Kirjoittanut Lari Vesander | kesäkuu 8, 2012

Yhtenäisyys on avain voittoon

EM-kisojen avauspäivä osoitti, kuinka tärkeitä seurajoukkueissa tehty pohjatyö on maajoukkuejalkapallossa.

”Tämä on kuin katsoisi Zenitiä”, taktiikkaguru Michael Cox twiittasi pian sen jälkeen, kun Venäjä oli siirtynyt 2-0-johtoon Tshekkiä vastaan. Cox oli oikeassa. Venäjän pelaajat pilkkoivat vastustajan puolustuksen auki seurajoukkueesta tutuilla kombinaatioilla.

Joukkueen hyökkäyspelaajista Aleksander Kerzhakov, Andrei Arshavin ja Roman Shirokov pelaavat Zenitissä ja suurin piirtein lukivat toistensa ajatuksia Tshekki-ottelun avausjaksolla. Valmentaja Dick Advocaatin ei tarvinnut kuin lisätä lupaava Alan Dzagojev pelaamaan brasilialaisen Dannyn roolia, ja hänellä oli valmiina vaarallinen hyökkäyskvartetti.

Venäjä ei ollut EM-kisojen avauspäivän ainut seurajoukkuepohjien hyödyntäjä. Puola jyräsi avausjaksolla Dortmundissa pelaavan kolmikkonsa avulla. Łukasz Piszczek ja Jakub Błaszczykowski terrorisoivat oikealla laidalla vastustajansa hermoromahduksen partaalle ja pohjustivat seurakaverilleen Robert Lewandowskille avausmaalin.

Dortmundin kolmikon seurajoukkueessa huippuunsa hiottu yhteistyö antoi Puolalle etulyöntiaseman, jonka olisi pitänyt riittää voittoon. Joukkue joutui kuitenkin tyytymään 1-1-tasapeliin. Venäjä ei sen sijaan jättänyt mitään sattuman varaan, vaan takoi taululle 4-1-lukemat.

Puolan ja Venäjän virityksissä ei sinässään ole mitään uutta. Maajoukkuepelaamisen perustaminen seurajoukkueen pelityyliin ja pelaajiin on ollut jo pitkään esimerkiksi Espanjan pelin perusta.

”Yksi Espanjan menestyksen tärkeimmistä opetuksista on seurajoukkuemaisen yhtenäisyyden tuominen maajoukkuetasolle”, Michael Cox kirjoitti Zonal Marking -sivustolla kisojen alla. ”Espanjan maailmanmestariryhmän ydin oli peräisin Barcelonasta ja se pelasi samanlaista jalkapalloa kuin seuratasolla. Näin maajoukkue hyötyi Barcelonassa vuosien varrella rakennetuista pitkäaikaisista suhteista, jollaisia ei maajoukkueiden rajallisen yhdessä olon aikana voida saavuttaa.”

Advocaatin urakkaa Venäjän maajoukkueessa helpotti sekin, että hän toimi Zenitin päävalmentajana vuoteen 2009 saakka. Nyt hän on perustanut maajoukkueensa hyökkäyksen Zenitiin – eikä siinä vielä kaikki, ilman loukkaantuisia hän olisi rakentanut puolustuksen TSKA Moskovan joukkueen pelaajien ympärille.

Loukkaantumiset ovatkin suuri vaara seurajoukkuepelaamisen siirrossa maajoukkuetasolle. Roy Hogdson on tavoitellut maajoukkueeseensa puolustamista Chelseasta, ja valitsi lontoolaisseurasta kolme pelaajaa puolustuslinjaansa. Gary Cahillin loukkaantumisen myötä luku laski kahteen. Hyökkäyksessä Hodgson yrittää hyödyntää Wayne Rooneyn, Ashley Youngin ja Danny Welbeckin Manchester Unitedissa tekemiä pohjia, mutta tätäkin urakkaa vaikeuttaa Rooneyn pelikielto.

Venäjän seurajoukkuetasolla hiottu hyökkäyspeli sen sijaan sujuu ja soljuu mukavasti. Zenitissä tehty pohjatyö voi hyvinkin olla se tekijä, joka siivittää Venäjän alkulohkostaan jatkoon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: