Kirjoittanut Lari Vesander | helmikuu 11, 2010

Dragtsma: ”Suomi sai hyvän lohkon”

Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragtsman mielestä sekä Suomella että Hollannilla oli hyvä arpaonni EM-kisojen karsintalohkon suhteen. Kaksikon lisäksi samassa lohkossa pelaavat Ruotsi, Unkari, Moldova ja San Marino.


Kun EM-kisojen lohkot oli arvottu sunnuntaina, valtaosa suomalaisista kiinnitti eniten huomiota siihen, että Ruotsi oli tullut samaan lohkoon. Vähemmälle huomiolle jäi lohkon suurin ennakkosuosikki Hollanti, jonka kanssa Suomi oli puoli vuosikymmentä sitten samassa MM-karsintalohkossa. Tuolloin Hollanti voitti Amsterdamin matsin 3-1 ja Helsingin pelin peräti 0-4.

Tästä huolimatta Interin hollantilaisvalmentaja Job Dragtsma on sitä mieltä, että suomalaisten on syytä olla tyytyväinen lohkoonsa. ”Se on hyvä lohko niin kaupallisesti kuin pelillisestikin. Hollanti ja Ruotsi vetävät varmasti stadionin täyteen. Lohkossa on tällä kertaa vain yksi vahva joukkue, ei kahta. Se tekee lohkosta Suomelle helpomman. Suomi taistelee kakkossijasta Ruotsin ja Unkarin kanssa. Normaalioloissa Hollanti on muille liian kova ja liian taitava”, Dragtsma toteaa.

Tarkoittaako tämä sitä, että Suomella ei ole oranssipaitoja vastaan mitään mahdollisuuksia? ”Kotipelistä ei koskaan tiedä, mutta jos Suomi pelaisi 20 kertaa Hollantia vastaan, se häviäisi luultavasti niistä 18 tai 19. Hollanti on paperilla aivan liian vahva Suomelle. Mutta jos hollantilaiset aliarvioivat vastustajansa, niin kuin heillä on toisinaan tapana, Suomella on mahdollisuutensa. Yksittäisissä otteluissa kaikki on mahdollista.”

Tosin viime vuosina hollantilaiset ovat aliarvioineet karsintavastustajiaan aiempaa harvemmin. MM-karsinnoissa Hollanti voitti kaikki kahdeksan otteluaan ja varmisti kisalippunsa ensimmäisenä eurooppalaisjoukkueena. Edellisissä MM-karsinnoissa Hollanti hävisi 12 karsintapelistään kaksi. ”Hollanti ei ole ole juurikaan hävinnyt viimeisimmissä karsinnoissa. Se on totta. Joukkue pelaa nykyisen valmentajansa Bert van Marwijkin alaisuudessa aiempaa ”realistisempaa” futista. Se ei ole ehkä yhtä näyttävää kuin aiemmin, mutta joukkueen pakka pysyy siinä paremmin kasassa. Aikaisemmin Hollannin otteet olivat tiukan paikan tullen yleensä joko loistavia tai yhtä tyhjän kanssa”, Dragtsma sanoo. ”Mutta toisaalta, Hollanti on edelleen Hollanti ja Hollannista ei koskaan tiedä.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: