Kirjoittanut Lari Vesander | toukokuu 12, 2010

Inter kaipaa herättäjää

Inter neppailee tällä hetkellä huolimattomasti mukavuusalueellaan. Joukkueen pitäisi repiä itsestään enemmän irti ja muuttaa pelinhallinta laadukkaiksi laukauksiksi. Inter kaipaa terävyyttä. Inter kaipaa tehokkuutta. Inter kaipaa maaleja. Sanolla sanoen: Inter kaipaa loukkaantunutta Timo Furuholmia.


Jos pitäisi veikata nyt, kuinka paikallispelissä käy, veikkaisin TPS:n voittoa. En siksi, että sen peli olisi paremmin uomissaan. Enkä siksi, että se olisi paperilla ylivoimainen. Vaan siksi, että sillä on tällä hetkellä enemmän tahtoa. TPS:n peli ei ole kulkenut kovinkaan mallikkaasti, mutta se on saanut raavittua otteluista pisteitä, koska jokseenkin jokainen tepsiläinen on antanut matseissa kaikkensa ja yrittänyt loppuun saakka.

Interistä ei voi sanoa samaa. Ei ainakaan Lahti-matsin perusteella. Se kun oli yksi sinimustien surkeimmista kotiotteluista Job Dragtsman aikana.

Inter on tällä hetkellä hyvin huolimaton joukkue. Se on laukonut enemmän maalin ohi kuin mikään muu liigajoukkue (34 kertaa, toisena oleva HJK 26), mutta se on hävinnyt laukaukset maalia kohti kolmessa pelissä neljästä. Ainoastaan Jaro-pelissä Inter pystyi muuttamaan pelinhallintansa laadukkaiksi laukauksiksi – ja se on sattumoisin myös ainut liigaottelu, jonka Inter on tällä kaudella voittanut.

Niissä kolmessa muussa ottelussa Inter saikin sitten aikaisiksi yhteensä kahdeksan kutia vastustajan maalia kohti. Ei kahdeksaa per peli, vaan yhteensä kahdeksan laukausta maalia kohti kolmessa ottelussa. Se tarkoittaa laukausta maalia kohti noin 35 minuutin välein. Tätä taustaa vasten on pienoinen ihme, että Inter on saanut noissakin peleissä tehtyä edes sen yhden maalin. Siitäkään ei silti ole hirveästi iloa, jos joukkue pelaa kuin Lahtea vastaan ja vapauttaa vastustajan parhaan pelaajan tekemään pahojaan syöttämällä pallon suoraan tämän jalkaan – kahdesti.

Interin huolimattomuudesta kielii laukausten lisäksi toinenkin tilasto: paitsiot. Inter ehti kahdessa ensimmäisessä pelissä paitsioon yhteensä neljä kertaa. Voitokkaassa Jaro-ottelussa paitsioita tuli turkulaisille vain yksi. Sitten Daniel Osinachin sopimus saatiin kuntoon ja se näkyi heti tilastoissa. Paitsiotilastoissa. Lahti-ottelussa Inter ehti paitsioon kahdeksan kertaan. Kuopion-reissulla jassoja kertyi seitsemän. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Osinachista olisi tulossa uusi Guillano Grot ja toista Grotia Inter ei kaipaa. Sen tietää valmentaja Job Dragtsmakin, joka on peluuttanut viime matseissa aloittavana hyökkääjänä laituri Kennedy Nwangangaa.

Nwanganga ei kuitenkaan ole maalintekijä. Siksi Inter kaipaa kipeästi Timo Furuholmia. Porilaislähtöinen hyökkääjä elää pelissä niin vahvasti mukana, että saattaa vaikuttaa henkisesti häiriintyneeltä, mutta hitto soikoon hän osaa tehdä maaleja. Lisäksi peliin eläytyminenkään ei tekisi juuri nyt pahaa Interille. Joukkue neppailee tällä hetkellä sen verran säyseästi mukavuusalueellaan, että 110 lasissa riehuva satakuntalainen tekisi sille vain hyvää – ja mikä tärkeintä, maaleja.

Maaleja Inter tarvitsee, koska tällä hetkellä yksi maali ei tee sille kesää. Inter on tehnyt avausosuman kolmessa pelissä. Se on voittanut niistä yhden, pelannut yhden tasan ja hävinnyt yhden. Toisin sanoen avausmaali ei takaa mitään. Mutta se, että vastustaja on tehnyt avausmaalin taas takaa. On taannut koko Job Dragtsman valmennuskauden ajan. Inter on ollut Dragtsman aikana tappioasemassa 36 liigaottelussa. Se on hävinnyt noista otteluista 21 ja noussut voittoon tappioasemasta vain viidesti.

Tämä kaikki huomioiden Turun derby ei tule Interille kovinkaan otolliseen aikaan. Toisaalta paikallispeli saattaa olla juuri sitä, mitä Inter nyt kaipaa. Joukkue on kaivannut herätystä, ja jos TPS:n astuminen samalle kentälle ei saa sinimustia syttymään, niin ei sitten mikään. Furuholmilla tai ilman.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: