Kirjoittanut Lari Vesander | heinäkuu 12, 2010

Hollantilaista potkupalloa

Hollantilaiset esittivät MM-finaalissa kyynisintä jalkapalloa 20 vuoteen – ja melkein voittivat sillä maailmanmestaruuden.


MM-finaali oli alkanut vauhdikkaasti. Espanja syötteli ensimmäisen viiden minuutin aikana Hollannin niin hajalle, ettei tasoerosta jäänyt epäselvyyttä. Sen jälkeen Hollannin rikkomistaktiikka alkoi tepsiä.

Hollannin tarkoituksena oli rikkoa Espanjan syöttörytmi keskialueen virheillä. Joukkue onnistui siinä. Espanja ei saanut aikaan pitkiä hyökkäyksiä, eikä edes kovin monta vapaapotkua vaarallisilta paikoilta.

Hollantilaiset olivat heittäneet pitkään vaalimansa jalkapalloestetiikan romukoppaan. Joukkueen finaaliesitys oli brutaalisuudessaan ja kyynisyydessään lähes suoraan rinnastettavissa Argentiinan pelityyliin Länsi-Saksaa vastaan 20 vuotta sitten. Tosin sillä erotuksella, että Argentiina keräsi vain neljä korttia. Hollannille niitä kertyi yhdeksän.

Ehkä parempi rinnastuskohta hollantilaisten esitykselle olisi ollut neljän vuoden takainen ”Nürembergin taistelu”, jossa Hollanti keräsi Portugalin kanssa yhteensä 16 korttia. Silloinkin hollantilaiset olivat aloittava osapuoli.

Ja silloinkin yksi hollantilainen selvisi keltaisella kortilla ulosajon arvoisesta rikkeestä. Tosin Khalid Boulahrouzin niitti näyttää melko kesyltä Nigel de Jongin karatepotkun jälkeen. De Jong oli ollut kisoissa jo kerran pelikiellossa, ja nyt hänet olisi pitänyt ajaa ulos.

Siitä huolimatta de Jong on Hollannin puolustavista keskikenttäpelaajista vähemmän likainen. Ehkä joku tutkija selvittää joskus tulevaisuudessa, miten Mark van Bommel selvisi tästä MM-turnauksesta ilman ainuttakaan punaista korttia tai edes pelikieltoa.

Silti ei voi kiistää, etteikö Hollannin taktiikka olisi toiminut. Joukkue osasi hyökätä todella suoraviivaisesti ja sai – toisin kuin Argentiina 20 vuotta sitten – luotua voittoon tarvittavat maalipaikat. Arjen Robben ei vaan osunut kummastakaan läpiajostaan.

Jatkoajalla Andrés Iniesta sitten päästi stadionilla haukotelleet katsojat piinasta. Tavallaan hän päästi piinasta myös hollantilaiset. Jos ottelu olisi pysynyt maalittomana vielä viisi minuuttia, voittajaa olisi jouduttu hakemaan rankkarikisasta. Jokainen tietää, miten hollantilaisille käy niissä. Toisin sanoen Iniesta esti jonkun hollantilaisen elinikäisen traumatisoitumisen.

Espanjan voitto oli ansaittu. Se ei pelannut yhtä säkenöivästi kuin kaksi vuotta sitten, mutta se oli silti kisojen paras joukkue. Espanja luotti omaan pelitapaansa silloinkin, kun se oli avaustappion jälkeen kuuden pakkovoiton edessä.

Joku voi sanoa, että Espanja oli kisojen selkeä ennakkosuosikki. Täysin totta, mutta yrittäkääpä muistella, milloin sellainen on viimeksi voittanut MM-turnauksen. Brasilia (2006) ja Argentiina (2002) epäonnistuivat surkeasti. Espanjalaisten jalat olivat samettia ja pää terästä. Siksi joukkue juhlii nyt maailmanmestaruutta.

Loppuottelusta sanottua:

”He pelasivat niin rumasti ja kovaa, että he satuttivat jopa minua.” Hollantilainen pelaajalegenda Johan Cruyff maanmiestensä pelitavasta.

”Nuo pelaajat sietäisivät saada selkäänsä. Eihän tuollaista jaksa katsoa.” Äitini puhelimessa kesken finaalin. (Minun oli paha väittää vastaa.)

”Taas nähtiin, miten vaikeaa on taitavien pelaajien suojelu, kun pelataan todella suurin panoksin.” Vanha erotuomarituttuni Facebookissa.

”Iniesta oli hollantilaisten potkittavana ja tukahdutettavana 90 minuutin ajan. Jatkoajalla hän alkoi löytää kuitenkin tilaa, kun hollantilaiset alkoivat väsyä hakkaamiseen ja Espanjan ylläpitämään tahtiin. – – Iniesta on tappava silloin kun hän saa tilaa.” Financial Timesin Simon Kuper.

Advertisements

Responses

  1. Johan Cruyffin ajatuksia pidemmin: http://www.guardian.co.uk/football/2010/jul/12/world-cup-final-johan-cruyff-holland

  2. tärkeinmtä on kai kuitenkin vielä voittaa, saa sitä katkoa vaikka tosen jalan, jos tarvii.

  3. Onko se ihan oikeasti tärkeintä?

    Joidenkin mielestä urheilu ja elämä ovat parhaimmillaan selviytymistaisteluna, mutta minusta elämisen laatu ja urheilun kiehtovuus tulevat jostain ihan muualta.

    Voittaminen on itsessään aika arkipäiväinen juttu. Joku voittaa aina. Siksi ainakin minusta voittoa olennaisempaa on se, miten pelaa. Samalla tavalla kuin elämän pituutta olennaisempaa on se, mitä elämällään on tehnyt.

    Hollanti sai vuonna 1974 paljon kunnioitusta, koska se hävisi MM-finaalin hyvällä pelillä. Tässä finaalissa Hollannin pelin hienoin hetki oli se, kun Robin van Persie palautti kulmapotkun Iker Casillakselle.

    Joku voi olla valmis katkomaan vastustajien jalat voittaakseen, mutta minä en ole valmis hyväksymään sellaista.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: