Kirjoittanut Lari Vesander | kesäkuu 17, 2010

30 pidätettyä futisfania

Vielä yksi näkökulma MM-kisojen vähämaalisuuteen. Tämä on tositarina pelkurimaisista pelaajista ja rohkeista afrikkalaisista, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa nähdäkseen nuo pelkurit.

Miksi ihmiset ovat valmiita vaarantamaan henkensä nähdäkseen tv:stä ottelun, jossa pelaajat eivät ole valmiita ottamaan ainuttakaan riskiä? Tämä ajatus heräsi, kun luin uutisia niistä 30 somalialaisesta, jotka pidätettiin viime viikolla jalkapallon katsomisesta.

Eikä minkä tahansa futistapahtuman katsomisesta vaan kaikkien aikojen vähämaalisimpien MM-kisojen. Turnausjoukkueet saivat 16 ensimmäisessä ottelussaan aikaiseksi 25 maalia. Se on 1,56 per peli. Se on hävettävän vähän.

Samaan aikaan Somaliassa ihmiset katsovat näitä otteluita henkensä ja vapautensa uhalla. Maan pääkaupunkia Mogadishua hallitsee ääri-islamistinen liike, joka on kieltänyt jalkapallon katselemisen ja tehnyt stadioneista sotilastukikohtia. Huhtikuussa sama liike kielsi musiikin soittamisen radiossa, koska se oli sen mielestä ”epäislamilaista”.

Huvitukset ovat Mogadishussa kortilla. Varmaankin siksi paikalliset ovat alkaneet vastustaa sortoa – kyhäämällä kotitekoisia satelliittiantenneita ja katsomalla jalkapalloa. He tekevät sen nähdäkseen jalkapalloidolinsa.

Iso osa näistä idoleista on miljonäärejä, jotka toteuttavat pelko perseessä lapsuuden unelmaansa. Lopputulos on painajaismainen. Yhä harvempi pelaaja nauttii pelaamisesta. Ja jos pelaajat eivät nauti pelistä, niin kuinka katsojat voisivat nauttia sen seuraamisesta?

Jalkapallo on yhä vähemmän leikkiä ja yhä enemmän sotaa. Ottelut muistuttavat yhä enemmän eloonjäämistaistelua, jossa pelin tekemisen sijaan pyritään tappamaan peli. Siinä sivussa tapetaan myös pelin katsomisen nautinto.

Kirjailija Eduardo Galeano totesi kirjassaan ”Jalkapallo valossa ja varjossa” olevansa jalkapallon kerjäläinen, joka ”kiertää stadionilta stadionille, anoen hattu kourassa: ’edes yksi kaunis tilanne, luojan tähden'”. Näissä kisoissa jalkapallokerjäläisiä on ollut paljon ja kauniita tilanteita vähän.

Silti ilon ja kauneuden välähdyksiä on löydettävissä. Avausottelussa Meksiko pelasi lähes hullua jalkapalloa. Se hyökkäsi puolustuksen kustannuksella. Halusi viihdyttää. Pidin sitä silloin naiivina, mutta mitä pidemmälle kisat ovat enemmän olen arvostanut meksikolaisten esitystä. Nyt alan olla jo samaa mieltä Etelä-Afrikan valmentajan Carlos Alberto Parreiran kanssa: ”Meksiko on kisojen rohkein joukkue.”

Ehkä meksikolaiset ja Somalian 30 pidätettyä fania tietävät jalkapallosta jotain, jonka iso osa futisammattilaisista on jo unohtanut. Ehkä he näkivät leikin sodan keskellä. Tai ainakin halusivat nähdä.

Niin tai näin. Voisin tältä istumalta luetella 30 pelaajaa tai parikymmentä valmentajaa, jotka voisi heittää hetkeksi mogadishulaiseen vankilaan miettimään rikoksiaan kuningaspeliä kohtaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: