Kirjoittanut Lari Vesander | huhtikuu 27, 2011

Otteluohjelma, vihdoinkin

Veikkausliiga siirtyi 12 joukkueen kolminkertaiseen sarjaan vuoden etuajassa. Siirtymä oli kivulias ja sekava, mutta nyt se ainakin on tehty. Liiga alkaa ensi maanantaina. Silloin kaikkien aikojen tuskaisin ja dramaattisin talvikausi on vihdoin takana.


Alun perin Veikkausliigan piti alkaa tänään, mutta sen sijaan tänään saatiinkin selville vasta pelitapa ja joukkuemäärä. Yhtään pidempään päätöksiä ei olisi voinut vitkutella. Otteluohjelma julkistettiin viisi päivää ennen ensimmäistä ottelua.

Samalla vahvistui, että Tampere United ei pelaa tällä kaudella liigassa. Unitedin pelaajia ja kannattajia käy sääliksi, mutta päätös oli silti oikea. United oli ottanut 300 000 euroa hämärää rahaa. Summa vastaa kolmannesta seuran budjetista.

On vaikea kuvitella, miksi seurapomot tarttuivat epäilyttäväksi tiedettyyn tarjoukseen. Ehkä Unitedin tilanne oli niin synkeä, että seura olisi mennyt nurin ilman singaporelaista markkinointirahaa. Kun tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja, ihmiset tuppaavat tekemään epätoivoisia ratkaisuja. Unitedin johdon epätoivoisista päätöksistä saivat kärsiä nyt sekä seura että koko suomalainen jalkapalloilu.

Tampere Unitedin ja AC Oulun talousvaikeuksien takia Veikkausliigasta tuli 12 joukkueen sarja vuosi suunniteltua aiemmin. Samalla siirryttiin olosuhteiden pakosta kolminkertaiseen sarjaan. Se tarkoittaa 33 ottelua per joukkue. Seurat ovat ratkaisusta varmaankin mielissään – ja vielä enemmän mielissään ne olisivat, jos päätös olisi tehty aikaisemmin. Seurat tuskin ovat saaneet neuvoteltua uusiksi kaikkia mainossopimuksiaan, vaikka mainoksien näkyvyys pelimäärien mukana nouseekin.

Sitä prosessia, jolla 12 joukkueen kolminkertaiseen sarjaan päädyttiin voisi haukkua vaikka kuinka ja paljon, mutta nyt en jaksa. Juuri nyt olen vain iloinen siitä, että kaikkien aikojen tuskaisin ja dramaattisin talvikausi alkaa vihdoin olla takana. Liiga alkaa olla ensi viikolla, ja haluan olla siitä innoissani, kun se vihdoin on mahdollista.


Responses

  1. Ja sen otteluohjelman voi käydä katsomassa täältä, kun liiga ei sitä vielä ole sivuilleen saanut: http://www.rops.fi/index.php?option=com_joomleague&func=showPlan&mode=1&p=99&Itemid=695

    • Kiitos, RoPS. Kiitos, Harri.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: