Kirjoittanut Lari Vesander | syyskuu 9, 2011

Pakkopunaisten aika on ohi

TPS-HJK-ottelun rankkarisoppa osoitti jälleen kerran, että rangaistuspotkun ja ulosajon tuomitseminen samasta tilanteesta on usein aivan liian raaka ratkaisu.

Eilinen liigaottelu TPS:n ja HJK:n välillä ratkesi ikävästi pelin 37. minuutilla, kun erotuomari Mattias Gestranius tuomitsi TPS:lle rankkarin ja ajoi HJK:n Sebastian Sorsan ulos. Rankkarin kutsuminen kevyeksi olisi vähättelyä.

Erotuomari Mattias Gestraniukselle sattui virhe. Hän tiesi sen itsekin. Gestranius tuli ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuutensa tunnustamaan erheensä ja pyytämään sitä anteeksi. Se oli suoraselkäistä toimintaa.

Kun Palloliitto vielä tänään pyyhki HJK:n pyynnöstä Sebastian Sorsalle tilanteesta langetetun pelikiellon, vahingot saatiin minimoitua. Loppu hyvin kaikki hyvin? Ei aivan. Ennen erheellisesti vihellettyä rankkaria HJK johti ottelua 0-1, mutta TPS tuli rankkarista tasoihin ja teki toisella jaksolla ohi. Toisin sanoen Gestraniuksen tuomio ratkaisi ottelun tai ainakin käänsi sen suunnan.

Ongelman ydin ei kuitenkaan ole yksittäinen erotuomarivirhe, ne tuppaavat tasoittumaan kauden mittaan, vaan jalkapallosäännöt, joiden takia eilisen kaltaiset tilanteet ovat mahdollisia – elleivät suorastaan todennäköisiä. Kun ilmeisen maalintekomahdollisuuden viemisestä seuraavan punaisen kortin piti vähentää maalipaikoissa tehtäviä rikkeitä. Sen sijaan se on vähentänyt rangaistuspotkuja (esimerkiksi KuPS on saanut tällä liigakaudella vain yhden rankkarin) – ja nostanut erotuomarin yksittäisen päätöksen vaikutukset toiseen tai kolmanteen potenssiin.

Ongelma on siinä, että nykysäännöt ovat muuttaneet rangaistusalueella tapahtuvat kontaktit äärimmäisen mustavalkoisiksi. Monessa tilanteessa erotuomarilla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko viheltää rangaistuspotku ja antaa punainen tai sitten olla tekemättä mitään. Rangaistuspotkun viheltäminen ja punaisen kortin antaminen ovat jo yksittäin kovia ratkaisua, kimppadiilinä niistä tulee usein paketti, joka väistämättä kääntää pelin kulun.

Tiukan paikan tullen pakkopunaisen sääntö tunkee erotuomarin pakkorakoon, josta hän ei voi tulla voittajana ulos. Osa näistä tilanteista on sellaisia, joissa kumpikin vaihtoehto on väärä: pilkku pitäisi viheltää, mutta punainen kortti olisi oikeusmurha.

Ja sitten on eilisen kaltaisia tilanteita, joissa punaisen kortin sääntö maksimoi inhimillisen erehdyksen. Sorsa ei yrittänyt vahingoittaa Riskiä, joten ilman pakkosääntöä Gestranius olisi antanut tilanteesta korkeintaan keltaisen kortin. Sellaista harkintatilaa ei Gestraniukselle kuitenkaan annettu. Hän oli pakotettu tuomitsemaan heppoisesta tilanteesta maksimirangaistus, koska hän katsoi arvioi tilanteessa tapahtuneen ”vapaapotkun” arvoisen rikkeen.

Erotuomarit eivät itse valita säännöistä julkisesti, mutta sikäli kun tiedän, he eivät pidä pakollisten punaisten antamisesta. Miksi pitäisivätkään? Erotuomarit ovat sääntöjen asiantuntijoita. He ovat parhaimmillaan silloin, kun heidän annetaan käyttää tietämystään ja tulkita sääntöjä. Pakollisen punaisen sääntö maalitilanteissa ei anna tähän mahdollisuutta. Siksikin sen aika on ohi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: