Kirjoittanut Lari Vesander | tammikuu 24, 2012

Moneyballin opetukset

Moneyball-kirja on muuttanut jo baseballin ja on nyt muuttamassa myös muita pallopelejä. Tämän opuksen pitäisi olla pakollista luettavaa jokaiselle palloiluseuran toimitusjohtajalle.

Talouskirjoittaja Michael Lewis huomasi vuonna 2001 jotain erikoista. Pieni Oakland A’s baseball-seura voitti paljon enemmän otteluita kuin mihin sen olisi pitänyt pystyä.

Rutiköyhä A’s rökitti säännöllisesti suurempia seuroja, jotka toimivat siihen verrattuna moninkertaisilla budjeteilla. Oaklandissa tehtiin jotain oikein. Lewis päätti selvittää mitä se on.

Selvitystyö venähti vuoden mittaiseksi, ja sen tuloksena syntyi Moneyball-kirja, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta. Eikä siinä vielä kaikki. Moneyballista on tullut ilmiö, joka muutti baseballin ja on nyt muuttamassa lähes kaikkia muita pallopelejä – myös jalkapalloa.

Moneyballin ydin on se, kuinka ihmisiä arvioidaan väärin. Baseball-scoutit ovat noin sadan vuoden ajan toimineet kuin 1980-luvun pörssimeklarit. He ovat luottaneet tilastojen sijaan vaistoihinsa ja kokemukseensa.

Oaklandin general manager Billy Beane on päättänyt toimia toisin. Hänen on oikeastaan pakko. Oaklandilla on niin vähän rahaa, että jos se pelaisi siirtomarkkinoilla samaa peliä rikkaampien seurojen kanssa, se saisi jatkuvasti turpiinsa.

Beane on siirtänyt päävastuun uusien pelaajien hankinnasta Harvardin käyneelle tilastotieteilijälle Paul DePodestalle. Parikymppinen DePodesta nostelee tilastoanalyysin perusteella pelaajien nimiä läppäriltään. Vanhojen kykyjenetsijöiden kauhuksi metodi toimii yli odotusten.

Michael Lewisille Moneyballiksi kutsutun metodin toimivuus ei tullut yllätyksenä. Hän on nähnyt samanlaista ”arbitrointia” Wall Streetillä 1980-luvun lopussa.

Oakland etsii alihinnoiteltuja pelaajia, jotka ovat parempia kuin miltä näyttävät. Tällaisia pelaajia on paljon ja he ovat halpoja. Siksi Oakland voittaa paljon enemmän otteluita kuin sen palkkanauhansa perusteella pitäisi.

Moneyball ei kuitenkaan ole vain mahtava tositarina siitä, kuinka äly voittaa vaistot ja koulutus kokemuksen. Se on myös dokumentti ammattiurheilun raadollisuudesta.

Erityisen hyvin urheilubisneksen raakuus tulee esiin, kun Billy Beane saa suuret pelaajakaupat valmiiksi juuri ennen Clevelandia vastana pelattavan ottelun alkua.

Beane marssii vierasjoukkueen tiloihin ja kertoo Clevelandin syöttäjälle Ricardo Rinconille, että hänet on myyty Oaklandiin.

Ricardon pitäisi ottaa pois Clevelandin vermeensä, kasata henkilökohtaiset tavaransa, kävellä Oaklandin tiloihin ja vaihtaa Oaklandin peliasu päälleen. Hänen on vaikea ymmärtää tilannetta – varsinkaan, kun Beane sanoo: ”Emme vielä tiedä syötätkö tänään, mutta ainakin olet mukana joukkueessa.”

”Mitä tahansa Ricardo nyt sanookaan, hän tarkoittaa: Voi hyvä luoja, saatan tosiaan joutua syöttämään tänään!”, Lewis kirjoittaa.

Rinconin kohtalo on kova, mutta se ei ole mitään verrattuna hänen tieltään myytyyn Mike Magnanteen.

Magnante riisuu viimeisen kerran Oaklandin peliasun päältään ja poistuu seuran tiloista. Tavaransa hän hakee myöhemmin, kun ketään muuta ei ole paikalla.

Magnante haluaisi häipyä koko stadionilta, mutta hän ei voi. Diili on tapahtunut niin ennakoimatta, että Magnanten vaimo on tullut peliin heidän lastensa kanssa.

Magnante katsoo peliä perheensä kanssa kuudenteen vuoropariin. Sitten hän lähtee pois. Etuajassa, välttääkseen median kysymykset.

Tapahtumaketjun päätteeksi Lewis kirjoittaa auki sen, mitä karu urheilubisnes tekee kauppatavaraksi muuttuneille pelaajille.

”Nuorempana Magnante olisi puhunut suunsa puhtaaksi, mutta hän ei ole enää nuori… Hän näkee itsensä samalla tavalla kuin markkinat hänet näkee: ostettavaksi ja myytäväksi tarkoitettuna omaisuutena. Hän on jo kauan sitten unohtanut, mitä hänen pitäisi ihmisenä tällaisissa tilanteissa tuntea.”

Moneyball innoitti Simon Kuperin ja Stefan Szymanskin kirjoittamaan kirjansa ”Why England Lose”. Kirjoitin sen pohjalta kaksi vuotta sitten jutun jalkapallon siirtomarkkinoiden salaisuuksista. Juttu on edelleen ajankohtainen, varsinkin nyt kun siirtoikkuna on vielä auki.


Responses

  1. Tässä ei tietenkään oteta huomioon tuota jenkkisarjojen perversiota eli sitä että pelaajalla ei tosiaan ole mitään sanottavaa asiaan, vaan hän on puhtaasti omaisuutta, jonka voi myydä koska huvittaa.

    Sivistyneessä Euroopassa on onneksi toisin.

    • Tämä on totta. (Kiitos Jean-Marc Bosman!)

      Toki eurooppalaisseuroissakin on suuria ongelmia esimerkiksi kotouttamisessa. Mutta se on pienehkö puute verrattuna siihen, että pelaaja perheineen ei tietäisi miltä puolelta mannerta itsensä seuraavalla viikolla löytää.

  2. Hyvä kirja, itse myös tutustunut sekä Moneyballin että tuohon Why England Lose -kirjaan.

    Kirjoituksesta jäi kuitenkin uupumaan kunnolla se futisnäkökulma. Osittain samoja oppejahan käyttää huippuvalmentajista esimerkiksi Jurgen Klinsmann, ja Liverpoolin jenkkiomistaja John W. Henry kuuluu myös Lewisin teorian kannattajiin. Pool onkin ostanut pelaajiaan tilastoihin perustuen, esimerkiksi Steward Downing ja Jordan Henderson ostettiin sillä perusteella että Downing tuotti Valioliigassa eniten keskityksiä ja Henderson jonkun tilaston mukaan muistaakseni Fabregasin jälkeen eniten maalintekopaikkoja.

    Jo Poolin hankinnoista huomaamme ettei futista voi analysoida yhtä suoraviivaisesti tilastoilla. Futiksen hankintojen pitää mielestäni perustua monimutkaisiin tilastoihin kuten syötöt omille suhteessa syöttöihin eteenpäin. Eli minä olen nyt se vanha jäärä joka sanoo että futis on liian hieno, monimutkainen ja perinteinen laji jotta sen salaisuus voitaisiin tällaisilla yksinkertaisilla tilastoilla selvittää.

    • Voit olla hyvinkin oikeassa. Jalkapallo saattaa olla liian monimutkainen tilastoilla avattavaksi, ainakin vielä. Kuningaslajissa Moneyball-metodi on vielä kehitysvaiheessa. Tähän mennessä paras saavutus on käsittääkseni se, että nollapelien määrä korreloi joukkueen sarjamenestyksen kanssa paremmin kuin tehdyt maalit.

      Monet suuremmat seurat ovat jo kohta vuosikymmenen ajan ostaneet dataa pelaajien syöttöjen määrästä ja onnistumisprosentista, taklauksista ja juossuista kilometreistä. Tähän mennessä data on auttanut lähinnä arvioimaan yksittäisiä pelaajia. Mutta sekin on iso apu, sillä monet seurat saattavat käyttää jopa 70 prosenttia liikevaihdostaan 2-3 kalleimpaan pelaajaansa.

      Moneyball-ilmiön taustalla on talous. Ennen epäonnistunut pelaajahankinta maksoi seuralle kymmeniä tuhansia, nyt se maksaa kymmeniä miljoonia. Seuroilla ei ole varaa epäonnistua hankinnoissaan, ja siksi niillä on varaa tehdä hieman tutkimustyötä. Ja kun tilastoille on kysyntää, niitä aletaan myös tehdä monipuolisemmin.

      Jalkapallossa aletaan olla tilanteessa, jossa saatavilla on numeroita ja ihmiset yrittävät kovasti keksiä mitä niillä tehdä. Parasta ratkaisua ei ole vielä löydetty, voi olla ettei löydetäkään. Mutta kyseenalaistaminen ja asioiden ajatteleminen toisesta näkökulmasta ovat harvoin tehneet pahaa. Siksi suosittelen Moneyballin lukemista toimitusjohtajille, en niinkään tilastojen takia.

      Todennäköisesti ennen jalkapalloa Moneyball-läpimurto tapahtuu koripallossa, jossa pelissä on hieman enemmän flow’ta kuin baseballissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin jalkapallossa. Esimerkiksi Liverpoolissa maksetaan tällä hetkellä oppirahoja, kuten jo hyvin edellä avasit.

      • Paljon hyviä pointteja. Varsinkin tuo että kannattaa lukea kirja, ei niinkään sen tarjoaman metodin vuoksi, vaan että ymmärtää ajatella niin sanotusti ”outside the box”.

        Sinänsä onkin paradoksaalista että Liverpoolissa uskalletaan tavallaan olla toimiston puolella ennakkoluulottomia, joka on täysin vallankumouksellista pysähtyneisyydestään tunnetussa Englannissa, ja samaan aikaan peluutetaan kuitenkin erittäin vanhanaikaista jalkapalloa kentällä.

        Itsekin olen paljon lukenut jalkapallosta tehtyjä tutkimuksia, ja en kyllä ole törmännyt mihinkään mullistavaan mitä ei futiksesta hyvin perillä oleva jo tietäisi. Esimerkiksi tuo nollapeli-seikka kulkee futispiireissä viisautena ”hyökkäykset voittavat otteluita ja puolustukset titteleitä”.

        Vielä palatakseni näihin tilastoihin on ymmärrettävää että siirtojen yhteydessä kaikki mahdollinen pelaajasta selvitetään. Mielestäni jalkapallon tilastot ovat hengeltään kuitenkin mahdottomia täysin yksioikoisesti tulkita. Otetaan esimerkiksi taklaukset. Jos pelaaja taklaa paljon ja voittaa suurella prosentilla taklaukset, voidaan häntä pitää erinomaisena puolustajana. Toisaalta voidaan kysyä miksi hän joutuu niin usein tilanteeseen jossa joutuu taklaamaan? Tällöin saattaa esimerkiksi sijoittumisessa olla suuria ongelmia, tai pelinluvussa. Sama pätee syöttöprosenttien laskemiseen. Esimerkiksi Valioliigan paras syöttelijä on monena kautena ollut tilastojen mukaan Poolin Lucas Leiva, joka tämän kauden positiivisesta aluasta huolimatta on kaukana maailmanluokan keskikenttäpelaajasta.

        Jos jalkapallossa on tieteellinen murros käsillä, uskon sen tulevan uusien nuorien akateemisesti koulutettujen valmentajien muodossa. Tätä rintamaa johtaa Jose Mourinho ja Andres Vilas Boas. Itse pelin uskon kuitenkin jatkossakin kehittyvän ennemmin kentällä taktinen puoli edellä, kuin toimistossa.

  3. Juuri näin. Jos jalkapallon viisasten kivi on olemassa, se on hyvin syvällä.

    Otetaan esimerkiksi puolustajat ja taklaaminen. Jos taklaaminen olisi puolustajalle välttämätön ja mahdollisimman monesti käytettävä taito, niin emme olisi koskaan kuulleet Paolo Maldinista.

    Yksi ongelma futiksen tilastojen avaamisessa on se, että niin moni asia vaikuttaa toisiinsa ja että kaikkein ratkaisevimpia merkintöjä (maaleja) tulee niin harvoin. Siksi voitot ratkeavat toisinaan hyvinkin sattumanvaraisiin asioihin, yksittäisiin virheisiin tai yksilösuorituksiin.

    Pallonhallinalla ei ole ollut tutkimuksissa havaittavampaa merkitystä siihen voittaako joukkue vai ei. Entä juokseminen? Joukkueen juoksemilla kilometreillä ei ole oikeastaan vaikutusta voittamiseen (toisin sanoen joukkue joka on juossut enemmän voittaa yhtä usein kuin joukkue joka on juossut vähemmän). Esimerkiksi englantilaisilla on tapana ravata arvokisoissa kuin päättömät kanat, mutta jalkapallossa on viime kädessä kysymys oikeiden asioiden tekemisestä.

    Jos jalkapalloa lähtee analysoimaan ilman tarkempaa erittelyä tai päämäärää, lopputulos on kuin yrittäisi ottaa norsua syliin. Se ei yksinkertaisesti onnistu. Mutta jos joukkue haluaa esimerkiksi pelata pallonhallintapeliä tai juosta paljon, tilastoanalyysi kertoo millaiset pelaajat joukkueeseen sopisivat tai ainakin sen, millaiset pelaajat sinne eivät sopisi.

    Samalla tavalla se voi kertoa, mitä joukkueen pitää tehdä eri tavalla hallitakseen jatkossa enemmän palloa. Minkälaiset syötöt epäonnistuvat? Millä alueella? Kenelle tulee menetyksiä?

    Ja sitten taas vielä yksityiskohtaisempia tilastoja: Kuka saa syötettyä pallon eteenpäin? Kuinka hyvällä prosentilla? Kuka antaa ratkaisevia syöttöjä? Kuka ottaa ne vastaan? Kuka puolestaan järjestää pallon pelintekijälle?

    Nämä ovat tärkeitä tilastoja myös vastustajille. Jos pystyy tukkimaan joukkueen suppilon (pelintekijän), koko hyökkäyspeli saattaa tyrehtyä. Jos tietää kuka vastustajan pelaajista väsyy, häntä voi alkaa painostaa viimeisen 15-20 minuutin aikana. Heittää ehkä vaihtopelaajan hänen riesakseen.

    Tällainen informaatio on jo itsessään riittävä syy käyttää tilastoja, vaikka ne eivät mitään suurta ja valmista viisasten kiveä tarjoakaan.

  4. Totta. Ehkä hieman kirjaimellisesti tulkitsin tekstisi tarkoituksesi ehdottaa, että jalkapallossa olisi tilastojen avulla tehtävissä samanlainen vallankumous kuin baseballissa, ja tuosta olin eri mieltä. Tilastojen hyödyllisyys kuvailemallasi tavalla on ilman muuta kiistatonta.

    Tässä vielä pari viikkoa sitten kirjoitettu oma juttu aiheesta, jos kiinnostaa: http://punteracademyblog.wordpress.com/2012/01/02/jalkapallo-ja-tiede/


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: