Kirjoittanut Lari Vesander | huhtikuu 12, 2011

Football Managerin moraalinen opetus

Kun Veikkausliigan joukkuemäärä ja otteluohjelma ovat vielä pari viikkoa ennen sarjan alkua hämärän peitossa, on mukava paeta virtuaalitodellisuuteen. Manageripelit ovat hauskaa ajanvietettä, mutta samalla niissä piilee moraalinen opetus.

Kesällä 2006 ratkaisin vapaa-ajan ongelmani kertaheitolla. Ratkaisu maksoi kolme euroa ja se löytyi Citymarketin alelaarista. Se oli Championship Manager 2000-2001.

Tiesin heti alussa löytöni vaarat. Tiesin, että manageripelin pelaaminen veisi minulta tuntikausia päivässä. Se ei kuitenkaan haitannut minua. Olin kesätöissä vieraassa kaupungissa, eikä töiden ulkopuolella ollut tolkuttomasti tekemistä. Aika jonka viettäisin pelin parissa ei olisi pois muilta.

Pelin hankkimisen jälkeen vapaaillat ja -päivätkin sujuivat kuin siivillä. Valmensin West Hamin Mestareiden liigan voittoon ja Portugalin MM-finaaliin, jossa se nousi lisäajalla 2-3-takaa-ajoasemasta 4-3-voittoon.

Noista päivistä on kulunut kohta puoli vuosikymmentä, mutta jokin sai minut palaamaan pari kuukautta sitten pc-manageroinnin pariin. Ehkä syynä oli suomalaisen liigafutiksen sekava tila. Kun Veikkausliigan joukkuemäärästä ja otteluohjelmasta ei ole varmaa tietoa kahta viikkoa ennen sarjan alkua, on mukava tehdä virtuaalinen pakomatka vehreämmille kentille, jossa vedonlyöntiskandaalit eivät jyllää.

Viidessä vuodessa kone on vaihtunut uudempaan ja Championship Manager Football Manageriin (vuosimallia 2007, hinta pelikaupan alelaarissa 2 euroa). Pelin koukuttavuus ei sen sijaan ole kadonnut mihinkään. Pelintekijätkin tietävät tekeleensä aiheuttavan riippuvuutta. He ovat laittaneet peliin jopa humoristisen riippuvuusasteikon: Kun peliä on pelannut parin päivän ajan, riippuvuusasteikko ilmoittaa, että on aika vaihtaa alushousut. Kun pelaamista jatkaa pari päivää lisää, asteikko oivaltaa, että kun alushousut kääntää ympäri, niitä ei tarvitse heti pestä.

Myöhempiä päivityksiä ovat tiettävästi muun muassa: ”Tosi managerit eivät ruokaa tarvitse”, ”Nukkuminen on nössöjen hommaa” sekä ”Nyt voin lisätä FM:n CV:heni.”

Ajanhukan lisäksi manageripeleissä on se huono puoli, että ne eivät tuo pintaan ihmisen parhaita puolia. Pidän itse barcelonamaisesta lyhytsyöttöpelistä ja jogo bonitosta, mutta FM:n pelaaminen herättää sisäisen Hector Cuperini. Peluutan joukkuettani puolustusvoittoisella vastaiskutaktiikalla, jossa yksinäinen nopea kärkimies hakee voiton takaavaa 1-0-osumaa.

Yksi syy tähän on se, että tykkään pelata manageripelejä altavastaajana. Otan pienen divariseuran, jota lähden hilaamaan kohti liigaa ja eurokentitä. Ensin teen tämän Espanjassa Extremaduralla ja sitten Englannissa Crewellä. Se antaa oikeutuksen vastaiskutaktiikalle, ja samalla saan alibin, jos joukkue ei menestykään. Mutta kyllähän se menestyy. Kumpikin joukkue nousee kahdessa vuodessa kakkosdivarista liigaan.

Nousujen takana on paljon skouttaamista. Käyn läpi Romanian nuorisomaajoukkueita ja Etelä-Amerikan seurajoukkueita löytääkseni uuden kohtuuhintaisen huippuvahvistuksen. Pelaajien etsiminen on kenties pelin kiehtovin osuus. Pelaajat esiintyvät pelissä omilla nimillään ja pelintekijät ovat tehneet valtavan työn heidän skouttaamisessaan. Joidenkin futisseurojen tiedetään jopa hyödyntäneen FM-skouttaamista pelaajahankinnoissaan.

Oikeasti hyvien pelaajien lisäksi mukana on muutamia yllätyksiä. Championship Managerissa sellaisia olivat esimerkiksi maltalaiset Chucks Nwoko, Michael Mifsud ja Stefan Giglio. Football Managerissa vastaavanlaisesta esimerkistä käy kolumbialainen Sherman Cardenas, joka on Extremadurani kapellimestari. (Kun Cardenas neljän kauden jälkeen ilmoittaa ansaitusti haluavansa suurempaan seuraan, unohdan kaiken mitä olen tässäkin blogissa kirjoittanut pelaajien ura-ajattelusta ja siitä miten sitä pitäisi ymmärtää.)

Nousujen takaa löytyy myös kiistanalaisuutta. Crewe hyytyy Championshipin loppumetreillä ja menettää suoran nousupaikan viimeisen matsin lisäajalla. Nousupleijareissa joukkue häviää finaalin yhdellä maalilla. Hatutus on kova. Tällaisina hetkinä voisi ajatella filosofisesti, että ehkä pelin ja koko urheilun tarkoitus on opettaa meitä käsittelemään pettymyksiä ja kohtaamaan vastoinkäymiset arvokkaasti.

Jos näin on, epäonnistun moraalisessa testissä täydellisesti. Yhden kauden pelaaminen vie keskimäärin 24 tuntia, enkä jaksa odottaa nousujuhliani niin pitkään. Haluan uuden mahdollisuuden. Palaan aiempaan tallennukseen ja voitan nousukarsinnat. Vakuutun siitä, että mikäli aikakone joskus keskittäisiin ja annettaisiin jalkapallovalmentajien käsiin, maailmankaikkeus räjähtäisi erilaisten aika-avaruusjatkumoiden määrästä, kun koutsit yrittäisivät oikaista kokemiaan vääryyksiä.

Manageripelien suurin anti minulle on siinä, että se auttaa minua näkemään asiat valmentajan näkökulmasta. En ole aiemmin ymmärtänyt tuomarin tuomioista valittajia, mutta kun joukkueeni menettää voiton lisäajalla tuomitulla rankkarilla, sohvatyynyt saavat kyytiä. Myös murskatappion kokeneen joukkueen valmentajan selitykset siitä, miten he olisivat voineet voittaa ottelun alkavat muuttua ymmärrettäviksi.

Samalla ymmärrän myös sen, miksi valmentajat tuntuvat toisinaan vanhenevan silmissä. Minä voin pelata tusinan verran otteluita päivässä, mutta oikeassa elämässä joukkue pelaa kerran viikossa. Valmentajan on tultava sen niukan tappion kanssa juttuun viikon ajan – ehkä vuoden tai koko elämänsä ajan, jos kyse on finaalista tai muuten vain ainutkertaisesta mahdollisuudesta.

Ja koska joku häviää joka tapauksessa, niin ehkä urheilussa ei olekaan pohjimmiltaan kyse voittamisesta vaan tappion käsittelemisestä. Siitä miten pystyy kohtaamaan pettymyksen arvokkaasti ja kunnioittamaan lopputulosta silloinkin, kun se ei ole mieluinen. Se on helkkarin hankala homma, enkä voi olla arvostamatta niitä valmentajia, jotka tekevät niin viikosta toiseen.

Any Given Sunday -leffassa sanotaan: ”Minä päivänä tahansa saatat voittaa tai hävitä. Pointti on siinä osaatko voittaa tai hävitä kuin mies?” Päätän tehdä parannuksen. Otan jatkossa Football Managerissa tulokset vastaan sellaisena kuin ne tulevat – tarkoittivat ne sitten vaikka putoamista tai potkuja.


Responses

  1. Näiden pelien ongelma on nykyään se että ne ovat liian monimutkaisia ja aikaa vieviä. Joskus aikanaan tuli melko paljon pelattua Championship Managereita, ehkäpä 1994-2002 -välillä, mutta kaikkein uusimmissa versiossa näpräämisen määrä on kasvanut, eikä oikein jaksa panostaa riittävästi.

    Kolme-neljä uusinta Football Manageria olen ladannut netistä kokeiluun, ja poistanut hyvin nopeasti. Esimerkiksi tuntuu siltä että treeniohjelmien viilaaminen vaikuttaa ratkaisevasti menestysmahdollisuuksiin, mikä on tietenkin ihan loogista, jos reaalimaailmaan peilaa. Kuitenkin: jos et tätä tee, et voi pärjätä. Ja se vie reilusti aikaa.

    FM 2007 on muuten minullakin viimeinen versio, jota olen jaksanut hieman enemmän pelata. Norwichin ainakin nostin kalinan kärkikamppailuun Lyonista lainalle saadun Karim Benzeman johdolla. Ne olivat vielä hienoja aikoja, ne.

    Hienoin managerimuisto on kylläkin CM Italia -94:ää pelatessa Palermoon löytämäni, tuolloin minulle täysin tuntematon 17-vuotias hyökkäävä keskikenttä nimeltään Francesco Totti. Maksoi 750k€.

    Oli muuten pelin paras ja kallein pelaaja muutaman kauden jälkeen, eli kyllä ne ainakin scoutata osaa.

    • Championship ja Football Managerin viehätyksestä paljon tulee juuri skouttauksesta. Jos pelaajien arvot olisivat täysin satunnaisia tai täysin arvattavia, hommasta menisi helposti jännitys, koska pelaajien hankkiminen on pitkälti koko pelin suola.

      Sen sijaan harjoituksia en ole jaksanut säätää minäkään. Korkeintaan olen viitsinyt viritellä erikoistilanteita uuteen uskoon. Kulmapotkukuvion toimimisesta saa yllättävän hyvät fillarit.

      Minustakin muuten tuntuu siltä, että pelin aikasyöppöys on vain kasvanut vuosien mittaan. Itselläni pelien kestoa on sentään rajoittanut se, että jaksan parhaimmilaankin valmentaa vajaan kymmenen kauden ajan. Kun tutut pelaajat eläköityvät ja kentät täyttyvät ventovieraista nimistä, on (viimeistään) aika laittaa taktiikkataulu naulaan.

  2. Yksi huomio. Hurjaa työmäärää peliä tehdessä eivät suinkaan ole tehneet pelintekijät vaan pelin tekijät. Muuten sama!😀


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: