Kirjoittanut Lari Vesander | joulukuu 4, 2009

Suosikeilla on helpompi reitti mitalipeleihin

Ensi kesän MM-kisojen avausottelussa kohtaavat kesäkuun 11. päivänä Etelä-Afrikka ja Meksiko. Mutta miltä näyttävätkään kisojen alkulohkot ja pelikaavio? Ja miksi vanha viisaus ”mestarin pitää pystyä voittamaan kaikki” ei pidäkään paikkansa.

MM-kisojen alkulohkot on arvottu ja spekulaatiot pääsevät kunnolla vauhtiin. Seuraavan puolen vuoden ajan futisniilot ympäri maailmaa laskevat mielessään mahdollisia ottelutuloksia ja täyttelevät jatkopelikaaviota, joka löytyy esimerkiksi tuolta http://www.fifa.com/worldcup/matches/kostage.html.

Mutta mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä? No ainakin sitä, että Argentiina, Englanti, Saksa, Italia ja Espanja voittavat luultavasti alkulohkonsa. Ja sitä, että G-lohkon kolmikolla on edessään kova urakka – lohkokakkoselle kun lienee luvassa neljännesvälierävastustajaksi Espanja. Toisin sanoen esimerkiksi Norsunluurannikon täytyy kahdeksan joukkoon selvitäkseen pystyä voittamaan luultavasti ensin Portugali tai Brasilia ja sitten Espanja.

Englannille riittää samaan urakkaan Yhdysvaltojen ja Ghana tai Serbian kaataminen – samoin Saksan mutta käännetyssä järjestyksessä. Jos alkulohkot eivät ole yhtä helppoja tai vaikeita, niin eivät sitä ole joukkueiden jatko-ohjelmatkaan. Toisilla reitti kahdeksan tai neljän parhaan joukkoon on huomattavasti mutkaisempi ja mäkisempi kuin toisilla.

Siksi vanha viisaus siitä, että mestarin pitää pystyä voittamaan kaikki mahdolliset vastustajat ei välttämättä pidä paikkaansa. Mestari pelaa kisoissa seitsemän ottelua. Vähintään 80 prosenttia vastustajista jää siltä kokonaan kohtaamatta. Ja niissä 20 prosentissa ei koskaan ole kaikkia kovimpia joukkueita.

Tämän huomaa, kun katsoo edellisten mestareiden turnausteitä. Italia eteni mestariksi kohtaamalla Ghanan, USAn, Tshekin, Australian, Ukrainan, Saksan ja Ranskan. Brasilia taas kampesi vuonna 2002 tieltään Kiinan, Turkin (kahdesti), Costa-Rica, Belgian, Englannin ja Saksan. Ja Ranskan reitille kultajuhliin päättyneissä kotikisoissa osuivat puolestaan Etelä-Afrikka, Saudi-Arabia, Tanska, Paraguay, Italia, Kroatia ja Brasilia.

Jos viimeisimmistä arvokisoista haluaa etsiä kovimman ja eniten kunnioitusta herättävimmän mestaruustien, niin sellainen oli ilman muuta Kreikan reitti Euroopan mestariksi viisi vuotta sitten. Kreikka joutui kohtaamaan ensin alkulohkossaan Espanjan, Venäjän ja Portugalin. Sen jälkeen puolivälierissä tuli vastaan hallitseva mestari Ranska ja semifinaalissa vielä kisojen kenties vahvinta peliä siihen saakka esittänyt Tshekki. Kreikka selvitti ne kaikki, ja lopulta vielä finaalissa uudestaan Portugalin. Siksi en voi väittää, etteikö Kreikka olisi ansainnut taannoin voittoaan vaikka joukkueen pelityyliä vihasinkin niin, että ikeniin sattui.

Suosikkien reitti mitalipeleihin on huomattavasti helpompi kuin pienempien joukkueiden. Siksi neljän parhaan joukkoon yltäviä yllättäjiä nähdään niin harvoin. Sen takia veikkaankin, että ensi kesän välieräparit ovat Brasilia-Englanti ja Saksa-Espanja. Ne eivät ehkä ole neljä parasta joukkuetta, mutta niillä näyttäisi olevan helpoimmat reitit semifinaaleihin.

Mutta toisaalta, pienempien maiden ei tarvitse ehkä kammeta kuin yksi joukkue tieltään ja reitti puolivälieriin on saattaa tasoittua jo huomattavasti. Ja toinen tapa yllätyksille on ennakkosuosikkien epäonnistuminen. Koska puolivälieräpaikkoja on kaksi kutakin lohkoparia (A-B, C-D, E-F ja G-H) kohti, esimerkiksi Englannin tai Saksan kompurointi toisi puolivälieriin väistämättä yllätysjoukkueen. Samoin käy jos Argentiinan ja Ranskan valmentajat jatkavat sekoiluaan. Tai jos Hollanti tai Italia floppaa. Kahdesta viimeisestä lohkosta yllättäminen onkin sitten jo vaikeampaa.

Loppuun vielä alkulohkot:

A: Etelä-Afrikka, Meksiko, Uruguay, Ranska  (Ranskan tulo tasapainotti aika hyvin Etelä-Afrikan survomisen ykköskoriin.)
B: Argentiina, Etelä-Korea, Nigeria, Kreikka  (Tätä ei voi edes Diego kössiä…)
C: Englanti, Yhdysvallat, Algeria, Slovenia  (Britit jaksavat varmasti olla tämän lohkon voimalla rasittavia seuraavat kuusi vuotta: ”This time we can go all the way.” Jepjep…)
D: Saksa, Australia, Ghana, Serbia
E: Hollanti, Japani, Kamerun, Tanska
F: Italia, Uusi-Seelanti, Paraguay, Slovakia
G: Brasilia, Pohjois-Korea, Norsunluurannikko, Portugali  (Norsunluurannikko ja Portugali kohtaavat 15. kesäkuuta. Sen ottelun voittaja on käytännössä jatkossa ja häviäjästä taas tulee kuolemanlohkon ensimmäinen ruumis.)
H: Espanja, Honduras, Chile, Sveitsi


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: