Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 4, 2009

HJK taisteli tasurin huippuvireiseltä Interiltä

Inter-HJK 1-1

HJK säilytti etulyöntiasemansa mestaruustaistelussa taistelemalla tasapelin Interin vieraalla. Helpolla piste ei kuitenkaan tullut. Klubi-luotsi Antti Muurinenkin myönsi ottelun jälkeen, ettei hänen joukkueensa ole tällä kaudella joutunut yhtä kovaan pyörityksen kuin mitä Inter sille sunnuntaina tarjosi.

Maalintekijä Dawda Bah ja takareitensä loukannut Aki Riihilahti saivat tehdä täyden päivätyön Aristides Pertot'n Interiä vastaan.

Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä paremmalta näyttää Turun Interin peli. sarjakärki HJK:ta vastaan Inter karkasi johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen. Avaukseen nostettu Touko Tumanto tavoitti maalin edestä Joni Kaukon, joka sai runnoa rauhassa ensimmäisen yrityksensä paluupallon verkkoon. Avausmaali vapautti Interin pelin ja kotijoukkue hallitsi peliä ensimmäisen jakson lopulle isännän ottein. Interin puolustuslinja toimi hyvin, Kauko, Alberto Ramirez ja Aristides Pertot hallitsivat keskikenttää ja hyökkäyksessä laituri Mika Ojala oli pallon kanssa aina vaarallinen.

Itse asiassa Interin otteet olivat kuin välähdys vuoden takaisen mestarijoukkueen pelaamisesta. Mika Ojalan vapaapotkut olivat jälleen tappavan tarkkoja – yksi niistä pysähtyi 1-0-tilanteessa ylärimaan – ja Joni Aho pelasi käsittämättömällä itseluottamuksella. Aho muun muassa laittoi Aki Riihilahdelle ja esti tehokkaasti Dawda Bah’n laitanousut. Kun Ville Nikkari teki toisella laidalla saman Sebastian Sorsalle, HJK:n aseet olivat pitkään vähissä.

HJK alkoi puolen tunnin kohdalla päästä peliin mukaan. Vaihteeksi keskemmälle siirtynyt Bah syötti Juho Mäkelän läpi, mutta tällä kertaa Inter-vahti David Monsalve veti pidemmän korren. Viitisen minuuttia myöhemmin Monsalvelle sattui kuitenkin pieni lapsus. Mikko Hauhia tavoitti keskityksellään Bah’n, jonka keskelle maalia suuntautunut pusku olisi ollut torjuttavissa. Monsalve kuitenkin haparoi ja HJK nousi tasoihin.

HJK sai tasoituksesta lisävirtaa ja pelasi ennen taukoa ottelun parhaan jaksonsa. Tauon jälkeen ote kuitenkin palautui Interille. HJK ei saanut laitapeliään toimimaan ja Antti Muurisen yritys lopettaa Interin keskikentän hallinta vaihdoilla (Cheyne Fowler Akseli Pelvaksen tilalle) kariutui tunnin kohdalla Aki Riihilahden takareisivammaan. Sen jälkeen sarjajohtaja pelasi enää tasapelistä.

Inter hallitsi palloa, loi paljon puolittaisia paikkoja ja pari kunnollistakin. Timo Furuholm pääsi kerran nokikkain Ville Wallénin kanssa, mutta laukoi päin vastaantullutta HJK-vahtia. HJK:n paras, ja oikeastaan toisen jakson ainut paikka siunaantui vaihdosta tulleelle Cheyne Fowlerille, joka puski pallon tolppaan. Lisäajalla sama nähtiin HJK-päädyssä, kun takatolpalle unohdettu Ats Purje puski avopaikasta pallon putkeen.

”Inter pelasi tänään paineettomasti, me emme. Syöttöpeli oli huolimatonta. Lisäksi Nikkari ja Aho pelasivat vahvan pelin, eivätkä Sorsa ja Bah pääseet nousemaan laitaa pitkin. Keskikentällä emme pärjänneet, koska Interillä oli kolme miestä meidän kahta pelaajamme vastaan”, tasapeliin tyytyväinen Klubi-luotsi Antti Muurinen näki.

Tasapeli olikin HJK:lle hyvä tulos, sillä vaikka Honka ottikin murskavoiton RoPSista, niin HJK:n pahin uhkaaja TPS jäi MyPan vieraana 2-2-tasapeliin. HJK:lle riittää mestaruuden varmistamiseksi tasapeli kotiottelusta Jaroa vastaan. ”Meillä on pitkä tappioton jakso ja olemme pelanneet tehokkaasti. Meillä on kaksi viikkoa aikaa valmistautua viimeiseen matsiin ja jos emme sen jälkeen onnistu, niin sitten ei voi kuin katsoa peiliin”, Aki Riihilahti totesi.

Eri asia on, onko Riihilahti tuolloin mukana. Keskikenttämies käveli kyllä ottelun jälkeen vaivattoman näköisesti, mutta toisaalta miehen loukkaantumishistoria on hirvittävä. ”Takareisi repesi. Toivottavasti ei kovin pahasti. Loukkaantumisia on kertynyt ihan riittävästi”, Riihilahti totesi. Varmuudella HJK:lta on viimeisestä ottelusta sivussa toppari Mathias Lindström, joka sai varoitustilinsä täyteen.

Niin Riihilahti kuin Muurinenkin jakoivat tunnustusta Interille, joka pelasi Riihilahden sanoin ”loistavasti”. Myös Job Dragtsma oli tyytyväinen omiensa peliin. ”Parannamme peli koko ajan. Tällä kertaa hallitsimme koko ottelun ajan ja olimme epäonnekkaita, ettemme saaneet voittomaalia aikaan.”

Tasapelin myötä Inter menetti mahdollisuutensa neljänteen sijaan. Senkin takia joukkue keskittyy nyt täysillä Suomen cupiin, jossa se onkin viime peliesitysten perusteella suurin suosikki yhdessä Hongan kanssa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: