Kirjoittanut Lari Vesander | kesäkuu 27, 2012

Miksi kotimaan ongelmat ovat hyväksi arvokisajoukkueille

Suurissa ongelmissa painivien maiden joukkueet menestyvät arvokisoissa, koska niiden väsyneet pelaajat tuntevat olevansa suorittamassa itseään suurempaa tehtävää.

Arvoturnausten aikana jalkapallo ja talouspolitiikka menevät helposti sekaisin. Saksan ja Kreikan puolivälieräottelusta puhuttiin velkaderbynä, ja Saksan voiton myötä sen sanottiin näyttävän muulle Euroopalle mallia sekä taloudessa että jalkapallossa.

On totta, että saksalaiset ovat pelanneet tämän turnauksen parasta jalkapalloa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä maan vankan talouden kanssa. Pikemminkin päinvastoin. Jos näistä EM-kisoista pitäisi löytää yhdistävä tekijä, se olisi se, että odotettua paremmin ovat pärjänneet juuri ne maat, joilla on talousvaikeuksia.

Kisojen suurimmat alisuorittajat ovat sen sijaan vakaan talouden maita: Ruotsi, Hollanti ja Ranska ovat kaikki luottoluokittajien silmissä AAA-maita. Näistä kaksi jälkimmäistä riiteli itsensä jälleen kerran rikki, kuten vakaiden maiden miljonääreillä on toisinaan tapana. (Kerron syyn tähän myöhemmin tässä jutussa.)

Taloudesta ja jalkapallosta puhuminen on aina yksinkertaistamista ja kärjistämistä, mutta sanon tämän silläkin uhalla: Kun kolme neljästä välieräjoukkueesta rypee talousongelmissa ja konkurssikypsä Kreikka raivaa suurimpana yllättäjänä tiensä kahdeksan joukkoon, ei tarvitse enää kysyä, ovatko kotimaan ongelmat hyväksi jalkapallomaajoukkueelle vaan miksi ne ovat hyväksi.

Selitys on todennäköisesti yksinkertainen. Jalkapalloa suuremmissa ongelmissa on se hyvä puoli, että ne laittavat asiat tärkeysjärjestykseen. Sellainen pienentää egoja. Kreikan pelaajille olisi tuskin tullut mieleenkään panna pystyyn Hollannin tai Ranskan kaltaista repivää väittelyä. He olivat liian tärkeällä asialla antaakseen henkilökohtaisten mielipiteiden pilata mahdollisuutensa.

Sama pätee Espanjaan, Portugaliin ja Italiaan. Mario Balotellin ja Cristiano Ronaldon kaltaiset megaegot saattavat edelleen pullistella, mutta yleisesti ottaen pelaajat ovat äärimmäisen keskittyneitä ja omistautuneita asialleen. Osin tämä johtuu tietysti siitä, että pelaajat ovat ammattilaisia, mutta muutaman viikon mittaisissa kisoissa se kantaa vain tiettyyn rajaan asti.

Vaikeuksia ei pidä sekoittaa köyhyyteen. Köyhän maan arvokisaurakka voi päättyä rahariitoihin, kun pelaajat pyrkivät takaamaan taoudellisen tulevaisuutensa. Erityisen usein näin käy afrikkalaisjoukkueille. Kamerun (1994), Nigeria (1998) ja Togo (2006) repivät itsensä rikki MM-turnauksessa, kun pelaajat alkoivat riidellä jalkapalloliiton kanssa bonuksista kesken turnauksen.

Euroopassa köyhyys ei ole ongelma. Täällä maajoukkuepelaajat (ja varsinkin sellaiset jotka selviytyvät arvokisoihin) ovat niin vakavaraisia, että voittobonukset muodustavat harvemmin ongelmaksi. Itse asiassa tähtipelaajat ovat nykyään taloudellisesti EM-kisojen yläpuolella.

Tuntemattomien pelaajien, kuten Tshekin laitapakin Theodor Gebre Selassien, markkina-arvo oli suoraan riippuvainen EM-kisojen peliesityksistä. Gebre Selassie pelasi hyvän turnauksen ja sai unelmasiirron Werder Bremeniin. Sen sijaan Samir Nasrin tai Rafael van der Vaartin markkina-arvo ei juurikaan muutu EM-kisoissa tehdystä maalista.

Myöskään peli- ja voittobonukset eivät heilauta Nasrin tai van der Vaartin taloutta. Heillä on varaa sanoa valmentajalle mielipiteensä silloinkin, kun se saattaa maksaa heille avauskokoonpanon paikan. (Tshekin liigassa pelaavalle 25-vuotiaalle laitapakille tilanne on aivan erilainen. Jos hän ei pääse pelaamaan ja loistamaan turnauksessa, hän pelaa luultavasti koko loppu-uransa pienissä sarjoissa. Sellainen auttaa pitämään mölyt mahassa ja keskittymään olennaiseen.)

Toisin kuin arvokisojen uutisoinnista voisi ehkä päätellä, ammattilaisurheilijat eivät ole erityisen riidanhaluisia. He ovat väsyneitä. Parhaat pelaajat tahkoavat nykyään 50-60 peliä kaudessa. (Esimerkiksi Espanjan joukkueessa monen pelaajan matkamittari raksuttaa tämän kauden osalta jo yli 5 000 peliminuutissa.) Kun sellaisen urakan jälkeen pitäisi pystyä vielä parhaaseensa muutaman viikon mittaisessa turnauksessa, venyminen voi helposti muuttua paukkumiseksi. Eurooppalaisissa seurajoukkueissa leipänsä ansaitsevien pelaajien turnausongelma ei olekaan raha vaan väsymys.

EM- ja MM-kisat ovat erikoisia tapahtumia, joiden osanottajat ovat usein enemmän kesäloman kuin turnauksen tarpeessa. Tässä mielessä arvokisat muistuttavat sukulaisten kesken juhlittavaa joulua tai pitkää perhelomaa: Väsyneet, toisensa riittävän hyvin tuntevat ihmiset laitetaan pitkältä tuntuvaksi ajaksi samaan tilaan ja toivotaan, että he tulevat toimeen keskenään ja että tuloksena syntyy jotain ikimuistoista.

Jos porukalla ei ole sellaisessa tilanteessa suurempaa yhteistä tavoitetta, lopputulos voi helposti tulla ikimuistoinen aivan väärällä tavalla. Jos yksilöt taas pystyvät aina välillä laittamaan henkilökohtaisen etunsa sivuun ja puhaltamaan yhteen hiileen, muistoista voi tulla aivan toisenlaisia. Kun porukka on oikein väsynyt, se voi tarvita ulkopuolisen muistutuksen siitä mitä se on tekemässä ja miksi se on tärkeää.

Loppujen lopuksi näissä muistutuksissa ei ole kyse taloudesta. Raha ei ole tämän(kään) asian ydin. Italian maajoukkuetta ajaa luultavasti enemmän eteenpäin esillä oleva sopupeliskandaali kuin maan talousvaikeudet. Italia oli samanlaisessa tilanteessa vuosina 1982 ja 2006, jolloin se matkasi MM-kisoihin skandaalien keskellä – ja tuli sieltä takaisin pokaalin kanssa.

Ongelmissa painivien maiden joukkueet menestyvät arvokisoissa, koska niiden pelaajat tuntevat olevansa suorittamassa itseään suurempaa tehtävää. Sellainen auttaa pelaajia jaksamaan vielä pari peliä.


Responses

  1. Jutussa on kieltämättä jätetty tilan puutteen vuoksi pari nurkkaa koluamatta lähtien liikkeelle valistuksesta, Jean Calvinista ja siitä, että ranskalaisilla ja hollantilaisilla on näistä johtuen pitkät perinteet sananvapauden soveltamisesta auktoriteetteja vastaan.

    Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että EM-kisat ovat urheillumiljonäärien kokoontumisajot, joiden väsyneet osanottajat tarvitsevat usein vähän lisämotivaatiota. Pienemmillä mailla tuo motivaatio tulee kansallistunteesta tai oman uran edistämisestä.

    Suurempien maiden hyvin palkatut tähdet sen sijaan tarvitsevat jotain muuta. Joillain mailla se on ilon tuominen talousvaikeuksien keskelle. Cristiano Ronaldolla se on mahdollisuus tehdä jotain mitä Leo Messi ei ole tehnyt ja loistaa arvokisoissa. Saksalaisille se on mahdollisuus voittaa pitkästä aikaa arvoturnaus.

    Väsyneiden joukkueiden kohtaamisessa voittaa aika usein se, joka jaksaa juosta pisimpään (näin symbolisesti sanottuna). Motivaatio auttaa pelaajia jaksamaan, mutta kaikkeen sekään ei ihmistä venytä. Irlannilla oli kansallistunnetta ja koko kisojen parhaat kannattajat, mutta myös kisojen heikoin materiaali. Lopulta jälkimmäinen määräsi joukkueen kohtalon näissä kisoissa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: