Kirjoittanut Lari Vesander | toukokuu 19, 2011

KuPS väänsi voiton IFK:sta

KuPS-MIFK 2-1

KuPS otti kaksijakoisessa ottelussa kotivoiton IFK Mariehamnista. Tuhlailevat vieraat hallitsivat avausjaksoa ja kotijoukkue taas toista puolikasta. Voittomaalin teki lopulta kapteeni Pietari Holopainen selällään.


IFK Mariehamnin valmentaja Pekka Lyyski kävi KuPS-ottelun jälkeen kuumana. Hän oli totaalisen pettynyt erotuomari Jari Järvisen toimintaan. ”Tuomaritoiminta ei voi olla tällaista liigatasolla. KuPS sai ensimmäisen maalinsa lahjaksi erotuomaristolta”, Lyyski puhisi.

Hän viittasi tilanteeseen, jossa Petteri Forsellia rikottiin IFK:n vaihtopenkin edessä. ”Forsellia kopautetaan jaloille, niin että kopsaus kuuluu. Vapaapotkua ei tule ja viiden sekunnin päästä pallo on meidän maalissamme.” Maaliin pelivälineen toimitti Dickson Nwakaeme, joka ohitti huonosti sijoittuneen Gustav Lånbackan komealla volleyvedollaan.

Esa Pekonen ei sulattanut Lyyskin vuodatusta. ”Turha niitä tilanteita on lähteä kaivelemaan. Jos tuomari ei vihellä, pitää olla hereillä. Me olimme. Se oli meidän hyvyyttä”, KuPS-luotsi vastasi.

Dicksonin maali oli KuPSin ainut maalia kohti suuntautunut veto avasjaksolla. IFK sen sijaan pommitti kotijoukkueen maalia kohti hyvinkin ahkerasti ja pakotti KuPS-vahti Mikko Vilmusen venymään parhaaseensa kerta toisensa jälkeen.

Muutama minuutti ennen taukoa avausjakson näkyvin kenttäpelaaja Petteri Forsell pamautti kuitenkin sellaisen pommin, että edes Vilmunen ei venynyt sen tielle. Reilusta 30 metristä lähtenyt tykki painui maaliin yläriman kautta. ”Olin ihan varma, että se leijailee yli. Sitten ylärima jysähti takana, eikä mitään ollut enää tehtävissä”, veskari totesi. ”Jos ei koita, niin ei voita”, Forsell puolestaan tuumi tykityksestään pelin jälkeen.

Tauolle mentiin tasatilanteessa, mutta IFK:n olisi pitänyt pelitapahtumien perusteella olla edellä. Se kolisutteli avausjaksolla maalipuita kahdesti ja rynni laitoja pitkin sellaisella voimalla, että Pekosen oli vaihdettava viennissä ollut Markus Joenmäki jo jakson puolivälissä Joni Nissiseen. ”Joni pelasi loistavasti. Hänen vaihtonsa oli yksi pelin ratkaisusta. Sitä ennen meitä vietiin kuin mätää kukkoa”, tauolla myös heikosti puolustaneen Miikka Ilon vaihtanut Pekonen totesi

KuPSin ongelmat olivat tältä kaudelta kovin tuttuja. Joukkueella oli ongelmia laitapakkiensa kanssa ja se oli taas jyrän alla avausjakson. Tällä kertaa joukkue ei kuitenkaan kaatunut ongelmiinsa. Se sai pelin paremmin haltuunsa toisella jaksolla ja onnistui tekemään voittomaalin kulmasta kymmenisen minuuttia ennen loppua. Voitto-osumakin oli onnekas, sillä pallo meni maaliin Pietari Holopaisen selästä. Se oli KuPSin toinen laukaus maalia kohti ja toinen osuma.

Kaikki kuitenkin lasketaan. Kotijoukkueen leirissä olikin tunnelma korkealla pelin jälkeen. ”Meillä oli ensimmäinen hyvä peli Pietarsaaressa. Sen jälkeen oli hyvä lähteä tähän matsiin”, voiton takuumies Vilmunen pohti.

IFK:lla tarjoutuu kuitenkin pikamahdollisuus revanssiin, kun joukkueet kohtaavat viikon päästä Suomen Cupin välieräottelussa Maarianhaminassa. ”Se on IFK:n historian kovin ottelu”, valmentaja Lyyski totesi.

IFK ei ollut KuPSille helppo vastus torstaina eikä se tule olemaan sitä ensi viikollakaan. ”Maarianhamina pelasi tänään erittäin hyvin. Sanoin jo kauden alla, että he tulevat menestymään, enkä muuta arvioitani nyt”, Esa Pekonen totesi.


Responses

  1. Petteri, ei Peter Forsell.

    • No niinhän siellä jo kerran luki. Nyt lukee toisenkin.🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: