Kirjoittanut Lari Vesander | heinäkuu 12, 2011

Eurokuume nousee Kuopiossa

KuPS on eurocup-otteluissaan erittäin hyvällä asialla. Joukkueen pelipaitaa koristaa suuri Punaisen ristin mainos.

Kuopion Palloseuran ensimmäinen euro-ottelu 20 vuoteen on nostattanut Savossa todellisen eurocup-kuumeen. Ylihuomenna pelattavaan otteluun romanialaista Gaz Metania vastaan on myyty lippuja sellaisella tahdilla, että ne ovat loppuneet jo muutamasta ennakkomyyntipaikasta. Toimitusjohtaja Jarmo Heiskasen mukaan lippuja on kuitenkin toimitettu myyntipisteisiin lisää. ”Voi olla, että lippuja jää myytäväksi pelipäivällekin, mutta silloin niitä riittää vain nopeimmille”, Heiskanen sanoo.

Toimitusjohtajalla on syytä tyytyväisyyteen, eikä pelkästään vilkkaan lipunmyynnin ansiosta. Ilon aiheeksi sopii hyvin myös tänään paljastettu KuPSin europelipaita, jota koristaa suuri Punaisen ristin mainos. Vastaavanlaista hyväntekeväisyyttä on tehnyt Euroopassa lähinnä Barcelona, jonka viiden vuoden paitasopimus Unicefin kanssa päättyi tähän kauteen.

Pelaajilta uusi paita sai välittömästi kiitosta. ”Komean näköinen kolttu. Joskus olen pelannut sellaisessa paidassa, jossa ei ole paljon keltaista näkynyt”, hyökkääjä Ilja Venäläinen toteaa ja lisää: ”Tämä paita on erittäin hieno vetää päälle.”

Pelaajien lisäksi KuPSin ratkaisu on kiitellyt Euroopan jalkapalloliitto UEFA. Eurocup-joukkueet saavat kantaa paidassaan vain yhden, UEFAn hyväksymän sponsorin nimeä. Punaiselle ristille kattojärjestö näytti välittömästi vihreää valoa kiitosten kera. ”Ja eikös isossa kirjassakin sanota, että tässä merkissä olet voittava”, Heiskanen naurahtaa ristiin viitaten.

Hänen mukaansa Punaisen ristin mainoksen laittamisen KuPSin paitaan mahdollisti joukkueen eurocup-sponsori Hartwall. KuPS ei saa Punaisen ristin mainoksesta euroakaan, hyväntekeväisyysjärjestö taas saa ilmaista näkyvyyttä ja lopulta hieman rahaakin. ”Kun euroturnee joskus loppuu, nämä pelipaidat huutokaupataan ja niistä saadut rahat lahjoitetaan Punaiselle ristille”, Heiskanen sanoo ja lisää, että mikäli KuPS selviää romanialaisesta avausvastustajastaan, Punaista ristiä nähdään joukkueen eurocup-otteluissa enemmänkin.


Responses

  1. ”KuPS ei saa Punaisen ristin mainoksesta euroakaan”

    Kaipa se KuPS kuitenkin Hartwallilta (erikoinen sponsori pohjoissavolaisille muuten) rahat nappaa, jolloin seuran kannalta on aivan sama mitä rintaan läntätään?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: