Kirjoittanut Lari Vesander | lokakuu 10, 2011

Urheilu on reilua

Ei ole olemassa menestynyttä mutta huonoa 100 metrin juoksijaa tai Mestarien liigassa pelaavaa hyökkääjää, joka vain sattui olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sen sijaan huonoja laulajia kuullakseen ei tarvitse kuin avata radio.

Jokainen joka on joskus pelannut jalkapalloa tietää, ettei se ole aina reilua. Pallo pomppaa epäonnekkaasti juuri, kun sen on potkaisemassa takayläkulmaan. Erotuomari ei näe vastustajan selviäkään virheitä. Takareidessä vihlaisee sillä samalla hetkellä, kun on ryntäämässä läpiajoon. Ja kun jalkapalloa katsoo, epäreiluus vaikuttaa entistä ilmeisemmältä.

Silti urheilu on maailman oikeudenmukaisimpia asioita. Jalkapallo on äärimmäisen reilua, jos sitä vertaa taiteeseen tai vaikka elämään. Jos ette usko minua, niin kuunnelkaa kirjailija Nick Hornbya:

”Urheilu ja elämä, varsinkaan taiteellinen elämä, eivät ole täysin rinnastettavissa. Urheilussa on mahtavaa muun muassa se, että kaikki on julman selkeää: ei ole esimerkiksi olemassa huonoa 100 metrin juoksijaa tai toivotonta mutta onnekasta keskuspuolustajaa; urheilussa taidot käyvät aina ilmi. Eikä liioin ole olemassa tuntematonta huippuhyökkääjää joka näkee nälkää jossain pahaisessa hökkelissä, sillä kykyjenetsintä on järjestelmällistä ja idioottivarmaa.

Sitä vastoin on paljon huonoja näyttelijöitä ja muusikoita ja kirjailijoita, jotka pärjäävät hyvin, jotka ovat sattuneet olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai tunteneet oikeita ihmisiä tai joiden lahjakkuus on käsitetty väärin tai tullut yliarvioiduksi.”

Hornby kirjoitti ylläolevan 20 vuotta sitten kirjassaan Hornankattila. Jos Hornby oli tuota mieltä jo 1990-luvun alun Englannissa, niin mitä hän sanoisikaan nyt, kun yli 60 prosenttia Valioliigan pelaajista on ulkomaalaisia? Ehkä Hornby sanoisi suurten jalkapalloseurojen ennen näkemättömän tiukasta ja kattavasta skouttausverkosta saman kuin toimittaja Simon Kuper: ”Kuten entisen Itä-Saksan Stasi, Arsenalin kyvynetsijät näkevät kaiken.”

Jos potentiaalisia tieteentekijöitä etsittäisiin ja valmennettaisiin yhtä ponneekkaasti, syöpä ja flunssa olisi parannettu jo ajat sitten.

Mutta toisaalta juuri tämä tiukka kilpailu tekee jalkapallosta entistäkin oikeudenmukaisemman. Pelkällä synnynnäisellä lahjakkuudella ei enää pitkälle pötkitä.

Otetaan savolaisille tuttu esimerkki: Dickson Nwakaeme. Dickson on tähti, kulttipelaaja ja parhaimmillaan kenties maagisin taituri, joka suomalaisilla liigakentillä on nähty. Ongelma vain on siinä, että hän ei ole ammattilainen. Siksi hän pelaa Suomessa.

Kärjistäen voi sanoa, että taidot voivat tehdä tähden ja persoona kulttipelaajan, mutta vasta asenne tekee ammattilaisen. Ja tehdäkseen uran pitää olla ammattilainen. On kuvaavaa, että Aki Riihilahti ja Shefki Kuqi ovat tehneet paljon mittavamman uran kuin mihin Dickson tulee todennäköisesti koskaan yltämään.

Jos näin käy, se ei minusta sodi jalkapallon oikeudenmukaisuutta vastaan. Todellinen taito on muutakin kuin näppärää pallonkäsittelyä. Todellinen lahjakkuus on ennen kaikkea lahjakkuutta harjoitella paljon.


Responses

  1. Sivuhuomautuksena sanottakoon vielä, että suosittelen Hornbyn Hornankattilaa kaikille, jotka eivät ole sitä vielä lukeneet.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: