Kirjoittanut Lari Vesander | syyskuu 7, 2009

Kaikki on vielä auki

Meneillään on tasaisin Veikkausliiga-kausi miesmuistiin. Sarjaa on jäljellä enää kuusi kierrosta, mutta käytännössä kaikki on vielä auki. Nyt kysymys kuuluukin, kuka pystyy venyttämään hyvän jaksonsa pisimmälle.

Kestääkö Hongan ja Hannu Haaralan noste sarjan loppuun asti?

20 kierrosta siihen kului, mutta liigajoukkueilla on vihdoin sama määrä pelattuja otteluita – ja pelaamattomia myös. Kuusi matsia on alle neljännes 26 ottelun kaudesta, mutta silti juuri mitään ei ole vielä ratkaistu.

Jotain tiedetään silti. Mestaruuden vie joko TPS, Honka tai HJK, jotka todennäköisesti muodostavat myös mitalikolmikon. Kellaritriona jatkanevat loppuun asti KuPS, RoPS ja JJK.

Sarjakauteen kuuluu jokaisen joukkueen kohdalla hyvä ja huono jakso. Menestymisen ja epäonnistumisen välisen eron tekee se, kuinka pitkäksi joukkue pystyy venyttämään hyvän jaksonsa ja kuinka lyhyeksi se onnistuu typistämään huonon jaksonsa.

Esimerkiksi TPS:llä ja Hongalla oli huono jakso kauden alussa, mutta sen jälkeen joukkueiden kausi onkin ollut yhtä hyvää jaksoa. Lopulta näistä kahdesta mestaruuden vie se, joka pystyy venyttämään hyvän kautensa pisimmäksi.

Hyvän jakson venyttäminen – tai pikemminkin huonon jakson välttämäninen – on ollut myös sarjan suurimman yllättäjän, IFK Mariehamnin menestyksen taustalla. Ahvenanmalaaisten ”ihmeestä” on kirjoitettu paljon pitkin kautta, mutta vähemmälle huomiolla on jäänyt pienimuotoinen vaasalaisihme.

Monet, meikälänen mukaanlukien, naureskelivat, kun VPS ilmoitti kauden alla tavoitteekseen paikan kuuden parhaan joukossa. Vielä utopistisemmalta vaasalaisten tavoite vaikutti siinä vaiheessa, kun joukkue oli saalistanut ensimmäisestä viidestä pelistään vaivaisen pisteen.

Sen jälkeen valmentaja vaihtui, kurssi kääntyi, ja nyt seura onkin tasapisteissä kuudentena olevan Tampere Unitedin kanssa. Ja manselaisten taloudelliset ynnä muut vaikeudet huomioiden ei ole lainkaan mahdotonta, että Vepsu nousisi vielä Unitedin ohi.

Tosin muitakin kandidaatteja kuuden joukkoon riittää. Sarjataulukko on tällä hetkellä sellainen, että kärki- ja kellarikolmikot ovat erottuneet omaksi joukokseen. Sen jälkeen neljäs (IFK Mariehamn) ja neljänneksi viimeinen (Jaro) joukkua ovat vähän kuin omassa kastissaan. Ja sen jälkeen tulevat lähes yhdessä nipussa joukkueet sijoilla 5-10.

Tuo kuuden joukkueen konkkaronkka on kuuden pisteen sisällä. Tuossa porukassa loppukauden hyvät ja huonot jaksot maksavat armotta sijoituksia.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: