Kirjoittanut Lari Vesander | heinäkuu 9, 2011

Horjumaton dynastia

Mestaruustaistelu loppui ennen alkamistaan, kun HJK kukisti Interin 4-2. Klubi on voittanut kaksi edellistä mestaruutta ja voittaa kaksi seuraavaakin. HJK-dynastialle ei näy loppua.

Se oli sitten siinä. HJK voitti eilen Interin ylivoimaisen esityksen jälkeen, otti yhdeksännen perättäisen voittonsa ja repi samalla kakkosena olevaan turkulaisryhmään kymmenen pisteen kaulan. Mestaruustaisto on nyt ohi, jos sitä koskaan olikaan.

HJK on ollut odotetun ylivoimainen. Nyt jännitetään enää, onko Klubista vihdoin menestymään myös eurokentillä. Joukkueen pelitempo ja materiaalin leveys ovat antaneet lupauksia siitä, että kyllä olisi. Tuuriakin euromenestykseen tarvitaan, mutta kaiken osuessa kohdalleen HJK:lla pitäisi nyt olla eväät kolkutella vaikkapa Eurooppa-liigan lohkovaiheen portteja – varsinkin, kun joukkue saa kaikessa rauhassa keskittyä kansainväliseen menestykseen.

Veikkausliigassa mielenkiinto kohdistuu jatkossa enää taisteluun himmeämistä mitaleista ja putoajasta. Jälkimmäisen vienee nimiinsä Rovaniemen Palloseura, joka on alkanut keskikesän helteillä osoittaa hyytymisen merkkejä. Hopean vienee puolestaan Turun Inter. Toisin sanoen liigassa suurin jännitys on nyt se, mikä joukkue voittaa pronssia. Mitalia suorastaan tyrkytetään Jyväskylään, mutta eri asia on, pystyykö JJK pitämään pistetahtinsa yllä.

Veikkausliigassa on astuttu nyt HJK-dynastian aikakauteen. Klubi on vienyt kaksi edellistä mestaruutta ja todennäköisesti vie kaksi seuraavaakin. Hopea on toista kertaa peräkkäin menossa hyvän pohjatyön tehneelle seuralle, joka on menestysmahdollisuuksien ilmaantuessa päättänyt ottaa taloudellisen riskin ja satsata mitalijahtiin oikein kunnolla. Viime kaudella KuPS voitti tällä tavoin hopeaa, tänä vuonna on Interin vuoro. Jos JJK ottaa pronssia, sen tarina noudattaa samaa kaavaa.

SIlti HJK:n kunnollinen haastaminen ei onnistu yhden kauden setelipyrähdyksillä. Siihen tarvittaisiin vuosikausien järjestelmällinen ja kunnianhimoinen työ yhdistettynä hyviin taloudellisiin resursseihin. Juuri nyt sellaisia uhkaajia ei ole näköpiirissä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: