Kirjoittanut Lari Vesander | maaliskuu 22, 2011

Kaksi tarinaa hyökkäämisestä

Kelvollinen puolustaminen on helpompaa kuin kelvollinen hyökkääminen. Erityisen vaikeaa hyökkääminen on silloin, kun sen joutuu rakentamaan alusta asti uusiksi.


Pasi Rautiaisen tuska oli toukokuussa 2009 suuri. TPS:n alkakausi oli sujunut takkuisesti. Kahdeksasta ottelusta oli irronnut vain kaksi voittoa. Ja nyt joukkue oli pelannut 0-0-tasapelin IFK Mariehamnia vastaan.

25 laukausta. Niistä 14 IFK:n maalia kohti, eikä yhtään maalia. Rautiaisen pettymys ja paineet olivat suuria ja ne purkautuivat ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa:  ”Tuolla on hirveen pettyneitä kundeja kopissa, mutta kylmä fakta on se, että jostakin noista paikoista pitää se maali tehdä, jos haluaa pärjätä. tässä on turha lässytellä, että ‘yks tsemppaa hyvin ja yks antaa kaikkensa joukkueelle ja asenne on kohdallaan’… Tottakai! Nehän on perkele peruskiviä jalkapallossa! Jumalauta jos hyökkääjä ei tee maalin maalia ja mun pitää vielä valmentaja sanoa, että ‘joo, mutta se on kova tsemppari’… Sehän on vähintä mitä voi tehdä! Jos mä en perkele osaa tehä maalia, niin ainakin mä revin kaikkeni joukkueelle. Nyt täytyy pikkuhiljaa alkaa kysellä, että riittääkö taso!”

”Meidän jätkät on kunnossa. Siitä mä meen takuuseen. Nyt pitää perkele jonkun alkaa tehä maaleja!”, Rautiainen raivosi.

Silloin sitä oli vaikea uskoa, mutta TPS:n kausi oli käännekohdassa. Seuraavassa KuPS-pelissä hyökkääjät vastasivat Rautiaisen huutoon. Maalien myötä alkoi tulla voittajakin. TPS pelasi 15 liigapeliä putkeen ilman tappiota ja nousi mestaruustaisteluun.

Otetaan toinen esimerkki. Interin mestaruuskausi oli kääntyä sivuraiteelle keskikesällä 2008, kun joukkue juuttui tasapeliputkeen. Käytännössä kyse oli siitä, että Interillä ei ollut vaihtopenkillään kunnollisia hyökkääviä vaihtoehtoja. Tämä taas johti siihen, ettei joukkue pystynyt lisäämään painetta toisella jaksolla. Inter oli kuin auto, josta puuttui viimeinen vaihde.

Lopulta Stefan Håkans hommasi joukkueeseen Guillano Grotin ja Domagoj Abramovicin. Yhtäkkiä Inter alkoi taas voittaa, ja kultajuna oli jälleen raiteillaan.

Näiden tarinoiden opetus on se, että maalinteko on vaikeaa. Samalla se on kuitenkin välttämätöntä menestymisen kannalta. Toki menestyvä joukkue tarvitsee myös hyvän puolustuksen, mutta kelvollinen puolustaminen on helpompaa kuin kelvollinen hyökkääminen. Toppari myöskään harvemmin kadottaa taklaus- tai puskuvireensä. Hyökkääjä voi sen sijaan kadottaa maalijyvänsä helpostikin.

Vanhat hyökkäysasiat tulivat mieleeni, kun seurasin TPS:n, Interin ja KuPSin valmistautumista kauteen. TPS on joutunut rakentamaan käytännössä koko hyökkäyksensä uusiksi. Riskin veljekset, Babatunde Wusu ja Mikko Manninen ovat lähteneet. Jonatan Johansson päätti lopettaa uransa. Viime kauden hyökkäävistä pelaajista on jäljellä vain Mika Ääritalo. Olivat korvaajat miten hyviä ja lupaavia tahansa, hyökkäyspelin rakentaminen vie aikaa. Se tarkoittaa Tepsille tuskaista alkukautta.

KuPS puolestaan etsii korvaajaa Dudulle ja Dickson Nwakaemelle. Voi olla, että tuo korvaaja on Dickson itse. Jos näin käy, savolaiset ovat onnekkaita. Vanha palanen istuu tuttuun palapeliin paremmin kuin pussillinen uusia. Kuopiolaisten onni on sekin, että joukkueen vaihtuvuus on pieni. Hyökkäystä ei tarvitse rakentaa nollista.

Interillä pullat ovat taas uunissa paremmin kuin pitkään aikaan. Joukkue hankki talvella Abramovicin takaisin riveihinsä. Mikäli kroaatti olisi jäänyt mestaruuskauden jälkeen Interiin Guillano Grotin sijaan, Interin parin viime kauden sijoitukset olisivat voineet olla toisenlaisia. Viime aikoina joukkueen hyökkäys on ollut liikaa Mika Ojalan ja Timo Furuholmin varassa, ja viimeistään viime kaudella seurassa herättiin siihen, ettei loukkaantumisherkän Furuholmin varaan voi jättää oikeastaan mitään.

Interillä ei vieläkään ole hyökkäyksessään sellaista leveyttä, mitä mestaruuskamppailuun vaadittaisiin – mutta toisaalta: eipä sitä ole muillakaan joukkueilla HJK:ta lukuun ottamatta. Klubilla on neljä hyvää hyökkääjää. Siinä on riittävän paljon tulivoimaa kestämään yhden tai kahden kärjen kuivat kaudet ja estämään joukkueen ajautuminen pitkään voitottomien pelien putkeen.

Jokaiselle joukkueelle tulee kauden aikana hyvä jakso ja huono jakso. Mestari on se, joka pystyy venyttämään hyvän jaksonsa pisimmälle ja pitämään huonon jaksonsa lyhimpänä.

Liigakauden alkuun on 36 päivää, ja kaikki ennusmerkit viittaavat HJK:n kultaputken jatkumiseen.

PS. Pasi Rautiaisen ”Maaleja, perkele!”-palopuhe löytyy tuolta: http://www.yle.fi/media/asxgene.php?file=tvurheilu/250509URW_rautiainenpasimelskaus_EMC.wmv


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: