Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 28, 2009

Dragtsma odottaa tasaista finaalia

Interin valmentaja Job Dragtsma odottaa lauantaisesta Suomen cupin finaalista tasaista. ”Lähtökohdat ovat tasaiset. Avauskokoonpanoissa ei ole hirveästi tasoeroa. Ja olemme aina pelanneet tasaisia otteluita Tampere Unitedin kanssa.” Kun tasaisuuteen lisää vielä joukkueiden tämän kauden kohtaamisten vaiheikkuuden, on edessä hyvinkin mielenkiintoinen cup-finaali.

Lauantain cup-finaali määrittelee Interin ja Tampere Unitedin kauden onnistumisen.

Turku vastaan Tampere. Viime vuoden mestari vastaan toissa vuoden mestari. Tai sitten vain kaksi mitalitta jäänyttä joukkuetta pelastamassa kauttaan. Lauantaiseen Suomen cupin finaaliin voi ottaa monta  näkökulmaa. Yksi niistä on tilastollinen: Inter on voittanut joukkueiden 26 kohtaamisesta vain kolme – TamU peräti 19.

Interin valmentaja Job Dragtsma ei osaa sanoa, mistä Unitedin vaikeus vastustajana johtuu. ”Meidän ja Unitedin väliset ottelut ovat aina olleet tasaisia. Kuukausi sitten olimme vajaallakin parempi joukkue, mutta teimme silloin pari pahaa virhettä.”

Interin ja TamUn kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella erittäin vaiherikkaita. Inter johti otteluita niin kotona kuin vieraissa, mutta TamU tuli kummallakin kerralla tasoihin. Varsinkin heinäkuinen ottelu Ratinassa osoitti kouriintuntuvasti, missä turkulaisten suurimmat ongelmat tällä kaudella ovat olleet. Joukkueen peli on heitellyt tasollisesti aivan liikaa jopa yksittäisten pelien sisällä. Helpot virheet ovat tehneet toisinaan tyhjäksi selvänkin hallinnan. Ratinassa Inter johti reilun 50 minuutin pelin jälkeen ottelua jo 0–2, mutta sitten puolustukselle tuli helppo virhe, maalivahti David Monsalve sai punaisen kortin ja TamU nousi tasoihin. Interillä oli paikkansa vielä vajaallakin, mutta lopussa Guillano Grot menetti helposti pallon ja United teki vastaiskusta voittomaalin.

Loppukaudella Inter on pelannut tasaisemmin, mutta viikonlopun semifinaalipelissä FC Lahtea vastaan vanha tuttu ailahtelu tuli jälleen takaisin. ”Ehkä pelaajamme olivat hermostuneita. Pelimme taso heitteli liikaa hyvästä huonoon. Olimme parempi joukkue, mutta emme kontrolloineet peliä riittävän hyvin. 3–1-tilanteessa meidän olisi pitänyt pystyä tappamaan peli, mutta sen sijaan teimme virheitä ja menetimme pallon liian helposti. Voitimme silti ja ansaitsimme voittomme, mutta pelintaso oli huonompi kuin edellisissä otteluissa”, Dragtsma arvioi.

Positiivista Lahti-pelissä oli kuitenkin voitto, joka venytti Interin tappiottomien pelien putken jo kymmeneen. Turkulaiset ovat hävinneet viimeksi 2,5 kuukautta sitten. Tappiottomien otteluiden putki on iso juttu pelaajien itsetuntoa ajatellen ja lisäksi se vaikuttaa myös kokoonpanoon.  Joukkueen pitkäaikainen ykkösvahti Patrick Bantamoi on toipunut täysin sormivammastaan, mutta Interin maalilla aloittaa lauantainakin David Monsalve.

”Patrick teki kaudella liikaa virheitä: Sheriffiä vastaan, Hakaa vastaan vieraissa… Ne maksoivat meille liikaa pisteitä. Siksi annoin Davidille mahdollisuuden. David on rauhallisempi ja sitä me olemme nyt tarvinneet. Viime kaudella se ei ollut ongelma, koska maalivahdin edessä pelasivat Diego Corpache ja Jos Hooiveld. Heidän takanaan maalivahdin oli helppo työskennellä. Nyt puolustuslinja ei ole yhtä pitävä, joten maalivahdilta vaaditaan toisenlaisia ominaisuuksia”, Dragtsma perustelee. ”David on pelannut viimeiset yhdeksän ottelua ja emme ole hävinneet niissä kertaakaan. Hän jatkaa maalilla myös lauantaina. Kauden jälkeen ykkösvahdin paikka on taas kumman tahansa otettavissa.”

Ainakin kaksi muutosta voittavaan joukkueeseen kuitenkin tulee. Kapteeni Henri Lehtonen ottaa pelikieltoisen Ville Nikkarin paikan. Keskikentän pohjalle taas tekee paluun meksikolainen Alberto Ramirez. ”Ramirezin paluu on hyvä juttu. Huonompia joukkueita vastaan emme kaipaa häntä niin paljon, mutta kovempia ja paremmin organistoituja vastustajia vastaan tarvitsemme häntä todella. Ramirezin kanssa joukkueessa on enemmän tasapainoa.”

Ramirezin kanssa keskikentällä aloittaa Joni Kauko ja joko Aristides Pertot tai Severi Paajanen. ”Mietin vielä mitä teen. Pohdin mitä United tekee ja mitä me tarvitsemme vastaukseksi. Pertotin kanssa joukkue on luovempi ja pelaavampi. Paajanen taas tuo juoksuvoimaa”, hollantilaisluotsi puntaroi.

Oli keskikentällä sitten Pertot tai Paajanen, Interin pelityyli tuskin yllättää ketään. ”Pelaamme lauantaina niin kuin olemme pelanneet tähänkin asti. Jos on parempi kentällä olevista joukkueista, pitää pystyä kontrolloimaan peliä. Siihen me pyrimme lauantaina. Mutta meidän täytyy olla kärsivällisiä. Jos kiirehdimme liikaa, TamU pääsee käyttämään vastaiskuja. Meidän täytyy olla varuillamme. Hongan pudottanut joukkue ei voi olla huono.”

Dragtsma uskoo, että toppari Mathias Lindströmin ja keskikenttäpelaaja Jussi Kujalan lähdöt vaikuttavat edelleen Unitedin peliin, mikä parantaa Interin mahdollisuuksia. ”Jos Lindström ja Kujala olisivat vielä joukkueessa, Unitedilla olisi HJK:n kanssa liigan paras materiaali. Ja heillä on edelleen hyvä avauskokoonpano. Heillä on maan paras maalivahti ja jos Rafinha, Jari Niemi, Antti Pohja ja Tomi Petrescu ovat kunnossa, heillä on erittäin hyvä joukkue. Mutta Kujalan ja Lindströmin lähdön myötä Ari Hjelmin on täytynyt heittää kentälle myös nuoria pelaajia. Hän ei pidä siitä. Hän pitää enemmän kokeneista ja valmiista pelaajista.”

” Nuorten sisäänajamiseen menee aikaa. Ei pelaajalta voi vaatia liikoja ensimmäisellä liigakaudella. Hänelle voi antaa peliaikaa ja kohottaa itseluottamusta, mutta sen jälkeen täytyy odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Ojalan, Kaukon ja Nikkarin tapaukset kuitenkin osoittavat, että se toimii. Kokeneiden pelaajien kanssa on tietysti helpompi työskennellä ja tehdä tulosta. Jos minulla olisi riittävästi rahaa, rakentaisin helposti joukkueen joka voittaisi mestaruuden joka vuosi. Mutta kun rahaa ei ole, täytyy toimia toisella tavalla”, Dragtsma huomauttaa.


Responses

  1. Tilastot ovat tietysti tilastoja ja finaalit aina asia erikseen. Silti toivon, että yksi asia säilyy lauantainakin muuttumattomana: löytämieni tilastojen mukaan Interin ja TamUn kohtaaminen ei ole koskaan jäänyt maalittomaksi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: