Kirjoittanut Lari Vesander | helmikuu 19, 2012

Arsene Wengerin nousu ja tuho

Arsene Wenger oli vuosituhannen vaihteessa maailman mahtavin manageri. Wenger muutti Arsenalin ja koko englantilaisen jalkapalloilun, mutta tämän viikon katastrofitulosten ja seitsemän vuoden pokaalittomuuden jälkeen hänen aikansa Arsenalissa on käymässä vähiin.

Brian Cloughista kertovassa ”Provided You Don’t Kiss Me”-kirjassa on loistava kohtaus mestarivalmentajasta, joka hoippelehtii pikkunosteessa toimistossaan mennyttä suuruuttaan haikaillen.

”Kuinka monta menestysjoukkuetta yksi valmentaja pystyy rakentamaan? Kaksi? Kolme? Tosiasia on, että koskaan ei lopeta yrittämistä ja uskomista”, Clough sanoo.

Unelmointi on ymmärrettävää. Clough nosti ensin 1960-70-lukujen taitteessa Derbyn divariseurasta kahteen peräkkäiseen Englannin mestaruuteen. Kymmenen vuotta myöhemmin hän teki saman Nottingham Forestille, mutta vielä komeammin: Forest voitti kaksi peräkkäistä Euroopan Cupia.

Kommentointi hetkellä Clough on edelleen Forestissa, mutta hänen pitkään alamäessä ollut uransa vetelee viimeisiä. Nurkan takana ei odotta menestys vaan romahdus. Forest putoaa kauden päätteeksi divariin, ja 18 kautta joukkuetta valmentanut Clough jää vihdoin eläkkeelle.

Liian pitkään samassa seurassa olleen Cloughin esimerkki tuli mieleeni tällä viikolla, kun katselin Arsenalin kompurointia. Manageri Arsene Wengerillä on menossa lontoolaisseurassa 16. kausi. Tämä kausi on ollut hänen uransa ylivoimaisesti hankalin. Ja mennyt viikko oli luultavasti hänelle tämän kauden vaikein.

Ensin AC Milan murskasi Arsenalin Mestareiden liigassa. Lopputulos oli 4-0, mutta lukemat olisivat voineet olla paljon rumemmatkin. Katastrofiviikon kruunasi eilinen tappio Sunderlandille FA-cupissa.

Sunderland-tappion jälkeen pitkän linjan Arsenal-fani ja lähes yhtä pitkän linjan Wenger-vastustaja Myles Palmer julisti blogissaan Arsenalin kauden olevan ohi: ”Arsenalilla oli vierasottelussa 4 200 fania, mutta joukkue ei antanut heille mitään katsottavaa, ei mitään nautittavaa. Joukkueen pelistä puuttui kaikki: johtajuus, intohimo, taito ja sujuvuus.”

”Ongelma ei ole siinä, että Wenger putosi kärryiltä jo vuosia sitten. Ongelma ei ole siinä, että Fabregas ja Nasti lähtivät kesällä. Eikä ongelma ole siinä, että joukkue on vuosi vuodelta huonompi”, Palmer tykitti, ”Wengerillä on 53 pelaajaa, mutta ei joukkuetta – eikä edes se ole Arsenalin suurin ongelma.”

”Suurin ongelma on se, että Stan Kroenke ei voi kuvitella omistavansa Arsenalia, ellei Wenger ole johtamassa sitä hänen puolestaan. Stanilla ei ole B-suunnitelmaa.”

Palmerin mielipiteet ovat kärkeviä ja hän on paukuttanut niitä jo vuosikaudet, mutta tällä kertaa hän tuntui tiivistävän Arsenal-fanien tuntemukset. Arsene Wenger on ollut seurassa liian pitkään, eikä hänellä tunnu enää olevan seuralle annettavaa.

On hämmästyttävää, kuinka Wenger pystyi seuraan tulonsa jälkeen voittamaan 11 pokaalia seitsemässä vuodessa – ja sen jälkeen olemaan voittamatta mitään seuraavaan seitsemään vuoteen. (Joku voisi sanoa, että on vielä hämmästyttävämpää, että Wenger on vielä seitsemän pokaalittoman vuoden jälkeen Arsenalin manageri.)

Hämmästyttävää, kyllä. Mutta ei sattumaa. Wengerin nousu ja tuho on opettavainen tarina miehestä, joka muutti jalkapallon mutta joutui lopulta suuruuden hylkäämäksi.

Wenger oli skouttauksen edelläkävijä. Hän kiersi ympäri maailmaa aikana, jolloin valtaosa brittimanagereista ei vaivautunut edes MM-kisoihin. Se antoi hänelle selkeän etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden.

Wenger löysi ujon Patrick Vieiran AC Milanin reserveistä. Thierry Henryn hän nappasi Juventuksen vaihtopenkiltä ja kertoi silloin laiturina pelanneelle Henrylle, että hän on oikeasti keskushyökkääjä. Henry laittoi hanttiin ja sanoi, ettei tee maaleja, mutta lopulta Wenger oli oikeassa. Henrystä tuli Arsenalin kaikkien aikojen maalitykki.

Nicolas Anelka ja Cesc Fabregas olivat vielä melko tuntemattomia teinejä, kun Wenger hankki heidät Arsenaliin. He lähtivät seurasta supertähtinä.

Wenger oli edelläkävijä myös ravintoasioissa. Hän laittoi englantilaispelaajien suklaapatukat pannaan ja pani heidät syömään kasviksia ja kalaa. Lisäksi Wenger hyödynsi vanhana taloustietelijänä tilastoja paljon ennen muita Valioliigan managereja.

Ranskalaisvalmentajalla on uransa aikana ollut hurja taito tehdä voittoa pelaajakaupoilla. Wenger maksoi Nicolas Anelkasta, Gael Clichystä ja Kolo Touresta yhteensä 800 000 puntaa, ja myi heidät lopulta yhteensä 46 miljoonalla punnalla. Toisin sanoen Wenger sai kolmikosta 57,5-kertaisen tuoton.

Samansuuntaisia pelaajakauppoja on muitakin. Kun Marc Overmarsin, Emmanuel Adebayorin ja Patrick Vieiran myyntihinnoista vähentää ostohinnat, Arsenal jäi kolmikosta 46,2 miljoonaa puntaa voitolle. Näin siitä huolimatta, että Overmars ja Vieira pelasivat parhaat pelivuotensa Lontoossa.

Tämä kaikki teki Wengeristä vuosituhannen vaihteen parhaan managerin maailmassa.

Vuosina 1998-2005 Arsenal voitti Wengerin johdolla neljä FA-cupia, kolme Valioliigan mestaruutta ja tuli viidesti toiseksi. Kauden 2004 mestaruus tuli komeasti: Arsenal ei hävinnyt koko kauden aikana kertaakaan.

Wengerin uran olisi pitänyt huipentua Mestareiden liigan voittoon vuonna 2006. Läheltä piti, ettei näin käynytkin. 1-0-tilanteessa Thierry Henryllä oli läpiajo, mutta Barcelonan maalivahti torjui ja lopulta katalonialaiset pääsivät juhlimaan valtakautensa alkua.

Silloin sitä oli vaikeaa huomata, mutta Wengerin ja Arsenalin alamäki oli jo alkanut.

”Wenger kärsi lopulta saman kohtalon kuin kaikki loistavat pioneerit: muut alkoivat matkia häntä. Kilpailijajoukkueet kopioivat hänen kansainvälisen skouttauksensa, ruokavalionsa ja tilastojen hyödyntämisensä”, Financial Timesin Simon Kuper kirjoittaa.

Kaikki pelasivat nyt samaa peliä kuin hän, mutta osalla oli eri säännöt. Jalkapallossa on enemmän sääntö kuin poikkeus, että seura käyttää enemmän rahaa kuin se ansaitsee (jopa Barcelona tekee tappiota). Wenger oli kuitenkin tottunut siihen, että hän pystyi pärjäämään vaikka käytti vain sitä rahaa, joka seuralla oikeasti oli.

Se toimi vielä silloin, kun Wenger oli muilla osa-alueilla kilpailijoitaan edellä. Nyt kilpailijat olivat saaneet Wengerin kiinni, ja osa heistä oli valmiita käyttämään siirtosummiin ja palkkoihin paljon Arsenalia enemmän rahaa. Wenger ei uskaltanut ottaa taloudellisia riskejä, joten moni kauppa (muun muassa Cristano Ronaldon värvääminen) meni häneltä niukasti sivu suun.

Niinpä Ronaldo meni Manchester Unitediin, joka lopulta myi hänet 80 miljoonalla punnalla Real Madridiin. Noista rahoista huolimatta ManU on kahdeksan viime kauden aikana käyttänyt pelaajahankintoihin 40 miljoonaa puntaa enemmän kuin se on niistä saanut. Tottenham on vastaavassa vertailussa pakkasella 96 miljoonaa puntaa pakkasella.

Ja se on vielä pientä. Pari Valioliigan seuraa ovat olleet viimeisen vuosikymmenen aikana tuhlailevaisia jopa jalkapallon mittapuulla. Chelsea on kahdeksalta viime kaudelta miinusta pelaajasiirroista 294 miljoonaa (ja olisi 153 miljoonaa enemmän jos vielä vertailujaksoa edeltävä kausi huomioon). Manchester City on pelaajasiirroissaan pakkasella peräti 409 miljoonaa puntaa. Entä Wengerin Arsenal? Se on kahdeksan viime kauden aikana saanut pelaajamyynneistä 49,5 miljoonaa puntaa enemmän kuin se on käyttänyt pelaajien ostamiseen. 

Kulukuuriin on syynsä. Arsenal ei ole koskaan ollut seurajättiläinen, mutta Wenger teki siitä sellaisen. Hän suunnitteli ja toteutti seuran siirtymisen pienehköltä Highburylta suurelle Emiratesille, ja nyt tykkimiehillä on jalkapallomaailman viidenneksi suurimmat tulot. Uusi stadion teki Arsenalista rikkaamman, mutta samalla se vauhditti Wengerin ja seuran romahdusta.

Kalliin stadionin rakentaminen suitsi Wengerin pelaajakauppoja tavallistakin enemmän, ja kun stadion heinäkuussa 2006 valmistui, seuran suuruuden ajat olivat jo menneet.

Wenger on pudonnut samaan kuoppaan kuin monet edelläkävijät ennen häntä. Hän ei kuuntele enää fiksuakaan kritiikkiä (tosin on mahdollista, ettei kukaan sitä Arsenalissa uskalla hänelle esittääkään), eikä ole korjannut vanhoja heikkouksiaan vaan pikemminkin vahvistanut niitä. Wenger väheksyy edelleen fyysistä voimaa, ei osaa vieläkään ratkaista maalivahtiongelmia ja riemuitsee halvoista hankinnoista vaikka hänellä olisi rahaa ostaa laatupelaajia.

Wenger on manageroinut Arsenalia kuin hän olisi seurassa vielä vuosisadan (tai ainakin toiset 15 vuotta) ja uskoo varmasti Cloughin tavoin voivansa nostaa seuran taas huipulle. Todennäköisesti hänen aikansa on kuitenkin vähissä. Arsenal on ensimmäistä kertaa hänen aikakaudellaan jäämässä ulos Mestareiden liigan karsinnoista. Se on mille tahansa suurseuralle katastrofi.

Ennusmerkit ovat silti olleet ilmassa pitkään. Simon Kuper kirjoitti jo marraskuussa ennustuksen, joka on nyt vieläkin osuvampi: ”Tämä voi olla Wengerin viimeinen kausi Lontoossa. Harvat huippupelaajat haluavat enää pelata Arsenalissa. Wenger ei ehkä enää koskaan voita ainuttakaan pokaalia, mutta hän muutti englantilaisen jalkapalloilun. Sekä hänen nousunsa että tuhonsa ovat osuvia opetuksia edelläkävijöille ympäri maailmaa.”


Responses

  1. Tuhlaavien seurojen listaan voisi liittää vielä Liverpoolin, joka on käyttänyt kahdeksan viime vuoden aikana pelaajahankintoihin 134 miljoonaa puntaa enemmän kuin mitä se on pelaajamyynneistä saanut.

    Liverpoolin tilanne on itse asiassa aika pysäyttävä. Keväällä 2005 joukkue oli juuri voittanut Mestareiden liigan. Sen jälkeen seura on käyttänyt pelaajakauppoihin 109 miljoonaa puntaa enemmän kuin mitä se on pelaajamyynneistä saanut (kyllä, mukana on Fernando Torresin myyminen 50 miljoonalla punnalla Chelseaan). Ja mitä joukkue on seitsemän vuoden aikana voittanut? FA-cupin vuonna 2006.

    Koko Arsenalissa olemisensa ajan Wenger on pelannut kolmea eri peliä: siirtomarkkinapeliä, pelityylipeliä ja normaalia jalkapalloa. Eikä ole varmaa mikä näiden pelien tärkeysjärjestys on Wengerille. Mutta se, että Wenger pystyi olemaan taloudellisesti tehokas ja pelillisesti tyylikäs ja vielä samaan aikaan voitokas futiskentälläkin, kertoo omaa kieltään hänen osaamisestaan.

    Siirtomarkkinoilla hän on edelleen voitolla. Chelsea, Manchesterin seurat, Liverpool ja Tottenham ovat tehneet kahdeksalla viime kaudella yhteensä noin miljardin punnan tappiot siirtomarkkinoilla. Arsenal on samassa ajassa tienannut lähes 50 miljoonaa puntaa.

    Wenger pärjäisi luultavasti loistavasti UEFA:n siirtopakotteiden ja taloudellisten säädösten alla, mutta todennäköisesti hän ei tule näkemään sitä aikaa Valioliiga-managerina. Ja siihen on syynsä. Wenger uskoi olevansa niin hyvä, että pystyisi rakentamaan stadionin, pelaamaan tyylikästä futista, tekemään taloudellista voittoa ja pärjäämään vielä futiskentälläkin.

  2. […] lähes kaikki olennainen on nyt tiivistetty, kun miehemme jalkapalloyhteiskunnassa, Lari Vesander, perkaa tapauksen Puoliaika-blogissaan. Vesander käy läpi niin Wengerin suuruuden syyt kuin tien kadotukseen. On hämmästyttävää, […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: