Kirjoittanut Lari Vesander | joulukuu 1, 2011

Mestarin ei tarvitse voittaa kaikkia

Suosikit eivät välttämättä pärjää paremmuutensa turvin vaan siksi, että niiden epäonnistuminen on tehty niin vaikeaksi. Suurien jalkapallomaiden reitti mitalipeleihin on huomattavasti helpompi kuin pienempien.

Mestarin pitää pystyä voittamaan kaikki. Vanha viisaus kuulostaa jylhältä, mutta se ei pidä arvoturnauksissa paikkaansa. MM-kisoissa mestarijoukkue pelaa seitsemän ottelua. Kun joukkueita kisoissa on 32, jää mestareilta kohtaamatta ainakin 24 joukkuetta – lähes 80 prosenttia potentiaalisista vastustajista.

Ja mitä tulee jäljelle jäävään 20 prosenttiin, niin se koostuu harvoin kisajoukkueiden kermasta. Tämän huomaa, kun katsoo edellisten mestareiden turnausteitä. Espanja kohtasi toissakesänä MM-kisoissa Sveitsin, Hondurasin, Chilen, Portugalin, Paraguayn, Saksan ja Hollannin. Vuonna 2006 Italia eteni mestariksi kohtaamalla Ghanan, USAn, Tshekin, Australian, Ukrainan, Saksan ja Ranskan.

Brasilia taas kampesi vuonna 2002 tieltään Kiinan, Turkin (kahdesti), Costa-Rica, Belgian, Englannin ja Saksan. Ja Ranskan reitille kultajuhliin päättyneissä kotikisoissa osuivat puolestaan Etelä-Afrikka, Saudi-Arabia, Tanska, Paraguay, Italia, Kroatia ja Brasilia.

EM-kisoissa taso on hieman kovempi, mutta ei mahdottoman. 3,5 vuotta sitten Espanja kaatoi kultatiellään Venäjän (kahdesti), Ruotsin, Kreikan, Italian ja Saksan. Kahdeksan vuotta aiemmin Italia kepitti alkulohkossa Turkin, Belgian ja Ruotsin. Pudotuspeleissä Azzurrin alle jäivät Romania, Hollanti ja finaalissa Ranska oli sitten lopulta liikaa.

Tein äskettäin analyysin siitä, miten suuret jalkapallomaat ovat pärjänneet turnauksissa. Useimmiten ne ovat pärjänneet hyvin. Tämä ei johdu pelkästään joukkueiden hyvyydestä, vaan siitä, että isojen futismaiden täydellisestä epäonnistumisesta on tehty hyvin hankalaa. Isot jalkapallomaat pääsevät usein helppoon alkulohkoon, jonka voitettuaan ne saavat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaansa vielä helpohkon vastustajan. Monesti ykköskoriin laitettu futisjättiläinen joutuu kunnon testiin vasta pelatessaan pääsystä kahdeksan tai neljän parhaan joukkoon.

Jos viimeisimmistä arvokisoista haluaa etsiä kovimman ja eniten kunnioitusta herättävimmän mestaruustien, niin sellainen oli ilman muuta Kreikan reitti Euroopan mestariksi viisi vuotta sitten. Kreikka joutui kohtaamaan ensin alkulohkossaan Espanjan, Venäjän ja Portugalin. Sen jälkeen puolivälierissä tuli vastaan hallitseva mestari Ranska ja semifinaalissa vielä kisojen kenties vahvinta peliä siihen saakka esittänyt Tshekki. Kreikka selvitti ne kaikki, ja lopulta vielä finaalissa uudestaan Portugalin. Vihasin Kreikan pelityyliä niin että ikeniin sattui, mutta en voi ikimaailmassa väittää, etteikö joukue olisi ansainnut voittoaan.

Kreikka oli siitä erikoinen yllättäjä, ettei sen yllätys perustunut vain yksittäiseen tulokseen. Sen oli voitettava mestariksi päästäkseen ”kaikki” – ainakin kaikki kovimmat. Isompien jalkapallomaiden ei tarvitse. Kisakaavio tasoittaa niiden tietä huomattavasti.

Kisakaavio ei kuitenkaan estä yllätyksiä, vaan se päinvastoin moninkertaistaa ne. Toisinaan jo yksi yllättävä tulos alkulohkon ottelusta riittää siihen, että ennakkokaavailut heittävät häränpyllyä.

Näin kävi esimerkiksi viime EM-kisoissa, kun Kroatia voitti Saksan. Kroatia varmisti samalla lohkovoittonsa, ja kun Portugali oli tehnyt edellisenä päivänä samoin, oli varmaa, että joko Kroatia, Tshekki tai Turkki selviäisi neljän parhaan joukkoon. Lopulta välieriin ylsi Turkki, jonka menestystä pidettiin kisojen suurimpana yllätyksenä.

Kisakaaviota vääristää usein sekin, että isäntämaalle/maille halutaan pedata mahdollisimman helppo kisareitti. Jos suuri ennakkosuosikki kompuroi helpon isäntävetoisen lohkon ”vastakappaleessa”, joku joukkue voi saada MM-kisatasollakin äärimmäisen helpon tien mitalipeleihin saakka.

Näin kävi kesällä 2002, kun suurin MM-suosikki Argentiina romahti ja Ruotsi venyi kuolemanlohkon voittoon. Yhtäkkiä yhdestä välieräpaikasta olivat kisaamassa lohkovoittajat Ruotsi ja (naurettavan helpon lohkonsa voittanut) Japani sekä Senegal ja Turkki. Lopulta hedelmän korjasi jälleen Turkki. Turkkilaiset voittivat kisoissa Kiinan, Japanin, Senegalin ja Etelä-Korean ja korjasivat siitä palkkioksi pronssit.

Tulevan kesän EM-kisoissa isäntämaita on peräti kaksi: Puola ja Ukraina. Kumpikaan ei kuulu kisojen ennakkosuosikkeihin, mutta ne vievät silti puolet ykköskorin paikoista huomisessa alkulohkoarvonnassa. Arvonta-asetelma on niin epätasapainoinen, että huomenna valetaan varmasti vankat pohjat ensi kesän yllätyksille. Analysoin alkulohkot ja kisakaavion huomenillalla arvonnan jälkeen.


Responses

  1. ”Kahdeksan vuotta aiemmin Italia kepitti alkulohkossa Turkin, Belgian ja Ruotsin. Pudotuspeleissä Azzurrin alle jäivät Romania, Hollanti ja finaalissa Ranska.”

    Italia oli kyllä johdossa 90 minuutin kohdalla, mutta lopulta Ranska taisi viedä voiton… Ranska kohtasi kisataipaleellaan Tanskan, Tshekin, Alankomaat, Espanjan, Portugalin ja Italian. Välierävastustajaa lukuunottamatta kaikki entisiä Euroopan mestareita ja sittemmin myös Portugali on yltänyt loppuotteluun. Varsin kova reitti tuokin, vaikka Tanska ja Tshekki eivät noissa kisoissa olleet aivan parhaimmassa iskussaan.

    • Näinhän se meni. Kiitos hereillä olosta, virhe on nyt korjattu.

      Italian kohdalla tarkoitus oli tosiaan demonstroida, kuinka kisaurakan vaikeusaste nousee usein vasta ensimmäisen pudotuspelin jälkeen. Ranska edustaa taas kovempaa reittiä. Ranska, Hollanti, Tshekki ja Tanska muodostivat noiden kisojen kuolemanlohkon. Uskon, että Tshekki olisi raivannut tuolloin tiensä jatkoon mistä tahansa muusta alkulohkosta, mutta Ranska ja Hollanti olivat yksinkertaisesti liian kovia.

  2. Kaaviotaktikointi tai pelkkä puhdas arpaonni ovat merkittävä osa turnauspelaamista. Kreikan kohdalla tulee muistaa, että maan onneksi vuonna 2004 isoista maista Italia, Espanja ja Saksa olivat niin huonoja, että jäivät alkulohkoon. Myöskään Ranska ei ollut parhaimmillaan. Kreikka sai lisäksi vastaansa taktisesti sille hyvin sopineet Espanjan, Tsekin ja Portugalin, jotka pelasivat enemmän tai vähemmän avoimesti. Uskallan väittää, että esim. Ruotsi olisi ollut paha vastustaja helleeneille. Kreikan vastustajat olivat vaikeita, mutta kuitenkin sille parhaiten sopivia.

    Historiassa vaikein polku lienee ollut Ranskalla 1986. Joukkueen olisi loppuotteluun päästäkseen pitänyt kaataa ensin Italia ja Brasilia ja sen jälkeen Saksan ltv., MM-historian kaikkien aikojen kolme parhaiten menestynyttä maata. Loppuottelussa olisi tullut vastaan maratontaulukon nelonen, Argentiina.

    Mestaruuteen päättyneistä poluista eräs vaikeimmista on varmasti ollut Italia 1982. Se voitti ensin jatkolohkossa hallitsevan maailmanmestarin Argentiinan sekä Brasilian. Välierissä vastaan tuli vuosien 1974 ja -82 pronssijoukkue Puola sekä loppuottelussa silloinen Euroopan mestari Länsi-Saksa. Myös Argentiinan tie mestaruuteen 1978 oli kivikkoinen. Eräs kaikkien aikojen kovimmista alkulohkoista, seurana Italia, Ranska ja Unkari. Jatkolohkossa vastassa oli Puola, Brasilia ja Peru sekä finaalissa edellisen turnauksen hopeamitalisti Hollanti. Brasiliaahan Argentiina ei tosin voittanut, vaan loppuotteluun pääsijä ratkesi maalierolla kuuluisassa päätösottelussa Perua vastaan.

  3. Maailmanmestaruustaipaleella on tietenkin otettava huomioon, että vuoteen 1978 saakka kilpailu oli 16-joukkueinen (kuten edelliset Euroopan mestaruudet). 98:sta lähtien turnaus on ollut 32-joukkueinen, jolloin tasoero 16-joukkueiseen Euroopan mestaruusturnaukseen on ilmeinen. Nythän seuraavat Euroopan mestaruuskilpailut ovat sitten 24-joukkueiset, jolloin käytännössä alkutaipale helpottuu myös näissä kisoissa.

    Eli nuo alkupään maailmanmestaruuskisat ovat olleet jokseenkin tiukkoja – kuten edellisessäkin kommentissa jo viitattiin. Nykyinen 32-joukkueen systeemi on taas tuonut noita ’helppoja’ pelejä tai maita, kuten jo Lari aikaisemmin blogissa totesi.

    Enpä ollut tältä kannalta tätä itse ajatellut. Aiheestahan on ollut jonkin verran keskustelua, mutta Larin esimerkit valaisivat hyvin nykyistä tilannetta.

    • 24 joukkueeseen siirtyminen helpottaa kisamaiden urakkaa kahdella tavalla – taso laskee kun joukkuemäärä nousee ja lisäksi aiempaa suurempi prosentti joukkueista pääsee jatkoon. Jos 24 joukkueesta karsitaan 16 pudotuspelijoukkuetta, vain kolmannes mukana olevista maista putoaa; normaalistihan alkulohkojen jälkeen turnauksesta putoaa puolet joukkueista.

      Nuo 24 joukkueen MM-kisat (eli vuodet 1982-1994) olisivat tässä mielessä ihan oman tarkastelunsa arvoinen kohde. Tosin vuonna 1982 ei pelattu normaaleja pudotuspelejä vaan kauheat puolivälierälohkot. Sen jälkeen on edettiin niin, että kuudesta lohkokolmosesta neljä pääsi jatkoon. Se sopi suurille maille hyvin, sillä jatkopeleistä karsiutuakseen täytyi tumpeloida jokseenkin täydellisesti.

      Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ainoat oikeat joukkuemäärät arvoturnauksille ovat 8, 16 ja 32.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: