Kirjoittanut Lari Vesander | maaliskuu 25, 2012

Ottaako vai jättääkö?

KuPSilla on erikoinen ongelma. Joukkue on vihdoin saanut testiin sellaisen laiturityypin, jota se on kaivannut. Mutta sitä paikkaa, johon Ats Purjetta kaavailtiin ei enää olekaan.

Futiksen talvikausi tarjoaa joskus ahaa-elämyksiä. Yksi niistä koettiin lauantaina, kun Esa Pekonen siirsi surkeasti sujuneen MP-matsin puoliajalla testimies Ats Purjeen luonnolliselle pelipaikalleen.

Heikon avausjakson yksinäisenä kärkenä pelannut Purje alkoi loistaa oikeassa laidassa ja teki lopulta ottelun ainoan maalin. Pelin jälkeen vaikutti siltä, että KuPS on vihdoin löytänyt kaipaamansa laiturityypin.

Kuviot menivät kuitenkin uusiksi tänään, kun Savon Sanomat uutisoi KuPSin tehneen sopimuksen aiemmin testissä olleen Sander Purin kanssa. Purjeen maajoukkuetoveri oli hylännyt Bristolin tekemän tarjouksen ja palannut kakkosvaihtoehtonsa pariin, koska brittiseura oli laittamassa häntä heti Romaniaan lainalle.

KuPSin oli helppo sanoa Purille kyllä. Virolaisella on ikää 23 vuotta ja maaotteluita on takana jo 39. Puri ja Purje pelaavat maajoukkueessa periaatteessa samaa paikkaa, ja Puri on nokkimisjärjestyksessä edellä myös siellä.

Valmentaja Esa Pekosella on nyt edessään vaikea valinta. Purje vaikuttaisi monella tapaa hyvältä valinnalta. Hän on pelannut aiemmin menestyksekkäästi Veikkausliigaa. Purje voitti liigamestaruuden Interissä 2008 ja oli varsinkin alkukaudesta terävä ja tehokas. (Seuraavalla kaudella hän taantui hieman.) Lisäksi hänellä on hyvä laukaus. Kuopiossa hänet muistetaan parhaiten komeasta kaukolaukausmaalista, jonka hän pommitti Keskuskentällä kesällä 2008.

KuPSin kannalta tärkeää on myös se, että Purje osaa pelata pallonhallintapeliä. Hän pelasi sitä kahden kauden ajan Interissä, ja MP-ottelu osoitti, ettei hän ole unohtanut Job Dragtsman oppeja. Ilman Purin hankintaa Purjeen tilanteesta ei tarvitsisi edes keskustella. Hän on juuri sellainen pelaaja, jota KuPS kaipasi vielä pari päivää sitten.

Ongelma on siinä, että Purje ei ole sellainen pelaaja, jota KuPS kaipaa nyt. Hän osaa pitää palloa ja pystyy periaatteessa pelaamaan hyökkääjänäkin, mutta ei yksinäisenä kärkenä. Hän osaa puskea, mutta ei ole 178-senttisenä sellainen target-tyyppi, jonka KuPS kaipaisi Ilja Venäläisen lomittajaksi.

Esa Pekonen pitää monikäyttömiehistä. Siinä mielessä Purje sopisi joukkueeseen. Hän on molempijalkainen ja pystyy pelaamaan kumpaakin laitaa. Vaikka hän ei menisi suoraan avaukseen, hän tarjoaisi erinomaisen vaihtoehdon sekä Miikka Ilolle että Sander Purille. Purjeelle löytyisi varmasti käyttöä kauden aikana.

Mutta mikäli KuPSilla on varaa enää yhteen pelaajaan, olisi Purjeen kiinnittäminen iso riski. Se tarkoittaisi, ettei Venäläiselle olisi kunnon korvaajaa ja että hänen loukkaantumisensa tarkoittaisi joukkueen hyökkäystavan muuttamista. (Enemmän aiheesta tuolla.) Siihen KuPSilla ei taida olla tällä hetkellä rahkeita, sillä nykyinenkin pelitavan muutos on kesken.

Jäljellä on kuitenkin yksi mutta. Jos Purille oli helppo sanoa kyllä, niin Purjeellekaan ei ole helppo sanoa ei. Kauden alkuun on kolme viikkoa, ja Purje on todennäköisesti hintalaatusuhteeltaan paras arpa, joka Kuopioon eksyy. Valitettavasti hän on sitä vain väärälle paikalle.

Silti koko kuvio on niin monimutkainen, että en tiedä mitä tekisin Pekosen asemassa. Luultavasti saman kuin hänkin: Peluuttaisin Purjetta vielä yhdessä harjoitusottelussa keskushyökkääjänä ja toivoisin, että hänestä kuoriutuisi loistosentteri.

Jos tätä ihmettä ei kuitenkaan tapahdu, KuPSille erilaisia vaihtoehtoja. Ensimmäinen on tehdä sopimus Purjeen kanssa, rukoilla että Venäläinen pysyy kunnossa ja toivoa että budjetissa on tilaa loppukaudesta ainakin yhdelle sentterilainalle. Toinen on päästää Purje menemään ja toivoa, että hänet voi hankkia vielä kesken kauden, jos hätä yllättää.

Kolmas vaihtoehto on jatkaa viikonloppuna tutuksi tulleella virolaislinjalla ja pirauttaa Vjatsheslav Zahovaikolle. Vuonna 2006 maailman tehokkaimman hyökkääjän titteliä kantanut 187-senttinen maajoukkuehyökkääjä on Purjeen tavoin ilman seuraa.

Tosin viime vuosina Zahovaikon ruuti on ollut kosteampaa. Viimeisen parin kauden aikana hän on ilmeisesti tehnyt vain yhden maalin virallisissa otteluissa (Uruguayta vastaan toki) ja lisäksi häneltä puuttuu pelituntumaa.

Zahovaikon ja Purjeen tapaukset todistavat oikeastaan sen, että KuPSin ongelmaan ei ole helppoja ratkaisuja. Jos olisi, ne olisi otettu käyttöön jo ajat sitten.

Niin tai näin, Purjeen suhteen ollaan viisaampia parin päivän kuluttua. KuPSin kannalta sunnuntain paras uutinen oli se, että Purin hankkimisen myötä joukkueen avauskokoonpano on vihdoin kasassa.


Responses

  1. The reason Puri starts for Estonia and Purje comes off the bench is that Puri is a very defensive player. Most teams in Europe start pressing very hard against Estonia. Our left midfielder is almost always a defender as well.

    Puri is very disciplined defensively but not as good as Purje attacking with the ball or at scoring goals.

    In the Euro 2012 qualifying Purje came in as a substitute in all the games and finished 3rd in a main newspaper’s ratings. Puri was among the last.

    • Ok, that is very interesting. Because what KuPS has been looking for is really a Purje kind of a winger, who is able to control the, support target man and score goals. Without winger’s support the target man will ends up lonely and KuPS fall short of attacking options.

      Don’t get me wrong. Being disciplined and well defending is important as well, but this season KuPS should be the one doing pressing and keeping possession.

      To be honest they’re not there yet. KuPS has been a hard-working, lot-running counter-attack team for past two seasons or so. They we good at it, but it’s too exhausting way to play if you have two games a week.

  2. If that’s the case KuPs should almost certainly prefer Purje. Playing on the right wing with one striker up top, he should score a lot of goals like he did for Inter(and somewhat in Cyprus though he played for very bad teams there.) Puri has consistently scored only in the reserves league in Estonia. Maybe he will find his level in Finland though.

    • I hope so. KuPS signed Puri and took a timeout with Purje. They will test a few more players before deciding what to do with Ats. I guess they will make decisions at the end of the week.

      The question for KuPS is: Is Purje able to play as a lone striker? Purje is versatile and he can play both right and left wing and in Inter I saw him play as a second forward. But he is a runner, not a target.

      That’s why KuPS is testing now players more suitable for target. It might be they don’t have enough budget after that to sign Purje. That would be a pity. It’s a long season and KuPS could really have used Purje.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: