Kirjoittanut Lari Vesander | maaliskuu 29, 2012

Liian kalliit klikit

Media myy netissä koko ajan itseään, mutta samalla se tulee helposti myyneeksi uskottavuutensa. Ja se on liian korkea hinta klikeistä.

Pete Daviesin ”All Played Out”-kirjassa on monta pysäyttävää kohtaa. Yksi niistä on Daviesin juttutuokio brittitoimittajien Steve Curryn ja Harry Harrisin kanssa, jossa kolmikko päätyy keskustelemaan brittimedian tasosta vuoden 1990 jalkapallon MM-kisojen aikaan.

”Viimeisen viiden vuoden aikana alalle on tullut uudenlaisia urheilutoimittajia. He ovat kiinnostuneempia otsikosta kuin sisällöstä. The Sun revitteli Peter Shiltonin pikkukolhua ja uskotteli pelotteluotsikoilla, että se vaarantaisi Englannin turnausmahdollisuudet. Se oli täyttä paskaa – kaikki tiesivät, että Shilton olisi heti seuraavana päivänä mukana harjoituksissa”, Curry sanoo.

”Sitten Harryn pomo soittaa hänelle ja tivaa, miksei hänellä ollut samaa juttua. Hän vastaa, koska se juttu ei ole totta – mutta kumman lehden lukija sitten ostaakaan?”

Toimittajat puhuvat yli 20 vuoden takaisesta tilanteesta Englannissa, mutta minusta tuntui, että he puhuivat tämän päivän suomalaisesta mediakentästä. 20 vuotta sitten suomalaisesta lehdistöstä ei voinut puhua härskiydessä samana päivänä brittiläisten tabloidien kanssa, mutta internetin myötä tilanne on muuttunut paljon.

Ennen Suomessa oli vain kaksi iltapäivälehteä ja pari aikauslehteä, jotka revittelivät ja repivät otsikoita. Ne ovat tehneet sitä vuosikymmenet, koska niiden pitää myydä itsensä joka päivä uudestaan. Samasta syystä iltapäivälehdet pärjäävät myös netissä. Ne ovat tottuneet myymään itseään irtonumeromyynnin vuoksi. Siitä on ollut helppo siirtyä myymään itseään klikkien vuoksi.

Iltapäivälehdet ovat iltapäivälehtiä. Netin myötä ilmiö on kuitenkin muuttunut huolestuttavaksi, kun muutkin sanomalehdet ovat alkaneet tehdä samaa netissä. Nykyään yhä useampi tiedotusväline myy itseään jatkuvasti. Useimmilla näistä välineistä ei ole sellaiseen varaa. Miksi ei? Koska monet haastateltavat eivät tarvitse esimerkiksi maakuntalehtiä niin paljon kuin iltapäivälehtiä.

Esimerkiksi tästä käyvät vaikkapa poliitikot, jotka tarvitsevat valtakunnallista mediaa niin paljon, etteivät he katkaise suhteitaan niihin kovin helpolla. Jos ette usko, niin olette varmaan huomanneet, että Ilkka Kanerva puhuu edelleen molemmille ip-lehdille. Maan laajuinen näkyvyys auttaa kummasti antamaan anteeksi toimittajille.

(Itse asiassa poliitikot jopa hakeutuvat iltapäivälehtien toimittajien pariin. Kun olin Iltalehdessä töissä, tapasin yhden kesän aikana käytännössä kaikki Suomen huippumiespoliitikot. Se oli hieman hämmentävää, sillä olin töissä urheilutoimituksessa.)

Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan tarvitse julkisuutta yhtä kipeästi. Monet tutkijat ja muut asiantuntijat ovat jo päättäneet, etteivät he halua olla juurikaan tekemisissä median kanssa. Ymmärrän heitä hyvin. Toimittajan määrä on monessa toimituksessa leikattu minimiin, mikä johtaa siihen, että toimittajilla on aiempaakin kovempi kiire.

Tämä taas vaikuttaa kaikkeen. Koska toimittajilla on kiire, he eivät ehdi perehtyä kaikkiin asioihin niin hyvin kuin vaadittaisiin. He eivät ehdi tarkistaa jokaista faktaa. Heille tulee virheitä. Kun virheitä tulee riittävästi, se syö uskottavuutta.

Nykyisellä menolla ollaan tilanteessa, jossa kommenttien antaminen toimittajalle on aina riski asiantuntijalle. Osa on valmis ottamaan tuon riskin, jos jutulla on riittävästi yleisöä. Osa taas ei. Kyse on tasapainoilusta, jossa toisessa vaakakupissa on näkymisen tarve ja halu auttaa ja toisessa taas ajan hukka ja riski siitä, että saattaa itsensä julkisesti väärin ymmärretyksi.

Tutkijoilla ja muilla asiantuntijoilla kommentointikynnystä nostaa varmasti se, että toimittajan kanssa on aina se vaara, että tämä saa tahtomattaan tutkijan näyttämään osaamattomalta – joko siteeraamalla väärin tai muilla asiavirheillä. Mitä kiireisempiä toimittajat ovat, sitä vähemmän asiantuntijat haluavat olla heidän kanssaan tekemisissä. Se on suuri menetys.

Tilannetta hankaloittaa se, että uskottavuusongelma ja klikkisokeus eivät rajoitu lehtiin ja perinteisiin tiedotusvälineisiin. Koko tiedonvälityksen käsite tuntuu olevan toisinaan täysin kadoksissa. Media-alalle nousee jatkuvasti uusia kohusivustoja, joiden jutut ovat niin surkeita, etteivät niiden kirjoittajat kehtaa laittaa niihin edes nimeään.

Me elämme aikakautta, jossa näemme kyllä kuvat jokaisen entisen tosi-tv-kilpailijan uusista silikoneista ja Teemu Pukin mönkijäajeluista, mutta samaan aikaan syvällisen journalismin osuus vähenee koko ajan. Ja samaan aikaan syvällistä journalismia tarvittaisiin enemmän kuin koskaan.

Maailma on monimutkaisempi kuin koskaan ja informaatiota tarjolla läkähtymiseen asti. Meidän toimittajien tehtävä olisi jäsentää sitä maailmaa ymmärrettävämpään muotoon. Löytää olennainen ja mieluummin vähentää taustahälyä kuin lisätä sitä.

Silti alalla on yhä enemmän toimijoita, jotka muistuttavat megafonin käteensä saaneita kylähulluja. Jos tämän porukan jättäisi rauhaan, se marginalisoituisi omaan järjettömyyteensä, mutta näin ei valitettavasti käy. Kun roskasivustot saavat hetkeksi ihmisten päät kääntymään, moni vakavastikin otettava tiedotusväline toimii kuin kateellinen pikkukakara ja alkaa huomionkipeydessään pitää samanlaista mekkalaa.

Osa porukasta on mediamurroksessa niin sumussa, että he tuijottavat vain nettijuttuja kerääviä Amppareita ja ihmettelevät, kuinka kohusivustojen nollajutut keräävät moninkertaiset klikkimäärät asiateksteihin verrattuna. ”Tätäkö ihmiset haluavat he kysyvät?” Eivät halua. Yli 95 prosenttia ihmisistä ei ole niitä koskaan klikannut, eikä tule ikinä klikkaamaankaan. Ja ne loput eivät ole sellaisia ihmisiä, joille olisin antamassa vastuuta journalistisesta päätöksenteosta.

Voi kuitenkin olla, että kohta mitään muuta ei ole saatavilla. Kun asiantuntijat kaikkoavat ja toimittajilla ei ole aikaa ottaa asioista selvää, jäljelle jäävät turhanpäiväiset julkkikset, tv-kisat ja yritysten laatimat tiedotteet. Ne ovat kaikki uusiutuvia luonnonvaroja.

Media saa kyllä kommentit ihmisiä, jotka haluavat olla julkisuudessa. BB-Henrietta ja Idols-Saku-Pekka ovat aina saatavilla, vaikka jutut heistä olisivatkin huttua. Mutta jos toimittajat menettävät asiantuntijoita samaan aikaan, kun heillä on muutenkin entistä vähemmän aikaa perehtyä asioihin, syntyy tietämättömyyden kierre, joka tekee jutuista huonompia.

Jonkinlaisena mittana voi pitää sitä, kuinka mediaan suhtautuvat ihmiset, joille ei voi olla mediasta mitään suoraa hyötyä. Epäilen, että siinä suhteessa trendimme ei ole erityisen nouseva. Ja se huolestuttaa minua. Huolestuttaa kovasti, sillä noilla hyödyttömillä ihmisillä on toinenkin nimi. He ovat lukijoita, kuulijoita ja katselijoita. Heille tätä hommaa tehdään.

Jos epäilykseni on oikea, niin me toimittajakunnassa emme voi oikeastaan syyttää kuin itseämme. Kun kohtelee tai edes antaa kohdella ihmisiä pelkkinä klikkeinä ja tilausmaksuina, niin jossain vaiheessa metsä vastaa huutoon. Eikä se ääni kuulosta kauniilta.

Kun englantilaiset roskalehdet revittelivät Italian MM-kisoissa otsikoita huhuista joiden mukaan pelaajat olisivat maanneet vapaaehtoisen kisatyöntekijän kanssa, valtaosa pelaajista lopetti medialle puhumisen. Ei vain roskalehdille, vaan kaikille toimittajille. (Irvokkaan medisulusta teki se, että pelaajat kyllä puhuivat tietyille toimittajille. He puhuivat yksinoikeudella vihaamilleen roskalehdille, koska saivat siitä hyvät rahat.)

Viime kädessä iso osa lukijoista ja haastateltavista ei tee eroa oikeiden toimittajien ja klikkimetsästäjien välillä. Sen takia toimittajan ammatin arvostus laskee koko ajan. Siksi ihmisten luottamus tiedotusvälineisiin laskee. Ja siksi tällaista journalistista jalkapalloblogia olisi mahdotonta pitää Englannissa. Siellä useimmat kommentit ovat karanneet rahan taakse. Se ainakin varmistaa sen, että pelaajat saavat väärin ymmärretyksi tulemisesta kunnon kipurahat.

Mutta se ei varmista, että ihmiset saavat parempaa luettavaa. Netissä myytävä tuote ei usein ole juttu, vaan sitä klikkaava lukija. Sinä. Ja minusta sinä ansaitset parempaa kuin mitä monet roskasivustot tarjoavat.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: