Kirjoittanut Lari Vesander | kesäkuu 1, 2012

Tauko tuli KuPSille tarpeeseen

KuPSin pelaajat ovat esittäneet kritiikkiä valmentaja Esa Pekosen johtamistyylistä. Tästä huolimatta vaikuttaa epätodenäköiseltä, että seura olisi hankkiutumassa Pekosesta eroon.

KuPSin johto ilmoitti tänään Savon Sanomissa, että Esa Pekonen jatkaa joukkueen valmentajana. Ilmoitus ei ollut yllättävä. Heikosta alkukaudesta huolimatta Pekosella on seurassa vahva asema.

Samasta jutusta käy ilmi, että pelaajat olivat kritisoineet Pekosta hänen johtamistyylistään. Tämäkään tieto ei tullut yllätyksenä. Pekonen antoi pelaajilleen jo talvikauden harjoituspeleissä kovasanaista palautetta, eikä sävy ole varsinaisesti pehmentynyt sen jälkeenkään.

Kauden alku on ollut rankka sekä Pekoselle että pelaajille. Yksi syy tähän on ollut pelitapamuutoskokeilu. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että Pekonen oli väärä valmentaja viemään KuPSia pallonhallintapeliä kohti. Hän ei yksinkertaisesti ole pallonhallintavalmentaja.

Pallonhallinta on valmentajalle kenties kuluttavin pelitapa. Se ajaa rauhallisimmankin miehen välillä hermoromahduksen ja hulluuden partaalle, saa höpisemään possesioprosenteista ja luoduista paikoista. Saadakseen pallonhallintapeli valmiiksi pitää kestää suuri määrä pelaajien epäonnistumisia ja epäreiluja lopputuloksia, kun vastustajat käyvät tuikkaamassa vastaiskusta voittomaalin.

Epätoivon hetket ovat niin syviä, että niistä ei voi selvitä ellei usko omaan tekemiseen ole vankkumaton ja visio kirkas. Pekosella oli selkeä visio siitä, että joukkueen pitää säästää energiaa, mutta tähän tavoitteeseen pääsemisen keinot jäivät sumeiksi.

Pallonhallinnan pitäisi tarjota pelaajille helppoja syöttövaihtoja hyökkäyssuuntaan, KuPSin versiossa se kuitenkin hidasti joukkueen pelaamista niin rankasti, että se tarjosi helppoja vaihtoehtoja lähinnä vastustajan puolustajille, jotka ehtivät ryhmittäytyä kaikessa rauhassa pallon alle.

Rankinta rakennusprosessissa on kuitenkin se, että tätä stressiä ei saisi purkaa pelaajiin. Tätä pelitapaa ei voi ajaa joukkueeseen pelon kautta. Näin kävi KuPSin kohdalla. Kun pelillinen lama syveni, Pekosella oli toisinaan vaikeuksia kestää edes yhtä harhasyöttöä.

Tämä puolestaan heijastui heti pelaamiseen. Pelaajista tuli neuvottomia ja varovaisia. He eivät uskaltaneet huutoryöpyn pelossa hakea rohkeita ratkaisuja hyökkäyskolmanneksella, vaan antoivat mieluummin helpon syötön sivulle tai taakse.

Pekonen haukkasi pallonhallintapeliin pyrkimisessä liian suuren palan. Haastetta ei helpottanut yhtään se, että KuPS sai joukkueensa kasaan vasta aivan sarjan alla tai se että joukkue pyrki varsin totaaliseen pelitavan muuttamiseen.

Jälkikäteen ajateltuna alkukausi on aivan väärä aika pelityylin monimutkaistamiselle. Kaikki alkukauden pahimmat alisuorittajat (KuPS, Honka ja Jaro) olivat joukkueita, jotka pyrkivät pallonhallintaan silloin, kun muut pyrkivät suoraviivaistamaan peliään.

Pallonhallintapeli on alkukaudesta enemmän tai vähemmän tuhoon tuomittua. Honka kokee tämän joka kevät. Tällä kaudella saman huomasivat Jaro ja KuPS. Inter puolestaan keikkuu sarjan kärjessä, koska se älysi toimia päinvastoin: se suoraviivaisti peliään. (KuPSkin olisi tarvinnut pärjätäkseen intermäisen suoraviivaisuutta ja pallonhallintaa yhdistävän futishybridin. Voi olla, ettei sellaisen rakentaminen ole vielä myöhäistä.)

Pekosen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän tunnisti tekemänsä virheen, tunnusti sen ja teki sitten korjauksen. Tämä tarkoitti sitä, että KuPS teki uuden pelitapamuutoksen peliruuhkan keskellä. Ajoitus oli siinä mielessä huono, että joukkueella ei ollut juurikaan aikaa harjoitella uusvanhaa pelityyliään, mutta ratkaisu piristi joukkuetta sen verran, että se selvisi Suomen cupin välieriin.

Tällä hetkellä KuPS viettää viikon lomaa. Joukkue on varmasti sen tarpeessa. KuPS pelasi 3-4 päivän välein huhtikuun 12. päivästä toukokuun 27. päivään saakka. Pekosen valmentamana joukkue ei ole koskaan ollut parhaimmillaan peliruuhkassa. Nyt kun pahin pelisuma on takana, KuPS todennäköisesti parantaa otteitaan – varsinki kun pöytä on vihdoin puhdistettu alkukauden peleistä ja pulinoista. Silti on turha odottaa, että se edelleenkään voittaisi kolmen pelin viikon viimeistä matsiaan.

Suuressa kuvassa täytyy silti kysyä, miltä Pekosen tulevaisuus KuPSissa näyttää. Kynnys hänen erottamiseensa on korkea. Hän on säilyttänyt KuPSin sarjassa, johdattanut sen mitaleille, Suomen cupin finaaliin ja kahdesti peräkkäin Eurooppaan. Se ei ole ollenkaan huono saldo vajaassa kolmessa vuodessa. Lisäksi Pekonen halutaan varmasti pitää mukana organisaatiossa senkin jälkeen, kun häntä ei enää päävalmentajana nädä.

Tästä kaikesta huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että myös Pekosen kynnys jatkaa KuPSin pävalmentajana ensi kaudella on korkea. Hän on otteluiden jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa viitannut siihen, ettei nauti täydellisesti valmentajana olemisesta. Selkein merkki tästä oli cupin puolivälierän jälkeen, kun Pekoselta kysyttiin, että pelitapa ei varmaan vaihdu enää: “Se on ihan varma ja sovittu. Tämän jälkeen ei vaihdu enää kuin korkeintaan valmentaja.”

Todennäköisesti Pekonen valmentaa KuPSia tämän kauden loppuun, mutta siirtyy sen jälkeen seurassa muihin tehtäviin. Voi olla, että Kuopiossa alkaa syksyllä uuden päävalmentajan etsintä.


Responses

  1. Tässä vielä Savon Sanomien nettijuttu KuPSin kuohunnasta: http://www.savonsanomat.fi/urheilu/jalkapallo/kups-pesi-sisaista-pyykkiaan/1200548


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: