. Sen sijaan itäeurooppalaiset ovat suomalaisille vielä arvoituksia. ”Ukrainasta ei ole paljon tietoa. Yhden videon olemme katsoneet. Sen perusteella Ukraina on nopea ja yllätysvalmis joukkue”, Petra Vaelma kertoo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: