Kirjoittanut Lari Vesander | tammikuu 29, 2010

Siirtomarkkinoiden salaisuudet

Simon Kuper ja Stefan Szymanski listaavat kirjassaan Why England Lose 12 siirtomarkkinoiden salaisuutta. Kyseessä on joukko nyrkkisääntöjä, joiden perusteella pelaajia kannattaa ostaa ja myydä. Olen tässä tiivistänyt nämä säännöt 10 kohtaan. Näin kansainvälisen siirtoikkunan hulluimpina päivinä ne ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.


1. Ei liikaa valtaa valmentajalle
Jalkapallomaailmassa ajatellaan usein, että kaikkiin ongelmiin voidaan vastata valmentajanvaihdoksella tai tähtipelaajan hankinnalla. Näin ei kuitenkaan ole. Simon Kuper ja Stefan Szymanski eivät sano sitä kirjassaan suoraan, mutta menestyksen salaisuus on jatkuvuus. Seuran kaikessa toiminnassa – ja eritoten hankintapolitiikassa – pitää olla jatkuvuutta, jota edes valmentajanvaihdos ei saisi heilauttaa.

Uusi valmentaja haluaa usein tuhlaa rahoja uusiin pelaajiin, jotka ovat yleensä kalliita. Heidän tieltään täytyy taas myydä pois vanhoja pelaajia, joista seura saa yleensä alihinnan. Valmentajat eivät saa bonusta siitä, että he pitävät seuran talouden tasapainossa, joten he eivät välitä kustannuksista. Mutta seuran pitäisi välittää. Jos valmentajanvaihdos ei tuotakaan tulosta, joukkueella on kohta uusi valmentaja, joka saattaa heivata edellisen valmentajan hankintoja ulos puoleen hintaan. Se on huonoa bisnestä jos mikä.

Kuper ja Szymanski käyttävät esimerkkinä ranskalaista Olympique Lyonnais’ta, joka voitti Ranskan mestaruuden seitsemän kertaa peräkkäin vuosina 2002-2008. Tuona aikana Lyonilla oli neljä eri valmentajaa. Menestyvä valmentaja saa usein tarjouksen jostain muualta ja lähtee. Huono valmentaja joutuu lähtemään muuten vain.

Viime kädessä valmentajat ajattelevat asioita lyhyellä tähtäimellä. Jos joukkue häviää neljä matsia putkeen, he saavat potkut. Seuran kannattaa kuitenkin ajatella asioita mieluummin viiden vuoden kuin viiden ottelun sykleissä. Siksi siirtopäätösten antaminen pelkästään valmentajan käsiin ei ole viisasta. Jatkuvuus päätöksentekoon täytyy tulla jostain muualta kuin valmentajistosta. Monilla seuroilla se tulee urheilutoimenjohtajista, mutta heistäkään ei kannata tehdä yksinvaltiaita. Useimmiten parhaaseen tulokseen päästään pitkällä tähtäimellä siten, että monta ihmistä (kuten valmentaja, apuvalmentaja, urheilutoimenjohtaja ja ehkä pari skouttia) iskee päänsä yhteen.

2. EM- ja MM-kisojen tähdet ovat yliarvostettuja
Kaikkein surkein hetki hankkia pelaaja on heti sellaisten arvokisojen jälkeen joissa hän on pelannut erityisen hyvin. Kaikki ovat nähneet miten hyvä pelaaja on, joten kysyntä on huipussaan. Pelaaja itse on kuitenkin väsynyt ja potee ehkä menestyskrapulaa. Hän tuskin pystyy yhtä hyvään peliin lähikuukausina Michael Lewis kirjoitti Moneyballissa osuvasti: ”Siirtomarkkinat arvostavat liikaa pelaajien viimeisimpiä otteluita: se mitä pelaaja teki viimeksi, ei välttämättä ole se mitä hän tekee seuraavaksi.” Hattutempun MM-finaalissa tehnyt pelaaja tuskin toistaa tekoaan alkukaudella – ja vaikka toistaisikin, hänen uusi seuransa joutuu maksamaan niistä maaleista pitkän pennin.

3. Vanhat pelaajat ovat yliarvostettuja
Tämä on suoraa jatkoa edelliselle kohdalle. Seuroilla ei ole tapana pelkästään yliarvioida pelaajan viimeisimpien suoritusten vaan hänen kaikkien saavutustensa vaikutusta. Maalivahteja ja toppareita lukuun ottamatta iso osa pelaajista on parhaimmillaan noin 27-vuotiaina. 30 ikävuoden jälkeen pelaajat alkavat hidastua, muuttua loukkaantumisalttiimmiksi ja heidän kestävyytensä alkaa heiketä. He eivät pysty ehkä pelaamaan yhtä paljon kuin ennen, eivätkä ehkä yhtä tasokkaasti.

Arsene Wenger on tämän kategorian nero. Lainaan nyt Simon Kuperia: ”Wenger antaa usein puolustajiensa jatkaa yli kolmekymppisiksi (puolustajia on vaikeampi muuttaa rahaksi, blog. huom.), mutta hankkiutuu yleensä hyökkääjistä ja keskikenttäpelaajista eroon paljon aikaisemmin. Wenger myi 29-vuotiaan Thierry Henryn 16 miljoonalla punnalla, samanikäisen Patrick Vieiran 15 miljoonalla, niin ikään 29-vuotiaan Emmanuel Petit’n 7 miljoonalla ja 27-vuotiaan Marc Overmarsin 25 miljoonalla punnalla. Yksikään näistä pelaajista ei pärjännyt myöhemmin yhtä hyvin kuin aikoinaan Arsenalissa.”

4. Perinteisten jalkapallomaiden pelaajat ovat yliarvostettuja
Suomalainen tai ruotsalainen pelaaja on halvempi kuin samantasoinen brassi. Tai paremminkin: seurat ovat valmiita maksamaan enemmän brasilialaisista ja muista perinteisistä jalkapallomaista tulevista pelaajista. Äärimmäisen esimerkin pelaajan kansallisuuteen perustuvasta arvostuksesta kertoo Kuperin siteerama amerikkalaismolari Kasey Keller: ”Giovanni van Bronckhorst floppasi Arsenalissa. Ja minne hän siirtyi epäonnistumisensa jälkeen? Barcelonaan! Sellaiseen pystyy vain hollantilainen futaaja. Jenkki olisi lähetetty heti takaisin DC Unitediin.”

5. Hyökkääjät ovat yliarvostettuja, maalivahdit ovat aliarvostettuja
Hyökkääjät ovat markkinoiden ylihinnoitelluin pelaajatyyppi. Maalivahdit taas ovat aliarvostetuin, vaikka heidän uransa kestävät yleensä muita pidempään.

6. Parikymppiset ovat parhaita hankintoja
Se, miten hyvä pelaaja on 17-vuotiaana, on huono mittari sille, miten hyvä pelaaja hänestä lopulta tulee. Vuosina 1985-2003 alle 17-vuotiaiden MM-kisojen parhaan pelaajan palkinnon voittivat: brasilialainen William, Nigerian Phillip Osundo, skotti James Will, ghanalaiset Nii Lamptey ja Daniel Addo, omanilainen Mohamed Kathiri, Espanjan Sergio Santamaria, jenkki Landon Donovan, ranskalainen Florent Sinama-Pongolle sekä Cesc Fabregas. Fabregasista tuli supertähti ja Donovanista tähti, mutta loput kahdeksan pelaajaa eivät koskaan täyttäneet heihin kohdistuneita odotuksia.

17-vuotiaasta voi tulla ihan mitä tahansa. Kirjaimellisesti. James Willistä esimerkiksi tuli poliisi ja kyläjoukkueen maalivahti. Sen takia pelaajahankinnoissa kannattaa keskittyä mieluummin parikymppisiin pelaajiin. 20-23-vuotiaasta pelajasta pystyy jo paljon paremmin kertomaan, kuinka hyvä pelaaja hänestä voi tulla. Lisäksi pelaaja voi olla tuossa iässä jo hyvä pelaaja, mutta parikymppisistä joutuu harvemmin maksamaan tähtipelaajan siirtosummia.

Euroopan kenties parhaan hankkijan Olympique Lyonnais’n puheenjohtaja Jean-Michel Aulas linjaa kirjassa seuran hankintapolitiikan seuraavasti: ”Hankimme 20-22-vuotiaita pelaaja, jotka ovat ikäluokassaan maan lupaavimpia.” Jos parikymppisestä tulee tähti, seura saa omansa kymmenkertaisesti takaisin. Jos läpimurtoa ei tulekaan, niin sijoitus on ollut jokseenkin pieni ja pelaajasta saattaa vielä saada myynnissä omansa takaisin.

7. Myy pelaaja, jos joku tarjoaa hänestä ylihinnan
”Pelaajien myyminen ja ostaminen ei tähdätä pelillisen suorituksen parantamiseen. Pelaajaliikenne on kaupankäyntiä, jonka tarkoituksena on tuottaa käyttökatetta. Jos pelaajasta tarjotaan paljon enemmän rahaa kuin mikä hänen arvonsa on, hänet kannattaa myydä”, sanoo Lyonin Jean-Michel Aulas.

Aulas’n ajatukset kuulostavat ehkä kylmiltä, mutta jalkapallomaailma on aika raaka paikka, jossa pienemmät seurat myyvät lopulta lähes aina parhaat pelaajansa suurimmille seuroille. Ainut tapa jolla pieni seura voi pärjätä kilpailussa edes jotenkuten on myydä hyvällä hinnalla. Viime kädessä kaikki on kaupan ja jokainen seurajohtaja joka väittää muuta, yrittää yleensä vain nostaa pelaajan hintaa entisestään.

8. Parhaat pelaajat pitäisi korvata jo ennen myymistä
Koska parhaat pelaajat lähtevät luultavasti kuitenkin seurasta pois, on paniikkiostosten ja uuden pelaajan saapumisesta johtuvan siirtymäajan välttämiseksi fiksuinta korvata heidät jo etukäteen. Aulas kertoo miten homma toimii Lyonissa: ”Korvaamme lähtevän pelaajan kuusi kuukautta tai vuosi etukäteen. Joten kun Michael Essien lähtee (40 miljoonalla eurolla Chelseaan), meillä on valmiiksi tietty määrä pelaajia, jotka ovat valmiina korvaamaan hänet.”

Essienin siirron myötä portugalilaisesta Tiagosta tuli turha pelaaja Chelsealle, joten Lyon osti hänet: neljänneksellä Essienin myyntihinnasta. Syy tähän oli tuleva Mahamadou Diarran siirtyminen Real Madridiin, josta Lyon kuittasi 26 miljoonaa euroa. Tiago voitti Lyonissa kaksi mestaruutta, ja sen jälkeen Juventus osti hänet. Lyon sai Tiagosta yli kaksinkertaisesti sen mitä se oli hänestä maksanut. Lyon teki näillä kolmella pelaajalla yli 70 miljoonan euron tilin, joten käyttökate oli enemmän kuin kohdallaan.

9. Ongelmaiset pelaajat ovat alihinnoiteltuja
Arsene Wenger on ollut nero myös toisessa kategoriassa. Hän on auttanut pelaajia heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan (Tony Adams ja Paul Merson käyvät esimerkeiksi) ja saanut heidät lopulta pelaamaan paremmin kuin koskaan. Ongelmaiset pelaajat ovat usein hankalia ja siksi alihinnoiteltuja. Jos pelaaja on loistanut jo juoppoudestaan, uhkapeluuriudestaan tai muista ongelmistaan huolimatta, hänestä voi tulla paljon parempi, kunhan hän on ”päässyt kuiville”. Mutta jos seura uskoo pelaajan selviävän ongelmista aivan itsekseen ilman minkäänlaista apua, se on hankkinut kävelevän aikapommin.

10. Auta pelaajia sopeutumaan uuteen seuraan ja asuinpaikkaan
Jopa useimmat huippuseurat kohtelevat pelaajiaan usein kuin tuotteita. Hollantilaisfutaaja Boudewijn Zenden kiteytti asian osuvasti Why England Lose -kirjassa: ”Oudointa jalkapallomaailmassa on se, että seurat saattavat ostaa pelaajan 20 miljoonalla eurolla, mutta eivät tee mitään sen eteen, että pelaaja tuntisi olonsa kotoisaksi.”

Se on kieltämättä outoa. Muuttaminen toiseen kaupunkiin on stressaavaa – puhumattakaan toisesta maasta ja ehkä aivan vieraasta kulttuurista. Yritysmaailmassa käytetään sopeutusmikonsultteja, joiden palvelut maksavat kalleimmillaan 15 000-20 000 euroa. Se on noin promillen verran suurseuran tekemän pelaajakaupan hinnasta ja maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Kun pelaaja ja hänen perheensä ovat löytäneet mukavan asunnon, saaneet toimivat kännykät ja lapset kouluun, niin pelaaminenkin sujuu paremmin. Urheilu on kivempaa, kun kotiasiat ovat kunnossa.

Tämä teksti on vapaasti muotoiltu Simon Kuperin ja Stefan Szymanskin kirjasta Why England Lose, joka puolestaan syntyi Michael Lewisin teoksen Moneyball inspiroimana. Molemmat ovat mainioita opuksia, joiden lukemista suosittelen kaikille – ja eritoten seurapomoille.


Responses

  1. […] kirjoittamaan kirjansa “Why England Lose”. Kirjoitin sen pohjalta kaksi vuotta sitten jutun jalkapallon siirtomarkkinoiden salaisuuksista. Juttu on edelleen ajankohtainen, varsinkin nyt kun siirtoikkuna on vielä auki. Tykkää […]

  2. […] kirjoittamaan kirjansa “Why England Lose”. Kirjoitin sen pohjalta kaksi vuotta sitten jutun jalkapallon siirtomarkkinoiden salaisuuksista. Juttu on edelleen ajankohtainen, varsinkin nyt kun siirtoikkuna on vielä auki. Kategoria: […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: