Kirjoittanut Lari Vesander | elokuu 9, 2012

Unelman ääni

Elämässä, jalkapallossa ja europeleissä on kyse toivosta ja unelmista. Ja se toivo on todellista. Unelma elää edelleen.

Jossain vaiheessa kautta tulee se hetki, jolloin kaikki tuntuu turhalta. Tuntuu, että unelma on murskana ja toivo menetetty. Että kaiken muun paitsi epäonnistumisen odottaminen on itsensä kiduttamista ja suoranaista petosta.

Tämä on sitä aikaa kaudesta. Illat pimenevät ja kyynikot kaivautuvat koloistaan vain ilmoittaakseen, että mitäs minä sanoin. Että suomalainen jalkapalloilu on potkupalloa, jonka ei pitäisi koskaan uskoa pystyvänsä kaatamaan isompiaan. Ja jos tämä laji tässä maassa koskaan näkee tunnelin päässä valoa, niin se voi olla vain vastaan tulevan junan valot.

Niihin valitusvirsiin on helppo tuudittautua silloin, kun suomalaisseura ei käytä mahdollisuuttaan ja ulkomainen suurseura tekee vastaiskusta jatkopaikkaan oikeuttavan maalin. Silloin voi olla tuntua turvalliselta käpertyä hetkeksi omaan nurkkaansa ja pitää maailmaa mustavalkoisena, kun värit sattuvat silmiin.

Mutta oikeasti (jalkapallo)maailma on loistava paikka. Se on paljon monimutkaisempi, jännittävämpi ja ihmeellisempi kuin kyynikot haluavat antaa ymmärtää. Se on värillinen, se on vähintään kolmiulotteinen ja se ei ole litteä vaan täydellinen pallo. Ja kuka voi tietää minne pallo seuraavaksi pomppii tai pyörähtää?

Varmaa on vain se, että pallo pysyy liikkeessä. Se ei pysähdy. Se ei ole staattinen. Eikä se ole muuttumaton. Sitä voi muuttaa. Siihen voi vaikuttaa, ja jos vain antaa, se voi vaikuttaa myös sinuun.

Aina kun suomalainen seura putoaa europeleistä, kyynikot sanovat sen johtuvat Veikkausliigan tai kotimaisen jalkapalloilun tasosta. Tänä kesänä nämä arvostelijat ovat olleet hiljaa, kun suomalaiset ovat kaataneet vastustajia Norjasta, Israelista ja Turkista.

Putoamisen hetkellä, silloin kun täyden päivätyön tehneen suomalaisjoukkueen tie on noussut pystyyn, nämä raakkujat kömpivät esiin, mutta heidän itkuvirsissään on tyhjä kaiku. Sillä tämän kesän jälkeen yhä useampi tietää, ettei Veikkausliigan tasossa ole vikaa.

Kyynisyys, syyttely, surkuttelu ja jälkiviisaus eivät vaadi rohkeutta. Ne ovat pään painamista pensaaseen. Toivominen vaatii ja unelmointi vaativat rohkeutta, koska aina välillä tulee vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Itse asiassa niitä tulee usein. Urheilu ja elämä on rakennettu niin, että ihminen kohtaa yleensä enemmän vastoinkäymisiä kuin onnistumisia.

Ei ole väliä kuinka hyvä on, epäonnistumisia ei pysty välttämään. Ihminen haparoi, pelaaja tyrii. Yhä uudestaan me kaadumme, mutta ei ole väliä kuinka monta kertaa me rojahdamme maahan, kunhan me jaksamme lopulta nousta aina ylös. Kunhan me jaksamme toivoa. Kunhan me jaksamme unelmoida.

Antakaa ihmiselle jotain, mistä unelmoida. Antakaa hänelle vielä päälle toivoa noiden unelmien saavuttamiseksi. Ja pian huomaatte, että uskomattomia asioita tapahtuu. Kuinka esteistä tulee pelkkiä hidasteita. Ja kuinka ne voitetaan työtä tekemällä. Yksi toisensa jälkeen.

Koska sillä tavalla elämässä edetään. Kaikkia vaikeuksia ei voi välttää. Niistä iso osa pitää kohdata ja voittaa. Ja juuri niistä hetkistä onnistumiset ja suuruus on tehty.

MyPan kannattajat muistavat vieläkin jännityksen tunteen ennen euro-otteluita. Se on totta edelleen. JJK muistavat sen mitä unelman toteutuminen tarkoitti 5. heinäkuuta. Se on totta edelleen. Stadissa muistetaan vieläkin se euforinen tunne, jonka toisesta mestarista otettu murskavoitto tuo. Se on totta edelleen.

Kukaan ei vie niitä voittoja teiltä pois. Kukaan ei ikinä, ei koskaan eikä missään, voi viedä teiltä sitä tunnetta tai niitä muistoja. Ne ovat teidän niin pitkään kuin te elätte. Te kannatte niitä hetkiä mukananne minne ikinä menettekin.

Kuopiossa muistetaan miltä romanialaisen, israelilaisen tai turkkilaisen jättiläisen horjuttaminen tuntuu. Täällä tiedetään, miltä sen jättiläisen kaatuminen kuulostaa. Se on ääni, joka lähtee kun stadiollinen ihmisiä huutaa, hurraa ja taputtaa niin kovaa, että ääni alkaa särkeä ja resonoida selkäytimessä asti. Se ääni tulee meidän sisältämme, mutta voimme saada sen aikaan vain yhdessä. Se on unelman ääni.

Aina tulee uusi sankari, Atik tai Lius, Niemi tai Aaltonen, Kottila tai Pukki, Gruborovics tai Paananen, joka loihtii teoillaan meistä tuon äänen. Aina tulee joku, joka saa meidät nousemaan ylös penkeistä. Nousemaan ylös maasta. Kohtaamaan vaikeudet haasteina ja kurottamaan kauemmas kuin mihin uskoimme yltävämme. Joku jonka ansiosta uskallamme unelmoida.

Kukaan ei voi viedä teiltä unelmaanne. Kukaan ei voi viedä meiltä toivoa.

Sillä se toivo on todellista. Unelma elää edelleen.


Responses

  1. Loistavaa tavaraa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: