Kirjoittanut Lari Vesander | tammikuu 8, 2010

TPS:n valmentajavaihdos osa 1: Rajamäki nöyränä toiveduuniin

Marko Rajamäki on haaveillut TPS:n päävalmentajan pestistä siitä lähtien, kun hän lopetti pelaajauransa vuonna 2002. Viime yönä Rajamäen haaveesta tuli totta.


”Kun tieto Pasi Rautiaisen lähtemisestä tuli, päätöksentekijäryhmä oli erittäin yksimielinen siitä, että ainut vaihtoehto tässä kohdassa on Marko Rajamäki. Kun saimme asiat sovittua Pasin kanssa, sorvasimme viime yönä Rapan kanssa kaksivuotisen päivitetyn jatkosopimuksen”, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande kertoo.

Casagranden vieressä istuu väsynyt mutta onnellinen Marko Rajamäki. ”Turkulaisena on hienoa, että minulle tarjottiin tätä pestiä. Kun aloitin valmentamisen, toivoin että olisin joskus TPS:n päävalmentaja”, hän sanoo.

Ensimmäisen kerran mahdollisuus TPS:n päävalmentajan pestistä välähti Rajamäen mielessä kahdeksan vuotta sitten. Rajamäki oli silloin päättämässä pitkää pelaajauraansa ja kertoi päätöksestään TPS:n silloiselle toimitusjohtajalle Petri Jakoselle. ”Kun kerroin Jakoselle, että lopetan pelaamisen, hän vastasi, että hän haluaa minun valmentavan. Sitten Jakonen kysyi, että mitä haluan valmentaa? Olisinko valmis valmentamaan ykkösjoukkuetta? Vastasin, että olisin aivan valmis valmentamaan ykkösjoukkuetta”, Rajamäki naurahtaa.

”Siitä on aika pitkä aika, ja nyt olen viimeistään oivaltanut, että en olisi ollut silloin valmis sitä valmennuspestiä ottamaan vastaan. Enkä tiedä olenko valmis vielä nytkään. Asiat tapahtuivat äkkiä ja päätös piti tehdä nopeasti”, Rajamäki tunnustaa nöyrästi.

Rajamäki ei tule päävalmentajan paikalle pystymetsästä. Hän toimi viime kaudella edustusjoukkueen kakkosvalmentajana. Sitä ennen hän luotsasi kuuden vuoden ajan TPS:n A-junioreita. Sen pestin hän päätti Suomen mestaruuteen vuonna 2008. ”Rapalla on kokemusta nuorten pelaajien menestyksekkäästä kasvattamisesta. Lisäksi hän tuo jatkuvuutta vuodesta 2009, joka oli erittäin hyvä vuosi. Kolmanneksi Rapa tuo seuratuntemusta. Hän on ollut Tepsissä pitkään niin pelaaja kuin valmentajana ja tietää mitä arvoja TPS edustaa ja miten tässä seurassa pitää toimia”, Casagrande sanoo.

Rajamäki on valmentanut TPS:ssä seitsemän vuoden ajan. Tuona aikana seuran edustujoukkueen päävalmentaja on vaihtunut kuusi kertaa. Tepsin valmentajaruletti toden teolla pyörähti käyntiin vuonna 2006, kun Mika-Matti Paatelainen korvasi Kari Ukkosen. Paatelainen luotsasi Tepsin pronssille kaudella 2007, mutta sai kauden jälkeen tarjouksen Skotlannista ja lähti. Tilalle palkattiin konkari Martti Kuusela, joka sai kuitenkin potkut jo loppukesästä. Kuuselan tilalle nostettiin tilaisvalmentajaksi apukoutsi John Allen, joka korvattiin sitten joulukuussa Pasi Rautiaisella.

Ja nyt lähti Rautiainenkin, jonka seurajohto olisi halunnut Paatelaisen tavoin pitää pestissään. Vuodenvaihteen tienoilla tapahtuva valmentajanvaihdos on valitettavasti ehtinyt muodostua turkulaisseurassa jo perinteeksi. Eipä siis ihme, että TPS:n tiedottaja Heikki Möttönen totesi tiedotustilaisuuden aluksi: ”Meillä on tapahtunut tässä alkuvuonna taas aika paljon muutoksia, niin kuin tapana on ollut.”

Neljän edellisen päävalmentajan pestit ovat jääneet korkeintaan vuoden mittaisiksi projekteiksi. Aika näyttää päästäänkö hyvää juniori- ja seurakehitystyötä tehneessä TPS:ssä siirtymään Rajamäen myötä pelikentälläkin vihdoin projekteista prosessiin. ”Tämä on suomalaisen futiksen mittakaavassa iso pesti. Pyrin olemaan luottamuksen arvoinen ja viemään näitä nuoria seuraavalle tasolle. Mutta niitä muutoksia ei tehdä vuodessa. Se on pidempi prosessi, ja sitä on tehty Tepsissä jo vuosia”, Rajamäki sanoo.

Toki tämä prosessi on vielä vaiheissaan, sillä TPS:ltä puuttuu nyt kakkosvalmentaja. Lisäksi seura etsii edelleen maalivahtivalmentajaa. ”Apuvalmentajakuvio on tällä hetkellä täysin auki. Huomiseen mennessä se ei vielä ratkea”, Rajamäki toteaa. ”Ensi yö nukutaan”, vahvistaa Marco Casagrandekin vierestä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: