Kirjoittanut Lari Vesander | elokuu 7, 2011

Kuninkaan viimeinen maali

Jyväskylässä saatettiin todistaa lauantaina Jari Litmasen pelaajauran viimeistä liigamaalia – ja millainen ura se on ollutkaan!

Lauantai-iltana Harjun stadionin ennätysyleisö, lähes 5 600 katsojaa nousi seisomaan. He tervehtivät Jari Litmasen tuloa kentälle. Vähempää vierasjoukkue HJK:n elävä legenda ei olisi ansainnutkaan. Litmanen kiitti suosionosoituksista parhaalla – tai ehkä pahimmalla – mahdollisella tavalla ja teki heti ensimmäisellä kosketuksellaan maalin. Yleisö taputti jälleen – ja syystäkin. He saattoivat todistaa maansa historian parhaan jalkapalloilijan viimeistä liigamaalia.

Ja millainen ura Litmasella on ollutkaan. Hän on voittanut seuratasolla kaiken mahdollisen (Suomen mestaruutta lukuun ottamatta) ja päätynyt Suomessa linnan juhliin, postimerkkiin ja patsaaseen. Silti hänestä on kirjoitettu varsin vähän. Siksi olin innoissani, kun löysin hiljattain Simon Kuperin kirjoittaman henkilöjutun Litmasesta.

Kuperin vuonna 2000 kirjoittama artikkeli on vain kolmen sivun mittainen, mutta niiden aikana hän saa Litmasesta enemmän irti kuin oikeastaan koko suomalaislehdistö tällä vuosituhannella. Kuper kertoo Litmasen rakastavan rakastaa jalkapallovisailuja ja olevan lähes pakkomielteisen kiinnostunut kaikesta jalkapalloon liittyvästä (”suureksi suomalaiseksi jalkapalloilijaksi tuleminen vaatii ihmiseltä tiettyä pakkomielteisyyttä”, Kuper huomauttaa). Lisäksi hän kertoo Litmasen olevan karjalaisten sukujuuriensa takia todellinen suomalaispatriootti, joka laulaa aina Maamme-laulun ääneen (”iho kananlihalla”, oli Litmanen vielä tarkentanut).

Erityisen mielenkiintoisia ovat Kuperin huomiot Litmasen harkitsevasta uran rakentamisesta ja ajasta Hollannissa. ”Litmanen suunnitteli uraansa yhtä huolellisesti kuin nuoret poliitikot. Myöhäisteininä hän teki Euroopan-kiertueen selvittääkseen, missä seurassa hän oppisi eniten.” Vastaus oli lopulta Amsterdamin Ajax, jonne Litmanen päätyi Barcelonan silloisen managerin Johan Cruyffin suosittelemana.

Litmanen saapui Amsterdamiin 1992. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi lähinnä reserveissä tai ”stalkkasi” vaihtopenkiltä Ajaxin silloista kymppipaikan pelaajaa Dennis Bergkampia. Vuotta myöhemmin Litmanen korvasi Bergkampin. Pari vuotta myöhemmin hän oli voittanut kaksi Hollannin mestaruutta sekä Mestareiden liigan (sekä kummankin kilpailun maalikuninkuuden). Hän oli (lainaus Kuperilta) ”luultavasti maailman paras hyökkäävä keskikenttäpelaaja”.

Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Litmanen olisi ollut maailman näyttävin pelaaja. Litmanen on aina ollut joukkuepelaaja, joskin erittäin tehokas sellainen. ”Hänen loistokkuutensa on anonyymia. Litmanen harvoin pujottelee tai niittaa pallon verkkoon 30 metristä. Tyypillisesti hän lähettää tarkan syötön laitaan ja hiipii boksiin viimeistelemään hyökkäykseen”, Kuper kirjoittaa.

Silti hänen taidoistaan ja merkityksestään joukkueelle ei ollut epäilystäkään. Amsterdamilaiset rakastivat häntä – ja rakastavat edelleen. ”Kaikista niistä pelaajista, jotka Ajax menetti 90-luvulla – Davids, Bergkamp, Kluivert, De Boerin veljekset – yleisö ikävöi eniten tätä suomalaista”, Kuper sanoo.

Kun Litmanen ilmoitti lähtevänsä Ajaxista, kaikki itseään arvostavat eurooppalaiset suurseurat olivat hänen perässään. Ratkaisun uudesta osoitteestaan Litmanen teki jälleen pitkän ja tarkan puntaroinnin jälkeen. Hän otti huomioon pitkän ja laajan loukkaantumishistoriansa ja valitsi Barcelonan, koska joukkueella oli laaja rinki. A-maajoukkueen kapteeni päätteli, ettei hänen tarvitsisi pelata Barcelonassa joka viikko. Siinä hän oli liiankin oikeassa. Litmanen pelasi 1,5 Barcassa viettämänsä kauden aikana vain 21 ottelua.

”Litmasen suurin ongelma on, että hän on suomalainen”, Simon Kuper kirjoittaa. ”Loistava suomalainen jalkapalloilija on kuin loistava tshekkiläinen auto: se ei koskaan saa ansaitsemaansa kunnioitusta. Jos Litmanen ei olisi suomalainen, hänet olisi valittu vuoden 1995 parhaaksi pelaajaksi.”

Suomalaisuudesta johtuen Kuperin näkemys Litmasen tulevaisuudesta ei ollut 11 vuotta sitten erityisen valoisa: ”Litmanen on tuomittu ansaitsemattomaan unohdukseen. Hän muuttuu pian pelkäksi yksittäiseksi kysymykseksi rakastamissaan futisvisoissa.”

Näin kirjoittaessaan Kuper aliarvioi yhden tärkeän seikan: Litmasen rakkauden lajiin. Se palo on pitänyt lahtelaisen käynnissä loukkaantumiskierteiden keskellä ja saanut hänet kaivamaan Copa Mundialit kaapista yhä uudestaan.

Kuperia ei voi oikeastaan tuomita virhearviostaan, sillä suomalaistoimittajat syyllistyivät siihen itsekin 2000-luvun alussa pommittaessaan A-maajoukkueen kapteenia vuosikaudet samalla kysymyksellä: ”Milloin lopetat urasi?” Lopulta he ymmärsivät saman kuin Kuper viime vuonna, kun hän kasasi artikkeleitaan Football Men -kirjaan ja kirjoitti niihin epilogeja. Litmasen kohdalla epilogi kuului näin:

”Kun kirjoitan tätä, lähes 40-vuotias Litmanen pelaa edelleen – FC Lahdessa ja Suomen maajoukkueessa. Syyskuussa hän teki saksipotkulla maalin AC Oulua vastaan. Litmanen on nyt pelannut maaotteluita neljällä eri vuosikymmenellä. Hänen lopettamisestaan on huhuttu, mutta voi olla ettei hän lopeta koskaan. Tämä mies vain todella pitää jalkapallon pelaamisesta.”

Jälkimmäinen lause on täyttä totta. Litmasen peli-ilon pystyi jälleen eilen aistimaan Harjulla, kun hän teki maalinsa jälkeen pikaspurtin ja vaati heti sen jälkeen naureskellen vaihtoa.

On mahdotonta kuvitella Litmasen jättävän jalkapalloa. Silti tosiasia on, että parin ehjemmän kauden jälkeen ikä ja vammat tuntuvat saaneen hänet taas kiinni. Hän on pelannut kauden aikana HJK:ssa vain 207 minuuttia. Kauden päätteeksi 40-vuotias Litmanen voittaa uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Ehkä hän sitten malttaa jättää pelikentät nuoremmille ja keskittyä valmentamiseen, jossa hänellä on todella paljon annettavaa.


Responses

  1. Kuperin Litmas-juttu julkaistiin aikoinaan The Guardianin Observer-liitteessä juuri ennen Suomen ja Englannin välistä MM-karsintaottelua. Juttu löytyy netistä edelleen kokonaisuudessaan: http://www.guardian.co.uk/football/2000/oct/08/newsstory.sport15

    Suomi-Englanti-ottelusta tuli lopulta yksi 2000-luvun suurista Litti-hetkistä. Peli päättyi 0-0, mutta parhaiten paikalla olleelle nuorukaiselle jäi mieleen tämä temppu: http://www.youtube.com/watch?v=1h6Gie4wKhI

    Ottelun jälkeen englantilaiset valittelivat kovaa tuulta ja Olympiastadionin epätasaista alustaa. Entinen maajoukkuepelaaja Chris Waddle vastasi valitukseen kysymällä: ”miten sitten on mahdollista, että alusta tasoittui ja tuuli tyyntyi joka kerta, kun Litmanen sai pallon?”

  2. Mainio teksti. Tunteisiin vetoavaa maalailua ja tanakkaa asiaa. Mielestäni on myös mukavaa, että tuot aika ajoin esiin Simon Kuperin oivia kirjoituksia. Mies kun on jalkapalloilevan maailman yksi suurimmista näppäimistöllään taidetta tekevistä. Litmanen puolestaan enemmän nappiksillaan taidetta tarjoava.

    • Kuper on tosiaan yksi futismaailman terävimmistä kynistä. Suomessa futistoimittajat lainailevat hänen tekstejään viljalti, mutta valtaosa tekee sen käsittämättömästi ilman mitään viittauksia. Tuorein esimerkki tästä on pelaajien sopeuttamista käsittelevä juttu IS Brittifutiksessa, jossa Saku-Pekka Sundelin referoi Kuperin tekstiä kappaletolkulla antamatta mitään kredittejä (mikä on harmi, koska juttu on muuten hyvä). Otetaan esimerkkikappaleet:

      ”Real Madrid maksoi aikonaan Nicolas Anelkasta 22 miljoona, mutta kukaan ei vaivautunut näyttämään ihmiskammoiselle ranskalaiselle edes paikkaa pukukopissa. Arka 20-vuotias ei uskaltanut puhua ongelmistaan seuralle vaan valitteli ranskalaislehdille olevansa hyljeksitty.” (IS Brittifutis)

      ”Real Madrid spent £22 million buying Anelka from Arsenal. They then spent nothing on helping him adjust. On day one the shy, ankward 20-year-old reported at the club, and found there was nobody to show him around. He hadn’t even been assigned a locker in the changing-room. Several times that first morning he would take a locker that semmed to be unused, only for anothet player to walk in and claim it. Anelka doesn’t seem to have talked about his problems to anyone at Real. Nor did anyone at the club ask him. Instead he talked to France Football…” (Simon Kuper & Stefan Szymanski: Why England Lose)

      Tuossa ei ole enää kyse vapaiden faktojen käytöstä vaan puhtaasta referoinnista. Urheilulehdessä Kuperia on ryöstöviljelty vielä röyhkeämmin. Siellä taisi olla keväällä useamman sivun juttu Bert Trautmannista, joka oli hyvin pitkälti Kuperin vuonna 1997 kirjoittaman ja vastikään ilmestyneessä Football Men -kirjassa julkaistun jutun referointia. En tiedä, miksi osa urheilutoimittajista ei osaa tai halua lainata oikeaoppisesti. Olisi lukijankin etu tietää mistä tieto on peräisin ja (varsinkin Kuperin tapauksessa) mistä sitä saa lisää.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: