Kirjoittanut Lari Vesander | elokuu 4, 2012

KuPS teki turvalliset hankinnat

KuPSilla on ollut tapana hankkia tässä vaiheessa kautta uusi hyökkääjä ja keskikenttäpelaaja. Tänä vuonna näissä hankinnoissa pelattiin varman päälle.

Ensin saapui Ebrima Sohna. Sitten saapui Dudu. Välissä kävi pari testipelaajaa ja laitettiin liikkeelle pari huhua, mutta nämä olivat ne miehet, jotka KuPS alun perin halusi. He ovat ne miehet, jotka KuPS myös sai.

Sohnan ja Dudun hankinnat eivät tulleet yllätyksinä. Kun seura taistelee kunniasta Euroopassa ja cupissa sekä sarjapaikastaan liigassa, olisi ollut yllättävää, jos uusia pelaajia ei olisi tullut. Sitä paitsi KuPSilla on ollut jo useamman vuoden ajan tapana hankkia tässä vaiheessa kautta uusi hyökkääjä ja keskikenttäpelaaja.

Keskikenttäpelaajan kohdalla hankinnat ovat noudattaneet hyvin pitkälti samaa kaavaa. Joukkueeseen on tuotu joka kerta puolustuvassa roolissa viihtyvä ammattimies. Aiemmin loppukauden ammattilaisina ovat urakoineet Oliver Risser ja Alain Bono. Nyt tuohon rooliin tuli Gambian maajoukkuepelaaja Ebrima Sohna, joka pelasi alkukaudesta Rovaniemen Palloseurassa ja oli Ykkösessä aivan väärässä sarjassa.

”Sohna on pirun hyvä keskikentän keskustan pelaaja. Hyvä sijoittumaan ja katkomaan. Ei mikään luunmurskaaja vaan fiksu pelaaja, joka pystyy tekemään myös pallolla asioita”, RoPSia seuraava kollegani kehui, kun kysyin häneltä gambialaisesta.  ”Vetoa hänellä ei taida oikein olla, mutta hän on tosi hyvä pääpelaaja. Älykäs, liikkuu hyvin ja tosi hyväkuntoinen. Sanalla sanoen ammattimies. Sopeutuu varmasti KuPSiin ja ottaa saman tien ison roolin.”

Kaksi viimeistä lausetta sopivat aikaisemmilla kausilla myös Risseriin ja Bonoon. He tulivat, ottivat saman tien paikkansa joukkueesta ja hoitivat hommansa moitteettomasti alusta loppuun. Sohna on veistetty samasta puusta, ja jos silminnäkijähavaintoihin on luottamista, hän saattaa olla vielä edeltäjiäänkin parempi.

Jos KuPSin osumatarkkuus on keskikenttäpelaajissa ollut kohdallaan, niin hyökkääjähankinnat ovat olleet vaihtelevampia. Viime vuonna Fikru ”Etiopian paras” Lemessa osoittautui täydelliseksi nallipyssyksi, joka ei saanut aikaiseksi maaliakaan. Vuotta aiemmin tuli puolestaan täysosuma, joka teki kymmenessä liigapelissä kahdeksan maalia ja auttoi sinetöimään kuopiolaisille historialliset hopeamitalit. Hänen nimensä oli Dudu.

Dudu täytti kaksi vuotta sitten Dickson Nwakemen jättämät suuret saappaat täydellisesti. Nyt häneltä odotetaan samaa. Urakka on haastava. Viime vuodet ovat osoittaneet, että mikäli Esa Pekosen valmentama KuPS haluaa tehtailla maaleja, se tarvitsee hyökkäykseensä Dicksonin tai Dudun kaltaisen taiturin – ja vielä motivoituneena ja hyvässä kunnossa.

Dudulla ei pitäisi olla motivaation suhteen ongelmia. Hän epäonnistui Espoossa ja vajosi Hongassa lopulta penkille. Nyt hänellä on näytönpaikka. Vastuuta on luvasa varmasti niin paljon kuin hän vain jaksaa kantaa. Kun kuopiolaisten pelinrakentelukin on asettunut uomiinsa, tarjoilun pitäisi olla kunnossa myös. Jos Dudu ei ole antanut kuntonsa tai henkisen kanttinsa romahtaa, hänen KuPS-ajastaan voi tulla jälleen hyvinkin tuottelias. On Dudusta itsestään kiinni, onko Sohna-Dudu-kaksikko hankintoina parempi kuin Risser-Dudu-duo oli kaksi vuotta sitten.

Jos Dudun ja Sohnan hankinnoista hakee yhteistä nimittäjää, niin se on tässä: KuPSissa ei haluttu ottaa nyt ylimääräisiä riskejä. Sohna ja Dudu eivät ole halpoja pelaajia, mutta heidän kohdallaan seura tietää taatusti mitä saa. KuPSilla ei ole tämän kauden aikana enää merkityksettömiä otteluita, joten sillä ei ole varaa lähteä kokeilemaan onneaan tuntemattomien ulkomaalaispelaajien kanssa. Panokset ovat liian suuret.

Sohna ja Dudu ovat tottuneet pelaamaan Suomessa ja he sopeutuvat varmasti joukkueeseen. Hankintoihin liittyy aina riskejä, mutta tässä tapauksessa ne on pyritty minimoimaan. Sohna ja Dudu ovat turvallisia hankintoja. Kun joukkue pelaa euromenestyksestä, Suomen cupin voitosta ja sarjapaikastaan, sellaisesta varmuudesta on valmis hieman maksamaankin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: