Kirjoittanut Lari Vesander | joulukuu 31, 2011

Tony Cascarinon salatut elämät

Vuonna 2000 julkaistu ”Full Time – the secret life of Tony Cascarino” on vaikuttava kirja. Se on avoin tilitys uransa loppusuoraa etenevän maajoukkuehyökkääjän arjesta ja peloista.

Liikunta on terveellistä, mutta urheilija ei tervettä päivää näe. Polvivaivoista kärsivä Tony Cascarino on tästä kävelevä esimerkki. Paitsi että aamuisin 37-vuotiaan hyökkääjäkonkarin käyntiä ei voi oikein kävelyksi kutsua.

”Päivän ensimmäinen askel on aina tuskaisin. Nostan kantapäätäni lattiasta ja taivutan jalkaa varovasti. Sitten otan tukea sängynpäädystä ja siirrän painoni vasemmalle jalalle. Sen jälkeen kun olen klenkannut vaatekaapilta vessan kautta keittiöön kävelen jo melkein normaalisti.”

Cascarino on ollut ammattipelaaja lähes 20 vuoden ajan. Sitä ennen hän toimi raksamiehenä ja kampaajana. ”Ammattifutis on paljon hauskempaa kuin rakentaminen tai hiusten stailaaminen. Siitä myös maksetaan paremmin”, hän kirjoittaa.

Futisammattilaisuus tuo pajon muitakin etuja: ”Me matkustamme ykkösluokassa, yövymme parhaissa hotelleissa, syömme hienoimpia ruokia, käytämme design-vaatteita, ajamme nopeimmilla autoilla eikä meidän tarvitse koskaan jonottaa päästäksemme kirurgin, tohtorin tai hammaslääkärin luo.”

Lisäksi jalkapalloilijoita palvotaan kuin pop-tähtiä. Futisammattilaisuus on kaikkea mistä voi unelmoida, mutta siihenkin voi kyllästyä parissakymmenessä vuodessa. Se voi muuttua jopa kuluttavaksi. ”Viime aikoina pelaaminen ja harjoittelu on ollut tappavan tylsää. Toisinaan makaan peliä edeltävänä iltana viiden tähden hotellin luksus sängyllä ja tuijotan huipputyylikästä kattoa – ja tunnen olevani vankisellissä”, Nancyssä ammatikseen pelaava Cascarino tunnustaa.

Mihin rahat menivät?

Eikä futisammattilaisen elämä ole ollut aina herkkua aikaisemminkaan. Oman joukkueen kannattajat ovat buuanneet Cascarinolle. Hänen poikaansa on kiusattu isänsä huonojen esitysten takia. Celticissä pelatessaan Cascarino ei saanut olla rauhassa edes kadulla.
”Olin shoppailemassa poikani ja raskaana olevan vaimoni kanssa, kun kannattaja pysäytti minut ja antoi kriittisen arvionsa:
– Sä olet ihan saatanan paska!
Glasgow on heimovihan pääkaupunki maailmassa, ja ystäväni olivat varoittaneet minua reagoimasta, kun törmään Rangers-faneihin. Tämä kaveri oli kuitenkin aivan raivoissaan.
– Vitun runkkari, hyödytön läski paskiainen!
– Rauhoitu nyt vähän. Etkö huomaa, että olen poikani ja vaimoni seurassa, pyysin.
– Sä olet ihan vitun paska, hän sanoi. – Ja minä olen Celtic-fani.”

Cascarino tietää olevansa risteyksessä. Hän kysyy joka päivä itseltään, kuinka pitkään hän pystyy jatkamaan pelaamista. Vastaus on aina sama: en tiedä. Ikä näkyy harmaina hiuksina, jotka hän värjää säännöllisesti (ja varsinkin ennen sopimusneuvotteluja) piiloon. Se tuntuu polvessa joka aamu ja usein muulloinkin. ”Kahdeksan vuoden ajan olen ottanut tulehduskipulääkkeitä ennen jokaista peliä ja jokaisen pelin jälkeen. Lääkkeet aiheuttavat kaaoksen vatsassani ja kärventävät perseeni ripulilla, mutta kun pallo painuu verkkoon ja katsomo huutaa nimeäni, se tuntuu pieneltä uhraukselta.”

Eräänä iltana Cascarino istuu alas ja laskee mitä hän on 19 kaudellaan tarkalleen ansainnut. Kun palkat ja bonukset on ynnätty, lopputulos on aluksi toivoa antava: Cascarino on tiennanut urallaan 2,3 miljoonaa puntaa. Sen jälkeen häneen iskee kuitenkin epätoivo: Minne helvettiin kaikki rahat ovat menneet?

Alkaa umpirehellinen elämänavaus, jossa Cascarino vähentää tienesteistään muun muassa verot, agenttipalkkiot, avioerokorvaukset ja elatusmaksut. Jäljelle jää 980 660 puntaa. ”900 tonnia ei ole hirveästi hilloa 18 vuoden elinkustannusten kattamiseen. Eikä se taatusti takaa sitä, että elän elämäni onnellisena loppuun asti”, Cascarino toteaa.

”Siksi jatkan joka aamu taistelemista kipua vastaan kun nousen sängystä. Ja syön kipulääkkeitä, jotka sekoittavat vatsani ja polttavat persettäni. Laitan väriä hiuksiini ja teeskentelen olevani kymmenen vuotta nuorempi. Se on selviytymistä.”

Kuinka selviydytään?

Selviytymiseen kuuluu muutakin. ”Harjoituskentän parkkipaikka on lähes autio. Olen etuajassa tänä aamuna, mutta toisaalta olen melkein aina etuajassa. Minun iässäni kannattaa näyttää innokkaalta, vaikka ei aina sellaiseksi oloaan tuntisikaan. Ei. Minun iässäni on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ näyttää innokkaalta – VARSINKIN silloin, kun ei tunne oloaan sellaiseksi. Se on osa työllistyneenä pysymisen taitoa.”

Cascarino ei yritä näyttää nuorelta ja innostuneelta siksi, että hän tuntee olonsa nuoreksi ja innostuneeksi vaan siksi, että hän tietää olevansa vanha ja raihnainen. Eikä urheilumaailma suhtaudu vanhenemiseen ja harmaantumiseen suopeasti.

”Usein sanotaan, että pelaaja on yhtä hyvä kuin viimeisin pelinsä. Kokemukseni mukaan sanonta alkaa kuitenkin päteä vasta, kun pelaaja alkaa lähestyä 35 ikävuotta”, hän kirjoittaa. ”Tässä iässä sitä on aina ’lopussa’, jos jää ilman maalia kahdessa tai kolmessa peräkkäisessä pelissä. Olen päässyt tuohon ’loppuun’ muutaman kerran kahden viime vuoden aikana, mutta olen aina onnistunut välttämään lopullisen teloituksen hyvin ajoitetulla maalilla.”

Eikä kyse ole pelkistä maaleista. Jo pelkkä pelikunnossa pysyminen vaatii vanhalla iällä aikaisempaa enemmän. ”Olen nykyään parempi ja tasaisempi pelaaja kuin olin kymmenen vuotta. Harjoittelen kovempaa, lepään enemmän ja katson mitä syön. Miksi? Koska minulla ei ole vaihtoehtoa. Olen kolmen huonon pelin päässä Lopusta.”

Uran loppu ei ole mukava paikka. Siellä eivät odota lokoisat eläkepäivät, vaan unohdus ja epävarmuus, työttömyys tai hanttihommat. Cascarinon entiset pelikaverit elättävät nykyään itsensä lipputrokareina ja autokauppiaina. Hän ei usko oman kohtalonsa olevan heitä parempi. ”Vuodesta toiseen sitä uskottelee itselleen, että kulman takana odottaa jotain; mahdollisuus jota ei ole ottanut huomioon, odottamaton tarjous tv-hommista… Sitten sitä saapuu tien päähän ja huomaa, ettei siellä odota yhtään mikään.”

Sankari – tai sitten ei

Cascarino kahlaa läpi uransa heikot hetket. Hän kertoo avoimesti viehtymyksestään uhkapeliin ja erityisesti pokeriin. Hän kertoo uraansa varjostavasta epävarmuudesta ja pienestä äänestä, joka ilkkuu hänelle pelien tuoksinnassa.

Mutta hän kertoo myös huippuhetkistä. Siitä miten hyvältä tuntuu, kun katsomo laulaa nimeä ja ihmiset kutsuvat kadulla ”Tony-goaliksi”. Ja sitten ovat vielä suuremmat huumat ja hulinat. Sellaiset joista urheilijat pääsevät nauttimaan arvokisamenestyksen myötä.

Kun Irlanti selvisi vuoden 1990 MM-kisoissa puolivälieriin, joukkue sai Dublinissa sankarien vastaanoton. Shampanja virtasi ja 250 000 ihmistä tuli kaupungin kaduille seuraamaan kisajoukkueen bussiajelua. ”Emme olisi voineet saada kiihkeämpää vastaanottoa, vaikka olisimme voittaneet mestaruuden. Meitä suurempia julkkiksia ei ollutkaan. Olimme universumin valtiaita. Kuninkaita.”

Kisahuuma jatkui kuukausien ajan. Pelaajat saapuivat maajoukkueeseen loukkaantuneina vain ollakseen huumassa mukana. ”Kun emme olleet avaamassa kauppoja tai aikakauslehtien muotikuvauksissa, väistelimme tyttöjä, jotka kirjaimellisesti jonottivat päästäkseen jonkun vihreäpaidan pantavaksi. He soittelivat hotellihuoneisiimme teeskennellen vaimojamme tai tyttöystäviämme. Sitä tapahtui niin tiuhaan, että ainut keino olla rauhassa oli nostaa luuri pöydälle.”

”Osa hoiti tilanteen muita paremmin ja vastusti houkutuksia. Minäkin yritin pysyä kuivilla, mutta useimmiten annoin periksi. Se oli vain niin naurettavan helppoa. Ei ollut väliä oliko heille mukava vai käyttäytyikö kuin kusipää, he halusivat mestareiden kyytiin. Me olimme palkintopystejä, joita he pystyivät esittelemään ystävilleen.”

Cascarino myöntää sen itsekin: Kun pääsee seuraamaan läheltä mitä menestys tekee ihmisille, näky ei ole kaunis. Eivätkä sen vaikutukset rajoitu ihmiseen itseensä.

Salatut elämät

Tony Cascarinon elämäkerta pelaa aivan eri sarjassa kuin useimmat urheilijoista tehdyt kirjat. Siihen on useita syitä, mutta yksi suurimmista on se, että Cascarinon elämäkerta on hyvä, koska sen on tarvinnut olla. Cascarino ei ole niin iso tähti, että hänen nimensä takaisi myyntilukuja. Itse asiassa se ei taannut edes kustannussopimusta. Siihen tarvittiin jymypaljastus siitä, että 88 maaottelua Irlannin paidassa pelanneella Cascarinolla ei ollut edustusoikeutta.

Cascarinon kohdalla hyvästä ja avoimesta elämäkerrasta on tullut kaksinkertainen palkinto. Ensin hän sai hyvä myyntiluvut ja sen jälkeen, kirjan ansiosta, uranjälkeiset duunit tv- ja sanomalehtikommentaattorina. Halvalla ne eivät kuitenkaan ole tulleet.

Kirjan alaotsikko lupaa tarinoita salatusta elämästä. Niitä lukija saa roppakaupalla. Cascarino kertoo viehtymyksestään uhkapeleihin, erityisesti pokeriin. Hän kertoo saaneensa Marseillessa pelatessaan ennen pelejä epäilyttäviä piikkejä, joiden jälkeen hän tunsi olevansa ”terävämpi ja energisempi”. Hän kertoo väärentäneensä syntymävuotensa passiinsa, koska uskoo seuran palkkaavan mieluummin 31- kuin 32-vuotiaan pelaajan.

Cascarino kertoo myös uskottomuudestaan ja siitä kuinka hän jätti Sarah-vaimonsa ja kaksi poikaansa uuden rakkauden takia. Hän tuntee tapahtuneesta jatkuvasti syyllisyyttä ja huomaa poikien vieraantuvan hänestä koko ajan enemmän. Tietyllä tavalla Full Time onkin Cascarinon tunnustus pojilleen. Hän toivoo heidän joskus ymmärtävän tekonsa, mutta epäilee ettei niin käy. ”Haluaisin ajatella, että poikani pitää julistettani seinällä. Haluaisin ajatella, että hän ymmärtää. Mutta se mitä haluaisin ajatella ja mitä ajattelen ovat eri asioita.”

Ehkä siinä onkin suurin ero Full Timen ja muiden elämäkertojen välillä. Siinä missä muut urheilijat kertovat kirjoissaan mitä he haluaisivat ajatella, Cascarino kertoo mitä hän ajattelee. Kun toimittaja Paul Kimmage vielä siirtää tämän avoimmuuden ammattitaidolla kansien väliin, lopputuloksena ei ole pelkästään hyvä urheilijaelämäkerta eikä edes hyvä elämäkerta vaan hyvä ja vaikuttava kirja.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: