Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 4, 2009

Taistellen takaisin kentälle

Aki Riihilahti nimeää suurimmaksi henkilökohtaiseksi voitokseen sen, että hän ylipäätään pelaa vielä jalkapalloa kolmen vuoden loukkaantumiskierteen jälkeen. Loukkaantumiset ovat tuoneet Riihilahteen nöyryyttä, mutta eivät ole vieneet minnekään miehen voitontahtoa.

Aki Riihilahti loukkasi sunnuntaina takareitensä, mutta palaa ja pelaa vielä.

Hänen pitäisi olla aurinkoisessa Kaliforniassa. Hän voisi olla Kreikan lämmössä. Sen sijaan hän on Turussa ja omien sanojensa juuri siellä missä hänen pitääkin olla. Näin siitä huolimatta, että ulkona vallitsee kaamosta kohti pimenevä syksy ja Aki Riihilahti on juuri loukannut takareitensä.

Loukkaantumisen takia joukkueen fysioterapeutti Sasu Setälä parveilee jo kärsimättömänä Riihilahden ympärillä. Kävelevään sairauskertomukseen on kirjoitettu jälleen uusi luku, ja hän tahtoisi jättää sen mahdollisimman lyhyeksi – sekä päästä mahdollisimman pian pois Turusta.

”Kukaan muu ei voi ymmärtää sitä, miten paljon minulle merkitsee, että voin ylipäätään laittaa nappulakengät jalkaan ja pelata jalkapalloa”, Riihilahti toteaa Setälän leikatessa hänen nilkastaan teippausta pois ja jatkaa: ”Minulle on ihan sama miltä pelaamiseni näyttää.”

Ja rehellisyyden nimissä on myönnettävä, ettei Riihilahden pelityyli juuri silmää hivele. 33-vuotias keskikenttämies ei ole koskaan kuulunut futiskenttien taitureihin ja iän myötä hänen pelinsä on muuttunut entistäkin kulmikkaammaksi. Mutta toisaalta HJK:nkaan peli ei ollut Interiä vastaan mitään sambafutista. 1-1-tasapeli tuli enemmän taistelulla kuin taidolla.

Riihilahti ei kuitenkaan piittaa mestaruustaiston keskellä tyylipisteistä. ”Kun pelataan tarkasta, tavoitteellisesta pistemäärästä, niin kyse ei ole enää samasta asiasta kuin alkutaipaleen otteluissa, joissa yritetään kehittää omaa pelaamista. Tällaisina päivinä kun meidän peli ei kulje ja Inter pelaa fantastista futista, niin meidän pitää tyytyä siihen, että yksi piste on juuri se mitä me tarvitsemme. Tänään otimme sen. Se ei ollut kaunista eikä sen ympärille voi rakentaa pelillistä tulevaisuutta, mutta ammattijalkapallossa se on bisnes as usual. Pelaan itsekin mieluummin voittavaa kuin kaunista jalkapalloa.”

Ja kaikkein mieluiten Riihilahti pelaa jalkapalloa, ja sitä hän on päässyt tekemään viime vuosina aivan liian vähän. Vuoden 2006 elokuusta lukien Riihilahti pelasi kolmessa vuodessa vain 24 sarjaottelua. Sen sijaan hän vietti tuhottomasti aikaa loukkaantuneena ja kuntoutettavana.  ”Olen kolmen vuoden ajan kamppaillut niin syvällä loukkaantumisten ja muiden ongelmien kanssa, että kukaan ei voi edes ymmärtää, miten iso juttu pelaamaan pääseminen minulle on”, Riihilahti sanoo jo toistamiseen.

Pelikentille palaaminen on Riihilahdelle iso juttu ja jotain osviittaa pelaamisen tärkeydestä voi saada miehen kotisivuilta kotisivuilta, joissa hän kertoo paluuottelustaan IFK Mariehamnia vastaan: ”Se oli 100-prosenttista adrenaliinia ja 60-prosenttista pelikuntoa. Mutta jo kentälle pääseminen oli yksi makeimmista henkilökohtaisista voitoistani koskaan. Selvisin vihdoin jääkaudestani ja pelasin taas jalkapalloa.”

Rehellisyyden nimissä riemu ei kuitenkaan ollut rikkomaton. Riihilahti olisi halunnut voittaa ja nyt niin ei käynyt – osittain hänen puolikuntoisuutensa takia. ”Olin väsynyt, mutta tein silti juoksun boksiin. Loistava keskitys Dawda Bah’lta. Katsoin maalivahtia ja tein päätökseni. Kiihdytin päästäkseni pallolle… vain huomatakseni, että kiihdytykseni oli jäänyt jonnekin hoitohuoneeseen. Vuoden ensimmäisen 90-minuuttisen viime minuuteilla minulla ei ollut enää laittaa suurempaan vaihdetta silmään, lähinnä jäljellä oli vain käsijarru.”

”Comebackini oli light-kokis, kelvoton korvike. Se olisi voinut olla täyttä tavaraa, jos olisin maalannut paikastani, jossa jalkani eivät suostuneet vielä toimimaan”, Riihilahti ruoti 0-0-lukemiin päättynyttä peliä. Kyltymätön voitontahto ei ole kadonnut keskikenttämiehestä mihinkään ulkomaankiertueellakaan.

Ja tuon ulkomaankiertueen ei pitänyt olla vielä ohi – pikemminkin päinvastoin. Helmikuussa Aki Riihilahti Tour oli siirtymässä Euroopasta aurinkoiseen Kalifrorniaan. Nelivuotinen sopimus MLS-liigassa pelaavan San Jose Earthquakesin kanssa oli allekirjoitusta vaille valmis. San Jose kuitenkin luisti sopimuksesta ja edessä oli paluu Djurgårdeniin. Pian sieltäkin ilmoitettiin, ettei peliaikaa olisi luvassa. Oli aika etsiä uusia haasteita.

Niitä tarjottiin useammastakin paikasta. ”Rahakkaaseen Kreikasta tulleeseen tarjoukseen tarttuminen olisi ollut houkuttelevaa, varsinkin kun ottaa huomioon nykyisen asuntolainani”, keskikenttäpelaaja vitsaili kotisivuillaan – joilla hän oli aikaisemmin kertonut muutakin. ”Uskoin olevani riittävän fiksu pärjätäkseni tässä maailmassa, mutta tulinkin perusteellisesti kusetetuksi kahdessa maassa lyhyen ajan sisällä.”

Riihilahti oli pettynyt ulkomaisten seurojen toimintatapohin.Sellaisen jälkeen paluu kotimaahan alkaa tuntumaan hyvältä ratkaisulta. Ja Suomessa Riihilahdella oli vain yksi seuravaihtoehto. Hän kiitti muita suomalaisseuroja mielenkiinnosta edes vilkaisematta näiden tarjouksia ja palasi HJK:hon. ”HJK on tuntunut aina oikealta vaihtoehdolta minulle. Aloitin täällä 6-vuotiaana, enkä ole pelannut muissa suomalaisseuroissa. HJK on ollut aina minun juttuni. Ennen paluutani kysyin itseltäni kolme kysymystä: Missä voin voittaa? Missä voin pelata eurocupeja? Missä on jotain sellaista, jolla on merkitystä minulle? HJK oli ainut paikka, joka vastasi jokaiseen kysymykseen. Siksi tulin tänne, ja se tuntuu hemmetin hyvältä. Olen nyt siellä missä minun kuuluukin olla”, Riihilahti toteaa Kupittaalla.

Kun siirto oli julkistettu, monet miettivät vielä tarvitseeko HJK hidasta ja puolikuntoista maajoukkuejyrää keskikenttänsä keskustaan, kun sinne on jo tarjolla Medo, Tuomas Haapala, Cheyne Fowler ja Ville Taulo. Hyvin pian kävi kuitenkin selväksi, että Riihilahti oli juuri sitä mitä Klubi tarvitsi. Erkka V. Lehtola tituleerasikin hiljattain blogissaan entistä pelikaveriaan ”HJK:n mestaruusjunan kiistattomaksi veturiksi”, joka tasapainottaa keskikenttää ja raapii räkämaaleja tilanteista, johin muut eivät edes löydä.

”Silti eniten Aki saattaa vaikuttaa harjoituskentällä, siellä, missä mestarit kypsyvät. Aki on tuonut klubilaiseen arkeen ammattimaisuutta. Vaatimustaso on noussut, kaikki tekeminen terävöitynyt. Nyt nämä asiat ovat siirtyneet treeneistä peleihin”, Lehtola jatkaa ja muistuttaa sitten, että vaikka jalkapallo on taitoa ja fyysiikkaa, paljon ratkaistaan pääkopan sisällä. ”Siellä Aki on maailman huippua. Hän on klassinen esimerkki johtajasta ja voittajatyypistä, joita jokainen mestaruudesta haaveileva joukkue tarvitsee. Mies, joka tekee muista parempia.”

Toisin sanoen Riihilahti on ollut sitä, mitä Jos Hooiveld oli Interille ja Jarkko Wiss aikoinaan Tampere Unitedille: vaativa johtaja. Yhteistä tälle kolmikolle on sekin, että he johtavat ennen kaikkea esimerkillään.

Ja vaikka Riihilahti ei Kaliforniaan päätynytkään, niin hänen paluunsa Suomeen on sujunut kuin Hollywood-elokuvassa: Konkaripelaaja palaa ulkomailta kasvattajaseuraansa ja auttaa panoksellaan sen ensimmäiseen mestaruuteen kuuteen vuoteen. Silkkaa hollywoodia ja silti täyttä totta – tai ainakin melkein. HJK tarvitsee luultavasti vielä vähintään pisteen viimeisestä ottelustaan Jaroa vastaan. Takareisivamma saattaa pitää Riihilahden sivussa tuosta pelistä, mutta hän uskoo, että joukkueessa on riittävästi hyviä pelaajia vaikka hän ei pystyisikään pelaamaan.

Miten suuri juttu mestaruuden voittaminen HJK:ssa olisi Riihilahdelle? ”Minulle suurin voitto on, että pystyn ylipäätään vielä pelaamaan jalkapalloa näiden kolmen vuoden jälkeen. Mutta mestaruuden voittaminen Klubin olisi tosi kova juttu sekin”, Riihilahti sanoo ja virnistää.

Entä tulevaisuus? Riihilahdella on jo ikää ja hän tietää sen itsekin. ”En tule enää koskaan pelaamaan sillä tasolla missä olin parhaimmillani. Se on selvä”, hän myöntää. ”Mutta parannan koko ajan. Tämän kauden jälkeen saan pitkän harjoituskauden alle ja se tulee todella tarpeeseen. Sen jälkeen olen niin lähellä parastani kuin tässä iässä voi vain olla.”

Tämän sanottuaan Riihilahti pääsee vihdoin lähtemään fyssari Setälän ja pelikavereidensa helpotukseksi joukkueen bussiin.  Paluumuuttajan kotimatka voi alkaa.


Responses

  1. Luehan toinen kappale ja viidennen kappaleen loppu vielä uudestaan.

    • Riihilahden kommenteissa on tiettyä toistoa, mutta se ei välttämättä johdu toimittajan huolimattomuudesta. (Toisin kuin se, että Riihilahden viimeisessä kommentissa oli samassa lauseessa kaksi ehkä-sanaa. Nyt toinen on poistettu.) Riihilahti sanoi lyhyehkön haastattelumme aikana kolme kertaa, ettei kukaan voi ymmärtää, miten tärkeää pelaaminen hänelle näiden kolmen vuoden jälkeen on.

      Tätä taustaa vasten noista kommenteista kahden käyttäminen ei ole virhe, vaikka se sellaiselta saattaa äkkiseltään vaikuttaakin. Sen sijaan jälkimmäisen kommentin pohjustamatta jättäminen oli virhe, jonka olen nyt paikannut. Kyse ei ole siis siitä, että sama sitaatti olisi laitettu juttuun kahteen kertaan vaan että Riihilahti korosti asiaa useampaan otteeseen.

      Kiitos kuitenkin palautteesta ja tarkkaavaisuudesta!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: