Kirjoittanut Lari Vesander | kesäkuu 23, 2012

Italialainen suhteellisuusteoria

Italialaisille jalkapallo on suhteellista. Se on peli jota pelataan aina suhteessa vastustajaan, kenttään ja säähän. Siksi sitä ei voi pelata jatkuvasti samalla tavalla.

”Kun kohtaan italialaisen joukkueen, en voi koskaan tietää, mitä saan vastaani. Kun pelasin Laziota vastaan Uefa-cupin semifinaalissa, he pelasivat 4-5-1:tä avausosassa ja vaihtoivat toisessa osaottelussa kolmen alakertaan. Italialaiset sopeutuvat helposti mihin tahansa ryhmitykseen. He näkevät jalkapallon pelinä, jossa pelitapa on aina suhteutettava vastustajaan ja toimivat sen mukaan.”
Jose Mourinho

Entinen Italian maajoukkuepelaaja ja Chelsean entinen valmentaja Gianluca Vialli selittää kirjassaan The Italian Job loistavasti, miksi italialaiset ovat taktisia ja englantilaiset eivät. Äänessä ei ole pelkästään Vialli, vaan Mourinhon ja Marcello Lippin kaltaiset suuret valmentajat.

Lippi sanoo italialaisten valmentajien olevan taktisesti kaikkein kehittyneimpiä maailmassa. Lippi kuvaa maanmiehiään sanomalla, että italialaisella valmentajalla voi olla vakaumuksellinen näkemys taktiikasta, mutta ei koskaan varmuutta. ”Varmuus on muuttumaton asia, dogma. Näkemys taas on uskomus, joka voi, olosuhteista riippuen, muuttua tai olla muuttumatta. Näkemys on jotain, jonka varaan voi rakentaa”, Lippi kertoo.

”Ajan myötä valmentaja oppii arvioimaan näkemyksiään uudelleen. Parantamaan niitä. Se mitä oli totta aiemmin, ei välttämättä ole totta enää nyt. Ja koska kyse on näkemyksestä eikä varmuudesta, valmentaja on valmis muuttamaan systeemiään”, Lippi linjaa.

Useimmat englantilaiset valmentajat ovat dogma-miehiä. Heillä on varmuus siitä, millaista jalkapalloa pitää pelata. Nykyinen päävalmentaja Roy Hodgson ei ole poikkeus tässä asiassa. ”Hän on tehnyt valinnan omasta pelitavastaan jo 30 vuotta sitten. Se pelitapa sopi hyvin Suomelle”, Hodgsonin apuvalmentajana maajoukkueessa toiminut Jyrki Heliskoski arvioi, kun haastattelin häntä Hodgsonista kesällä 2010.

Vuosikymmeniä kestävän valmennuksellisen varmuuden kantaminen on jotain, mihin italialaisilla valmentajilla ei ole varaa. Serie A:n 20 joukkuetta vaihtoivat viime kaudella valmentajaa peräti 30 kertaa. Koska valmentajan rooli ei ole stabiili, hänen pelisuunnitelmansakaan ei voi olla. Italiassa valmentajan täytyy olla valmis siihen, että hän valmentaa parin kuukauden päästä jo toista joukkuetta, jolla on aivan erilainen pelaajamateriaali ja erilaiset vahvuudet.

Italialaisen valmentajan elämässä epävarmuus on ainut varmuus. Se tekee heistä kameleontteja. Cesare Prandellin Italia on ainut joukkue, joka on aloittanut näissä EM-kisoissa ottelun kolmen alakerralla. Prandelli teki niin tukkiakseen kentän keskustan ja sitä kautta Espanjan pelinrakentelun. Suunnitelma onnistui varsin hyvin, ja peli päättyi 1-1. Viimeisessä alkulohko-ottelussa Prandelli vaihtoi neljän alakertaan tukkiakseen Irlannin laitapelin. Italia voitti ottelun 2-0.

Italialaiset valmentajat tietävät, että jokaiseen otteluun ei voi lähteä samalla ryhmityksellä ja samanlaisella taktiikalla. Vastustaja on voinut muuttaa omaa taktiikkaansa tai sitten vastassa on erilaisia pelaajia kuin aiemmin – ehkä sää on muuttunut. Helteellä ei voi pelata samalla tavalla kuin sateessa.

”Oli syy mikä tahansa, näkemyksensä muuttaminen on merkki älykkyydestä. Tiedän, että tämä on klisee, mutta viime kädessä suurin valmentaja on se, jonka systeemi maksimoi pelaajien vahvuudet. Se on ylin tavoite”, Lippi linjaa.

”Tarkoituksena on löytää ryhmitys, joka korostaa taitoja ja vahvuuksia niin, että joukkue on suurempi kuin sen yksittäisten pelaajien taitojen summa. Jos valmentajalla on käytössään älykkäitä pelaajia, jotka ymmärtävät eri taktiikoita ja pystyvät pelaamaan erilaisilla ryhmityksillä, se on valmentajalle iso apu. Yksi ase lisää arsenaaliin”, Lippi jatkaa.

Kun on kyse ryhmityksen muuttamisesta kesken ottelun, jalkapallossa on kolmenlaisia joukkueita: Niitä jotka pystyvät muuttamaan ryhmitystä ilman pelaajavaihtoja. Niitä jotka pystyvät muuttamaan ryhmitystä pelaajavaihdoilla. Ja sitten niitä, jotka eivät pysty muuttamana ryhmitystään kesken ottelun.

Näissä EM-kisoissa Italia kuuluu ensimmäiseen kategoriaan. Se pystyy esimerkiksi siirtymään Daniele de Rossin pelipaikkaa muuttamalla siirtymään kolmen puolustajan linjasta neljän puolustajan linjaan. Englanti on puolestaan usein ollut esimerkki jälkimmäisestä vaihtoehdosta – joukkueesta, joka ei pysty muuttumaan.

Englannissa ryhmityksen vaihtaminen on perinteisesti nähty heikkouden merkkinä. Kannattajille se on ollut osoitus siitä, että valmentaja ei tiedä mitä tekee tai ettei hän luota suunnitelmaansa. Mutta kyse ei ole siitä, että englantilaiset eivät muutu, koska he eivät halua. Useimmiten ongelma on ollut se, että englantilaiset eivät ole muuttuneet, koska he eivät ole voineet.

”Me olemme pelanneet aina 4-4-2:sta”, David Platt kertoi Viallille. ”Ongelma on siinä, että pelatakseen 4-3-3:sta joukkue tarvitsee laitureita, eikä meillä ole sellaisia. Sitten on toinenkin syy: 4-4-2 on helpoin ryhmitys pelata, jos pelaajat ovat teknisesti heikkoja, emmekä me ole koskaan olleet teknisesti maailman huippuja.”

”Pelatakseen 4-3-3:sta joukkue tarvitsee laitureita; pelatakseen 4-3-2-1:sta joukkue tarvitsee kymppipaikan pelaajan linjojen väliin; 3-5-2:een tarvitaan wing-backeja… Jos tällaisia pelaajia ei Englannista löydy, maajoukkue ei voi käyttää erikoisempia ryhmityksiä”, Vialli jatkaa. Sitten hän tekee hyvän havainnon: ”Onko tämä muna vai kana -tilanne? Toisin sanoen, jos Englannissa ei pelata 4-3-3:sta, johtuuko se siitä, ettei maa tuota laitureita – vai eikö maa tuota laitureita, koska Englannissa ei pelata 4-3-3:sta?”

Kyse ei ole siitä, että pelkästään englantilaiset valmentajat ovat haluttomia muuttumaan – myös pelaajat pelkäävät muutoksia. Vuoden 2004 EM-kisoissa Sven-Göran Eriksson päätti peluutta 4-4-2:sta keskikentän timantilla. ”Keskikenttäpelaajat lähestyivät Erikssonia kapteeni David Beckhamin johdolla ja sanoivat, että he tuntevat olonsa turvallisemmaksi, jos keskikenttä pelaisi neljän linjassa. He pyysivät paluuta tavalliseen 4-4-2:een, ja käytännön miehenä Erikssonin suostui ehdotukseen”, Vialli kirjoittaa.

Kerran opituista tavoista on vaikea luopua. Marcello Lippi osaa kertoa miksi. ”On olemassa pelaajia, jotka eivät koskaan opi pelaamaan eri systeemillä tai edes eri tavalla. Mitä enemmän heitä yrittää opettaa, sitä enemmän se sekoittaa heitä, ja lopulta valmentaja on vaarassa vahingoittaa pelaajiensa itseluottamusta.”

Taktiikka ja ryhmitykset eivät ole kaikki kaikessa, mutta silti on selvää, että Englanti antaa muille tasoitusta. Kyvyttömyys taktisiin muutoksiin tarkoittaa, että Englannin pakista puutuu näissäkin kisoissa monta tärkeää työkalua.

Tämän huomasi varmasti myös italialainen Fabio Capello toimiessaan Englannin maajoukkueen päävalmentajana. Capello jätti pestinsä helmikuussa ajuduttuaan riitaan Englannin jalkapalloliittoon. Suurin syy lähtöön oli kuitenkin se, ettei Capello uskonut Englannilla olevan mahdollisuuksia mestaruuteen kesän EM-kisoissa.

Capellon lähdettyä Englanti on taas samassa tilanteessa kuin oikeastaan aina arvokisoissa. Kaikki tietävät, miten Englanti pelaa. Kaikki tietävät, miten Roy Hogdsonin joukkueet pelaavat. Toisin kuin italialaisia vastaan, Englannin kanssa vastustaja tietää aina mitä se saa. Nyt kysymys on enää siitä, kuinka Prandellin joukkue reagoi Englannin taktiikkaan sunnuntaina.

Silloin nähdään, kuinka hyvin italialainen suhteellisuusteoria toimii.

Jälkikirjoitus: Italia voitti Englannin vasta rangaistuspotkuilla, mutta pelasi jo kauan sitä ennen vastustajansa ulos kentältä. Joukkueen kapellimestarina hääri Andrea Pirlo, jonka ilta huipentui panenkamaiseen chippirankkariin. Englantilaismedia oli lääpällään Pirloon, mutta ei vieläkään ymmärtänyt missä Italian ja Englannin eroissa oli kyse. Lopulta Roomassa asuva jalkapallotoimittaja James Horncastle sanoi yhdesä Twitter-viestissään enemmän kuin brittiläiset sensaatiolehdet kymmenien sivujen mittaisissa erikoisliitteissään: ”Miksi Englanti ei pysty tuottamaan Pirlon kaltaisia pelaajia? Öö, me tavallaan kasvatimme jo. Sitten peluutimme häntä väärällä pelipaikalla. Hän turhautui ja lopetti maajoukkueessa. Scholes.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: