Kirjoittanut Lari Vesander | kesäkuu 15, 2012

Englanti ei ole näiden kisojen Kreikka

Roy Hodgsonin puolustusvoittoinen jalkapallo on saanut englantilaiset jälleen kerran haaveilemaan arvokisamenestyksestä. Englannin matkalla mestaruuteen on kuitenkin liian monta mutkaa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana arvokisayllätykset ovat syntyneet puolustamalla. Tämän ovat todistaneet todistaneet Etelä-Korea ja Senegal (2002), Kreikka (2004) sekä Ghana ja Uruguay (2010). Tuorein lisäys tähän listaan oli Sambian Afrikan mestaruus tänä vuonna. Sambialaiset voittivat mestaruuden, vaikka pitivät palloa hallussaan vähemmän kuin yksikään vastustajistaan.

Zonal Markingin taktiikkaguru Michael Cox veti yllä olevista tapauksista osuvan yhteenvedon: ”Arvokisoissa yllättääkseen joukkueen tulee olla hyvin organisoitu, puolustaa tiukasti, hyödyntää erikoistilanteet ja iskeä terävästi vastaan.”

Jos sattuu olemaan englantilainen tai edes Englannin maajoukkueen kannattaja, niin Coxin voi kuulla kuvailevan yllä Roy Hodgsonin valmentamaa maajoukkuetta. Hodgsonin suojatit saalistivat avausottelustaan tasapelin juuri tiiviillä, hyvin organisoidulla puolustamisella ja erikoistilanteesta tehdyllä maalilla.

Osittain tästä johtuen osalla englantilaislehdistöstä on lähtenyt mopo jälleen kerran keulimaan. (Hyvin pienellä osalla se keuli jo ennen EM-kisoja. Esimerkiksi FourFourTwo otsikoi EM-kisanumeronsa ”Miksi Englanti voittaa”.) Saarivaltiossa kysellään jälleen kerran, olisiko tämä se turnaus, jossa Englanti menee päätyyn asti. Vastaus on sama kuin aina ennenkin: ei ole. Perustelut tulevat tässä.

1) Aikaa on liian vähän
Aiemmin tänä vuonna Sambia yllätti kaikki voittamalla Afrikan mestaruuden. Sambialaisten jymypaukku vaikutti ihmeeltä, mutta tosiasiassa sitä oli suunniteltu kuuden vuoden ajan – siitä lähtien, kun sambialaiset putosivat vuoden 2006 MM-kisoista. Helmikuussa voitokkaasti esiintyneen joukkueen ydin muodostui entisistä nuorten maajoukkueiden pelaajista, jotka olivat olleet yhdessä puolen vuosikymmenen ajan.

Kreikka puolestaan yllätti vuonna 2004, mutta Otto Rehhagelin suojatit olivat aluksi kaukana voittamattomista. Rehhagelin ensimmäisessä ottelussa syksyllä 2001 kreikkalaiset hävisivät Suomelle peräti 5-1. Kaikkiaan joukkueelta kesti yli vuoden (ja vielä neljä ottelua) ennen kuin se voitti ensimmäisen karsintapelin Rehhagelin alaisuudessa.

Ja Englannilla ja Hodgsonilla ei ole vuotta. He ovat olleet yhdessä vasta kuukauden.

2) Joukkue ei ole riittävän yhtenäinen
”Sambia on tiivis ryhmä, jossa kaikki nauttivat selvästi toistensa seurasta”, Johathan Wilson kirjoitti Afrikan mestarijoukkueesta. Samaa ei voi tuskin sanoa Englannista. Vaikka Hodgson pyrki vaalimaan yhteishenkeä moraalittomuuteen asti, joukkueessa on edelleen pelaajia, jotka eivät nauti toistensa – tai varsinkaan John Terryn – seurasta.

Ei ole sattumaa, että suurta osaa mestarijoukkueista kuvataan perheiksi. Se kertoo kuinka paljon yhtenäisyyttä ja yhdessä yrittämistä mestaruus vaatii. Tällä hetkellä Englanti ei ole perhe. Kun puhutaan hyökkäyspelaamisesta, se on hädin tuskin edes joukkue.

3) Yllätysmomentti puuttuu
”Rehhagel voitti, koska hän esitti vastustajille ongelman, jonka ratkaisun nämä olivat jo unohtaneet”, asiantuntija Andy Roxburgh arvioi vuoden 2004 EM-kisojen jälkeen.

Kreikka yllätti kaikki. Osittain siksi, että se oli marginaalimaa ja sen vastustajat keskittyivät etukäteisarvioissaan vaarallisemmiksi arvioituihin vastustajiin.

Englanti ei sen sijaan yllätä ketään. Kaikki tietävät, kuinka maajoukkue pelaa Roy Hodgsonin alaisuudessa. Ja koska Englanti ei ole marginaalimaa, sen vastustajat myös muuttavat peliään Hodgsonin suunnitelmaa vastaavaksi.

4) Kisoissa on liikaa kovia vastustajia
Tässä tulee lista niistä maista, jotka Englanti on voittanut arvokisojen pudotuspeleissä, kun kisoja ei ole pidetty Englannissa: Paraguay, Belgia, Kamerun, Tanska ja Ecuador. Englanti on perinteisesti pystynyt voittamaan pudotuspeleissä juuri tällaisia, etukäteen sitä heikompia jalkapallomaita. Etukäteen kovempi tai edes Englannin tasoinen vastustaja on tarkoittanut brittien kotimatkan alkamista.

Tällä hetkellä yksi Englannin suurimmista ongelmista on se, että vaikka joukkue pääsisi alkulohkostaan jatkoon (mihin joukkue saattaa pystyäkin, yhden voiton ja kahden tasapelin pitäisi riittää), se ei saa vastaansa Tanskaa tai Belgiaa. Englantilaisten ensimmäinen pudotuspelivastustaja olisi todennäköisesti Espanja tai Italia. Niiden tasoiset arvokisavastustajat ovat olleet Englannille ylitsepääsemättömiä esteitä kotisaaren ulkopuolella.

Ja voittaakseen koko homman Englannin pitäisi yllättää itseään suurempi ja menestyneempi jalkapallomaa kolme kertaa peräkkäin. Englanti on viimeksi voittanut tällaisen vastuksen arvokisojen pudotuspeleissä vuonna 1966. Iso pudotuspelivoitto on jotain sellaista, johon tämä maajoukkue on pystynyt kerran 45 vuodessa ja silloinkin kotikisoissa. Nyt sen pitäisi pystyä siihen kolme kertaa peräkkäin kahdeksan päivän sisällä – ja kaukana kotoa.

5) Englanti ei voita rangaistuspotkukisoja
Eikä kyse ole pelkästään siitä, että Englannin pitäisi voittaa kolme pudotuspeliä peräkkäin – sen pitäisi pystyä tekemään se ilman rangaistuspotkukilpailuja. Englannilla on luultavasti Euroopan surkein pilkkukisahistoria. Viisi joukkueen seitsemästä viimeisimmästä pudotuspelitappiosta on tullut rankkareiden kautta.

Menestyäkseen Englannin pitäisi pystyä välttämään pilkkukisoja, mutta Hodgsonin pelitapa suorastaan houkuttelee niitä. Normaalilla pudotuspeliottelulla on noin 30 prosentin mahdollisuus mennä pilkuille, mutta Hodgsonin pelitapa nostaa tuon mahdollisuuden suurin piirtein 45 prosenttiin.

Tällöin pelkästään rangaistuspotkujen välttäminen kolmessa ottelussa peräkkäin onnistuisi vain joka kuudennella yrityksellä. Tosiasiassa todennäköisyys on kuitenkin vielä pienempi, sillä Englannin pitäisi pystyä myös voittamaan nuo pelit ilman rankkareita.

6) Englanti väsyy
Englanti on avausjaksojen joukkue. Seitsemässä viimeisimmässä arvoturnauksessaan joukkue on tehnyt 67% maaleistaan avausjaksolla. Niissä otteluissa, joissa Englannin tie on noussut pystyyn, joukkue on ollut vielä ”aikaisempi” ja tehnyt yhdeksästä maalistaan kahdeksan avausjaksolla.

Ongelma tässä yhtälössä on se, että arvokisojen pudotuspelit ratkaistaan toisella jaksolla tai jatkoajalla. Pudotuspelien maaleista vain kolmannes syntyy avausjaksolla, mestarijoukkueilla vielä vähemmän (Espanja on tehnyt viimeisen neljän vuoden aikana yhden pudotuspelimaalin avausjaksolla, kuusi toisella jaksolla ja yhden jatkoajalla). Toisella jaksolla enemmän maaleja tehnyt joukkue poistuu lähes aina voittajana kentältä – ja lähes aina se ei ole Englanti.

”Englantilaisilla jalkapalloilijoilla on tapana rynnätä kentälle, ravata ympäriinsä kuin mielipuolet ja väsyttää itsensä paljon ennen kuin ottelu on ohi”, Simon Kuper luonnehtii.

Englanti toimii arvokisoissa kuin halpa paristo – se ei kestä loppuun saakka vaan hyytyy ratkaisuhetkillä. Sillä tavalla ei voiteta pudotuspeliotteluita raskaan Valioliiga-kauden jälkeen. Sillä tavalla ei voiteta EM-kisoja.


Responses

  1. Englannin tapa tehdä maalinsa aikaisin ei liity pelkästään arvokisoihin. Tämän ja viime vuoden aikana Englannin maajoukkue on tehnyt 85 prosenttia maaleistaan ensimmäisen tunnin aikana.

    Vain kolme osumaa on syntynyt viimeisten 30 minuutin aikana, jolloin tasaiset ottelut yleensä ratkaistaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: