Kirjoittanut Lari Vesander | maaliskuu 15, 2010

Mediailmiö nimeltä Beckham

David Beckham on jälleen otsikoissa – ja tällä kertaa myös Suomessa. Turussa leikattavan futistähden loukkaantuminen on saanut mediassa käsittämättömät mittasuhteet.


Se näytti täysin vaarattomalta tilanteelta. David Beckham otti pallon haltuun keskialueella kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä hän tunsi kipua oikeassa jalassaan ja kääntyi katsomaan, kuka häntä oli potkaissut. Ketään ei näkynyt. Keskikenttäpelaajan akillesjänne oli pettänyt omia aikojaan.

Tänään porukkaa on parveillut Beckhamin ympärillä sitten eilistäkin enemmän. Brittilehdistö ei ole tunnettu suhteellisuuden tajustaan, joten Becks-uutisia on suollettu siellä kuin liukuhihnalta. Laatulehti Guardianin nettisivuilta löytyi aiheesta kuusi pitkää juttua. BBC:llä Beckham on etusivulla. Loukkaantuminen on ollut ykkösuutinen ympäri Eurooppaa. Näin siitä huolimatta, että Beckham olisi ollut kesällä korkeintaan vaihtomies Englannin MM-kisajoukkueessa.

Suomessakin Beckhamia on rummutettu joka tuutista. Se johtuu siitä, että futaritähden leikkaa tänään turkulainen ortopedi Sakari Orava. Orava on maailmanluokan kirurgi, mutta tuskin hänkään pystyy operoimaan englantilaista sellaiseen uskoon, että tämä ehtisi kuntoutua ajoissa kolmen kuukauden päästä alkaviin MM-kisoihin.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että 34-vuotiaan Beckhamin maajoukkueura on ohi. Se taas tarkoittaa, että Beckhamin lähes 15 vuotta kestänyt huippu-ura on ohi. Näin siitä riippumatta, miten hyvin leikkaus onnistuu. Tässä mielessä Suomenkin Beckham-mylläkkä on suhteeton.

Toisaalta tämä kaikki sopii David Beckhamiin. Beckham on ollut 1990-luvun puolivälistä lähtien maailman seuratuin jalkapalloilija, jonka alati vaihtuvista hiustyyleistä ja laulajavaimosta on puhuttu yhtä paljon kuin keskikenttätähden esityksistä pelikentällä. Sen kaiken keskellä on unohtunut, että David Beckham on aina osannut pelata ja antanut aina kaikkensa joukkueellen. Siksi onkin sääli, jos pitkä ura päättyi sunnuntaina kyyneliin.

Kaikesta huolimatta kylmä fakta on, että pelikentillä Beckhamin tähti on ollut laskussa jo pitkään. Viimeisen viiden vuoden ajan Beckham on ollut enemmän maailmanlaajuinen mediailmiö kuin maailmanluokan jalkapalloilija. Ensi kesän MM-kisoissa hän ei olisi aloittanut ainuttakaan ottelua.


Responses

  1. Varsin kovaa puhetta etteikö Beckham vielä esim. Capellon aikaisessa Real Madridissa olisi ollut maailmanluokan jalkapalloilija. Käsite on toki varsin häilyvä, mutta ehkäpä Beckham kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana on tuon otsikon alle mahtunut, riippumatta mediahuomiosta ja tämänkin kevään tulevasta double denim trendistä. Goldenballs olisi kuitenkin Galaxy siirronkin aikoihin mahtunut lähes jokaisen seurajoukkueen avaukseen…

    • Näistä voi aina taittaa peistä. Minusta Beckham on kuitenkin aina ollut kolmessa asiassa maailmanluokkaa:

      1) Potkutekniikka. Tätä tuskin kiistää kukaan.
      2) Työmäärä. Essexin entinen koulupoikamailerimestari raatoi aina kentällä duunarimaiset kilometrit. Tähän liittyy myös asenne. Beckham on ehkä metroseksuaali, mutta diiva hän ei ole.
      3) Rakkaus jalkapalloon. Varsinkin viimeiset pari vuotta Beckham olisi voinut tehdä paljon muutakin kuin potkia palloa, mutta futaaminen tuntuu kiinnostavan miestä edelleen.

      Eri asia sitten on, onko Beckham ollut 2000-luvun alun jälkeen niin hyvä pelaaja kuin mediahuomiosta voisi päätellä. Mutta


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: