Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 28, 2009

Dragtsmalla edessä helpompi rakennusprojekti

Interin ensi kauden joukkue alkaa hahmottua. Argentiinalaiskolmikko Claudio Verino, Aristides Pertot ja Martin Civit ei jatka seurassa. Alberto Ramirez on sen sijaan jatkamassa. Lisäksi Inter hakee kahta tai kolmea vahvistusta.

Job Dragtsma haluaisi ensi kauden joukkueeseen kolme vahvistusta.

Turun Interin loppukausi ei ole ollut hullumpi. Vaikka mitali jäi lopulta mestaruutta puolustaneilta turkulaisilta haaveeksi, joukkuen edellisestä tappiosta (KuPSille Kupittaalla) on kulunut jo 2,5 kuukautta. Takana on kymmenen ottelun tappioton putki ja lauantaina on edessä vielä Suomen cupin finaali Tampere Unitedia vastaan. ”Jos voitamme lauantaina, kautemme on ollut loistava”, Interin valmentaja Job Dragtsma sanoo.

Kauden jälkeen Interissä tapahtuu jonkin verran pelaajavaihdoksia. Argentiinalaistrio Claudio Verino, Aristides Pertot ja loppusyksyn ajan näyttöjä antanut Martin Civit lähtee seurasta. ”Civit ei ollut sitä mitä me etsimme. Meillä on jo samantyylisiä pelaajia”, Dragtsma toteaa.  Muista pelaajista Sami Sanevuoren ja Touko Tumannon optiot on käytetty. Alberto Ramirezin ja Ats Purjeen tilanne sen sijaan on vielä auki. ”Ramirezia ja Purjetta me vielä mietimme. Uskon, että Ramirez on jäämässä, mutta se ei ole vielä varmaa.”

Sopimukselliset avainpelaajat ovat jatkamassa, sillä tähän mennessä ulkomailta ei ole kuulunut mitään huhuja kummempaa. Todennäköisesti ei kuulukaan, sillä, kuten TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande maanantaina totesi, vapaistakin pelaajista on tällä hetkellä ylitarjontaa. Dragtsma on asiasta samaa mieltä, mutta lisää ettei kyse ole vain Suomesta – eikä välttämättä vain tästä vuodesta. ”Tilanne on sama kaikkialla Euroopassa, enkä usko että se muuttuu ensi vuonnakaan. Kun rahaa ei ole liikaa, pelaajia on paljon tarjolla. Nyt tärkeintä on löytää tarjolla olevista hyvät tarjokkaat, jotka ovat parempia kuin ne pelaajat joita joukkueessa jo on.  Muussa tapauksessa hankintoja ei kannata tehdä – ja niitä hyviä pelaajia ei tietystikään saa, ellei heille pysty maksamaan riittävästi.”

Interin ykkösprioriteetti pelaajamarkkinoilla on selvä. ”Tarvitsemme hyökkääjän. Olen tyytyväinen siihen, miten Timo Furuholm on pelannut, mutta polvivaivojensa takia hän ei pysty harjoittelemaan juuri ollenkaan. Hän vain pelaa ja se on ongelmallista”, hollantilaisluotsi toteaa ja lisää sitten toivelistaan vielä kaksi pelaajaa: ”Olisi hienoa jos saisimme hankittua yhden hyökkääjän, yhden keskikenttäpelaajan ja yhden puolustajan. Mutta en tiedä onko se mahdollista. Täytyy katsoa mitä tapahtuu.”

Tilanne on joka tapauksessa parempi kuin vuosi sitten, jolloin Inter menetti lukuisia avainpelaajia (Hooiveld, Corpache, Chatto, Mäkitalo, Abramovic) ja heidän korvaajansa saapuivat vasta kauden kynnyksellä. ”Joskus on parempi hankkia hyvä pelaaja myöhään kuin huonompi aiemmin. Uskon joka tapauksessa, että tällä kertaa joukkueen rakentamisprosessi on helpompi, koska nyt korvaajia täytyy hankkia kaksi tai kolme – ei viittä tai kuutta.”

Korvaajien hankkimisen myöhäisyydestä huolimatta Inter pelasi tuloksellisesti yllättävän hyvän alkukauden ja johto sarjaa kesäkuun alussa. ”No se ei johtunut siitä, että olisimme pelanneet erityisen hyvin. Olimme toisinaan vähän onnekkaitakin”, Dragtsma toteaa. Alkukauden jälkeen Interiltä loppui sitten onnikin. Hyökkäyspelin moottori Mika Ojala loukkaantui kesäkuun alussa, eikä joukkue voittanut otteluakaan ennen kuin Ojala oli parantunut avauskokoonpanokuntoon. ”Ojala pelasi loistavasti ennen loukkaantumistaan ja palattuaan hän on pelannut koko ajan paremmin”, Dragtsma tunnustaa.

Hollantilaisvalmentaja kuitenkin muistuttaa, että joukkueen alkukausi oli tuloksellisesti hyvä ja loppukausi oli sitä pelillisestikin. ”Monet asiat olivat tällä kaudella pienestä kiinni, niin liigassa kuin Euroopassakin. Meillä oli mahdollisuus mitaliin, koska harva joukkue oli meitä parempi. Me teimme kuitenkin liikaa virheitä. Hävisimme TamU-ottelun ja Sheriff-matsit virheiden takia.  Teimme kauden aikana liian paljon helppoja virheitä ja se maksoi meille liikaa pisteitä. Edes loppukiri ei auttanut.”

Tämän kauden osalta Dragtsma on erityisen tyytyväinen kahden nuoren pelaajan esiinmarssiin. ”Joni Kauko on pelannut loistavan kauden. Hän on vasta 19-vuotias ja on kehittynyt kauden aikana valtavasti. Ville Nikkari on kehittynyt myös paljon. He ovat molemmat nuoria pelaajia ja olen heidän kauteensa enemmän kuin tyytyväinen.”

”Lisäksi olen tyytyväinen Ari Nymaniin ja Alberto Ramireziin. Nyman pelasi kaikki ottelut ja hänen tasonsa pysyi tasaisen hyvänä. Kaikki katsojat eivät sitä ehkä nähneet, mutta minusta Ari on paras puolustaja tässä maassa. Ramirez pelasi myös hyvän kauden.”

Jos Hooiveldin korvaajaksi hankittu Claudio Verino sen sijaan floppasi. Loppukauden otteluissa Ari Nymanin toppariparina onkin nähty Sami Sanevuori. ”Sanevuori sopii hyvin toppariksi, koska hän on rauhallinen. Sanevuori ei hätiköi ja hän osaa pelata muutakin. Hän osaa avata peliä, mikä on tärkeää, koska en halua toppareideni viljelevän pitkää palloa”, Dragtsma sanoo.

Asiaa ei myöskään haittaa se, että Sanevuori on vasenjalkainen, eikä pelaavia vasuritoppareita ole liikaa. ”On aina parempi, että toinen toppari on vasenjalkainen. Mutta se on tavallaan toissijainen asia. Tärkeintä on, että toppari pystyy hoitamaan hommansa”, Dragtsma linjaa. Hänen mukaansa Sanevuori on tällä hetkellä Interin ykkösvaihtoehto Ari Nymanin topparipariksi myös ensi kaudelle. ”Ainut ongelma hänellä on voimanpuute. Sille hänen on tehtävä jotain, mikäli hän haluaa jatkaa topparina ensi vuonna.”


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: