Kirjoittanut Lari Vesander | helmikuu 25, 2012

Pienten rinkien ja suurten sattumien sarja

Puolet sarjan joukkueista mitalisijoilta alempaan keskikastiin kahdeksan pisteen sisällä. Miltä kuulostaa? Minusta se kuulostaa tulevalta Veikkausliiga-kaudelta.

Olen tuijottanut tällä viikolla moneen kertaan Veikkausliigan viime kauden sarjataulukkoa – tarkalleen ottaen sen sijoja 6-10.

6. KuPS 40 pistettä
7. IFK M 38 pistettä
8. MyPa 38 pistettä
9. VPS 37 pistettä
10. Haka 37 pistettä

Viisi joukkuetta kolmen pisteen sisässä. Kun tuijotan sarjataulukkoa vielä hetken, yksi joukkueista putoaa pois. Jäljelle jää liigan alempi keskikasti. Neljä joukkuetta yhden pisteen sisässä.

Olisi mukava hehkuttaa viime kauden liigan tasaisuutta ja poikkeuksellisen pieniä marginaaleja, mutta tosiasia on, että (alemman) keskikastin marginaalit ovat olleet Veikkausliigassa olemattomat jo pitkään.

Kaudella 2010 ja 2006 ero seitsemännen ja kymmenennen välillä oli kolme pistettä. Kaudella 2007 eroa oli kaksi pistettä. Kaudella 2008 sijat 7-9 mahtuivat yhden pisteen sisään. (Vuosi 2009 oli sentään ”poikkeuksellisen” epätasainen. Sarjassa kuudenneksi ja yhdeksänneksi sijoittuneen joukkueen välillä eroa oli kolme pistettä.)

Liigan keskikastissa marginaalit ja ringit ovat olleet viime vuosina niin kapeat, että joukkueiden järjestystä veikatessa voisi ennen kauden alkua turvautua arpakuutioon. Ero kuudennen ja kymmenennen sijan välillä on toisinaan ollut se pysyvätkö joukkueen pari avainpelaajaa kunnossa ja paljastuuko keskikesällä puolisokkona tehty ulkomaalaishankinta hitiksi vai hudiksi.

Mielenkiintoiseksi tämän kaiken tekee se, että mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, tulevalla kaudella pienet marginaalit eivät jää vain alemman keskikastin yksinoikeudeksi. Puolet sarjan joukkueista tulee todennäköisesti mahtumaan alle kymmenen pisteen sisään.

Syy tähän löytyy Veikkausliigan kasvaneesta ottelumäärästä ja joukkueiden pienentyneestä pelaajamäärästä.

Kun marginaalit ja pelaajamäärät ovat pieniä ja otteluita paljon, sattuman merkitys lopputuloksessa kasvaa. Kenen pelaajat pysyvät terveinä? Kuka onnistuu hankinnoissaan? Kuka saa draivin päälle keskikesän otteluruuhkassa? Toki voidaan puhua oikeasta kuntoharjoittelusta, lihashuollusta ja kuntoutuksesta, mutta tosiasia on, että tulevalla kaudella marginaalit ovat Veikkausliigassa mestaruustaistelua lukuun ottamatta pienempiä kuin pitkään aikaan.

HJK voittaa mestaruuden, ellei sen pukukoppi mene Aki Riihilahden lähdön myötä sekaisin. Klubi voittaa, koska se on ainut joukkue, jolla on riittävän paljon riittävän hyviä pelaajia. Antti Muurinen pystyy halutessaan kierrättämään ja leputtamaan pelaajia ennen kuin he väsyvät, mutta mitä KuPS tekee, jos Ilja Venäläinen väsyy tai loukkaantuu?

Ringit ovat kautta liigan niin pieniä, että parin avainpelaajan loukkaantuminen riittäisi suistamaan melkein joukkueen kuin joukkueen raiteiltaan.

Tämän voi todeta puhtaasti numeroistakin. Kaudella 2010 ne 12 joukkuetta, jotka pelaisivat liigafutista vielä seuraavanakin vuonna, käyttivät liigassa yhteensä 284 pelaajaa. Se on 24 pelaajaa per joukkue. Ja sillä kaudella pelattiin 26 liigaottelua.

Nyt liigakausi on seitsemän ottelua eli 27 prosenttia pidempi, mutta 12 joukkueessa on vasta 237 pelaajaa. Se on vajaat 20 pelaajaa per joukkue.

Kaikkia pelaajia ei tietenkään hankita kerralla. Loukkaantumisten tekemiä aukkoja voi paikata kesälläkin lyhytaikaislla täsmähankinnoilla. Silti tilanne on erikoinen. Valtaosa liigajoukkueista on lähdössä 33 ottelun liigakauteen (+ Suomen Cupin ottelut ja mahdolliset europelit) pienemmällä ringillä kuin ensi kesän EM-kisajoukkueet lähtevät 3-6 matsin arvokisaurakkaansa.

HJK:ta, JJK:ta ja Hakaa lukuun ottamatta liigajoukkueilla on riveissään 17-20 pelaajaa. Sellaisella ringillä ei selvitä liigakaudesta. 22 pelaajan rinki voi sen sijaan riittää joukkueelle, jonka avainpelaajat pysyvät terveinä ja joka ei pelaa europelejä. Keskimäärin joukkueet peluuttavat kauden aikana luultavasti 25-26 pelaajaa.

Sellaiseen pelaajamäärään suomalaisilla liigaseuroilla ei kuitenkaan ole varaa. Niinpä ne hankkivat kelvollisen avauskokoonpanon, hankkivat vaihtopenkin verran nuoria ja halpoja pelaajia, jotka pystyvät tuuraamaan tarvittaessa ja rukoilevat säästyvänsä loukkaantumisilta, pelikielloilta, väsymykseltä ja muilta inhimillisiltä tekijöiltä.

Joukkueet hakevat tällä hetkellä viimeisiä vahvistuksia. Viimeisiä osasia, jotka saisivat palapelin toimimaan. Jokainen valmentaja saa joukkueeseensa vähemmän pelaajia kuin haluaisi. Jostain pitää tinkiä. Valmentaja joka osaa prioirisoida joukkueensa tarpeet parhaiten, saa ison etulyöntiaseman mitalitaisteluun.

HJK:n takana tulee puolen tusinaa joukkuetta, jotka voivat yhdellä tai kahdella onnistuneella hankinnalla, hyvällä terveystilanteella ja kaiken osuessa nappiin yltää mitaleille; tai pudota alempaan keskikastiin, jos hankinnat epäonnistuvat ja yksi tai kaksi avainpelaajaa loukkaantuu.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Europelien vaikutuksista pitkässä, pienillä ringeillä pelattavassa sarjassa enemmän edellisessä jutussa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: